Palvelualojen työnantajat: Työaikalakiesitys pettymys, ei vastaa käytännön työelämän tarpeisiin

28.09.2018 15.00

PALTA.png

Palvelualojen työnantajat Palta ry, Teknologiateollisuus ry, Kemianteollisuus ry, Metsäteollisuus ry sekä Kaupan liitto ry ovat pettyneitä työaikalakiehdotuksen sisältöön ja pitävät tärkeänä, että esitystä muutettaisiin edunkuntakäsittelyssä vähintään siten, että nykylain mukaiset mahdollisuudet työajan järjestämiseen säilyisivät.

Työaikalain uudistamisen keskeinen tavoite oli saattaa laki 2020-luvulle sekä ajantasaistaa työaikalaki vastaamaan elinkeinorakenteen ja työn tekemisessä tapahtuneita muutoksia. Valitettavasti hallituksen esitys työaikalain uudistamiseksi ei toteuta tätä tavoitetta. Päinvastoin esitys lisää sääntelyä eikä ota huomioon työelämän nopeaa muuttumista ja siitä johtuvia kehitystarpeita.  

Työntekijöille on työpaikoilla annettu entistä enemmän vapauksia tehdä töitä paikasta riippumatta. Lisäksi yhä useammin seurataan työn tuloksia eikä kellokorttia; käytännön työelämässä työajan joustotarpeiden merkitys vain kasvaa. Tähän maailmaan työaikalakia koskevan hallituksen esityksen olisi tullut vastata. Esityksessä mennään kuitenkin täysin päinvastaiseen suuntaan, kun työaikalain soveltamisen ja jäykän seurannan piiriin tulee entistä enemmän työntekijöitä. Hyvänä esimerkkinä tästä on etätyö, jonka tekeminen tulee hankaloitumaan.

Esitys heikentää nykytilannetta useimmissa yrityksissä mm. lain soveltamisalan laajentumisen ja työehtosopimuksilla sovittavien asioiden, kuten työajan käsitteen ja varallaolon, supistumisen myötä. Jälkimmäiset muutokset voivat myös vaarantaa yhteiskunnan ja yritysten kannalta kriittisiä toimintoja. Esityksen työaikaan liittyvät joustomahdollisuudet eivät ota huomioon asiakkaiden tarpeita ja odotuksia. Niissä korostuu lähes yksinomaan työn suorittajan näkökulma. Asiakastarpeisiin vastaaminen on kuitenkin elintärkeää yritystoiminnan ja työpaikkojen säilymisen kannalta. Esitettyjen joustojen hyöty näyttää yritysten näkökulmasta marginaaliselta.

Esitystä on perusteltu EU:sta tulevilla muutostarpeilla. Nykyinen työaikalakimme pohjautuu EU:n työaikadirektiiviin, jota ei ole muutettu EU-tasolla.  Kyse ei siis ole direktiivimuutosten täytäntöönpanosta. Esitetyt muutokset perustuvat osin yksittäisiin EU-tuomioistuimen oikeustapauksiin, jotka ovat koskeneet muita maita kuin Suomea. Näitä tuomioita, työaikadirektiivin tulkintoja sekä niiden soveltuvuutta Suomen lainsäädäntöön ja soveltamiskäytäntöön ei ole mietitty riittävän perusteellisesti. Riittävästi ei ole myöskään kiinnitetty huomiota siihen, missä määrin muut EU-jäsenvaltiot ovat lainsäädäntöään tuomioiden pohjalta muuttaneet. Muualla työajan joustavan järjestämisen merkitys tuottavuudelle ja kilpailukyvylle on ymmärretty selvästi Suomea paremmin.

Myös ehdotettujen muutosten vaikutusarviointi on ollut valitettavan puutteellista. Esimerkiksi vaikutukset työehtosopimuskenttään samoin kuin arvio yrityksille muutosten johdosta aiheutuvista todellisista kustannuksista puuttuvat kokonaan. On kuitenkin selvää, että esityksen mukaisista muutoksista seuraisi iso joukko käytännön ongelmia, joita ei ole millään tavalla otettu huomioon.

