Täysin uusi Isuzu D-MAX haastaa markkinajohtajat

18.01.2021 18.55

Isuzu D-Max siirtyy jo kymmenenteen sukupolveen ja uuteen malliin on ladattu yli puolen vuosisadan kokemus avolavojen valmistuksesta. Uutuus nostaa riman todella korkealle kestävyydellään, ajettavuudellaan, turvallisuudellaan ja myös mukavuudellaan. Lisäksi uuden D-Maxin 34 390 eurosta alkavat hinnat ovat todella kilpailukykyiset.

Isuzu on yksi maailman johtavia kuorma-autojen ja dieselmoottorien valmistajia. Yhtiö kehitti ensimmäiset dieselmoottorinsa jo yli 80 vuotta sitten. Sen jälkeen Isuzu on valmistanut yli 27 miljoonaa työkäyttöön tarkoitettua dieselmoottoria.

Isuzu on ainoa pick-upien eli avolavapakettiautojen valmistaja, joka on keskittynyt pelkästään raskaaseen kalustoon. Yhtiön filosofia ja historia näkyvät täysin uuden D-Maxin rakenteissa. Isuzut suunnitellaan varman päälle niin, että suuret rakenteet kestävät paljon suurempia kuin sallittuja kantavuuksia.

Yli sata vuotta sitten perustettu Isuzu on kasvattanut taitoaan ja kokemustaan koko historiansa ajan. Se kaikki näkyy D-Maxin uudessa sukupolvessa, joka jatkaa vuonna 1963 ensi kerran esitellyn automallin kehityskaarta. Isuzu kiteyttääkin asian, että uudella D-Maxilla on kuorma-auton DNA ja niin auton rakenteet kuin moottori on kehitetty vaativaan käyttöön.

maxDmax__16.jpg

Uusi runkoa myöden

Uusi Isuzu D-Max on suunniteltu markkinoille, missä autolta vaaditaan vielä enemmän kuin Suomessa. Käyttäjät eivät välttämättä noudata autolle sallittuja kantavuuksia, mutta sen on silti kestettävä pitkään. Ylittääkseen asiakkaiden odotukset Isuzu teki uuden D-Maxin rungosta vielä aiempaa vahvemman.

Rungon pitkittäispalkit ovat nyt leveämpiä ja niitä on vahvistettu sisäpuolelta. Lisäksi auton erillisrunkoon on lisätty yksi poikittaispalkki. Parannusten tuloksena on viidenneksellä parantunut rungon vääntöjäykkyys ja pitkittäisjäykkyys on kasvanut 26 prosentilla.

Uutta Isuzu D-Maxia ja sen rakenteita on testattu äärimmäisissä olosuhteissa. Yhteensä kokeet vastaavat neljän miljoonan kilometrin ajoa. Erittäin vahvalla rungolla on luotu hyvä perusta mainiolle ajettavuudelle ja korkeatasoiselle mukavuudelle.

Myös uuden Isuzu D-Maxin kori on aiempaa vahvempi, sillä siinä käytetään nyt enemmän suurlujuusterästä. Sitä löytyy A- ja B-pilareista, katosta ja helmoista. Parannuksiin kuuluvat korin uudelleen suunnitellut kiinnityspisteet, joilla on vähennetty melua ja värinöitä. Kaikessa Isuzun suunnittelussa pyritään kestävyyteen, minkä takia myös ruostesuojausta onparannettu.

maxDmax__27.jpg

Väkevä ulkonäkö

Kokonaan uusi muotoilu tekee Isuzu D-Maxista aiempaa vahvemman näköisen, mille on vankka perusta auton rakenteissa. Linjoja ei ole suunniteltu vain ulkonäön ehdoilla, vaan D- Maxin ilmanvastus on aiempaa alhaisempi, millä pienennetään kulutusta. Näiden lisäksi

keulassa otetaan huomioon kevyen liikenteen turvallisuus, minkä Euro NCAP:n turvallisuustesti todisti onnistuneen erinomaisesti.

