Serforestin tyylikkään tumma tukkijuna - puuta ajettu vuodesta 1969

18.08.2020 19.11

ser1.jpg

Pertunmaan Uotisilla on pitkät perinteet puunajossa. Hannu Uotinen osti ensimmäisen puutavara-auton vuonna 1969 ja tukki kulki 90-luvun alkuun jolloin vaihdettiin lajia hiekka-autoihin; myös Hannun veljekset olivat puutavara-autoilijoita. Hannun poika Mikko tuli mukaan yrittäjäksi uuden vuosituhannen alussa aloittaen jälleen puunajon vuonna 2005 Stora Ensolle, mikä jatkuu tänäkin päivänä Serforest Oy:n nimissä. 

(kuva yllä: Serforest Oy otti kesäkuun lopulla ajoon uuden tummanpuhuvan Mercedes-Benz Arocs 3363 8x4 puutavara-auton. Kuvassa ollaan pinolla Heinolan kulmilla.)

- Pertunmaalla oli aikanaan puolenkymmentä puutavara-autoilijaa - nyt meitä on jäljellä kaksi eli minä sekä serkkuni Jari Uotinen ja Sami Uotinen joilla molemmilla on puutavara-autot joten yritämme pitää suvun puun ajon perinteitä voimissaan, kertoilee Serforest Oy:n Mikko Uotinen jonka kanssa yrityksen toisena omistajana on Jarno Salonen, jolla on lisäksi ajossa omia autojaan.

Serforestin autot hakevat puut pääasiassa Pertunmaan, Joutsan, Heinolan ja Sysmän metsistä.

 - Ajomatkat sahoille ja tehtaille on melko pitkät eli keskimäärin yli 100 kilometriä suuntaansa, toteaa Uotinen.

ser2.jpg

(kuva: Pertunmaan Uotisten puunajon pitkät perinteitä kunnioitetaan uuden Arocsin kylkiteippauksissa: - Isäni Hannu aloitti kuljetusyrittämisen vuonna 1969, esittelee Mikko Uotinen.)

Serforestilla nyt jo kolmas Mercedes-Benz 

Ensimmäinen Mercedes-Benz puutavara-auto tuli Serforestille vuonna 2010 ja se vaihtui uuteen Arocsiin 2015. 

- Jo ensimmäinen Mersumme oli hyvä mutta uusi Actros nosti merkin uudelle tasolle puutavara-autona. Sillä ajettiin yli 750 000 kilometriä ja auto pelasi kaikin puolin luotettavasti; myös polttoaineenkulutus oli alhainen eli viikkotasolla se pysyi koko viiden vuoden ajan alle 65 litrassa per sata kilometriä, mikä osaltaan vaikutti merkissä pysymiseen. Ja tässä uudessa Arocsissa kulutus on entistäkin pienempi: ensimmäiset keikat on menty noin 55 litran kulutuksella vaikka autosta ei ole vielä kitkat hioutuneet ja kuuma kelikin on nostanut kulutusta. Mutta kaikkein tärkein asia uudelleenvalinnassa oli Vehon Lahden huolto: siellä palvelu pelaa silloin kun sitä tarvitsee ja asentajat ovat tulleet vuosikymmenen aikana tutuiksi, joten he tietävät tapamme toimia, kehuu Uotinen.

ser4.jpg

(kuva: Mercedes-Benz toi ensimmäisenä markkinoille kamerapeilit, mitkä toimivat hienosti puunajossa. Aerodynaamiikka on parantunut mikä vaikuttaa positiivisesti polttoainetalouteen.)

Kaupat uudesta Arocsista tehtiin Espoon Vehon myyjän Heikki Aholan kanssa:

- Ostimme Heikiltä jossain vaiheessa Viton pakettiauton ja hyvinhän se sujui kuorma-autokauppakin. Hyvin palvellut Arocsimme meni Veholle vaihdossa.

ser3.jpg

(kuva: Kakkosakselin telinnoston Weckman toteutti hydraulisylintereillä. Nyt teli nousee helposti myös täydellä kuormalla.)

