AMMATTILEHTI KOEJAA: Volvo FE Electric ja FL Electric - Vakuuttavia täyssähköautoja kuorma-autoluokkaan

03.05.2020 13.00

sahko0.jpg

Volvo on aloittanut  kaupunkikuljetuksiin  tarkoitettujen sähkökuorma-autojen myynnin Euroopassa. Suomeen Volvo FE ja FL Electric -täyssähköautot saapuvat ensi vuoden vaihteessa. Otimme ennalta tuntumaa Volvon nollapäästö-uutuudesta Vantaan Volvo Truck Centerissä järjestetyn asiakastilaisuuden yhteydessä.

Reilun parin vuoden aikajaksolla tarkasteltuna yleinen ilmapiiri vaihtoehtoisia käyttövoimavaihtoehtoja kohtaan on kääntynyt vähättelevästä puhtaaksi uteliaisuudeksi. Maa- ja biokaasumoottorit ovat jo tätä päivää raskaalla puolella. Uusiutuvista raaka-aineista valmistettavien polttoaineiden saamaa vastaanottoa ammattiliikenteen harjoittajien puolella voi luonnehtia penseäksi. Saatavuus, säilyvyys ja pakkaskestävyys sekä hinnoittelu ovat seikkoja, jotka nousevat nopeasti esiin keskusteluissa. 

Henkilöautovalmistajat ovat jo hyvän tovin ajan kiihdyttäneet sähkövoima-avusteisia että täyssähköautojen markkinoille tuloa, eikä uusien mallijulkistusten valossa vauhti näytä hiipuvan. Isossa kuvassa akkukäyttöisten ajoneuvojen määrän kasvu tuo mukanaan tuloja maamme kaivosteollisuudelle. 

Uuden vuosikymmenen alun kunniaksi myös merkittävimmät hyötyautovalmistajat ovat esitelleet markkinoille tuotantovalmiita täyssähkökuorma-autoja lähijakeluliikenteen tarpeisiin. Ja kiinnostus sähköisiä vaihtoehtoja kohtaan vaikuttaa näennäisen korkealle myös hankintapäätöksistä vastaavien asiakkaiden suunnalla. 

Teknologian kehittymisen myötä akkujen kapasiteettia on saatu kohennettua ja nousujohteinen hintakehitys on jossain määrin hiipunut. Volvo Trucks uskoo, että täyssähköisellä voimalinjalla on paikkansa polttomoottorin rinnalla kuorma-autopuolella. Parrasvaloihin Volvo Trucks astuu Volvo FL ja FE -malleilla, joiden asiakastoimitukset käynnistyvät päämarkkina-alueilla vielä tämän kesän aikana. Suomeen ensimmäisten sähkökuorma-autojen kaavaillaan saapuvan vuoden 2021 alkupuolella. 

sahko5.jpg

Sopiva lähiliikenteeseen

Kevyempi FL Electric sijoittuu 16 tonnin kokonaispainoluokkaan ja raskaampi kolmiakselinen FE Electric yltää jo 27 tonnin kokonaispainoon. Uudet mallit on tarkoitettu vaativiin kaupunkikuljetuksiin kuten jätehuoltoon, kevyisiin maansiirtokuljetuksiin ja toimituksiin. Kaukoliikenteen ajoneuvoissa sähköiset voimalinjaratkaisut tullaan näkemään lähitulevaisuudessa, ja ennen polttokennoteknologian kehittymistä, korkeintaan dieselmoottoria avustavina hybridi-järjestelminä. Tosin Volvo Groupiin kuuluvan Renault Trucksin puolella on jo esitelty täyssähköisen Renault Trucks T -rekanvetäjän kuvia. ”Sähkö-T:n” asiakkaat löytynevät Keski-Euroopasta, missä elintarvikeketjujen lähijakelu tapahtuu paljolti puoliperävaunuyhdistelmien voimin. Volvolla ollaan vielä vaitonaisia FM ja FH -sarjojen sähköistämisestä.