Koriin on tehty käyttöä helpottavia muutoksia, kuten suuremmat ovet. Miehistöohjaamoisessa takaovet ovat kaksi ja puoli senttiä pidemmät, minkä ansiosta autoon voi nousta ja sieltä poistua entistä näppärämmin. Akselivälin kasvattaminen kolmella sentillä on tuonut lisää tilaa ohjaamoihin, mikä lisää osaltaan mukavuutta.

maxDmax__34.jpg

Kuljettajan tilat ovat muuttuneet paljon henkilöautomaisemmiksi, mikä tuntuu monin tavoin mukavuutena ja korkeampana laatuna. Ajoasennon saa entistä helpommin juuri sopivaksi, sillä istuimessa on enemmän säätövaraa ja ohjauspyörässä on sekä korkeus- että etäisyyssäätö. Etuistuimissa on uusi muotoilu, minkä ansiosta ne ovat mukavammat ja pehmeämmät kuin ennen.

Sisustuksen materiaalivalinnat on nostettu aivan uudelle tasolle. Kaikkialla on paljon pehmeäpintaisia materiaaleja, kosketettavilla alueilla käytetään satiinikromia ja kauniit tikkaukset kruunaavat kokonaisuuden istuimissa, kojelaudassa sekä ovipaneeleissa. Keskikonsoli on leveämpi kuin ennen ja vaihteenvalitsin on nostettu lähemmäksi ajajaa.

Ergonomiaa on parannettu myös sijoittamalla katkaisimia entistä loogisempiin paikkoihin. Ulkopeilien sähkösäätö on nyt kuljettajan ovessa sähkökäyttöisten ikkunoiden katkaisimien yläpuolella. Nelivetovalitsin on siirretty kojelaudasta keskikonsoliin, missä on myös takatasauspyörästön lukon ja alamäkihidastimen katkaisimet.

maxDmax__4.jpg

Huippuluokan varustelu jo perusmallissa 

Pick-upeissa on totuttu siihen, että halvimmassa versiossa on vain vähän varusteita ja vasta maksamalla enemmän pääsee kohtuulliselle tasolle. Isuzu rikkoo sääntöjä asentamalla jo halvimpaan L-varustetasoon paljon tavaraa. Kaikissa D-Maxeissa aina kattava turvavarustelu, jollaista ei moneen kilpailijaan saa edes rahalla.

Mukavuutta lisääviä varusteita ovat aina ilmastointilaite, sähkösäätöiset, lämmitettävät ulkopeilit, sähkötoimiset ikkunannostimet (Double Cab myös takaikkunoissa), vakionopeudensäädin ja älykäs nopeudenrajoitin, monipuolinen ajotietokone ja sade- sekä hämärätunnistimet. Maininnan arvoinen on myös suuri pyöräkoko, sillä kaikissa varustetasoissa on 265/60 R 18 -kokoiset renkaat.

Turvallisuudessa D-Max on esimerkillinen, mistä on todisteena Double Cabin Euro NCAP:n turvallisuustestissä saama paras mahdollinen viiden tähden tulos. Etu- ja sivuturvatyynyjen lisäksi vakiovarusteisiin kuuluvat sivuturvaverhot ja kuljettajan polviturvatyyny sekä e-

call-järjestelmä. Double Cabissa on vielä keskiturvatyyny, joka on ennen näkemätön varuste avolavapakettiautoissa ja harvinainen henkilöautoissakin.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin välttää törmäykseen joutuminen. Sen takia Isuzu on asentanut kaikkiin D-Maxeihin monipuolisen kuljettajaa avustavan varustepaketin. Siihen kuuluvat törmäyksenestoavustin jalankulkija- ja pyöräilijätunnistuksella, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä, kuljettajan vireystilan valvontajärjestelmä, kaukovaloavustin, kaistavaroitin ja aktiivinen kaistavahti. Double Cabeissa on vielä kuolleen kulman varoitusjärjestelmä, risteävän liikenteen varoitusjärjestelmä sekä törmäyksenestojärjestelmä. Vedettäessä on iloa ajonvakautukseen kuuluvasta perävaunun vakautusjärjestelmästä.

maxDmax__13.jpg

Matalat käyttökustannukset

Isuzu D-Maxissa on iskutilavuudeltaan optimaalinen, 1,9-litrainen turbodiesel, jota on kehitetty edelleen. Moottorin suurin teho on 120 kW (163 hv) ja 360 Nm vääntömomentti on

käytettävissä laajalla käyntinopeusalueella. Entistä vähäpäästöisemmässä moottorissa on paljon parannuksia, kuten vesijäähdytetty välijäähdytin, elektronisesti ohjattu ahdin ja kasvanut ruiskutuspaine. Isuzun kulutus on käytännössä hyvin pieni ja uudistusten myötä moottori on aiempaa hiljaisempi ja värinättömämpi.