Kansallisen työaikalakimme perusajatus on koko nykyisen työaikadirektiivin voimassaolon ajan ollut se, että työehtosopimuksilla on voitu hakea erilaisia työaikaan liittyviä joustoelementtejä ja antaa myös paikallisen sopimisen mahdollisuuksia yritystasolle. Nyt näitä mahdollisuuksia aiotaan heikentää. Työaikadirektiivi olisi antanut enemmän mahdollisuuksia työajan järjestämiseen.

09.03.2022 13.22Puurakentamisen markkinaosuus on kasvanut
09.03.2022 9.40Ponsse avasi uuden asiakaspalvelukeskuksen Ouluun
09.03.2022 9.33Kotimaan puulla voidaan korvata Venäjältä tuotu puu - poppaskonsteja ei tarvita
08.03.2022 14.44Emma Mäkinen Ivecolla ratakuorma-autojen klassikkokilpailuun Saksaan
07.03.2022 15.00HUOMENNA PORISSA! Scania vaihtoehtoiset käyttövoimat kiertueelle maaliskuussa - esittelyssä sähkö- ja biokaasukalusto
07.03.2022 14.13SSAB palkkaa yli 800 kesätyöntekijää Suomessa
07.03.2022 14.00Renault Trucks ja Geodis kehittävät yhdessä uuden sähkökuorma-auton kaupunkikuljetuksiin
07.03.2022 13.11Oulun Energia lopettaa venäläisen hakkeen käytön
07.03.2022 10.11Kotimaan vesiliikenteen kuljetukset kasvoivat tammikuussa
07.03.2022 9.44Sahateollisuuden vuositilasto 2021 - tuotanto oli 11,9 miljoonaa kuutiometriä
07.03.2022 8.00Continentalin uusi UltraContact-kesärengas on täynnä innovatiivista tekniikkaa
06.03.2022 12.22Metsähallituksella hyvä vuosi - panostukset luonnon monimuotoisuuteen nousivat ennätystasolle vuonna 2021
06.03.2022 11.00Vaikuta sähköautojen latausverkoston kehittämiseen
05.03.2022 9.11Turpeella huoltovarmuutta sodan luomassa epävarmuudessa
04.03.2022 23.33KATSO TÄSTÄ VIIKON 9/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
04.03.2022 8.41Metsä Groupin Venäjän toiminta ajetaan alas toistaiseksi
03.03.2022 12.44Volvo CE Finlandille monipyörävetoisia Volvo FMX380 6x6 -huoltoautoja
03.03.2022 10.26John Deere Forestry keskeyttänyt kaiken myynnin Venäjälle
03.03.2022 9.00Uuden sukupolven Mercedes-Benz eSprinter perusteellisessa talvitestissä Ruotsin Lapissa
02.03.2022 15.34Ponsse keskeyttää toimintansa Venäjällä
02.03.2022 14.52Teboil-asemilla tehtyjen ostosten rahat päätyvät kauppiaille
02.03.2022 14.41Suomen CLT-valmistajat yhdistäytyvät
02.03.2022 13.12Bioenergia ry huolissaan seuraavien lämmityskausien polttoaineiden saatavuudesta
02.03.2022 12.08Kempower vie pikalatausratkaisunsa Pohjois-Amerikan markkinoille
01.03.2022 11.44Nurminen Logistics aloittaa lämpösäädeltyjen merikonttien satamaoperoinnin yhteistyössä Rauanheimon kanssa
01.03.2022 11.00Scania toimittaa yli 100 täyssähkökuorma-autoa Kööpenhaminan kaupungin jäteyhtiö ARC:lle
01.03.2022 9.00Metsäala työllistää monipuolisesti eri koulutusalojen osaajia - alan ammattilaiset jalkautuvat kouluille kertomaan uramahdollisuuksista
28.02.2022 20.00MH-Steel Oy Mustasaaresta liittyy KOME Oy:n huoltopiste ketjuun
28.02.2022 12.33Harvennushakkuita Ruotsinkylän tutkimusmetsässä
28.02.2022 10.10Etätyösuositus päättyy - Työterveyslaitoksen vinkit työpaikalle palaajille
27.02.2022 20.00KATSO VIDEO! Kaivinkoneiden lumenveiston SM-kisoissa tuhansia kävijöitä ja upeita teoksia