- Nyt esiteltävät täyssähköautomme eivät missään tapauksessa tarkoita että olisimme lopettamassa tai edes vähentämässä olemassa olevan dieseltekniikan kehitystyötä. Vaihtoehtoisia käyttövoimavaihtoehtoja tarvitaan ja niillä on etuja tietyissä kuljetustehtävissä. Ne ovat tulleet jäädäkseen dieselvoimalinjavaihtoehtojen rinnalle, sanoo Volvo Finland Ab:n toimitusjohtaja Magnus Björklund.

sahko4.jpg

(kuva: Akusto ja ajomoottorit on sijoitettu auton keskipisteen tuntumaan. Moottoritilan täyttää latauslaitteet, 24 V akut sekä erilaiset ohjainlaitteet.)

Sähköinen voimalinja on Volvo Groupin valmistama ja se on käytössä useissa eri ajoneuvokategorioissa. Nyt koeajettava FE Eletric jakaa saman tekniikan paitsi bussipuolen myös Renault Trucks D Wide Z.E. kuorma- automallin kanssa.

Voimalinjan ytimenä on sähkömoottori ja 2-vaihteinen vaihteisto; sillä erotuksella että FE Electricissä on yhden sijasta kaksi sähkömoottoria. Yhteisteholtaan 400 kW sähkömoottoriparin tuottama suurin vääntömomentti on 850 Nm. Kevyemmän FL Electricin kulusta vastaa parhaalta teholtaan 200 kW / 425 Nm sähkömoottori. Volvon sähkömoottori antaa täyden tehon korkeintaan 45 sekunnin sykleissä. Jatkuvasti tarjolla olevat teholukemat ovat noin 80 prosenttia huipputehosta.

Akustona käytetään molemmin puolin runkoa sovitettuja litium-ioni-akkuja. Modulaarisen akkujärjestelmän jännite on 600 Volttia ja kapasiteetti 100 - 300 kWh. Toimintamatka voi olla jopa 260 km.

- Modulaarisen rakenteen ansiosta asiakas voi valita auton akkukapasiteetin työtehtäväkohtaisesti, millä voidaan saavutetaa sekä kustannussäästöä että enem- män kantavuutta, Volvo Trucksin tuotepäällikkö Mikko Aules lisää ja jatkaa: Auton sisäistä AC -laturia käytettäessä akuston voi ladata käytännössä missä tahansa Type 2 -latauspistokkeella varustetussa ja latauspisteessä. Lisäksi Volvon voi ladata ulkoisissa DC-latauspisteissä. 

Sisäistä laturia käytettäessä suurin latausteho on 22 kW. Ulkoista latausasemaa käytettäessä voidaan hyödyntää jopa 150 kW lataustehoa. Latausajat, tyhjästä täyteen, ovat akuista ja latauslaitteista riippuvaisia. 

- AC latauksella latausajat ovat 5-10,5 tuntia, DC latauksella latausajat ovat 1-2 tuntia akuston koosta ja lataustehosta riippuen, Aules toteaa.

Täyssähkökuorma-autossa myös kaikki päällirakenteen toiminnot saavat virtaa erillisestä, hydraulipumppua käyttävästä sähkömoottorista. Moottorivaihtoehtoja on kaksi: 240 Nm ja 70 kW, tai 530 Nm ja 100 kW.

Alustarakenteet ovat tupaten täynnä tekniikkaa, sillä jarrujärjestelmän ja jousituksen tarvitsema paineilma on tuotettava sähkökompressorein. Ohjaamon alla, perinteisen polttomoottorin paikalle on sovitettu 24 Voltin akut, jotka vastaavat ajovalojen, ohjaustehostimen ynnä muiden sähkölaitteiden virtatarpeista. Akkujen lisäksi etuakselin päällä ovat latauslaitteet inverttereineen päivineen. Jäähdytys hoituu sähköisellä ilmastointijärjestelmällä, lämmitys toimii vesikierrolla joka saa lämmön sähkövastuksista. 

sahko22.jpg

(kuva: Volvo Trucksin tuotepäällikkö Mikko Aules sanoo Volvo Trucks huoltoverkoston olevan täydessä valmiudessa täyssähkökuorma-autoja varten. - Tekniikka ja menetelmät ovat tuttuja bussipuolelta, joten homma on silläkin puolella kaikin puolin paketissa.)

Hiljaisuuden ylistys

Sähkö-Volvolla ajo on metka kokemus. Liikkeellelähtö sujuu täysin viiveettä, mutta myös lähes äänettömästi. Keskellä Kehä III:n ruuhkaa ajettaessa Volvon hytissä on hiljaista kuin Kuusamon korpimailla kaamosaikaan. Hyvin eristettyyn ohjaamoon kantautuu ainostaan etäistä tuulen suhinaa. 

