Kemera-varoja oli käytetty elokuun lopussa reilusti viime vuotta enemmän

14.09.2020 9.22

metsanhoito.jpg

Puuntuotannon Kemera-varoja oli käytetty elokuun loppuun mennessä 24,7 milj. euroa, mikä oli 8 prosenttia viime vuotta enemmän. Tukivaroista 83 prosenttia käytettiin nuorten metsien hoitotöihin. Metsäluonnonhoidon tukia oli käytetty elokuun loppuun mennessä 4,9 miljoonaa euroa, eli tuplamäärä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. 

Puuntuotannon Kemera-tuen käyttö on kasvanut eniten nuorten metsien hoitotöissä. Nuoren metsän hoitoon on maksettu tukea viidennes edellisvuotta enemmän ja taimikon varhaishoitoon puolitoista kertaa edellisvuotta enemmän. Metsäteiden ja suometsänhoidon maksut ovat puolestaan vain reilu puolet viime vuoden tasosta. 

– Taimikon varhaishoidon lisääntyminen on todella hyvä asia. Se tietää hyvää metsien kasvulle. Tukivarat kyllä riittävät kasvaviinkin työmääriin. Metsätietöiden ja suometsän hoidon työt eivät ole takavuosien vauhdissa. Varsinkin Pohjois-Suomessa tukien käyttö on supistunut näissä töissä, sanoo hankehallinnon asiantuntija Yrjö Niskanen Suomen metsäkeskuksesta.

Puuntuotannon Kemera-tukivaroja on kulunut puolitoistakertaa viime vuotta enemmän Pirkanmaalla, Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa ja Päijät-Hämeessä. Viime vuotta vähemmän tukivaroja on käytetty puolestaan Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa. 

Koko vuodelle puuntuotannon Kemera-varoja on käytettävissä saman verran kuin viime vuonna, noin 56 miljoonaa euroa. Viime vuonna puuntuotannon varojen käyttö päätyi 49 miljoonaan euroon.

Elokuun loppuun mennessä metsäluonnonhoidon tukivaroja oli käytetty 4,9 miljoonaa euroa, mikä on kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna. Tästä tukisummasta 88 prosenttia oli ympäristötukia ja 12 prosenttia luonnonhoitohankkeiden rahoitusta. Koko vuodelle metsäluonnonhoidon varoja on käytettävissä 7,2 miljoonaa euroa. Viime vuonna varojen käyttö päätyi 5,8 miljoonaan euroon.

Uusia Kemera-töitä suunniteltu edellisvuotta vilkkaammin

Metsänomistajat ovat suunnitelleet Kemera-töitä tammi-elokuussa kaikkiaan viidenneksen viime vuotta enemmän, yhteensä noin 42,7 miljoonan euron arvosta. 

Nuorissa metsissä on suunniteltu töitä Kemera-tuella kolmannes viime vuotta enemmän. Metsäteiden rakentamista ja perusparannusta on sen sijaan suunniteltu kymmenesosa viime vuotta vähemmän. Terveyslannoitusta ja suometsien hoitoa on suunniteltu hieman viime vuotta enemmän. 

Seuraa päivittyvää tilastoa Kemera-varojen käytöstä

Puuntuotannon ja metsäluonnonhoidon Kemera-varojen käyttöä voi nyt seurata päivittyvästä tilastosta Suomen metsäkeskuksen verkkosivuilta.  Tilastosta näkyy, kuinka paljon Kemera-varoja on maksettu kuukausittain. Tiedot päivittyvät aina maksutapahtuman jälkeen. Tilastosta näkyy myös Kemera-varojen vuosibudjetti, mikä tarkoittaa valtion talousarviossa kuluvalle vuodelle osoitettua määrärahaa.

