Einari Vidgrén Säätiö palkitsi metsäalan osaajia

08.07.2021 11.00

saatioeinari.jpg

Einari Vidgrén Säätiö palkitsee ansioituneita metsäalan osaajia jo 16. kerran. Säätiön päähuomionosoitus, Einarin Palkinto, myönnettiin Kimmo Hokkaselle, Metsäkone Hokkanen Oy:stä. Elämäntyöpalkinnot osoitettiin Paavo Rautiolle ja Markku Eroselle.

Säätiön päähuomionosoituksen, Einarin Palkinnon, lisäksi tunnustuksia jaetaan neljässä eri kategoriassa: elämäntyöpalkinto, tunnustuspalkinnot, kuljettajapalkinnot ja opiskelijastipendit. Vuonna 2021 säätiö palkitsee osaajia yhteensä 169 900 eurolla.

”Tänä vuonna hakemuksia saatiin ennätysmäärä, joten valinnat olivat erityisen haastavia. Yhtenä valintakriteerinä oli metsäalalla tehty työ, jossa korostuvat kestävä kehitys ja vastuullinen toiminta”, kertoo Einari Vidgren Säätiön puheenjohtaja Juha Vidgren.

Einarin palkinto

Einari Vidgrén Säätiön päähuomionosoitus, Einarin Palkinto, myönnetään vuosittain pitkäjänteisestä työstä vaativalla puunkorjuualalla ja ammattitaitoisesta yrittäjyydestä metsäkonealalla. Tänä vuonna säätiö palkitsi 20 000 euron palkinnolla nämä ominaisuudet täyttävän Kimmo Hokkasen, Metsäkone Hokkanen Oy, Kasiforest Oy:stä. Hokkanen on toiminut pitkään koneyrittäjänä sekä edistänyt metsäkoneenkuljettajien tulospalkkausta aktiivisesti ja ansiokkaasti.

Elämäntyöpalkinnot

Tunnustuksena merkittävästä panoksesta metsäkoneyrittäjyyden osalta Suomen metsätaloudelle, laadukkaalle puunkorjuulle ja maamme vauhdikkaalle talouskasvulle menneinä vuosina Einari Vidgrenin Säätiö jakaa elämäntyöpalkinnot Paavo Rautiolle ja Markku Eroselle.

Paavo Rautio, Metsärautio Oy 
”Paavo Rautio on kuin vanha kelohonka. Harmaantuu, mutta ei kaadu kovassakaan myrskyssä. Jo 1960-luvulla alkoi kantapään kautta opittuna ensimmäinen koneellinen puunkorjuu”, kuvailee Juha Vidgren. Raution työnjäljet näkyvät erityisesti Lapissa, missä hän on osallistunut muun muassa alan koulutuksen kehittämiseen ja mahdollistanut useille nuorille työssäoppimispaikkoja sekä oppisopimuksia. ”Tehdään aina mieluummin vähän enemmän ja paremmin. Siitä metsä, yrittäjä ja asiakkaat tykkää”, kuuluu Raution oma lausahdus.

Markku Eronen, Metsäkoneurakointi Veljekset Eronen Ky 
”Tapanin luonteessa korostuu periksiantamattomuus sekä erittäin kovat laatuvaatimukset hyvälle hakkuujäljelle. Markulle on ollut aina kunnia-asia, että asiakkaan metsässä tehdään hommat mahdollisimman korkealla laadulla”, kuvailee Juha Vidgren.

Vuosikymmenien varrella Metsäkoneurakointi Veljekset Eronen Ky on työllistänyt kymmeniä metsäalan ammattilaisia. Oppia ovat saaneet niin koulusta valmistuneet, kuin metsäalan kokeneemmatkin konkarit.

Tunnustuspalkinnot

Säätiö palkitsee vuosittain koneelliseen puunkorjuuseen liittyviä tutkimus- ja tuotekehitystahoja, alan koulutuksen kehittäjiä sekä alan tunnettuutta ja arvostusta nostaneita tahoja eri suuruisilla Einarin Tunnustuspalkinnoilla.