Uusi Arocs on nyt entistäkin parempi

Serforestin uusi Arocs 3263 8x4 on 2+2 akselinen kuten edeltäjänsäkin ja se varusteltiin A. Weckmanilla niin kuin kaikki aiemmatkin tähtikeulat.

ser8.jpg- 2+2 alusta sopii parhaiten ajotehtäviimme ja tähän uuteen autoon hioimme päällerakenteiden mittasuhteita A. Weckmanin kanssa vielä paremmiksi akselipainojen ja kuormatilan suhteen. Apurunko on nyt levitetty koko matkalta nosturitelineestä keulaan saakka, mikä lisää kestävyyttä. Weckmanin Matti Heimanin ajatusta oleva uudenlainen etusermi (kuva) antaa lisää tilaa kahdelle kolmosnipulle ja sen aerodynaaminen muotoilu jatkaa auton kylkien muotoilua niin että sermin ja takaseinän väliin ei pääse syntymään pyörteitä joten ohjaamossa ei enää humise. Siihen vaikuttaa varmasti myös se että Arocsissa ei ole enää isoja peilejä vaan ne on korvattu kameroilla. Ensikokemukset kamerapeileistä ovat oikein positiiviset ja niihin tottuu yllättävän nopeasti, kommentoi Uotinen.  

ser5.jpg

(kuva: A. Weckmanin teräksinen apurunkorakenne on optimoitu käyttötarkoitukseen. Nosturisylinterin 2550 mm pitkä siirtosylinteri mahdollistaa nosturin siirron hyvään painopistekohtaan ja helpottaa perään otossa.)

Serforestin Arocsissa on rautajouset varustettuna neljännen akselin ilmakevennyksellä.

- Kakkosakselin telinnoston Weckman toteutti sähköhydraulisesti kun aiemmassa autossa se toimi ilmalla. Nyt teli nousee helposti myös täydellä kuormalla. Saksan insinöörit ovat tehneet hyvää työtä alustan suhteen sillä tämä uusi auto menee paljon pehmeämmin kuin edellinen - auto on myös todella tarkka ajaa ja se kulkee kuin juna, toteaa Uotinen.

ser7.jpg

(kuva: Serforestin kuljettaja Antti Mäkinen on tyytyväinen uuden Arocsin ajo-ominaisuuksiin.)

Entistä paremmat ajo-ominaisuudet pitää muistaa ottaa huomioon ratin takana:

- Vaikka massaa on 76 tonnia niin yhdistelmän tilannenopeudet saattavat yllättää koska ajaminen on todella helppoa, varoittelee Uotinen.

Myös Arocsin PowerShift 3 -vaihdeautomatiikka saa Serforestin miehiltä kehuja:

- Ohjelmat ovat kehittyneet ja laatikko vaihtaa nyt todella hienosti kaikissa tilanteissa. Se pelaa hyvin yhteen maastontuntevan vakionopeudensäätimen kassa ja auto heittää mm. oikeassa kohtaa vapaalle mikä säästää polttoainetta.

ser9.jpg

(kuva: Tyylikäs rosterinen karjapuskuri ja valoraudat on kotimaisen Hio-Mexin toteutusta.)

Koulutuksessa oppii uuden auton niksit

Kesän aikana Veho järjestää uuden auton perehdytyksen Serforestin kuljettajille:

- Koulutus on todella hyvä juttu ja siinä oppii hyödyllisiä asioita mitä uusi teknologia tuo tullessaan. Kaikkia asioita ei millään voi kokenutkaan kuski tietää - esimerkkinä viime auton koulutuksesta se että kun autoon ottaa kuorman pitää jarrupoljinta painaa kolme kertaa jolloin PowerShift osaa ottaa käyttöön oikean vaihtamisohjelman.

ser6.jpg

(kuva: Serforestin Arocsin perässä kulkee 5-akselinen siirtopankkoinen Karlavagen, mikä on pelannut kaikin puolin hyvin. Kuormat tehdään väkevällä Keslan nosturilla.)

Liian hyvä nosturi...

Serforestin uuteen Arocsiin siirrettiin Kesla 2112Z -nosturi vanhasta autosta.

- Viisi vuotta vanha nosturi on pelannut niin hyvin, että sanoinkin Kongan Konepajan Jarkko Kongalle että taisit myydä meille liian hyvän nosturin kun se ei pehmene ollenkaan, naurahtaa Uotinen.

ser10.jpg

(kuva: Jo ensimmäiset keikat ovat osoittaneet että Saksan insinöörit ovat tehneet jälleen hyvää työtä: uusi Arocs on entistäkin mallia parempi ajaa ja polttoainetaloudellisempi.)