27.02.2022 9.00Metsien hakkuut Euroopassa eivät lisääntyneet äkillisesti, toisin kuin Nature väitti vuonna 2020
26.02.2022 11.00Maantie 103 Vuosaaren satamatien tilapäinen sulkeminen Vuosaaren tunnelin kohdalla 2.-3.3.2022 klo 22.00?05.00
25.02.2022 21.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 8/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
25.02.2022 8.00Stora Enso aikoo myydä Kvarnsvedenin tehtaansa Northvoltille
24.02.2022 10.13MAN sähkökuorma-autot markkinoille aikaisintaan vuonna 2024
23.02.2022 9.30Vuosi 2021 oli puumarkkinoilla poikkeuksellisen vilkas - kesällä sekä määrät että hinnat huipputasolla
23.02.2022 8.00Stora Enso vauhdittaa kasvuaan ja kartoittaa uusiutuvan kuluttajapakkauskartongin tuotannon laajentamista
22.02.2022 14.36Tekniikkapäivitys ja I-Save -toiminnon tehostus pienentävät polttoaineen kulutusta ja CO2-päästöjä Volvo FH i-Save kuorma-autoissa
22.02.2022 10.15Erikoinen ulostulo Fordilta - uusi Ranger Raptor saa keulalleen bensiinimoottorin
22.02.2022 10.12Ponssen tilinpäätös 2021 - Vahvaa kasvua kaikilla liiketoiminta-alueilla
21.02.2022 11.35VR ja Metsä tiivistävät yhteistyötään
21.02.2022 11.21Malmin entisen lentokentän ympäristössä puunkaatoja
21.02.2022 10.53Matkakustannusten vähennysoikeuteen väliaikainen korotus
21.02.2022 10.43ELY-keskus hakee ehdokkaita Itä-Suomeen perustettavaan jätehuollon yhteistyöryhmään
21.02.2022 10.12Shell- ja St1-asemat Caverionin ylläpitoon Suomessa
21.02.2022 8.00Einari Kuppi pelattiin 13. kerran Kuopiossa - Beaver taisteli voittoon
20.02.2022 11.20Mäntyharjulle uusi ProSilva S3 -harvesteri
20.02.2022 11.00SKAL: Hallitus käynnistää ammattidieselin valmistelun - akuutti kustannuskriisi tavaraliikenteessä jää ratkaisematta
20.02.2022 9.00Yritysten varastojen arvo kasvoi vuoden 2021 neljännellä neljänneksellä
19.02.2022 17.00Metsäteknologian professori Kalle Kärhä: Meidän suomalaisten pitää itse rakentaa kilpailukykymme
19.02.2022 9.00Joutoalueiden metsitykset lähtevät vauhtiin tulevana kesänä - metsitysala voi kasvaa 3000 hehtaariin
19.02.2022 7.11Kaivinkoneiden lumenveiston SM 2022 järjestetään Juupajoella ensi viikon lauantaina 26.2.
18.02.2022 23.20KATSO TÄSTÄ VIIKON 7/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
18.02.2022 9.22Suometsäosaaja-sivusto perehdyttää suometsien hoitoon ja vaikutuksiin
17.02.2022 13.33Fiat 500X ja Tipo nyt myös hybridi-vaihtoehtoina
17.02.2022 13.09Autoliitto mukaan lataussähköliiketoimintaan
17.02.2022 13.00Kertopuuta Berliiniin
17.02.2022 12.00Autoalan Tiedotuskeskus: Ajoneuvokannan sähköistymisen ennakoidaan etenevän aiempaa nopeammin, mutta kehitys edellyttää latausinfran laajentumista
17.02.2022 9.12Ponsse tuo markkinoille suorituskykyisen H8 harvesteripää-uutuuden
16.02.2022 17.10Uuden sukupolven Vermeer HG4000 murskain on kompakti tehokone
16.02.2022 13.33Teollisuuden liikevaihto kasvoi joulukuussa 34,0 prosenttia
16.02.2022 9.00Volvo Trucks on sähkökuorma-autojen markkinajohtaja Euroopassa
15.02.2022 13.20Kansallinen metsästrategia uudistetaan tänä vuonna
15.02.2022 10.22PK-seudun sähköbussivarikoilla otetaan käyttöön kotimaista pikalatausteknologiaa
15.02.2022 8.33Yaran Uudenkaupungin tehtaalla ennätyksellinen vuosi 2021