Työtehoseura, Kari Huotari 
Perustelut: Kari Huotari on tehnyt pitkän uran metsäalalla, lähtien metsurin töistä ja päätyen metsäkoneenkuljettajien opettajaksi Työtehoseuralle. Kari opettaa metsäkoneenkuljettajille mm. taimikonhoito- sekä manuaalisen puunkorjuun vaiheita, kasvinsuojelututkintoa sekä luonnonhoitokortti-tutkintoa. Erityisesti luonnonhoitokortin opetustyö on lähellä Karilla sydäntä, ja opetus on todella motivoitunutta ja mielenkiintoista. 

Perttu Liukkonen, Metsä Group 
Perustelut: Perttu Liukkonen on alansa huippu metsäammattilainen, ja toimii operaatioesimiehenä Mikkelin hankintaryhmässä vielä 20 vuoden jälkeenkin. Perttu käyttää paljon työaikaansa sekä myös omaa aikaansa järjestämällä nuorille metsäalaan liittyviä retkiä (mm. peruskoulut ja metsäkoulun kummiluokat). Hän ymmärtää hyvin nykyaikaisen koneellisen puunkorjuun vaatimukset, on yhteistyökykyinen ja hoitaa työnsä erinomaisesti.

Maaseutuammattiin ry, Niina Mäntyniemi
Perustelut: Maaseutuammattiin ry:n tarkoituksena on verkostoida maakunnan metsä- ja maatalouden yritykset, yhdistykset, oppilaitokset sekä muut toimijat alan yhteiseen tiedotus- ja markkinointitoimintaan. 

New Brunswick Community College, NBCC, Kanada 
Perustelut: NBCC college kouluttaa metsäkonekuljettajia tavaralajimenetelmän osaajiksi. 12 viikkoisten kurssien tavoitteena on kehittää koulutusta skandinaaviseen tavaralajinpuunkorjuun suuntaan.

Juho Kemppainen, Jätkä-Juho Oy
Perustelut: Juho Kemppainen,12 vuotta, tuli valtakunnallisesti tunnetuksi jätkänkynttilöistään loppuvuonna 2020. Kainuun Hyrynsalmen Hoikalla asuvasta reippaasta maalaispojasta tuli samalla yrittäjä nuoresta iästään huolimatta. Tavoitteena maalla asuvalla Juholla on, Einarin tapaan, hankkia oma traktori, jotta hän pääsee auttamaan isäänsä maatilan erilaisissa konetöissä. Juhon elämä on vahvasti maaseudulla sekä metsässä.

Vieremän 4H-yhdistys, metsäpolku 
Perustelut: Yhdistys on tehnyt Vieremälle helposti saavutettavan, innostavan ja informatiivisen metsäpolku -kokonaisuuden lapsille ja nuorille yhdessä paikallisen Metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Metsäpolun ja metsäpäivän tavoitteena on edistää lasten ja nuorten metsätietämystä sekä antaa monipuolinen ja positiivinen kuva suomalaisesta metsäluonnosta ja kestävästä metsätaloudesta.

NYKS-järjestö (The network for women and non-binary persons in the forestry sector), Ruotsi
Perustelut: Metsä- ja metsäkonealan tasa-arvoisuuden edistäminen ja alan tunnettavuuden lisääminen naisille.

Einarin Kuljettajapalkinnot

Kuljettajapalkintojen palkitsemisperusteina ovat korkealaatuinen ja asiakaslähtöinen työ, tinkimätön asenne työn laatuun sekä hyvä yhteistyö ja kommunikointi metsänomistajien ja muiden sidosryhmien kanssa. Lisäksi Einarin ajatus Kuljettajapalkinnon perusteista oli aikoinaan selkeä: laadukkaan työn tekijät, joilla on hyvä asenne ja taito palvella asiakkaita, ovat palkintonsa ansainneet.

Säätiö palkitsi tänä vuonna 45 ansioitunutta metsäkoneenkuljettajaa 1 500 euron Einarin Kuljettajapalkinnolla.