 
 
 

24.01.2022 8.00Uuteen Rangeriin on saatavilla yli 150 tehdasvalinnaisvarustetta
23.01.2022 17.00Rottne F10D kuormatraktori: Järkiratkaisu ajokoneurakointiin
23.01.2022 12.55Keskitolppa-Z Logliftit vakuuttaneet kestävyydellään ja ominaisuuksillaan
22.01.2022 14.00Cobbgreen Oy: Puunkorjuuta punaisilla koneilla Päijät-Hämeen leimikoilla
22.01.2022 12.14Ketjut tukkiauton tiellä pitää - Metsätyöltä huippuketjut suoraan varastosta
21.01.2022 23.55KATSO TÄSTÄ 21.1. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
21.01.2022 14.23Kolmivuotinen TES-ratkaisu turvaa työt kaikilla Keiteleen tehdaspaikkakunnilla ja alihankintaverkostossa
21.01.2022 8.16Venäläinen Luzales-sahakonsernilta jo kolmas investointipäätös TC-kanavakuivaamoihin
21.01.2022 6.32"Terminator-tekniikkaa"
20.01.2022 15.05Savonlinnan kaupunki tukee 15 - 17-vuotiaiden nuorten työllistymistä kesätyöseteleillä
20.01.2022 15.00Öljylämmityksen vaihtajien avustuspäätöksiin tauko - EU:n elvytysrahaa odotetaan käyttöön
20.01.2022 14.20Lambi matkustaa Postin kyydissä uusiutuvalla biokaasulla - päästösäästö vastaa 19 kierrosta maapallon ympäri
20.01.2022 13.01Valmet toimittaa kartonkikoneuudistuksen tuotannon lisäämiseksi Stora Enson Skoghallin tehtaalle Ruotsiin
20.01.2022 12.28Fiat 500 kahmii palkintoja Euroopassa
20.01.2022 10.12Näin toimit oikein liikenneonnettomuuspaikalla: vauhti pois ja katse eteenpäin
20.01.2022 9.43Liikennekuolemien määrä laskussa
20.01.2022 9.12Stora Enso ja Tornator aloittavat yhteistyön suoalueiden ennallistamiseksi
19.01.2022 17.00Bensiinikäyttöisen auton voi muuttaa kaasu- tai etanolikäyttöiseksi - muuttamiseen voi hakea tukea Traficomilta
19.01.2022 13.20Valmet toimittaa automaation Baltian ensimmäiseen kotitalouksien ja kauppojen biojätteitä käsittelevään biokaasulaitokseen
19.01.2022 11.11Kuitupuun painomittauksessa on mahdollista käyttää nyt myös uusia sääperusteisia ennustemalleja
19.01.2022 9.40Uusi Suomen ennätys renkaiden kierrättämisessä
19.01.2022 8.00Eränkävijöiden hatut valokeilassa Suomen Metsästysmuseolla
18.01.2022 11.22Valio lisää kaasuautojen määrää kuljetuslogistiikassaan
18.01.2022 11.00Renault Groupin vuosi 2021 - Tavoitteena tuottavuus ja sähköistyminen
18.01.2022 10.12Rautajärven Konehuolto mukaan KESLA-autonostureiden huoltoverkostoon
18.01.2022 8.20Ponsse ja Epec perustavat tuotekehitysyksikön Turkuun
17.01.2022 14.55Koura ratkaisee kuormauksen sujuvuuden
17.01.2022 10.20Suomessa voimaan poikkeuksia kuljettajan ajo- ja lepoaikasäädöksiin 17.1.2022 alkaen
17.01.2022 10.10Hämeenlinnasta terästä maailmalle jo 50 vuoden ajan
17.01.2022 9.15Uusi Volkswagen Amarok - valmiina myös Suomen talveen
17.01.2022 9.00Maailman ensimmäinen 100 % puupohjainen kalustelevy on Koskisen ja Stora Enson yhteistyönä syntynyt kiertotaloustuote
16.01.2022 19.29Terminator vaihtokamppanja 1/2022.
16.01.2022 17.30Metsäsuunnittelu Hollanti Oy: Jatkuva kasvatus on tulevaisuuden metsänhoitoa
15.01.2022 13.00Lukessa haussa 150 harjoittelu- ja kausityöpaikkaa toimipaikoille ympäri Suomen
