Oululainen Samat Nordic investoi jättihankkeeseen Haminassa

19.04.2021 9.30

samat-nordic-sailioterminaali-ilmakuva.jpg

Ranskalaiseen Samat -konserniin kuuluva Samat Nordic Oy investoi yhteensä 15 miljoonaa euroa uuden säiliöterminaalin rakentamiseen Haminan satamaan.

Kyseessä on yhteistyö Fintoilin mäntyöljyjalostamon kanssa, jonka välittömään läheisyyteen myös Samat Nordicin säiliöterminaali rakentuu. Terminaalihanke on Samat Nordicin suurin yksittäinen investointi yrityksen historiassa.

Hanke tukee olemassaolevaa toimintaa

Nestemäisten kemikaalien kuljettamiseen erikoistunut Samat Nordic on merkittävä toimija Suomen, Baltian ja Venäjän talousalueilla, sillä säiliöajoneuvokalustoa vaaditaan useiden tehtaiden tarvitsemien kemikaalien kuljettamiseen ja varastointiin. Samat Nordicilla on jo olemassa säiliöterminaalit Raumalla sekä Hamina-Kotkan satamassa, joiden rinnalle rakentuu Haminan uusi säiliöterminaali. “Terminaali tulee vastaamaan Fintoilin biojalostamon tarpeisiin ja huolehdimme jalostamon raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden varastoinnista ja kuljetuksesta itsenäisesti, ihan päivittäisestä materiaalin liikuttelusta lähtien”, kertoo Samat Nordicin toimitusjohtaja Juha Penttilä.

Merkittävä osa Haminan jalostamon vuotuisesta raaka-aineesta kuljetetaan Haminaan laivoilla, joten laiturilta rakennetaan kaksi putkilinjastoa terminaaliin – yksi raaka-aineen pumppaamiseen laivoista terminaaliin ja toinen valmiiden tuotteiden pumppaamiseksi terminaalista laivoihin ja sitä kautta mm. Euroopan markkinoille.

Merkittävä lisäys liiketoimintaan

Fintoilin biojalostamon rakennustyöt käynnistyivät helmikuussa 2021 ja laitoksen materiaalivirtojen hallinnointiin oli haussa luotettava kumppani, joka on paitsi valmis investoimaan, myös kykenevä sitoutumaan pitkään yhteistyöhön. Toimitusjohtaja Penttilän mukaan pitkäkestoinen sopimus tuo turvaa liiketoiminnalle ja mahdollistaa liiketoiminnan kasvattamisen tulevaisuudessakin: “Vaikka rakennusaikataulu on tiukka, meillä on kyky investoida ja lisätä kapasiteettia maantiekuljetuksiin, joten hankkeella on myös merkittävä työllistävä vaikutus ympäristöönsä. Luotettavien yhteistyökumppaneiden merkitystä näin suuressa ja nopean aikataulun hankkeessa ei voi vähätellä”, Penttilä jatkaa. Terminaalin säiliöiden rakentajana toimii lappeenrantalainen Terästorni Oy, joka on toteuttanut vastaavia kokonaisuuksia mm. metsäteollisuudelle.

Kasvu ja kehitys ovat aitoja ylpeydenaiheita

Vaikka kulunut vuosi on ollut vaikea monille yrityksille, Penttilä toivoo Samat Nordicin investoinnin toimivan esimerkkinä ja luovan uskoa tulevaan. “On hienoa voida olla tällaisena aikana osana uutta hanketta ja kasvaa sekä kehittyä, vieläpä ekologisten biopolttoaineiden ja biokemikaalien osalta. Merkittävää on myös se, että saamme kasvatettua nykyistä varastointikonseptiamme tällaisella hankkeella. Vielä hetki sitten olisi ollut vaikea uskoa, että investoisimme Suomeen 15 miljoonaa euroa”, Penttilä kertoo ylpeänä.