Polttoaineenkulutusta on vähennetty monin tavoin kuten uusilla alhaisen vierintävastuksen ensiasennusrenkailla. Ohjaustehostin on nyt sähköinen ja nopeuden mukaan säätyvä, mikä sekin pudottaa kulutusta noin kahdella prosentilla. Lisäksi sähköinen tehostin ei tarvitse huoltoa, öljyä tai letkuja.

Pakokaasuja puhdistetaan entistä tehokkaammin ja AdBlue-säiliö on 14 litran vetoinen. Säiliö täytetään kätevästi saman luukun alta kuin dieseltankki, kun pääkilpailijassa täyttöaukko on konehuoneessa.

Valittavana ovat kuusivaihteinen käsivalintainen tai kuusivaihteinen automaattivaihteisto. Käsivalintaisessa on suora yhteys valitsimesta vaihteistoon, mikä tekee vaihdoista erittäin täsmällisiä. Lisäksi vaihdekepin liikkeet ovat lyhyempiä kuin ennen. Automaattivaihteiston vaihdot tapahtuvat aiempaa nopeammin, mikä parantaa mukavuutta ja suorituskykyä sekä alentaa kulutusta. Uusi öljynjäähdytin puolestaan tarkoittaa parempaa kestävyyttä.

Kokonaistaloudellisuuteen kuuluu olennaisella tavalla kuljetuskapasiteetti. D-Maxin lava on aiempaa pidempi ja sen laidat korkeammat, minkä ansiosta mukaan voi lastata enemmän tavaraa. Kaikkien versioiden yli tuhannen kilon kantavuus sallii raskaankin kuorman. Lastaus onnistuu helposti, sillä takaluukku on täsmälleen yhtä leveä kuin lava. Lisäksi auton käyttöä helpottaa takapuskuriin integroitu kaksoisaskelma. Mikäli kaikki ei mahdu lavalle, D-Maxiin voi kytkeä jopa 3 500 kilon painoisen perävaunun.

Erinomainen ajettavuus

Isuzu D-Maxissa on hyvien ajo-ominaisuuksien perustana aiempaa jäykempi runko, minkä lisäksi kaikki on suunniteltu entistä paremmaksi. Etujousituksessa on uusi geometria, millä auton käytös ja ohjaus on saatu tarkemmaksi. Muutoksilla pyörien sivuttaiskallistelu on vähäisempää, mikä parantaa kaarreajo-ominaisuuksia ja renkaiden pitoa. Takana on uudet lehtijouset, jotka lisäävät mukavuutta ilman kuormaa ajettaessa.

Etenemiskykyä maastossa on parannettu monella tavalla. Ensinnäkin maavara on vähän kasvanut samoin kuin tulo- ja jättökulmat. Uudella D-Maxilla voi kahlata jopa 80 sentin syvyisessä vedessä ja vaikeissa paikoissa on iloa pohjan hyvästä suojauksesta, joka kattaa myös jäähdyttimen ja välijäähdyttimen.

Vaihto kaksivedolta nelivedolle ja nopealta nelivedolta hitaalle sujuu nyt yli puolta nopeammin kuin ennen. Olosuhteiden muuttuessa todella haastaviksi apuna on vakiovarusteisiin kuuluva takatasauspyörästön lukko (ei L-varustetaso).

maxDmax_.jpg

Kilpailukykyinen hinnoittelu

Uuden nelivetoisen Isuzu D-Maxin hinnat alkavat Space Cab L:n 34 390 eurosta ja Double Cab L:n 39 390 eurosta, joiden runsas vakiovarustelu jo pääpiirteissään esiteltiin.

Seuraavana tasona on LX-varustetaso (37 390 ja 42 490 euroa), jonka kanssa saa automaattivaihteiston (3 000/3 500 euroa). Parempaan tasoon kuuluvat muun muassa 18- tuumaiset kevytmetallivanteet, takatasauspyörästön lukko, peruutustutka ja automaattivaihteisissa vielä mukautuva vakionopeudensäädin.