Vaihtotapahtuma sujuu lähes huomaattomasti ja peruustuvaihteen voi kytkeä konsolin nappulasta päälle suoraan hitaasta vauhdista. Näppärä asia, jos auto jää kiinni.  Kaksivaihteisella vaihteistolla moottorin tuotto voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. 

- Vaihteiston välityssuhteen muutoksen ansiosta saadaan vetopyörille korkeampi vääntömomentti pienemmällä sähkömoottorilla ja sitä kautta vähemmällä virrankulutuksella luokkaa suuremman moottorin työtuloksen. Aivan kuten Volvon polttomoottorivaihtoehdoissakin, Aules tarkentaa.

Kehuja ansaitsee myös ohjaus joka on tehostettu sopivan kevyeksi nurkkapyöritykseen. Myös päällerakenteeksi valitun Hiab koukkulaitteen käyttö on lähes äänetöntä. Häiritsevää melua syntyy käytännössä vain vaihtolavan käsittelystä. Vaihtolava-auton kuljettajaa tietysti kiinnostaa kuinka monta nostoa vaihtolavalaitteella voi päivässä tehdä. tarkkaa vastausta kysymykseen ei nyt saatu, mutta jotain osviittaa kuitenkin. 

- Virrankulutus riippuu ajotehtävästä. Ruotsissa käytännön olosuhteissa tehtyjen testien perusteella puhutaan luokasta 0,8 - 1,6 kWh/km lukemasta. Suurin kulutus voisi olla esimerkiksi jätepakkarissa ja pienin jakeluautossa. Suurimmilla akkupaketeilla, mitkä ovat saatavilla Volvo FE Electric malliin 5,3 metrin akselivälillä realistinen toimintamatka voisi olla jopa yli 250 km. Tässä, lyhyemmällä 3,9 metrin akselivälillä varustetussa autossa puhutaan noin 90 - 120 km toimintamatkasta ja enimmilläänkin, jakeluautona, noin 200 kilometristä, kertoo Aules.

sahko33.jpg

(kuva: - Ohjaamon puolelta ”Sähkö-FE” eroaa dieselsisarestaan vain mittaritaulun osalta, totesi Ammattilehden toimituspäällikkö Tero Lahtinen.)

Sähköllä taajamien jakeluliikenteeseen?

Koeajolla käyneen Storemen Logistics Oy:n toimitusjohtaja Jari Jokinen kokee Volvo FE Electric täyssähkökuorma-auton erittäin positiivisena ja tarpeellisena vaihtoehtona pääkaupunkiseudun jakeluliikenteessä:

- Helsingissä ja pk-seudulla yleensäkin jakeluautojen reiteillä on paljon tunneleita ja parkkihalleja, missä pakokaasut ja moottorien tuottama melu ovat poikkeuksetta haitaksi. Nyt tehdyn lyhyen koeajon perusteella voin sanoa että täyssähköauton äänettömyys ja vaivattomuus on omiaan laskemaan kuljettajan stressitasoa, joka taas kohentaa työhyvinvointia ja sitä kautta nostaa työtehokkuutta. 

Niinkin kaukaa kuin 1970 luvun alkuvuosista lähtien erilaisia kuorma-autoja ja ajoneuvoyhdistelmiä pääkaupunkiseudulla ajanut Jokinen uskoo täyssähköisten kuorma-autojen menestymismahdollisuuksiin Suomessa. 

- Uusien teknologioiden tarjoamat mahdollisuudet kannattaa ottaa nopeasti hyötykäyttöön, sikäli kun ne ovat taloudellisesti kannattavia. Paremman taksan toivossa vaihtoehtoisiin voimalinjavaihtoehtoihin kannattaa suhtautua varauksella. Esimerkiksi täyssähköauton kohdalla hyvä kehitysaskel voisi olla vaikkapa eri terminaaleihin järjestetty latausinfra raskaan liikenteen sähköautoille. Näin toimimalla kevennettäisiin kuljetusyrittäjien kustannuskuormaa ja saataisiin hallituksen kaavailemat ilmastotalkoot oikeasti vauhtiin myös kumipyöräkuljetusten puolella, sanoo Jokinen. 