15.01.2022 11.11Kaupan liikevaihto kasvoi 10,5 prosenttia marraskuussa
14.01.2022 22.21KATSO TÄSTÄ 14.1. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
14.01.2022 17.00Flowertrucksin ensimmäinen kaasukäyttöinen vetoauto on nyt liikenteessä - lisää on tulossa
14.01.2022 8.33John Deere Forestry Oy investoi varaosamyymälään Mikkelissä
13.01.2022 11.22MAN hyötyajoneuvojen myynti kehittyi positiiviseen suuntaan vuonna 2021
13.01.2022 9.44Talvikalastaja! Merkitse pyydyksesi oikein
13.01.2022 9.36SKAL jäsenyritysten kannattavuusennusteet vahvassa laskussa
13.01.2022 9.00Jyväskylän Kuljetusmessujen aikataulua siirretään jälleen - tapahtumaa kaavaillaan vuodelle 2023
12.01.2022 15.45Puuhakkeesta lämmöksi - lähellä tuotettua ilmastoystävällistä lämpöä
12.01.2022 12.30Veho kasvaa ja kansainvälistyy
12.01.2022 11.15Ponsse avasi uuden huoltopalvelukeskuksen Joensuuhun
12.01.2022 10.00Koskitraktori mukaan Top Truck -ketjuun
11.01.2022 9.32520 taksiliikennelupaa peruttu puuttuneen y-tunnuksen takia
11.01.2022 9.15Stora Enso Suomessa jo 150 vuotta
11.01.2022 9.00Työkyky ja työkuormituksesta palautuminen: Työn vaatimukset ja voimavarat muuttuneessa metsänhakkuutyössä
11.01.2022Voiko kuusipankkoinen vaunu "haukkua hintansa" käyttöaikanaan.
10.01.2022 16.30Puoli vuosisataa ja liki 20 000 tuotetta - VAK juhlistaa 50-vuotistaivaltaan
10.01.2022 11.00Ostamassa uutta täyssähköautoa? 2000 euron hankintatukea voi hakea Traficomista
10.01.2022 10.33Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat marraskuussa 38,5 prosenttia vuodentakaisesta
10.01.2022 10.16Onnisen toimitukset asiakaskohteisiin kulkevat myös biokaasulla
10.01.2022 8.22Niemi Palvelut ja Ab Stormossen Oy kierrätysyhteistyöhön Vaasan talousalueella
09.01.2022 14.40Ammattilehti.fi uutissivulla noin 50.000 erillistä kävijää vuorokaudessa - lähde mukaan bannerilla & uutisoinnilla vuodeksi 2022
09.01.2022 11.40TGB traktorimönkijät on tehty kovaan työkäyttöön
08.01.2022 15.44Uusi Isuzu D-Max: Takarivistä johtoportaaseen
07.01.2022 23.55KATSO TÄSTÄ 7.1. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
07.01.2022 12.12Metsäkiinteistöjen hinnat rajussa kasvussa vuonna 2021
06.01.2022 15.20West Coast Road Masters tekee työtä paremman tiestön eteen
06.01.2022 9.00Volvo Carsin autonominen ajojärjestelmä Ride Pilot esitellään Kaliforniassa
05.01.2022 17.10Ennätykset uusiksi puun syötössä: vuodessa ajettu noin 8000 tuntia 8,5 vuoden ajan - puuta menee kouran läpi noin kolme miljoonaa kiintokuutiota vuodessa
05.01.2022 14.00Kontiotuote Oy ja Oy Haka-Wood Ab liittyivät vuodenvaihteessa Sahateollisuus ry:n jäseniksi
05.01.2022 10.59Stadin Brankkarille uusi ensihoidon johtoauto
05.01.2022 10.06Takalaitanostimet käyvät kaupaksi USA:ssa
04.01.2022 18.00Citroën ë-Jumpy nousi myydyimmäksi täyssähköpakettiautoksi Suomessa
04.01.2022 13.00Kaupunkilaiset pitävät lähimetsien hoitoa tärkeänä
04.01.2022 8.00Ford kolmatta vuotta peräkkäin Suomen ostetuin pakettiautomerkki
03.01.2022 16.01Brigaden järjestelmillä liikkuvan kaluston turvallisuus uudelle tasolle