Ylellisin D-Max Space Cab on 40 490 euroa maksava LS-varustetaso (automaatti + 3 000 euroa), jossa on kaksialueinen automaatti-ilmastointi, nahkaverhoilu, kuljettajan istuimen sähkösäädöt, 7-tuumainen kosketusnäyttö, peruutuskamera, astinlaudat, LED-valot edessä ja takana, älyavain ja paljon muuta.

Isuzu D-Max Double Cabin paras varustetaso on LSE (46 590 /50 090 euroa), jossa on edellisten lisäksi vielä 9-tuumainen kosketusnäyttö ja CD/DVD-soitin.

Kaikkien Isuzujen vakiovarusteisiin kuuluu myös viiden vuoden takuu (100 000 km).

24.02.2024 12.00Metsäkoneilla riittää töitä - kalusto siirtyy tyylikkäästi
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 17.12Kuopion Savilahden robottibussin nimeksi Välkky
23.02.2024 15.00Kainuuseen lähes 1000 hehtaaria uusia luonnonsuojelualueita
23.02.2024 9.00Metsänomistajat ja teollisuus voivat saada enemmän arvoa puumassan sisältämistä arvokkaista piilevistä ainesosista
22.02.2024 12.30Ammattilehti koeajaa: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
22.02.2024 9.03Kuitu- ja energiapuun hinnat nousivat ennätyskorkeiksi vuonna 2023
22.02.2024 8.44THL ja Valvira alkoholin kotiinkuljetuksesta: Lainsäädäntö ja valvonta on suunniteltava vastuullisesti
22.02.2024 8.29IVECO Finland Oy on valinnut vuoden 2023 parhaat suorittajat verkostossaan
21.02.2024 17.40Nokian Tyres Hakkapeliitta TRI M+S -traktorirenkaasta kaksi uutta kokoa
21.02.2024 17.00Tutkimus valaisee kuorma- ja linja-autonkuljettajien saatavuuden haasteita Suomessa
21.02.2024 14.00Seuraa Äänekoskelle rakentuvan kertopuutehtaan rakennustöiden etenemistä reaaliaikaisesti verkossa
21.02.2024 12.10Koeajettua: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
21.02.2024 11.00Volvo Truck Center Forssa uudistui
21.02.2024 8.11HydraSpecman Oulun uuden myymälän avajaiset nyt perjantaina 23.2. - tervetuloa!
21.02.2024 8.00SSAB ottaa VR:n kanssa käyttöön sähkörekat lähitoimituksissa
20.02.2024 16.33Suoelinympäristöjä ennallistettiin Tornatorin mailla ennätysmäärä vuonna 2023
20.02.2024 10.00Ponssen tilinpäätös 1.1.-31.12.2023 - liikevaihto kasvoi 821,8 miljoonaan euroon
20.02.2024 9.00Karjalan ja Savon ratojen parantaminen aloitettava pikaisesti
19.02.2024 16.113D & New Materials -messut yhteistyöhön Suomen suurimman valmistavan teollisuuden yritysverkoston kanssa
19.02.2024 9.33Poronhoito aikaisempaa kannattavampaa
19.02.2024 8.49Tilastokeskus: Inflaatio palautunut maltilliselle tasolle
18.02.2024 15.00Tuulilasin kunto on tärkeä osa liikenneturvallisuutta
18.02.2024 11.00Pulpwood Online -viestintäsivusto on julkaistu
17.02.2024 11.00Metsä Group ja ANDRITZ tähtäävät kunniahimoisiin ilmastotavoitteisiin
16.02.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 16.2. TALVITIEPÄIVÄT ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
16.02.2024 8.00Renault Trucks rakentaa uuden logistiikkakeskuksen Lyoniin
15.02.2024 21.00Nisula Forestilla uusi jälleenmyyjä Japanissa: Forest System Co., Ltd.
15.02.2024 14.24Vahvan tuloksen vuonna 2023 tehnyt Valmet aloittaa muutosneuvottelut Palvelut- ja Paperit-liiketoimintalinjoissaan
15.02.2024 14.01Tasavallan presidentin virkaanastujaiset järjestetään 1. maaliskuuta 2024