Myös Fintoil odottaa yhteistyöltä paljon, sillä Samat Nordic valikoitui hankkeeseen osaamisensa, ammattitaitonsa ja luotettavuutensa ansiosta. Haminassa Samat Nordic vastaa käytännössä lähes täysin Fintoilin raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden varastoinnista, joten yhteistyön on oltava saumatonta. Tähän uskoo myös toimitusjohtaja Penttilä: “Fintoilin johdossa on useampia henkilöitä, joiden kanssa olemme tehneet töitä jo pitkään, joten molemminpuolinen luottamus on vakaata ja sujuvaan yhteistyöhön on vahva luotto”, hän

15.03.2024 9.17Valkohäntäpeurakanta laskee suunnitellusti - Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta
15.03.2024 9.02Tiguanin lataushybridien myynti alkaa
14.03.2024 15.13Volvo Finland Ab muuttaa organisaatiotaan - Manninen palaa Volvolle
14.03.2024 13.13Renault Trucksilla vahva vuosi takana - uusien autojen toimitukset kasvoivat liki viidenneksellä
14.03.2024 13.13Ruotsalaisvalmistajan raskaiden perävaunujen Trako-vetoaisoissa havaittu merkittäviä puutteita
14.03.2024 9.00MAN jatkaa itsenäisesti kulkevien kuorma-autojen kehittämistä
13.03.2024 17.00Nordic Traction Group ilmoittaa strategisesta aikeestaan siirtää telatuotanto Skotlannista Suomeen
12.03.2024 18.00Puutavaterminaalissa operoitaessa luotettavuus ja tehokkuus ratkaisee
12.03.2024 14.45MEP Elsi Katainen: Jättirekkojen rajat ylittävä liikenne sinetöitiin parlamentin kantaan
12.03.2024 13.20Kartonkitehtaan sivuvirrat viljelijöille hyötykäyttöön
12.03.2024 10.00Uusien autojen verkkokaupan pioneeri vaihtaa nimeä
12.03.2024 8.00Ennallistamisasiantuntijat: Ennallistamisasetus tavoittelee elinympäristöjen tilan parantamista laajasti
11.03.2024 18.00T. ja J. Kivioja Oy: Energia-alan kokonaispalvelua
11.03.2024 11.27Keski-Suomen maanteiden päällysteitä korjataan vuonna 2024 yhteensä 200 km tieosuudella
11.03.2024 11.11Scanian myynti ja tulos kasvoivat merkittävästi vuonna 2023 - Sähköautojen kysyntä vaimeaa
11.03.2024 10.30NDI laajentaa edullisten maatalousrenkaiden valikoimaa
11.03.2024 8.22Metsä Group palkkaa 16-17-vuotiaita kesätöihin
10.03.2024 17.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.03.2024 11.00Toimitusketjujen viiveet ja tilauskannan oheneminen söivät Keslan tulosta
07.03.2024 13.33Valmet toimittaa uuden keittimen yläerottimen Mönsteråsin sellutehtaalle Ruotsiin
07.03.2024 10.14MacGregorille suuri nosturitilaus VARD-laivanrakennusyhtiöltä kaapelinlaskualusprojektiin
07.03.2024 10.00Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita saaliiksi aiempaa vähemmän
06.03.2024 16.00Allison Transmissionilta uusi täyssähköisen 8,5-tonnin akseli
06.03.2024 9.06Suomessa lähes neljä miljoonaa ajokortillista
06.03.2024 9.00Siltojen korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen tulevana kesänä Vantaalla Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä
06.03.2024 8.50Vianor uusiin tiloihin Seinäjoella
05.03.2024 10.10Valmet Automotiven vuosikatsaus 2023: Positiivinen liiketulos haastavassa markkinassa
05.03.2024 10.00Nauvo-Korppoon ja Vartsalan lauttaliikenteeseen luvassa parannuksia kesäkuusta alkaen
