Metsäteollisuus: EU:n ilmastopaketista ei tullut vihreää kasvua, sen sijaan saimme jarruohjelman

14.07.2021 12.00

ilmastolaki.jpg

Euroopan komission Fit for 55 -ilmasto- ja energiapaketti julkaistiin tänään 14. heinäkuuta. Paketti ei tunnista metsäteollisuuden tarjoamia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, ja kokonaisuus on monella tapaa ongelmallinen suomalaiselle teollisuudelle. On tärkeää varmistaa, että jatkotyössä yksityiskohtia täsmennetään Suomen kilpailukykyä turvaavalla tavalla ja huomioimalla metsäteollisuuden tuottamat ilmastohyödyt.   ‍

Fit for 55 -paketin tarkoitus on varmistaa, että EU:n kasvihuonekaasupäästöt ovat vuonna 2030 55 % pienemmät kuin vuonna 1990. Lisäksi paketin on tarkoitus luotsata EU reitille kohti sen vuodelle 2050 asetettua ilmastoneutraalisuustavoitetta. ‍

- Asetettu tavoite on tärkeä ja kaikille yhteinen. Metsäteollisuus kuitenkin näkee, että nyt julkaistu paketti ei mahdollista parasta lopputulosta ilmaston, saati teollisuuden kilpailukyvyn kannalta, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen sanoo. ‍

EU:n lakipaketti vaikuttaa laajasti metsäteollisuuteen, joka on energiaintensiivinen, luonnonvaroja kestävästi ja monipuolisesti jalostava, raaka-aineita ja tuotteita kuljettava sekä kansainvälisessä kilpailussa toimiva ala. Fit for 55 ei tunnista riittävällä tavalla metsäteollisuuden tarjoamia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Ala valmistaa innovatiivisia tuotteita uusiutuvista luonnonvaroista ja korvaa uusiutumattomista raaka-aineista valmistettuja tuotteita. On tärkeää, että EU:n sääntely ei estä tätä positiivista kehitystä. 

- Ilmastonmuutosta torjuttaessa kaikkein tärkeintä on vähentää fossiilisia päästöjä ja korvata enemmän päästöjä aiheuttavia tuotteita uusiutuvista raaka-aineista valmistetuilla, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen tähdentää. 

Erityisen ongelmallista paketin sisällössä on se, että juuri hyväksyttyjä EU-säädöksiä avataan uudestaan ennen kuin niitä on edes sovellettu. 

Uusiutuvan energian direktiivin sisältämistä puubiomassan kestävyyskriteereistä päästiin pitkän väännön jälkeen sopuun viime komissiokauden lopulla. Voimassa olevan direktiivin toimeenpano on vasta alkamassa, eikä kokemusta kriteerien toimivuudesta siten ole. Onkin outoa, että komissio ehdottaa myös näiden kriteerien merkittävää kiristämistä jo tässä vaiheessa. Suomessa puuta ei kasvateta bioenergiaksi - energiaa saadaan metsäteollisuuden ja -talouden sivuvirroista ja hakkuutähteistä.

Komissio esittää EU:lle yhteistä, erittäin tiukkaa 310 miljoonan hiilidioksiditonnin nielutavoitetta vuoteen 2030 mennessä. Toimenpiteiden tulee olla metsien kasvua lisääviä.

- Kun teollisuuden investointeja suunnitellaan vuosikymmeniksi, ei säädöksiä tulisi muutella jatkuvasti. EU:n Green Deal’in piti olla vihreän kasvun ohjelma. Nyt luotava epävarmuus ei kannusta ohjelman alkuperäisiin tavoitteisiin, päinvastoin - ohjelmasta on tulossa regulaatiopaketti, ja pahimmillaan jarruohjelma, Jaatinen toteaa.  

- Jatkovalmistelussa on varmistettava, että komission esittämä nielutavoite tai kompensaatiomekanismit eivät johda tilanteeseen, jossa muiden EU-maiden tai sektoreiden fossiiliset päästöt siunataan metsäisten maiden kustannuksella.

Merenkulun kytkemisessä päästökauppaan ei oteta huomioon Suomelle tärkeää talvimerenkulkua, vaikka jäävahvistettujen alusten polttoaineiden kulutus ja päästöt ovat korkeammalla tasolla. Päästökaupasta onkin muodostumassa merkittävä lasku metsäteollisuudelle, jonka tuotteista yli 70% menee vientiin, ja niistä yli 90% kuljetetaan meriteitse. Metsäteollisuus pitää tärkeänä, että Suomi huolehtii vientialojen kilpailukyvystä, kun ratkaisusta neuvotellaan EU:ssa. Neuvotteluissa tarvitaan selkeitä ratkaisuja ja tahtoa lieventää kilpailukykyhaittoja. 