Järkevin toimin kaupan kuljetukset voitasiin toteuttaa taajamissa pian täysin päästöttömästi, eikä vain sillä paljon puhutulla viimeisellä maililla.

sahko6.jpg

(kuva: Storemen Logistics Oy:n toimitusjohtaja Jari Jokinen on vakuuttunut täyssähköisten kuorma-autojen mahdollisuuksista taajamien jakeluliikenteessä:  - Ympäristön ja työhyvinvoinnin kannalta katsottuna edut ovat merkittäviä. Myös ajokilometrin hinta on houkutteleva. Tässähän voisi oikeasti olla ajatusta...)

04.01.2022 18.00Citroën ë-Jumpy nousi myydyimmäksi täyssähköpakettiautoksi Suomessa
04.01.2022 13.00Kaupunkilaiset pitävät lähimetsien hoitoa tärkeänä
04.01.2022 8.00Ford kolmatta vuotta peräkkäin Suomen ostetuin pakettiautomerkki
03.01.2022 16.01Brigaden järjestelmillä liikkuvan kaluston turvallisuus uudelle tasolle
03.01.2022 13.31Volvo Trucks nousi markkinajohtajaksi lähes kaikissa kuorma-autojen painoluokissa
03.01.2022 11.30Hyötyautojen ensirekisreröinnit kasvoivat edellisvuodesta
03.01.2022 11.15Mietityttääkö matkapuhelinsopimuksesi voimassaolo? - Traficomin uusi palvelu kertoo määräaikaisen sopimuksen voimassaoloajan
03.01.2022 10.01Nurminen Logistics ja Valmet Automotive solmivat viiden vuoden yhteistyösopimuksen
03.01.2022 9.00Volkswagen Transporter vuonna 2021 kymmenettä kertaa peräkkäin Suomen ostetuin pakettiauto
02.01.2022 15.00B-K Karlqvist Ay: Ritiläauto on pitkän ajan investointi
02.01.2022 11.00Timo Oksanen Nordic Traction Groupin myynti- ja markkinointijohtajaksi
02.01.2022 10.33Teboil pursuaa nyt sähköä - Pirkanhoviin rakentui sähköautojen suurteholatausjärjestelmä
02.01.2022 5.31Artikkeli 26.09.2020: Kuormansidonta puhuttaa ja sen ohjeistusta ollaan laatimassa. Ryhmän ajatukset alkoivat näkyä lehdistössä jo syksyn 2017 aikana. - Uusi sidontalaki tullee voimaan 2021.
01.01.2022 16.00Liikennealan järjestöt: Talvi yllätti autoilijat - ja teiden ylläpitäjät?
01.01.2022 10.11Teollisuuden tuottajahinnat nousivat 21,1 prosenttia edellisvuoden marraskuusta
31.12.2021 19.00KATSO TÄSTÄ VUODEN VIIMEINEN 31.12. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
31.12.2021 12.22Miikka Ahonen KOME Oy:n vaihtoperävaunumyyjäksi
31.12.2021 10.24ELY-keskus: Jäänpaksuudet kasvaneet tasaisesti Etelä-Savon järvillä
31.12.2021 9.41Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren pelastuslaitokselle uusi monitoimiauto
30.12.2021 13.24MAN TGE Individual Lion S -erikoismallit suomeen kesällä 2022
30.12.2021 9.22Kuormakoreista ja kuorman varmistamisesta annettua määräystä muutettu - vaatimuksia raakapuukuorman varmistamiseen sovelletaan vasta 1.7.2022 alkaen
30.12.2021 8.22VIELÄ EHDIT! Lähde mukaan vuodenvaihteen Hyviä Uutisia! lähetykseen uutisella tai vuoden 2022 tervehdyksellä
29.12.2021 19.00Metsätuholain muutokset tulevat voimaan vuoden 2022 alussa
29.12.2021 16.00Edistykselliset työkalut etätukeen, kenttätyöhön ja koulutukseen
29.12.2021 12.33Valmet toimittaa fleksopainokoneen laadunhallintajärjestelmän Lamipak (Kunshan) Co. Ltd:lle Kiinaan
28.12.2021 9.44Suomalaiset merikartat uudistuvat -ensimmäiset N2000-merikartat jo saatavilla