05.03.2024 9.00EU:n ennallistamisasetus on hyväksytty Euroopan parlamentissa - ajankohtaiswebinaari pureutuu asetuksen toteutukseen ja etenemiseen
04.03.2024 17.00Magni-kurottajat tekevät uuden maahantuojan voimin paluun Suomen markkinoille
04.03.2024 12.00AVS-Yhtiöt Oy siirtyy Beijer Tech:n omistukseen
04.03.2024 8.30Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
04.03.2024 7.50Tilasto: Ennätysmäärä uusia yhteismetsiä perustettiin viime vuonna
03.03.2024 15.00Optimaalisella kuljetuskalustolla päästään parhaaseen tulokseen puunajossa
03.03.2024 10.00Suomen ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2023
02.03.2024 12.10Uusi ympäristöystävällinen teräketjun voiteluaine vakuuttaa ominaisuuksillaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.03.2024 8.49Metsähallitus avaa tontinluovutuskilpailun Kilpisjärvellä matkailuliiketoiminnan edistämiseksi
01.03.2024 8.30Keslan tilinpäätöstiedote: liikevaihto kasvoi, tulos parani
29.02.2024 9.30Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet sekä työvoiman heikko saatavuus puutarhaviljelyn haasteina
29.02.2024 9.20Ratatyöt hidastavat lentoaseman junayhteyksiä pk-seudulla
29.02.2024 9.11Biokaasulaitoksen maanrakennustyöt käynnistyvät Kiuruvedellä
28.02.2024 18.20Korpipojat Oy: Korpimetsien korjuuta luontoa kunnioittaen
28.02.2024 16.09Merikarvian sahan toiminta lakkaa kesäkuussa
28.02.2024 16.00AUTO 2025 palaa maaliskuussa Messukeskuksen ohjelmaan
28.02.2024 8.45MAN valmistautuu raskaan liikenteen sähköistymiseen avaamalla akkukorjaamoiden verkoston Eurooppaan
28.02.2024 8.33Suomen metsäkeskuksen sähköinen asiointipalvelu Metsään.fi uudistuu
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
27.02.2024 13.00Metsätalouden Metka-tukien haku avautuu maaliskuun alussa
27.02.2024 9.17Metsä Group luopuu puunhankintaliiketoiminnoistaan Virossa
26.02.2024 16.44Huippumodernin sahalaitoksen tehokasta tukkien käsittelyä
26.02.2024 16.00Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen logistiikka takaa toimitusvarmuuden asiakkaille
26.02.2024 12.22Suomen Lantakaasu Oy ostaa Nurmon Bioenergian
26.02.2024 12.00Muodostelmaluistelu: Suomenmestaruudet ratkaistu - Junioreissa yllätysvoittaja
26.02.2024 12.00Kansainvälinen nesteiden kuljetusyritys HOYER tilaa 165 DAF XG -vetoautoa
26.02.2024 10.15Renault jo seitsemännen kerran The Car of the Year voittaja
26.02.2024 9.12Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen
25.02.2024 12.00Lämmöksi Oy: Lämpöä metsästä kokonaispalveluna
24.02.2024 13.13Tavaraa määränpäähän kuljetettaessa tulisi välttää takaisinpäin kuljetusta
24.02.2024 12.00Metsäkoneilla riittää töitä - kalusto siirtyy tyylikkäästi
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 17.12Kuopion Savilahden robottibussin nimeksi Välkky
23.02.2024 15.00Kainuuseen lähes 1000 hehtaaria uusia luonnonsuojelualueita
23.02.2024 9.00Metsänomistajat ja teollisuus voivat saada enemmän arvoa puumassan sisältämistä arvokkaista piilevistä ainesosista
22.02.2024 12.30Ammattilehti koeajaa: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
22.02.2024 9.03Kuitu- ja energiapuun hinnat nousivat ennätyskorkeiksi vuonna 2023