- Suomen päättäjien on nyt huolehdittava, että tulevassa valmistelussa yksityiskohtia täsmennetään suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä turvaavalla tavalla ja huomioimalla metsäteollisuuden tuottamat ilmastohyödyt, Jaatinen alleviivaa.‍

Komission on ilmoittanut julkaisevansa päivitetyn metsästrategian perjantaina. 

Suunnittelu- ja konsultointiyhtiö Afryn tuoreen selvityksen mukaan metsäteollisuuden globaalit markkinat tulevat kasvamaan sekä nykyisten tuotteiden että uusien kasvutuotteiden osalta. Markkinoiden arvioidaan kasvavan noin 540 miljardista eurosta 715 miljardiin euroon vuoteen 2035 mennessä. Menestyvä metsäteollisuus auttaa EU:ta saavuttamaan ilmastotavoitteensa.

25.02.2024 12.00Lämmöksi Oy: Lämpöä metsästä kokonaispalveluna
24.02.2024 13.13Tavaraa määränpäähän kuljetettaessa tulisi välttää takaisinpäin kuljetusta
24.02.2024 12.00Metsäkoneilla riittää töitä - kalusto siirtyy tyylikkäästi
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 17.12Kuopion Savilahden robottibussin nimeksi Välkky
23.02.2024 15.00Kainuuseen lähes 1000 hehtaaria uusia luonnonsuojelualueita
23.02.2024 9.00Metsänomistajat ja teollisuus voivat saada enemmän arvoa puumassan sisältämistä arvokkaista piilevistä ainesosista
22.02.2024 12.30Ammattilehti koeajaa: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
22.02.2024 9.03Kuitu- ja energiapuun hinnat nousivat ennätyskorkeiksi vuonna 2023
22.02.2024 8.44THL ja Valvira alkoholin kotiinkuljetuksesta: Lainsäädäntö ja valvonta on suunniteltava vastuullisesti
22.02.2024 8.29IVECO Finland Oy on valinnut vuoden 2023 parhaat suorittajat verkostossaan
21.02.2024 17.40Nokian Tyres Hakkapeliitta TRI M+S -traktorirenkaasta kaksi uutta kokoa
21.02.2024 17.00Tutkimus valaisee kuorma- ja linja-autonkuljettajien saatavuuden haasteita Suomessa
21.02.2024 14.00Seuraa Äänekoskelle rakentuvan kertopuutehtaan rakennustöiden etenemistä reaaliaikaisesti verkossa
21.02.2024 12.10Koeajettua: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
21.02.2024 11.00Volvo Truck Center Forssa uudistui
21.02.2024 8.11HydraSpecman Oulun uuden myymälän avajaiset nyt perjantaina 23.2. - tervetuloa!
21.02.2024 8.00SSAB ottaa VR:n kanssa käyttöön sähkörekat lähitoimituksissa
20.02.2024 16.33Suoelinympäristöjä ennallistettiin Tornatorin mailla ennätysmäärä vuonna 2023
20.02.2024 10.00Ponssen tilinpäätös 1.1.-31.12.2023 - liikevaihto kasvoi 821,8 miljoonaan euroon
20.02.2024 9.00Karjalan ja Savon ratojen parantaminen aloitettava pikaisesti
19.02.2024 16.113D & New Materials -messut yhteistyöhön Suomen suurimman valmistavan teollisuuden yritysverkoston kanssa
19.02.2024 9.33Poronhoito aikaisempaa kannattavampaa
19.02.2024 8.49Tilastokeskus: Inflaatio palautunut maltilliselle tasolle
18.02.2024 15.00Tuulilasin kunto on tärkeä osa liikenneturvallisuutta
18.02.2024 11.00Pulpwood Online -viestintäsivusto on julkaistu
17.02.2024 11.00Metsä Group ja ANDRITZ tähtäävät kunniahimoisiin ilmastotavoitteisiin
16.02.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 16.2. TALVITIEPÄIVÄT ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
16.02.2024 8.00Renault Trucks rakentaa uuden logistiikkakeskuksen Lyoniin
15.02.2024 21.00Nisula Forestilla uusi jälleenmyyjä Japanissa: Forest System Co., Ltd.