Kuljettajapalkinnon vastaanottivat:   

Albrecht Keijo, Vuojalahti, Veljekset Hokkanen Oy 

Antila Mika, Nurmes, Metsäkuljetus Kärki Oy  

Harju Risto, Salla, A&L Harju Oy                                        

Harju Teemu, Kuopio, Metsätyö MarkoP Oy     

Hietakangas Mika, Lehtimäki, Jykylä & Pojat Oy

Hietala Hannu, Reisjärvi, Honkaperä Forest Oy    

Hiironen Jyrki, Pihtipudas, Putaan Mottimestarit Oy

Huotari Jari, Kuhmo, Hakka Oy                         

Hynynen Eetu, Lammasaho, Metsäkone Jauhiaiset Oy

Häkkilä Asko, Vihanti, Veljekset Kellola Oy

Isorinne Jukka, Kannus, Metsäurakointi Mannila&Haapaniemi

Kangasvieri Veijo, Kaustinen, Granvikin Metsätyö Oy

Kela Jari, Kiiminki, Metsäkoneurakointi Reino Alatalo Oy

Kelanti Kari, Kelankylä, Konehakkuut Juha Piri Oy                  

Kokkonen Arto, Savikylä, Motoajo Oy

Koskela Antero, Oulainen, Koneurakointi Antero Mustakangas Ky

Kämäräinen Marko, Varkaus, Kohmansalon Metsäkuljetus Oy

Laitinen Kimmo, Tahkomäki, Metsäajo Laitinen Oy

Laurila Tapani, Ala-Seppä, Konepalvelu Hölsin Oy  

Leppänen Janne, Rautavaara, Koneurakointi S.Kuittinen Oy             

Lundell Mikko, Kiikala, Metsätyö Eskola Oy

Lundström Kim, Parainen, Oy Parforest AB

Mikkilä Aarno, Inari, A & R Ollila Oy

Mustonen Jari,  Tolosenmäki, Velj.Mustonen Oy

Mustonen Jyri, Heinävesi, Heinäveden Koneurakointi Oy

Ollila Lauri, Taivalkoski, Heavy Rakenne Oy

Partanen Jarmo, Siilinjärvi, Pekka Hakkarai,nen Oy

Pekonen Timo, Parikkala, Metsänkorjuu Pulkkinen Oy

Piironen Ilpo, Rajamäki, Metsäkoneurakointi Pekka Liiri Oy    

Pikkarainen Antti, Kestilä, Jari Ilkka Pikkarainen

Poikonen Joni, Pielavesi, Nilakka Forest Oy

Puranen Juhani, Niinilahti, Kraftboys Oy

Puustinen Timo, Räsälä, Karttulan Metsätyö Oy   

Pöntiö Juha, Viitasaari, Lahtinen Forest Oy

Ripatti Jouni, Kalvitsa, Metsäkuljetus Matti Hänninen Ky     

Ruotsalainen Mika, Juankoski, Koneurakointi Lukkarinen Oy

Ruusuvirta Antti, Kivijärvi, Metsä-Multia Oy

Siikavirta Jari, Rautalampi, Varis Forest Oy               

Siira Ari, Muhos, Metsä Aalto Oy

Sikanen Henri, Maavesi, Esa Kuronen Oy

Sorri Tomi, Sysmä, Koskenmyllyn Korjuu Oy

Suuronen Miika , Kotka, SM-Korjuu Oy

Vlasoff Jari, Tohmajärvi,  Toropainen Oy Metsäkoneurakointi

Voutilainen Mika, Joroinen, FinnHarvest Oy

Väisänen Juho, Taivalkoski, Moto Team Tauriainen Oy          

Einarin Opiskelijastipendit

Opiskelijastipendeillä palkitaan koulussa menestyneitä metsäalan opiskelijoita. Säätiö palkitsi 600 euron opiskelijastipendillä yhteensä 34 metsäkonealan opiskelijaa. Stipendit jaettiin opiskelijoille lukukauden päättyessä toukokuussa.