22.02.2024 8.44THL ja Valvira alkoholin kotiinkuljetuksesta: Lainsäädäntö ja valvonta on suunniteltava vastuullisesti
22.02.2024 8.29IVECO Finland Oy on valinnut vuoden 2023 parhaat suorittajat verkostossaan
21.02.2024 17.40Nokian Tyres Hakkapeliitta TRI M+S -traktorirenkaasta kaksi uutta kokoa
21.02.2024 17.00Tutkimus valaisee kuorma- ja linja-autonkuljettajien saatavuuden haasteita Suomessa
21.02.2024 14.00Seuraa Äänekoskelle rakentuvan kertopuutehtaan rakennustöiden etenemistä reaaliaikaisesti verkossa
21.02.2024 12.10Koeajettua: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
21.02.2024 11.00Volvo Truck Center Forssa uudistui
21.02.2024 8.11HydraSpecman Oulun uuden myymälän avajaiset nyt perjantaina 23.2. - tervetuloa!
21.02.2024 8.00SSAB ottaa VR:n kanssa käyttöön sähkörekat lähitoimituksissa
20.02.2024 16.33Suoelinympäristöjä ennallistettiin Tornatorin mailla ennätysmäärä vuonna 2023
20.02.2024 10.00Ponssen tilinpäätös 1.1.-31.12.2023 - liikevaihto kasvoi 821,8 miljoonaan euroon
20.02.2024 9.00Karjalan ja Savon ratojen parantaminen aloitettava pikaisesti
19.02.2024 16.113D & New Materials -messut yhteistyöhön Suomen suurimman valmistavan teollisuuden yritysverkoston kanssa
19.02.2024 9.33Poronhoito aikaisempaa kannattavampaa
19.02.2024 8.49Tilastokeskus: Inflaatio palautunut maltilliselle tasolle
18.02.2024 15.00Tuulilasin kunto on tärkeä osa liikenneturvallisuutta
18.02.2024 11.00Pulpwood Online -viestintäsivusto on julkaistu
17.02.2024 11.00Metsä Group ja ANDRITZ tähtäävät kunniahimoisiin ilmastotavoitteisiin
16.02.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 16.2. TALVITIEPÄIVÄT ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
16.02.2024 8.00Renault Trucks rakentaa uuden logistiikkakeskuksen Lyoniin
15.02.2024 21.00Nisula Forestilla uusi jälleenmyyjä Japanissa: Forest System Co., Ltd.
15.02.2024 14.24Vahvan tuloksen vuonna 2023 tehnyt Valmet aloittaa muutosneuvottelut Palvelut- ja Paperit-liiketoimintalinjoissaan
15.02.2024 14.01Tasavallan presidentin virkaanastujaiset järjestetään 1. maaliskuuta 2024
15.02.2024 9.23Lentolaskenta paljasti läntisen Uudenmaan hirvitiheyden odotettua suuremmaksi
15.02.2024 9.14ELY-keskus tehostaa maanteiden talvikunnossapidon valvontaa Keski- ja Itä-Suomessa
14.02.2024 12.12MEP Elsi Katainen: Pitkien ajoneuvoyhdistelmien rajat ylittävä kulku turvattu liikennevaliokunnassa
14.02.2024 10.24Suomen villisikakanta kaventuu entisestään
14.02.2024 8.47Stora Enso tähtää kasvaviin puunhankintamääriin kotimaassa
13.02.2024 12.55Retro Trucks Lahes 4.5.2024
13.02.2024 12.50Uusien hyötyajoneuvojen rekisteröinnit EU 2023: pakettiautot +14,6%, kuorma-autot +16,3%, linja-autot +19,4%
13.02.2024 11.00Talvitiepäivillä suomalaista talvikunnossapidon kalustoa ja tiealan asiantuntijaseminaari 14.2.-15.2.2024
13.02.2024 8.00Neste avaa ensimmäisen, valtatie 3:n varrelle sijoittuvan raskaan liikenteen suurteholatauspalvelunsa Janakkalan Linnatuulen liikenneasemalle
13.02.2024 7.50Kangasalalaiselle metsäasiantuntija Heikki Haralalle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi

Näytä lisää »