15.02.2024 14.24Vahvan tuloksen vuonna 2023 tehnyt Valmet aloittaa muutosneuvottelut Palvelut- ja Paperit-liiketoimintalinjoissaan
15.02.2024 14.01Tasavallan presidentin virkaanastujaiset järjestetään 1. maaliskuuta 2024
15.02.2024 9.23Lentolaskenta paljasti läntisen Uudenmaan hirvitiheyden odotettua suuremmaksi
15.02.2024 9.14ELY-keskus tehostaa maanteiden talvikunnossapidon valvontaa Keski- ja Itä-Suomessa
14.02.2024 12.12MEP Elsi Katainen: Pitkien ajoneuvoyhdistelmien rajat ylittävä kulku turvattu liikennevaliokunnassa
14.02.2024 10.24Suomen villisikakanta kaventuu entisestään
14.02.2024 8.47Stora Enso tähtää kasvaviin puunhankintamääriin kotimaassa
13.02.2024 12.55Retro Trucks Lahes 4.5.2024
13.02.2024 12.50Uusien hyötyajoneuvojen rekisteröinnit EU 2023: pakettiautot +14,6%, kuorma-autot +16,3%, linja-autot +19,4%
13.02.2024 11.00Talvitiepäivillä suomalaista talvikunnossapidon kalustoa ja tiealan asiantuntijaseminaari 14.2.-15.2.2024
13.02.2024 8.00Neste avaa ensimmäisen, valtatie 3:n varrelle sijoittuvan raskaan liikenteen suurteholatauspalvelunsa Janakkalan Linnatuulen liikenneasemalle
13.02.2024 7.50Kangasalalaiselle metsäasiantuntija Heikki Haralalle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
12.02.2024 17.10Metsä Group suunnittelee merkittävää investointiohjelmaa pehmopaperitehtaalleen Mänttään
12.02.2024 17.00Kuusenkuoren varastointitapa vaikuttaa niiden sisältämien yhdisteiden hyödynnettävyyteen
12.02.2024 11.00Panssarilaiva Ilmarisen hylyn saneerauksen kilpailutus käynnistyy
12.02.2024 9.11Haminan akkumateriaalitehtaalle myönnettiin ympäristölupa
12.02.2024 8.00Gasum hoitamaan Wasalinen päästöoikeussalkkua
12.02.2024 7.55Vaihtotase oli tasapainossa vuoden 2023 joulukuussa - tavaraviennin arvo laski 19 % vuodentakaisesta
11.02.2024 10.00Kaasu nostaa suosiotaan raskaan kaluston käyttövoimana
10.02.2024 13.00Selvitys vaarallisten aineiden kuljetuksista julkaistu
10.02.2024 11.00Kasvatuskokeiden hoitotoimenpiteitä ja uuden kokeen perustamistöitä Solbölen tutkimusmetsässä
10.02.2024 9.00Teollisuustuotanto väheni joulukuussa 2023 sekä vuodentakaisesta että edellisestä kuukaudesta
09.02.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 9.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.02.2024 16.01Veho luopumassa autovuokrausliiketoiminnasta
09.02.2024 11.00Pankkitunnuksia kalastellaan OmaKanta-palvelun ja suomi.fin nimissä - Älä klikkaa viesteissä olevia linkkejä
08.02.2024 11.40Fiat Professionalin päivitetty hyötyajoneuvomallisto sai Suomen hinnat
08.02.2024 11.30Metsänomistaja! näin erilaiset tulot ilmoitetaan verotuksessa
08.02.2024 11.22Pajero nostettiin Japanin autoteollisuuden Hall of Fameen
08.02.2024 11.00Hakkuut jäivät 69 miljoonaan kuutiometriin - kasvu oli poistumaa suurempi
08.02.2024 8.00MAN kasvatti myyntiä merkittävästi vuonna 2023
07.02.2024 15.15"Pyrypeltihousut" ja "pyrypeltiautot"
07.02.2024 12.00Uudistushakkuissa kaadettu puusto on Etelä-Suomessa aiempaa järeämpää
07.02.2024 11.00Nimitykset: Pasi Nieminen nimitetty Kesla Oyj:n toimitusjohtajaksi
07.02.2024 9.00Oy Kati Ab luottaa Maxilift-nostureihin kairauksen tukitoiminnoissa
06.02.2024 16.00Hyundai toimittaa täysin sähköisen kevyen hyötyajoneuvon Ivecolle