28.12.2021 9.00Sitran Timo Lehesvirta: Suomen metsäkeskustelu polarisoitunutta ja ohipuhumista - Jokamiehenoikeus ei anna oikeutta metsien näennäisomistajuuteen
27.12.2021 14.01Metsäteollisuus ry: AKT:n lakosta aiheutumassa suuret menetykset metsäteollisuudessa - toimimatonta työrauhajärjestelmää uudistettava
27.12.2021 13.00FLEETBook digitalisoi kaluston uudella, kustannustehokkaalla tavalla
27.12.2021 10.33Ensimmäinen erikoisluja teräsjauhe valmistettu SSAB:n Oxelösundin tehtaalla
27.12.2021 8.10Yhteinen hyvä houkutti kansalaiset Pyykkijahtiin
26.12.2021 11.00Valoa kansalle - käytä pitkiä valoja oikein
26.12.2021 10.44Eforan kunnossapidon toiminnot siirtyvät osaksi Stora Ensoa 1.1.2022
25.12.2021 11.00Metsä Group lahjoittaa Helsingin ja Oulun yliopistoille yhteensä 500 000 euroa
25.12.2021 8.00UPM ja WEPA edistävät yhdessä luonnon monimuotoisuutta
24.12.2021 14.00LUE TÄSTÄ! Vuodenvaihteen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - lehden mukana postitetaan Hyviä uutisia! 2022 -seinäkalenteri
24.12.2021 11.00Marttiini Metal Oy on ostanut RODO Machinery Oy liiketoiminnan
24.12.2021 9.33KATSO TÄSTÄ! Ammattilehden Hyviä uutisia! Jouluspesiaali lähetys - mukavia alan joulutunnelmia
23.12.2021 9.00Suomen Rengaskierrätys etsii tehokasta palveluntarjoajaa
22.12.2021 19.00Laki vähäpäästöisten ajoneuvojen hankinta- ja muuntotuista voimaan
22.12.2021 10.00DFDS tilaa ennätystilauksensa lisäksi vielä 25 raskasta sähkökuorma-autoa Volvolta
21.12.2021 13.00Kimmo Tiilikainen PEFC Suomen hallituksen puheenjohtajaksi
21.12.2021 11.00R.M. Laine Oy:lle uusi Renault Trucks C520 10x4 200-tonnimetrin kuormanosturilla ja kiinteällä lavalla
21.12.2021 9.00Rasin metsäsäätiöltä lahjoitus Itä-Suomen yliopistolle
20.12.2021 10.00Junnikkala rakentaa uuden sukupolven sahakokonaisuuden Ouluun
20.12.2021 9.00Metsä Fibren Merikarvian sahan johtajaksi Mikko Lintula
19.12.2021 14.00HUOMIO ALAN YRITYKSET JA TOIMIJAT! Lähde mukaan joulutervehdyksellä Hyviä uutisia! Jouluspesiaali lähetykseen...
18.12.2021 17.00UPM Plywood tavoittelee tuloskasvua investoimalla Joensuun vaneritehtaan kilpailukykyyn
18.12.2021Metsätilastollinen vuosikirja 2021 on ilmestynyt
17.12.2021 22.00KATSO TÄSTÄ 17.12. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
17.12.2021 12.12Suomen Lähilogistiikka Oy vastaa Kela-korvattavista taksimatkoista 1.1.2022 alkaen
17.12.2021 12.00Dacian uusi 7-paikkainen Jogger sai Suomen hinnat
17.12.2021 9.50Forest Flux -palvelu tarjoaa tarkkaa ja vertailukelpoista tietoa metsien kyvystä sitoa hiiltä
17.12.2021 9.47Metsä Group: hae kesätöihin kasvavalle toimialalle
16.12.2021 20.00Vuoden Auto Suomessa 2022 on Skoda Enyaq
16.12.2021 9.54Satamaoperaattori Hangö Stevedoring siirtyy Europortsin omistukseen
16.12.2021 8.30Citroën vety ë-Jumpy tuotantoon
15.12.2021 11.33Scania sähköistää bulkkikuljetukset
15.12.2021 10.22Kian malliuudistuksen seuraava askel Kia Sportage saapuu Suomeen alkuvuodesta
14.12.2021 14.43Kiinasta Venäjän kautta Suomeen kulkeva junarahti ylitti miljoonan TEU:n rajapyykin
14.12.2021 9.07Volvon sähkökuorma-autoja testattu äärimmäisissä talviolosuhteissa
13.12.2021 12.20Pölliralli Oy - vuoden 2021 Qteam Verkostoyritys