15.02.2022 8.00Neste tuo markkinoille logistiikka-alan yrityksille suunnatun sähkölatauspalvelun
14.02.2022 14.44Uraauurtava yhteistyö betonin vihreän kuljetuksen vauhdittamiseksi
14.02.2022 12.37Ponsse esittelee uuden sukupolven harvesteripään verkkotapahtumassa
14.02.2022 10.26Samiedulle uusi Komatsu 901XC hakkuukone opetuskäyttöön
14.02.2022 9.55Nimitykset: Puutuoteteollisuus ry: Sauli Ylinen puurakentamisen erityisasiantuntijaksi
13.02.2022 12.13Metsä Groupin vuoden 2021 vertailukelpoinen liiketulos oli 914 miljoonaa euroa
13.02.2022 11.00UPM:n liiketoimintojen ja Paperiliiton neuvottelut jatkuvat sovittelussa
13.02.2022 10.00Pajusta pohjolan bambu? Luke kartoitti viljeltävän pajun potentiaalia
12.02.2022 15.00Monipuoliset metsäalan palvelut ammattitaidolla ja iloisella asenteella
12.02.2022 9.00Andritz on käynnistänyt uuden A-ConApex -keittoprosessin Altri Celbin tehtaalla Portugalissa
11.02.2022 22.40KATSO TÄSTÄ VIIKON 6/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
11.02.2022 8.30Scania Super voittaa saksalaisen 1000-pisteen vertailutestin
11.02.2022 7.33Mistä johtuu nykyisten pankonsiirtolaitteitten käyttö ja pankkojen irtoimina "rehottaminen" Suomen ja koko Pohjolankin yhdistelmissä?
10.02.2022 10.02Koneosapalvelu Kuopiossa kaksi uutta myyjää ja uutena palveluna hydrauliikan huoltokäynnit
10.02.2022 9.00Hämeenlinnan toinen kaasutankkausasema avautuu - palvelee erityisesti raskaan liikenteen tarpeita
09.02.2022 15.50Ympäristöystävällistä haketusta uudella autohakkurilla
09.02.2022 15.00Fiat Ducaton uudistuneelle automaattiversiolle hinnat
09.02.2022 15.00Ammattilehti koeajaa: DS 4 E-Tense Plug-in Hybrid 225 Performance Line
09.02.2022 14.12Lapinjärven tutkimusmetsään pitkäaikainen sekametsien kasvatuksen koe
09.02.2022 9.00Innokkaimmat kalastajat ovat idässä ja pohjoisessa
08.02.2022 16.00Metsäkoneketjut ovat pyöräpitoa varten
08.02.2022 12.03Tommi Lahti palaa koneyrittäjäksi
08.02.2022 11.00DAF aloittaa uuden sukupolven jakeluautojen testit
08.02.2022 9.00Tukkipuun hakkuissa ennätykset rikki vuonna 2021
08.02.2022 7.00Stora Enson tavoitteena lisätä luonnon monimuotoisuutta suomalaismetsissä
07.02.2022 17.30Yläkoululaisten Metsävisa kerää 20 000 osallistujaa ympäri Suomen - katso tästä tärpit kilpailuun
07.02.2022 16.44Inter-Hinaus tarjoaa hätäapua maasto-olosuhteisiin
07.02.2022 14.12Metsähallitus Metsätalous Oy palkitsi Lapin parhaita korjuuyrittäjiään merkittävän suuruisilla laatupalkkiolla
07.02.2022 9.44Volvo Trucks ottaa käyttöön Volvo Pay -mobiilimaksun
07.02.2022 9.10Pohjoismaissa metsien hiilivarasto kasvanut nopeammin kuin Kanadan ja Venäjän vähemmän hyödynnetyissä metsissä
06.02.2022 12.20Raskaan kaluston uusi monipuolinen palvelupiste Hämeenlinnassa
05.02.2022 14.40HUOMIO! Tulossa mielenkiintoinen Energiapäivä 2022 -tapahtuma Askolan Vahijärvellä perjantaina 18.3.
05.02.2022 12.00Topliftilta valmistui 400. perävaunu 30-juhlavuoden kunniaksi - Metsähakkeen kuljetuksessa tarvitaan tehtävään räätälöidyt ratkaisut
05.02.2022 11.00Energiaturvevarastot käymässä vähiin - näkymää niiden täydentymiseen ei enää ole

Näytä lisää »