06.02.2024 14.00Koskelainen testasi ensimmäisten joukossa Scanian ProCare -​​palvelua
06.02.2024 9.10Valtioneuvosto kannattaa komission tavoitetta yhdistettyjen kuljetusten lisäämisestä
06.02.2024 8.00Tammikuussa 2024 ensirekisteröitiin 6 589 uutta henkilöautoa
05.02.2024 18.00MP 24 -messut houkutteli nuorisoa paikalle, kaupallisuus kohdillaan
05.02.2024 11.40Valtakunnallinen metsävisa järjestetään 7.2. yli 300 koulussa
05.02.2024 11.30Viime jahtikaudella hirvenmetsästykseen osallistui noin 100 000 metsästäjää
04.02.2024 10.00Kivihiilen kulutus väheni 42 % vuonna 2023
03.02.2024 14.00Tehopäivät Lahden myymälässä ja huoltokorjaamolla 14.2.
03.02.2024 12.00Onko tässä Suomen kansainvälisin jälleenmyyjäkokous?
02.02.2024 23.00KATSO TÄSTÄ 2.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.02.2024 14.55MAN on sähkölinja-autojen markkinajohtaja Euroopassa
01.02.2024 12.00Iveco tuomassa markkinoille täysin uuden sähköpakettiautomallin Dailyn rinnalle
01.02.2024 10.49Autovalmistajien ja asiakkaiden näkemyserot autoilun suuntaviivoista näkyy uusien autojen kaupassa
01.02.2024 9.28Nimitykset: Jari Mennala John Deere Forestry Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi
31.01.2024 16.20Vihreällä kierrätystä - Sennebogen 825E
31.01.2024 10.44EU:n tyyppihyväksyntäsäännöt vaikuttavat myös kuljetusyrittäjiin
31.01.2024 10.17Ponsselta uuden sukupolven digitaalisten palveluiden alusta ja metsäkoneiden hallintajärjestelmä
31.01.2024 10.10Volvolta uusi FM Low Entry - Tarjolla vain sähköautona
31.01.2024 10.02Hiabille merkittäviä kuormausnosturi- ja ajoneuvotrukkitilauksia Yhdysvalloissa
31.01.2024 8.00Metsien muutosten vaikutukset korostuvat Itä- ja Pohjois-Suomessa
30.01.2024 12.00LUE TÄSTÄ! Talven jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
30.01.2024 9.00SKAL Kuljetusbarometri: Yritykset seuraavat polttoaineen kulutusta, päästöjen raportointi ei kovin yleistä
29.01.2024 17.03Janne Loponen nimitetty Ponsse Latin America Ltda:n toimitusjohtajaksi
29.01.2024 13.52Ponsse toivottaa kaikki tervetulleiksi 31.1. järjestettävään Ponsse Studio ‑verkkotapahtumaan
29.01.2024 13.44Työttömiä työnhakijoita joulukuussa liki 300 000
29.01.2024 11.23Finnair peruu noin 550 lentoa poliittisen lakon vuoksi 1.-2. helmikuuta
29.01.2024 10.01Volvo esittelee uuden FH Aeron kaukoliikennemallin
28.01.2024 15.00Laadukas ritiläauto tehostaa metsäkone urakointia
27.01.2024 10.00Energian tuonnin arvo laski 40 % vuoden 2023 tammi-syyskuussa
26.01.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 26.1. LÄHETYS! Kooste Kuopion Konepäiviltä - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
26.01.2024 14.00Työnantajien selvitys: Perusosaamista sekä panostuksia vientiteollisuuden kriittisiin osaajatarpeisiin on vahvistettava nopeasti
26.01.2024 7.55Japanilainen Marubeni Corporation ja espoolainen Nordic Bioproducts Group Oy solmineet yhteistyösopimuksen ? tarkoituksena edistää biomassan kestävää käyttöä
25.01.2024 16.00Koneosapalvelun Mertala pätevöityi - Nosturitarkastukset nyt myös Lappeenrannan alueella
25.01.2024 13.456-tiellä Korian kohta -hanke käyntiin helmikuussa
25.01.2024 12.35Merialueen kaupallisten kalastajien kokonaissaalis kasvoi edellisvuodesta

Näytä lisää »