15.02.2024 9.23Lentolaskenta paljasti läntisen Uudenmaan hirvitiheyden odotettua suuremmaksi
15.02.2024 9.14ELY-keskus tehostaa maanteiden talvikunnossapidon valvontaa Keski- ja Itä-Suomessa
14.02.2024 12.12MEP Elsi Katainen: Pitkien ajoneuvoyhdistelmien rajat ylittävä kulku turvattu liikennevaliokunnassa
14.02.2024 10.24Suomen villisikakanta kaventuu entisestään
14.02.2024 8.47Stora Enso tähtää kasvaviin puunhankintamääriin kotimaassa
13.02.2024 12.55Retro Trucks Lahes 4.5.2024
13.02.2024 12.50Uusien hyötyajoneuvojen rekisteröinnit EU 2023: pakettiautot +14,6%, kuorma-autot +16,3%, linja-autot +19,4%
13.02.2024 11.00Talvitiepäivillä suomalaista talvikunnossapidon kalustoa ja tiealan asiantuntijaseminaari 14.2.-15.2.2024
13.02.2024 8.00Neste avaa ensimmäisen, valtatie 3:n varrelle sijoittuvan raskaan liikenteen suurteholatauspalvelunsa Janakkalan Linnatuulen liikenneasemalle
13.02.2024 7.50Kangasalalaiselle metsäasiantuntija Heikki Haralalle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
12.02.2024 17.10Metsä Group suunnittelee merkittävää investointiohjelmaa pehmopaperitehtaalleen Mänttään
12.02.2024 17.00Kuusenkuoren varastointitapa vaikuttaa niiden sisältämien yhdisteiden hyödynnettävyyteen
12.02.2024 11.00Panssarilaiva Ilmarisen hylyn saneerauksen kilpailutus käynnistyy
12.02.2024 9.11Haminan akkumateriaalitehtaalle myönnettiin ympäristölupa
12.02.2024 8.00Gasum hoitamaan Wasalinen päästöoikeussalkkua
12.02.2024 7.55Vaihtotase oli tasapainossa vuoden 2023 joulukuussa - tavaraviennin arvo laski 19 % vuodentakaisesta
11.02.2024 10.00Kaasu nostaa suosiotaan raskaan kaluston käyttövoimana
10.02.2024 13.00Selvitys vaarallisten aineiden kuljetuksista julkaistu
10.02.2024 11.00Kasvatuskokeiden hoitotoimenpiteitä ja uuden kokeen perustamistöitä Solbölen tutkimusmetsässä
10.02.2024 9.00Teollisuustuotanto väheni joulukuussa 2023 sekä vuodentakaisesta että edellisestä kuukaudesta
09.02.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 9.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.02.2024 16.01Veho luopumassa autovuokrausliiketoiminnasta
09.02.2024 11.00Pankkitunnuksia kalastellaan OmaKanta-palvelun ja suomi.fin nimissä - Älä klikkaa viesteissä olevia linkkejä
08.02.2024 11.40Fiat Professionalin päivitetty hyötyajoneuvomallisto sai Suomen hinnat
08.02.2024 11.30Metsänomistaja! näin erilaiset tulot ilmoitetaan verotuksessa
08.02.2024 11.22Pajero nostettiin Japanin autoteollisuuden Hall of Fameen
08.02.2024 11.00Hakkuut jäivät 69 miljoonaan kuutiometriin - kasvu oli poistumaa suurempi
08.02.2024 8.00MAN kasvatti myyntiä merkittävästi vuonna 2023
07.02.2024 15.15"Pyrypeltihousut" ja "pyrypeltiautot"
07.02.2024 12.00Uudistushakkuissa kaadettu puusto on Etelä-Suomessa aiempaa järeämpää
07.02.2024 11.00Nimitykset: Pasi Nieminen nimitetty Kesla Oyj:n toimitusjohtajaksi
07.02.2024 9.00Oy Kati Ab luottaa Maxilift-nostureihin kairauksen tukitoiminnoissa
06.02.2024 16.00Hyundai toimittaa täysin sähköisen kevyen hyötyajoneuvon Ivecolle
06.02.2024 14.00Koskelainen testasi ensimmäisten joukossa Scanian ProCare -​​palvelua
06.02.2024 9.10Valtioneuvosto kannattaa komission tavoitetta yhdistettyjen kuljetusten lisäämisestä