13.12.2021 12.00Teboil laajentaa jälleen uusiutuvan dieselin jakeluverkostoaan
13.12.2021 11.00Nurminen Logistics kasvattaa konttijunapalvelua Aasian ja Pohjois-Euroopan väliselle markkinalle
13.12.2021 9.00Stora Enso nimittää Johanna Hagelbergin Biomaterials-divisioonan johtajaksi
12.12.2021 14.00Stihl RMHS Magnum: Kestävä ja tuottava teräketju nykyaikaisiin harvestereihin
11.12.2021 11.00UPM:n kestävä metsänhoito CDP:n A-listalle
10.12.2021 23.00KATSO TÄSTÄ 10.12. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
10.12.2021 8.34Scania esittelee uusia hybridisähkövoimalinjoja
09.12.2021 13.00Taksonomia lisää byrokratiaa, mutta ei tuo merkittäviä ilmastohyötyjä
09.12.2021 10.11Stora Enso hakee yli 800 kesätyöntekijää tehtaille ja puunhankintaan ympäri Suomea
09.12.2021 8.00Valmet yhteistyöhön Metsä Board Husumin kanssa Ruotsissa taivekartongin tuotantokapasiteetin lisäämiseksi
08.12.2021 13.42Uusi Volkswagen Amarok esitellään ensi vuonna - ensimmäiset havainnekuvat julkaistu
07.12.2021 16.14Vehon kasvu jatkuu: yhtiö ostaa Ruotsin Mercedes-Benz-kuorma-autojen maahantuonnin
07.12.2021 16.00Energiapuun korjuukohteet näkyvät nyt uudessa karttapalvelussa
07.12.2021 11.01Tiukentuneet ilmanlaatusuositukset asettavat uusia haasteita - pakokaasupäästöt laskusuunnassa
07.12.2021 9.14Euroseteleiden ulkoasua uudistetaan
06.12.2021 13.00Kuorma-autot toivat evakot turvaan
05.12.2021 18.11Metsätehon työturvallisuuskyselyyn saatiin vastauksia yli 2000
04.12.2021 16.00Ford tutkii Euroopassa autonomisten autojen käytön tuomaa hyötyä liiketoiminnalle
03.12.2021 21.50KATSO TÄSTÄ 3.12. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
03.12.2021 17.02Suomen ja Venäjän välinen junaliikenne avatumassa kuun puoliväliin mennessä
03.12.2021 15.00Pankkojen liukuesteet ovat suuri turvallisuusetu - artikkeli vuodelta 2013
03.12.2021 12.12Atria satsaa biokaasuun
03.12.2021 9.44Rauman sahaprojektin kuulumisia - Projektijohtajan terveiset
03.12.2021 5.252021 hinnaton mukaiset XXL 8 aerot joulukuun toimituksiin.
02.12.2021 14.53Vehon Baltian laajenemissuunnitelmalle kilpailuviranomaisen vahvistus
02.12.2021 12.18Junnikkala investoi Valutecin kanavakuivaamoon Oulaisissa
02.12.2021 11.54Segway yrittää mönkijämarkkinoiden valtausta
02.12.2021 9.52UPM:ltä muistilista metsänhoitotöistä eri vuodenaikoina
02.12.2021 9.12Tutkijoiden laskelmat: bioenergialle maltillista kasvua
01.12.2021 11.32Toimitusvaikeudet jarruttavat ajoneuvojen ensirekisteröintejä
01.12.2021 11.11Valmet Automotive julkistaa oman akkutuoteperheensä ensimmäisen tuotteen, Modular Power Pack-akkujärjestelmän
30.11.2021 16.00IVECO T-WAY voitti arvostetun German Design Award -palkinnon
30.11.2021 15.22Fixus ja Suomen Koripalloliitto jatkavat yhteistyötään
30.11.2021 14.33Henkilövalintoja Metsämiesten Säätiön hallituksessa
30.11.2021 10.00Renault Trucks sähkökuorma-autot tositoimiin Tampereella
29.11.2021 9.00Metsätie tarvitsee säännöllistä kunnossapitoa
28.11.2021 12.11PONSSE Elephant King - enemmän puuta yhdellä ajokerralla
28.11.2021 9.00Pöytyäläiselle hankintaesimies Seppo Anttilalle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi

Näytä lisää »