03.01.2022 13.31Volvo Trucks nousi markkinajohtajaksi lähes kaikissa kuorma-autojen painoluokissa
03.01.2022 11.30Hyötyautojen ensirekisreröinnit kasvoivat edellisvuodesta
03.01.2022 11.15Mietityttääkö matkapuhelinsopimuksesi voimassaolo? - Traficomin uusi palvelu kertoo määräaikaisen sopimuksen voimassaoloajan
03.01.2022 10.01Nurminen Logistics ja Valmet Automotive solmivat viiden vuoden yhteistyösopimuksen
03.01.2022 9.00Volkswagen Transporter vuonna 2021 kymmenettä kertaa peräkkäin Suomen ostetuin pakettiauto
02.01.2022 15.00B-K Karlqvist Ay: Ritiläauto on pitkän ajan investointi
02.01.2022 11.00Timo Oksanen Nordic Traction Groupin myynti- ja markkinointijohtajaksi
02.01.2022 10.33Teboil pursuaa nyt sähköä - Pirkanhoviin rakentui sähköautojen suurteholatausjärjestelmä
02.01.2022 5.31Artikkeli 26.09.2020: Kuormansidonta puhuttaa ja sen ohjeistusta ollaan laatimassa. Ryhmän ajatukset alkoivat näkyä lehdistössä jo syksyn 2017 aikana. - Uusi sidontalaki tullee voimaan 2021.
01.01.2022 16.00Liikennealan järjestöt: Talvi yllätti autoilijat - ja teiden ylläpitäjät?
01.01.2022 10.11Teollisuuden tuottajahinnat nousivat 21,1 prosenttia edellisvuoden marraskuusta
31.12.2021 19.00KATSO TÄSTÄ VUODEN VIIMEINEN 31.12. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
31.12.2021 12.22Miikka Ahonen KOME Oy:n vaihtoperävaunumyyjäksi
31.12.2021 10.24ELY-keskus: Jäänpaksuudet kasvaneet tasaisesti Etelä-Savon järvillä
31.12.2021 9.41Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren pelastuslaitokselle uusi monitoimiauto
30.12.2021 13.24MAN TGE Individual Lion S -erikoismallit suomeen kesällä 2022
30.12.2021 9.22Kuormakoreista ja kuorman varmistamisesta annettua määräystä muutettu - vaatimuksia raakapuukuorman varmistamiseen sovelletaan vasta 1.7.2022 alkaen
30.12.2021 8.22VIELÄ EHDIT! Lähde mukaan vuodenvaihteen Hyviä Uutisia! lähetykseen uutisella tai vuoden 2022 tervehdyksellä
29.12.2021 19.00Metsätuholain muutokset tulevat voimaan vuoden 2022 alussa
29.12.2021 16.00Edistykselliset työkalut etätukeen, kenttätyöhön ja koulutukseen
29.12.2021 12.33Valmet toimittaa fleksopainokoneen laadunhallintajärjestelmän Lamipak (Kunshan) Co. Ltd:lle Kiinaan
28.12.2021 9.44Suomalaiset merikartat uudistuvat -ensimmäiset N2000-merikartat jo saatavilla
28.12.2021 9.00Sitran Timo Lehesvirta: Suomen metsäkeskustelu polarisoitunutta ja ohipuhumista - Jokamiehenoikeus ei anna oikeutta metsien näennäisomistajuuteen
27.12.2021 14.01Metsäteollisuus ry: AKT:n lakosta aiheutumassa suuret menetykset metsäteollisuudessa - toimimatonta työrauhajärjestelmää uudistettava
27.12.2021 13.00FLEETBook digitalisoi kaluston uudella, kustannustehokkaalla tavalla
27.12.2021 10.33Ensimmäinen erikoisluja teräsjauhe valmistettu SSAB:n Oxelösundin tehtaalla
27.12.2021 8.10Yhteinen hyvä houkutti kansalaiset Pyykkijahtiin
26.12.2021 11.00Valoa kansalle - käytä pitkiä valoja oikein
26.12.2021 10.44Eforan kunnossapidon toiminnot siirtyvät osaksi Stora Ensoa 1.1.2022
25.12.2021 11.00Metsä Group lahjoittaa Helsingin ja Oulun yliopistoille yhteensä 500 000 euroa

Näytä lisää »