06.02.2024 8.00Tammikuussa 2024 ensirekisteröitiin 6 589 uutta henkilöautoa
05.02.2024 18.00MP 24 -messut houkutteli nuorisoa paikalle, kaupallisuus kohdillaan
05.02.2024 11.40Valtakunnallinen metsävisa järjestetään 7.2. yli 300 koulussa
05.02.2024 11.30Viime jahtikaudella hirvenmetsästykseen osallistui noin 100 000 metsästäjää
04.02.2024 10.00Kivihiilen kulutus väheni 42 % vuonna 2023
03.02.2024 14.00Tehopäivät Lahden myymälässä ja huoltokorjaamolla 14.2.
03.02.2024 12.00Onko tässä Suomen kansainvälisin jälleenmyyjäkokous?
02.02.2024 23.00KATSO TÄSTÄ 2.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.02.2024 14.55MAN on sähkölinja-autojen markkinajohtaja Euroopassa
01.02.2024 12.00Iveco tuomassa markkinoille täysin uuden sähköpakettiautomallin Dailyn rinnalle
01.02.2024 10.49Autovalmistajien ja asiakkaiden näkemyserot autoilun suuntaviivoista näkyy uusien autojen kaupassa
01.02.2024 9.28Nimitykset: Jari Mennala John Deere Forestry Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi
31.01.2024 16.20Vihreällä kierrätystä - Sennebogen 825E
31.01.2024 10.44EU:n tyyppihyväksyntäsäännöt vaikuttavat myös kuljetusyrittäjiin
31.01.2024 10.17Ponsselta uuden sukupolven digitaalisten palveluiden alusta ja metsäkoneiden hallintajärjestelmä
31.01.2024 10.10Volvolta uusi FM Low Entry - Tarjolla vain sähköautona
31.01.2024 10.02Hiabille merkittäviä kuormausnosturi- ja ajoneuvotrukkitilauksia Yhdysvalloissa
31.01.2024 8.00Metsien muutosten vaikutukset korostuvat Itä- ja Pohjois-Suomessa
30.01.2024 12.00LUE TÄSTÄ! Talven jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
30.01.2024 9.00SKAL Kuljetusbarometri: Yritykset seuraavat polttoaineen kulutusta, päästöjen raportointi ei kovin yleistä
29.01.2024 17.03Janne Loponen nimitetty Ponsse Latin America Ltda:n toimitusjohtajaksi
29.01.2024 13.52Ponsse toivottaa kaikki tervetulleiksi 31.1. järjestettävään Ponsse Studio ‑verkkotapahtumaan
29.01.2024 13.44Työttömiä työnhakijoita joulukuussa liki 300 000
29.01.2024 11.23Finnair peruu noin 550 lentoa poliittisen lakon vuoksi 1.-2. helmikuuta
29.01.2024 10.01Volvo esittelee uuden FH Aeron kaukoliikennemallin
28.01.2024 15.00Laadukas ritiläauto tehostaa metsäkone urakointia
27.01.2024 10.00Energian tuonnin arvo laski 40 % vuoden 2023 tammi-syyskuussa
26.01.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 26.1. LÄHETYS! Kooste Kuopion Konepäiviltä - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
26.01.2024 14.00Työnantajien selvitys: Perusosaamista sekä panostuksia vientiteollisuuden kriittisiin osaajatarpeisiin on vahvistettava nopeasti
26.01.2024 7.55Japanilainen Marubeni Corporation ja espoolainen Nordic Bioproducts Group Oy solmineet yhteistyösopimuksen ? tarkoituksena edistää biomassan kestävää käyttöä
25.01.2024 16.00Koneosapalvelun Mertala pätevöityi - Nosturitarkastukset nyt myös Lappeenrannan alueella
25.01.2024 13.456-tiellä Korian kohta -hanke käyntiin helmikuussa
25.01.2024 12.35Merialueen kaupallisten kalastajien kokonaissaalis kasvoi edellisvuodesta
25.01.2024 9.44Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jussi Linnaranta
25.01.2024 9.00Kirsi Karlamaa Liikenne- ja viestintäviraston teknologia- ja strategiajohtajaksi

Näytä lisää »