Asuntovelallisilla asuntokunnilla velkaa yli kaksi kertaa vuositulojen verran

29.01.2021 9.30

Bulevardi.jpg

Tilastokeskus: Asuntovelallisilla asuntokunnilla oli vuonna 2019 velkaa keskimäärin 220 prosenttia käytettävissä olevista rahatuloistaan. Eniten velkaa suhteessa tuloihin oli yksinhuoltajilla, 276 prosenttia, sekä yhden aikuisen asuntokunnilla, 255 prosenttia. Myös kahden huoltajan lapsiperheiden velkaantumisaste oli keskimääräistä suurempi, 237 prosenttia. Asuntovelallisilla asuntokunnilla oli asuntovelkaa keskimäärin 102 240 euroa, mikä oli 1,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018.

Asuntovelallisten asuntokuntien velkaantumisasteet perhetyypeittäin vuosina 2002–2019, %

Asuntovelallisten asuntokuntien velkaantumisasteet perhetyypeittäin vuosina 2002–2019, %

Velallisia asuntokuntia oli vuonna 2019 kaikkiaan 1,45 miljoonaa eli 53 prosenttia kaikista asuntokunnista. Velkaa niillä oli yhteensä 126,9 miljardia euroa, mikä oli reaalisesti 2,1 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018. Asuntokuntien käytettävissä olevat rahatulot kasvoivat edellisvuodesta 1,6 prosenttia. Vuonna 2019 kaikkien asuntokuntien velkaantumisaste oli 111 prosenttia, eli sama kuin vuotta aiemmin.

Asuntokuntien veloista oli asuntovelkaa 89,6 miljardia euroa, elinkeinotoimintaa ja tulonhankintaa varten otettua velkaa 8,9 miljardia euroa ja muuta velkaa 28,4 miljardia euroa. Muu velka käsittää kulutukseen ja suurehkoihin hankintoihin otetut velat sekä opintovelat. Eniten edellisvuodesta kasvoivat elinkeinotoiminnan ja tulolähteen velat, 7,2 prosenttia. Asuntokuntien muut velat kasvoivat 4,2 prosenttia ja asuntovelat prosentin edellisvuodesta.

Useimmin asuntovelallisia olivat kahden huoltajan lapsiperheet. Niistä 71 prosentilla oli asuntovelkaa. Lapsiperheiden asuntovelat olivat suurempia kuin lapsettomien asuntokuntien. Kahden huoltajan lapsiperheillä oli asuntovelkaa keskimäärin 138 700 euroa ja yksinhuoltajilla 92 140 euroa. Lapsettomilla asuntokunnilla asuntovelkaa oli vähemmän, mutta niiden velkaantuneisuus vaihteli huomattavasti iän mukaan. Kahden aikuisen lapsettomilla asuntokunnilla oli asuntovelkaa keskimäärin 89 300 euroa ja yhden hengen asuntokunnilla 69 520 euroa.

Asuntovelallisia asuntokuntia, joilla oli velkaa vähintään kolme kertaa vuositulojen verran, oli 246 000 eli 28 prosenttia asuntovelallisista asuntokunnista vuonna 2019. Eniten suuria velkoja suhteessa tuloihin oli Ahvenanmaan, pääkaupunkiseudun ja muun Helsinki-Uudenmaan asuntokunnilla. Ahvenanmaalla 41 prosentilla, pääkaupunkiseudulla 38 prosentilla ja muualla Helsinki-Uudellamaalla 32 prosentilla asuntovelallisista asuntokunnista velat olivat vähintään kolminkertaiset vuosituloihin verrattuna. Vähiten suuria asuntovelkoja oli Etelä-Suomessa ja Pohjois- ja Itä-Suomessa, missä alle neljänneksellä asuntovelallisista asuntokunnista oli velkaa vähintään kolme kertaa vuositulojen verran.