Opiskelijastipendin vastaanottivat:

Etelä-Savon Koulutus Oy, Pieksämäki: Mikael Iivarinen, Tommi Korhonen

Yskesakademin i Österbotten: Martin Kuuttinen, Jim Granfors                    

Etelä-Savon Koulutus, ESEDU: Antti Lukkari

Etelä-Savon Koulutus, Salosaari, Mikkeli: Anton Elokankare

Oulun seudun ammattiopisto Taivalkoski: Valtteri Mourujärvi, Matias Hanhisuanto                            

OSAO Muhos: Arttu Penttilä, Aleksi Leinonen

Tredu, Kuru: Lauri Laine, Janne Hemminki                                    

TTS Työtehoseura: Lassi Holpainen, Mikael Nyberg

Länsirannikon Koulutus Oy, WinNova: Miro Siiskonen, Valtteri Alamäki             

Riveria, Valtimo:  Toni Holopainen, Lassi Tuohinen              

Gradia Jämsä: Topias Hekkala, Juuso Valta

SEDU, Ähtäri: Matias Kauppinen, Oskari Upo 

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä: Tuukka Hukkanen, Artturi Nikunen               

Lapin ammattiopisto REDU, Rovaniemi: Aleksi Niemelä, Veeti Jauhiainen      

Lapin ammattiopisto REDU, Kemijärvi: Mirelle Törmänen

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto: Jaani Siirtonen, Lauri Kärki                        