Tuloihin suhteutettuna suuret velat olivat sitä yleisempiä, mitä pienituloisempi asuntokunta oli. Alimpaan tuloviidennekseen kuuluvista asuntovelallisista asuntokunnista 41 prosentilla oli velkaa vähintään kolme kertaa vuositulot, kun ylimpään tuloviidennekseen kuuluvista asuntokunnista suhteessa yhtä velkaisia oli 24 prosenttia. Keskimäärin alimpaan tuloviidennekseen kuuluvilla asuntovelallisilla asuntokunnilla oli asuntovelkaa 63 720 euroa ja ylimpään tuloviidennekseen kuuluvilla 135 190 euroa.

Vuonna 2019 asuntokunnat maksoivat korkoja yhteensä 1,6 miljardia euroa, mikä oli reaalisesti kaksi prosenttia edellisvuotista vähemmän. Asuntolainan korkoja niistä oli 842 miljoonaa euroa, viisi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Korkomenot velallista asuntokuntaa kohden olivat vuonna 2019 keskimäärin 1 130 euroa. Asuntovelan korot asuntovelallista kohden olivat keskimäärin 960 euroa.


Lähde: Velkaantumistilasto 2019. Tilastokeskus

18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä
18.03.2024 8.00Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa
17.03.2024 15.00Superpuolikkaat tuo tehokkuutta kierrätykseen
16.03.2024 16.00Korjuuyrittäjät investoivat kalustoon haastavista ajoista huolimatta
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.03.2024 19.00Vuokrakoneilla tehokkuutta kierrätysprosesseihin
15.03.2024 9.17Valkohäntäpeurakanta laskee suunnitellusti - Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta
15.03.2024 9.02Tiguanin lataushybridien myynti alkaa
14.03.2024 15.13Volvo Finland Ab muuttaa organisaatiotaan - Manninen palaa Volvolle
14.03.2024 13.13Renault Trucksilla vahva vuosi takana - uusien autojen toimitukset kasvoivat liki viidenneksellä
14.03.2024 13.13Ruotsalaisvalmistajan raskaiden perävaunujen Trako-vetoaisoissa havaittu merkittäviä puutteita
14.03.2024 9.00MAN jatkaa itsenäisesti kulkevien kuorma-autojen kehittämistä
13.03.2024 17.00Nordic Traction Group ilmoittaa strategisesta aikeestaan siirtää telatuotanto Skotlannista Suomeen
12.03.2024 18.00Puutavaterminaalissa operoitaessa luotettavuus ja tehokkuus ratkaisee
12.03.2024 14.45MEP Elsi Katainen: Jättirekkojen rajat ylittävä liikenne sinetöitiin parlamentin kantaan
12.03.2024 13.20Kartonkitehtaan sivuvirrat viljelijöille hyötykäyttöön
12.03.2024 10.00Uusien autojen verkkokaupan pioneeri vaihtaa nimeä
12.03.2024 8.00Ennallistamisasiantuntijat: Ennallistamisasetus tavoittelee elinympäristöjen tilan parantamista laajasti
11.03.2024 18.00T. ja J. Kivioja Oy: Energia-alan kokonaispalvelua
11.03.2024 11.27Keski-Suomen maanteiden päällysteitä korjataan vuonna 2024 yhteensä 200 km tieosuudella
11.03.2024 11.11Scanian myynti ja tulos kasvoivat merkittävästi vuonna 2023 - Sähköautojen kysyntä vaimeaa
11.03.2024 10.30NDI laajentaa edullisten maatalousrenkaiden valikoimaa
11.03.2024 8.22Metsä Group palkkaa 16-17-vuotiaita kesätöihin
10.03.2024 17.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.03.2024 11.00Toimitusketjujen viiveet ja tilauskannan oheneminen söivät Keslan tulosta
07.03.2024 13.33Valmet toimittaa uuden keittimen yläerottimen Mönsteråsin sellutehtaalle Ruotsiin