Savon ammattiopisto: Olli Julkunen, Samuel Rissanen

Peimarin koulutuskuntayhtymä, Ammattiopisto Livia: Veikko Teinilä

Jämsänkosken metsäoppilaitos: Juho Kylmälä

Keudan Saaren kartano, Metsäopetus: Arttu Murtola     

17.03.2024 15.00Superpuolikkaat tuo tehokkuutta kierrätykseen
16.03.2024 16.00Korjuuyrittäjät investoivat kalustoon haastavista ajoista huolimatta
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.03.2024 19.00Vuokrakoneilla tehokkuutta kierrätysprosesseihin
15.03.2024 9.17Valkohäntäpeurakanta laskee suunnitellusti - Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta
15.03.2024 9.02Tiguanin lataushybridien myynti alkaa
14.03.2024 15.13Volvo Finland Ab muuttaa organisaatiotaan - Manninen palaa Volvolle
14.03.2024 13.13Renault Trucksilla vahva vuosi takana - uusien autojen toimitukset kasvoivat liki viidenneksellä
14.03.2024 13.13Ruotsalaisvalmistajan raskaiden perävaunujen Trako-vetoaisoissa havaittu merkittäviä puutteita
14.03.2024 9.00MAN jatkaa itsenäisesti kulkevien kuorma-autojen kehittämistä
13.03.2024 17.00Nordic Traction Group ilmoittaa strategisesta aikeestaan siirtää telatuotanto Skotlannista Suomeen
12.03.2024 18.00Puutavaterminaalissa operoitaessa luotettavuus ja tehokkuus ratkaisee
12.03.2024 14.45MEP Elsi Katainen: Jättirekkojen rajat ylittävä liikenne sinetöitiin parlamentin kantaan
12.03.2024 13.20Kartonkitehtaan sivuvirrat viljelijöille hyötykäyttöön
12.03.2024 10.00Uusien autojen verkkokaupan pioneeri vaihtaa nimeä
12.03.2024 8.00Ennallistamisasiantuntijat: Ennallistamisasetus tavoittelee elinympäristöjen tilan parantamista laajasti
11.03.2024 18.00T. ja J. Kivioja Oy: Energia-alan kokonaispalvelua
11.03.2024 11.27Keski-Suomen maanteiden päällysteitä korjataan vuonna 2024 yhteensä 200 km tieosuudella
11.03.2024 11.11Scanian myynti ja tulos kasvoivat merkittävästi vuonna 2023 - Sähköautojen kysyntä vaimeaa
11.03.2024 10.30NDI laajentaa edullisten maatalousrenkaiden valikoimaa
11.03.2024 8.22Metsä Group palkkaa 16-17-vuotiaita kesätöihin
10.03.2024 17.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.03.2024 11.00Toimitusketjujen viiveet ja tilauskannan oheneminen söivät Keslan tulosta
07.03.2024 13.33Valmet toimittaa uuden keittimen yläerottimen Mönsteråsin sellutehtaalle Ruotsiin
07.03.2024 10.14MacGregorille suuri nosturitilaus VARD-laivanrakennusyhtiöltä kaapelinlaskualusprojektiin
07.03.2024 10.00Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita saaliiksi aiempaa vähemmän
06.03.2024 16.00Allison Transmissionilta uusi täyssähköisen 8,5-tonnin akseli
06.03.2024 9.06Suomessa lähes neljä miljoonaa ajokortillista
06.03.2024 9.00Siltojen korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen tulevana kesänä Vantaalla Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä
06.03.2024 8.50Vianor uusiin tiloihin Seinäjoella
05.03.2024 10.10Valmet Automotiven vuosikatsaus 2023: Positiivinen liiketulos haastavassa markkinassa
05.03.2024 10.00Nauvo-Korppoon ja Vartsalan lauttaliikenteeseen luvassa parannuksia kesäkuusta alkaen
05.03.2024 9.00EU:n ennallistamisasetus on hyväksytty Euroopan parlamentissa - ajankohtaiswebinaari pureutuu asetuksen toteutukseen ja etenemiseen
04.03.2024 17.00Magni-kurottajat tekevät uuden maahantuojan voimin paluun Suomen markkinoille
04.03.2024 12.00AVS-Yhtiöt Oy siirtyy Beijer Tech:n omistukseen
04.03.2024 8.30Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
04.03.2024 7.50Tilasto: Ennätysmäärä uusia yhteismetsiä perustettiin viime vuonna
03.03.2024 15.00Optimaalisella kuljetuskalustolla päästään parhaaseen tulokseen puunajossa
03.03.2024 10.00Suomen ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2023
02.03.2024 12.10Uusi ympäristöystävällinen teräketjun voiteluaine vakuuttaa ominaisuuksillaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.03.2024 8.49Metsähallitus avaa tontinluovutuskilpailun Kilpisjärvellä matkailuliiketoiminnan edistämiseksi
01.03.2024 8.30Keslan tilinpäätöstiedote: liikevaihto kasvoi, tulos parani
29.02.2024 9.30Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet sekä työvoiman heikko saatavuus puutarhaviljelyn haasteina
29.02.2024 9.20Ratatyöt hidastavat lentoaseman junayhteyksiä pk-seudulla
29.02.2024 9.11Biokaasulaitoksen maanrakennustyöt käynnistyvät Kiuruvedellä
28.02.2024 18.20Korpipojat Oy: Korpimetsien korjuuta luontoa kunnioittaen
28.02.2024 16.09Merikarvian sahan toiminta lakkaa kesäkuussa
28.02.2024 16.00AUTO 2025 palaa maaliskuussa Messukeskuksen ohjelmaan
28.02.2024 8.45MAN valmistautuu raskaan liikenteen sähköistymiseen avaamalla akkukorjaamoiden verkoston Eurooppaan
28.02.2024 8.33Suomen metsäkeskuksen sähköinen asiointipalvelu Metsään.fi uudistuu
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
27.02.2024 13.00Metsätalouden Metka-tukien haku avautuu maaliskuun alussa
27.02.2024 9.17Metsä Group luopuu puunhankintaliiketoiminnoistaan Virossa
26.02.2024 16.44Huippumodernin sahalaitoksen tehokasta tukkien käsittelyä
26.02.2024 16.00Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen logistiikka takaa toimitusvarmuuden asiakkaille
26.02.2024 12.22Suomen Lantakaasu Oy ostaa Nurmon Bioenergian
26.02.2024 12.00Muodostelmaluistelu: Suomenmestaruudet ratkaistu - Junioreissa yllätysvoittaja
26.02.2024 12.00Kansainvälinen nesteiden kuljetusyritys HOYER tilaa 165 DAF XG -vetoautoa
26.02.2024 10.15Renault jo seitsemännen kerran The Car of the Year voittaja
26.02.2024 9.12Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen
25.02.2024 12.00Lämmöksi Oy: Lämpöä metsästä kokonaispalveluna
24.02.2024 13.13Tavaraa määränpäähän kuljetettaessa tulisi välttää takaisinpäin kuljetusta
24.02.2024 12.00Metsäkoneilla riittää töitä - kalusto siirtyy tyylikkäästi
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 17.12Kuopion Savilahden robottibussin nimeksi Välkky
23.02.2024 15.00Kainuuseen lähes 1000 hehtaaria uusia luonnonsuojelualueita
23.02.2024 9.00Metsänomistajat ja teollisuus voivat saada enemmän arvoa puumassan sisältämistä arvokkaista piilevistä ainesosista
22.02.2024 12.30Ammattilehti koeajaa: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
22.02.2024 9.03Kuitu- ja energiapuun hinnat nousivat ennätyskorkeiksi vuonna 2023
22.02.2024 8.44THL ja Valvira alkoholin kotiinkuljetuksesta: Lainsäädäntö ja valvonta on suunniteltava vastuullisesti
22.02.2024 8.29IVECO Finland Oy on valinnut vuoden 2023 parhaat suorittajat verkostossaan
21.02.2024 17.40Nokian Tyres Hakkapeliitta TRI M+S -traktorirenkaasta kaksi uutta kokoa
21.02.2024 17.00Tutkimus valaisee kuorma- ja linja-autonkuljettajien saatavuuden haasteita Suomessa
21.02.2024 14.00Seuraa Äänekoskelle rakentuvan kertopuutehtaan rakennustöiden etenemistä reaaliaikaisesti verkossa
21.02.2024 12.10Koeajettua: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
21.02.2024 11.00Volvo Truck Center Forssa uudistui
21.02.2024 8.11HydraSpecman Oulun uuden myymälän avajaiset nyt perjantaina 23.2. - tervetuloa!
21.02.2024 8.00SSAB ottaa VR:n kanssa käyttöön sähkörekat lähitoimituksissa
20.02.2024 16.33Suoelinympäristöjä ennallistettiin Tornatorin mailla ennätysmäärä vuonna 2023
20.02.2024 10.00Ponssen tilinpäätös 1.1.-31.12.2023 - liikevaihto kasvoi 821,8 miljoonaan euroon
20.02.2024 9.00Karjalan ja Savon ratojen parantaminen aloitettava pikaisesti
19.02.2024 16.113D & New Materials -messut yhteistyöhön Suomen suurimman valmistavan teollisuuden yritysverkoston kanssa
19.02.2024 9.33Poronhoito aikaisempaa kannattavampaa
19.02.2024 8.49Tilastokeskus: Inflaatio palautunut maltilliselle tasolle
18.02.2024 15.00Tuulilasin kunto on tärkeä osa liikenneturvallisuutta
18.02.2024 11.00Pulpwood Online -viestintäsivusto on julkaistu
17.02.2024 11.00Metsä Group ja ANDRITZ tähtäävät kunniahimoisiin ilmastotavoitteisiin
16.02.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 16.2. TALVITIEPÄIVÄT ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
16.02.2024 8.00Renault Trucks rakentaa uuden logistiikkakeskuksen Lyoniin
15.02.2024 21.00Nisula Forestilla uusi jälleenmyyjä Japanissa: Forest System Co., Ltd.
15.02.2024 14.24Vahvan tuloksen vuonna 2023 tehnyt Valmet aloittaa muutosneuvottelut Palvelut- ja Paperit-liiketoimintalinjoissaan
15.02.2024 14.01Tasavallan presidentin virkaanastujaiset järjestetään 1. maaliskuuta 2024
15.02.2024 9.23Lentolaskenta paljasti läntisen Uudenmaan hirvitiheyden odotettua suuremmaksi
15.02.2024 9.14ELY-keskus tehostaa maanteiden talvikunnossapidon valvontaa Keski- ja Itä-Suomessa
14.02.2024 12.12MEP Elsi Katainen: Pitkien ajoneuvoyhdistelmien rajat ylittävä kulku turvattu liikennevaliokunnassa
14.02.2024 10.24Suomen villisikakanta kaventuu entisestään
14.02.2024 8.47Stora Enso tähtää kasvaviin puunhankintamääriin kotimaassa
13.02.2024 12.55Retro Trucks Lahes 4.5.2024

Näytä lisää »