07.03.2024 10.14MacGregorille suuri nosturitilaus VARD-laivanrakennusyhtiöltä kaapelinlaskualusprojektiin
07.03.2024 10.00Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita saaliiksi aiempaa vähemmän
06.03.2024 16.00Allison Transmissionilta uusi täyssähköisen 8,5-tonnin akseli
06.03.2024 9.06Suomessa lähes neljä miljoonaa ajokortillista
06.03.2024 9.00Siltojen korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen tulevana kesänä Vantaalla Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä
06.03.2024 8.50Vianor uusiin tiloihin Seinäjoella
05.03.2024 10.10Valmet Automotiven vuosikatsaus 2023: Positiivinen liiketulos haastavassa markkinassa
05.03.2024 10.00Nauvo-Korppoon ja Vartsalan lauttaliikenteeseen luvassa parannuksia kesäkuusta alkaen
05.03.2024 9.00EU:n ennallistamisasetus on hyväksytty Euroopan parlamentissa - ajankohtaiswebinaari pureutuu asetuksen toteutukseen ja etenemiseen
04.03.2024 17.00Magni-kurottajat tekevät uuden maahantuojan voimin paluun Suomen markkinoille
04.03.2024 12.00AVS-Yhtiöt Oy siirtyy Beijer Tech:n omistukseen
04.03.2024 8.30Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
04.03.2024 7.50Tilasto: Ennätysmäärä uusia yhteismetsiä perustettiin viime vuonna
03.03.2024 15.00Optimaalisella kuljetuskalustolla päästään parhaaseen tulokseen puunajossa
03.03.2024 10.00Suomen ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2023
02.03.2024 12.10Uusi ympäristöystävällinen teräketjun voiteluaine vakuuttaa ominaisuuksillaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.03.2024 8.49Metsähallitus avaa tontinluovutuskilpailun Kilpisjärvellä matkailuliiketoiminnan edistämiseksi
01.03.2024 8.30Keslan tilinpäätöstiedote: liikevaihto kasvoi, tulos parani
29.02.2024 9.30Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet sekä työvoiman heikko saatavuus puutarhaviljelyn haasteina
29.02.2024 9.20Ratatyöt hidastavat lentoaseman junayhteyksiä pk-seudulla
29.02.2024 9.11Biokaasulaitoksen maanrakennustyöt käynnistyvät Kiuruvedellä
28.02.2024 18.20Korpipojat Oy: Korpimetsien korjuuta luontoa kunnioittaen
28.02.2024 16.09Merikarvian sahan toiminta lakkaa kesäkuussa
28.02.2024 16.00AUTO 2025 palaa maaliskuussa Messukeskuksen ohjelmaan
28.02.2024 8.45MAN valmistautuu raskaan liikenteen sähköistymiseen avaamalla akkukorjaamoiden verkoston Eurooppaan
28.02.2024 8.33Suomen metsäkeskuksen sähköinen asiointipalvelu Metsään.fi uudistuu
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
27.02.2024 13.00Metsätalouden Metka-tukien haku avautuu maaliskuun alussa
27.02.2024 9.17Metsä Group luopuu puunhankintaliiketoiminnoistaan Virossa
26.02.2024 16.44Huippumodernin sahalaitoksen tehokasta tukkien käsittelyä
26.02.2024 16.00Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen logistiikka takaa toimitusvarmuuden asiakkaille
26.02.2024 12.22Suomen Lantakaasu Oy ostaa Nurmon Bioenergian
26.02.2024 12.00Muodostelmaluistelu: Suomenmestaruudet ratkaistu - Junioreissa yllätysvoittaja
26.02.2024 12.00Kansainvälinen nesteiden kuljetusyritys HOYER tilaa 165 DAF XG -vetoautoa
26.02.2024 10.15Renault jo seitsemännen kerran The Car of the Year voittaja
26.02.2024 9.12Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen
25.02.2024 12.00Lämmöksi Oy: Lämpöä metsästä kokonaispalveluna
24.02.2024 13.13Tavaraa määränpäähän kuljetettaessa tulisi välttää takaisinpäin kuljetusta
24.02.2024 12.00Metsäkoneilla riittää töitä - kalusto siirtyy tyylikkäästi
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 17.12Kuopion Savilahden robottibussin nimeksi Välkky
23.02.2024 15.00Kainuuseen lähes 1000 hehtaaria uusia luonnonsuojelualueita
23.02.2024 9.00Metsänomistajat ja teollisuus voivat saada enemmän arvoa puumassan sisältämistä arvokkaista piilevistä ainesosista
22.02.2024 12.30Ammattilehti koeajaa: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
22.02.2024 9.03Kuitu- ja energiapuun hinnat nousivat ennätyskorkeiksi vuonna 2023
22.02.2024 8.44THL ja Valvira alkoholin kotiinkuljetuksesta: Lainsäädäntö ja valvonta on suunniteltava vastuullisesti
22.02.2024 8.29IVECO Finland Oy on valinnut vuoden 2023 parhaat suorittajat verkostossaan
21.02.2024 17.40Nokian Tyres Hakkapeliitta TRI M+S -traktorirenkaasta kaksi uutta kokoa
21.02.2024 17.00Tutkimus valaisee kuorma- ja linja-autonkuljettajien saatavuuden haasteita Suomessa
21.02.2024 14.00Seuraa Äänekoskelle rakentuvan kertopuutehtaan rakennustöiden etenemistä reaaliaikaisesti verkossa
21.02.2024 12.10Koeajettua: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
21.02.2024 11.00Volvo Truck Center Forssa uudistui
21.02.2024 8.11HydraSpecman Oulun uuden myymälän avajaiset nyt perjantaina 23.2. - tervetuloa!
21.02.2024 8.00SSAB ottaa VR:n kanssa käyttöön sähkörekat lähitoimituksissa
20.02.2024 16.33Suoelinympäristöjä ennallistettiin Tornatorin mailla ennätysmäärä vuonna 2023
20.02.2024 10.00Ponssen tilinpäätös 1.1.-31.12.2023 - liikevaihto kasvoi 821,8 miljoonaan euroon
20.02.2024 9.00Karjalan ja Savon ratojen parantaminen aloitettava pikaisesti
19.02.2024 16.113D & New Materials -messut yhteistyöhön Suomen suurimman valmistavan teollisuuden yritysverkoston kanssa
19.02.2024 9.33Poronhoito aikaisempaa kannattavampaa
19.02.2024 8.49Tilastokeskus: Inflaatio palautunut maltilliselle tasolle
18.02.2024 15.00Tuulilasin kunto on tärkeä osa liikenneturvallisuutta
18.02.2024 11.00Pulpwood Online -viestintäsivusto on julkaistu
17.02.2024 11.00Metsä Group ja ANDRITZ tähtäävät kunniahimoisiin ilmastotavoitteisiin
16.02.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 16.2. TALVITIEPÄIVÄT ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
16.02.2024 8.00Renault Trucks rakentaa uuden logistiikkakeskuksen Lyoniin
15.02.2024 21.00Nisula Forestilla uusi jälleenmyyjä Japanissa: Forest System Co., Ltd.
15.02.2024 14.24Vahvan tuloksen vuonna 2023 tehnyt Valmet aloittaa muutosneuvottelut Palvelut- ja Paperit-liiketoimintalinjoissaan
15.02.2024 14.01Tasavallan presidentin virkaanastujaiset järjestetään 1. maaliskuuta 2024
15.02.2024 9.23Lentolaskenta paljasti läntisen Uudenmaan hirvitiheyden odotettua suuremmaksi
15.02.2024 9.14ELY-keskus tehostaa maanteiden talvikunnossapidon valvontaa Keski- ja Itä-Suomessa
14.02.2024 12.12MEP Elsi Katainen: Pitkien ajoneuvoyhdistelmien rajat ylittävä kulku turvattu liikennevaliokunnassa
14.02.2024 10.24Suomen villisikakanta kaventuu entisestään

Näytä lisää »