26.02.2024 12.00Kansainvälinen nesteiden kuljetusyritys HOYER tilaa 165 DAF XG -vetoautoa
26.02.2024 10.15Renault jo seitsemännen kerran The Car of the Year voittaja
26.02.2024 9.12Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen
25.02.2024 12.00Lämmöksi Oy: Lämpöä metsästä kokonaispalveluna
24.02.2024 13.13Tavaraa määränpäähän kuljetettaessa tulisi välttää takaisinpäin kuljetusta
24.02.2024 12.00Metsäkoneilla riittää töitä - kalusto siirtyy tyylikkäästi
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 17.12Kuopion Savilahden robottibussin nimeksi Välkky
23.02.2024 15.00Kainuuseen lähes 1000 hehtaaria uusia luonnonsuojelualueita
23.02.2024 9.00Metsänomistajat ja teollisuus voivat saada enemmän arvoa puumassan sisältämistä arvokkaista piilevistä ainesosista
22.02.2024 12.30Ammattilehti koeajaa: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
22.02.2024 9.03Kuitu- ja energiapuun hinnat nousivat ennätyskorkeiksi vuonna 2023
22.02.2024 8.44THL ja Valvira alkoholin kotiinkuljetuksesta: Lainsäädäntö ja valvonta on suunniteltava vastuullisesti
22.02.2024 8.29IVECO Finland Oy on valinnut vuoden 2023 parhaat suorittajat verkostossaan
21.02.2024 17.40Nokian Tyres Hakkapeliitta TRI M+S -traktorirenkaasta kaksi uutta kokoa
21.02.2024 17.00Tutkimus valaisee kuorma- ja linja-autonkuljettajien saatavuuden haasteita Suomessa
21.02.2024 14.00Seuraa Äänekoskelle rakentuvan kertopuutehtaan rakennustöiden etenemistä reaaliaikaisesti verkossa
21.02.2024 12.10Koeajettua: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
21.02.2024 11.00Volvo Truck Center Forssa uudistui
21.02.2024 8.11HydraSpecman Oulun uuden myymälän avajaiset nyt perjantaina 23.2. - tervetuloa!
21.02.2024 8.00SSAB ottaa VR:n kanssa käyttöön sähkörekat lähitoimituksissa
20.02.2024 16.33Suoelinympäristöjä ennallistettiin Tornatorin mailla ennätysmäärä vuonna 2023
20.02.2024 10.00Ponssen tilinpäätös 1.1.-31.12.2023 - liikevaihto kasvoi 821,8 miljoonaan euroon
20.02.2024 9.00Karjalan ja Savon ratojen parantaminen aloitettava pikaisesti
19.02.2024 16.113D & New Materials -messut yhteistyöhön Suomen suurimman valmistavan teollisuuden yritysverkoston kanssa
19.02.2024 9.33Poronhoito aikaisempaa kannattavampaa
19.02.2024 8.49Tilastokeskus: Inflaatio palautunut maltilliselle tasolle
18.02.2024 15.00Tuulilasin kunto on tärkeä osa liikenneturvallisuutta
18.02.2024 11.00Pulpwood Online -viestintäsivusto on julkaistu
17.02.2024 11.00Metsä Group ja ANDRITZ tähtäävät kunniahimoisiin ilmastotavoitteisiin
16.02.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 16.2. TALVITIEPÄIVÄT ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
16.02.2024 8.00Renault Trucks rakentaa uuden logistiikkakeskuksen Lyoniin
15.02.2024 21.00Nisula Forestilla uusi jälleenmyyjä Japanissa: Forest System Co., Ltd.
15.02.2024 14.24Vahvan tuloksen vuonna 2023 tehnyt Valmet aloittaa muutosneuvottelut Palvelut- ja Paperit-liiketoimintalinjoissaan
15.02.2024 14.01Tasavallan presidentin virkaanastujaiset järjestetään 1. maaliskuuta 2024
15.02.2024 9.23Lentolaskenta paljasti läntisen Uudenmaan hirvitiheyden odotettua suuremmaksi
15.02.2024 9.14ELY-keskus tehostaa maanteiden talvikunnossapidon valvontaa Keski- ja Itä-Suomessa
14.02.2024 12.12MEP Elsi Katainen: Pitkien ajoneuvoyhdistelmien rajat ylittävä kulku turvattu liikennevaliokunnassa
14.02.2024 10.24Suomen villisikakanta kaventuu entisestään
14.02.2024 8.47Stora Enso tähtää kasvaviin puunhankintamääriin kotimaassa
13.02.2024 12.55Retro Trucks Lahes 4.5.2024
13.02.2024 12.50Uusien hyötyajoneuvojen rekisteröinnit EU 2023: pakettiautot +14,6%, kuorma-autot +16,3%, linja-autot +19,4%
13.02.2024 11.00Talvitiepäivillä suomalaista talvikunnossapidon kalustoa ja tiealan asiantuntijaseminaari 14.2.-15.2.2024
13.02.2024 8.00Neste avaa ensimmäisen, valtatie 3:n varrelle sijoittuvan raskaan liikenteen suurteholatauspalvelunsa Janakkalan Linnatuulen liikenneasemalle
13.02.2024 7.50Kangasalalaiselle metsäasiantuntija Heikki Haralalle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
12.02.2024 17.10Metsä Group suunnittelee merkittävää investointiohjelmaa pehmopaperitehtaalleen Mänttään
12.02.2024 17.00Kuusenkuoren varastointitapa vaikuttaa niiden sisältämien yhdisteiden hyödynnettävyyteen
12.02.2024 11.00Panssarilaiva Ilmarisen hylyn saneerauksen kilpailutus käynnistyy
12.02.2024 9.11Haminan akkumateriaalitehtaalle myönnettiin ympäristölupa
12.02.2024 8.00Gasum hoitamaan Wasalinen päästöoikeussalkkua
12.02.2024 7.55Vaihtotase oli tasapainossa vuoden 2023 joulukuussa - tavaraviennin arvo laski 19 % vuodentakaisesta
11.02.2024 10.00Kaasu nostaa suosiotaan raskaan kaluston käyttövoimana
10.02.2024 13.00Selvitys vaarallisten aineiden kuljetuksista julkaistu
10.02.2024 11.00Kasvatuskokeiden hoitotoimenpiteitä ja uuden kokeen perustamistöitä Solbölen tutkimusmetsässä
10.02.2024 9.00Teollisuustuotanto väheni joulukuussa 2023 sekä vuodentakaisesta että edellisestä kuukaudesta
09.02.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 9.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.02.2024 16.01Veho luopumassa autovuokrausliiketoiminnasta
09.02.2024 11.00Pankkitunnuksia kalastellaan OmaKanta-palvelun ja suomi.fin nimissä - Älä klikkaa viesteissä olevia linkkejä
08.02.2024 11.40Fiat Professionalin päivitetty hyötyajoneuvomallisto sai Suomen hinnat
08.02.2024 11.30Metsänomistaja! näin erilaiset tulot ilmoitetaan verotuksessa
08.02.2024 11.22Pajero nostettiin Japanin autoteollisuuden Hall of Fameen
08.02.2024 11.00Hakkuut jäivät 69 miljoonaan kuutiometriin - kasvu oli poistumaa suurempi
08.02.2024 8.00MAN kasvatti myyntiä merkittävästi vuonna 2023
07.02.2024 15.15"Pyrypeltihousut" ja "pyrypeltiautot"
07.02.2024 12.00Uudistushakkuissa kaadettu puusto on Etelä-Suomessa aiempaa järeämpää
07.02.2024 11.00Nimitykset: Pasi Nieminen nimitetty Kesla Oyj:n toimitusjohtajaksi
07.02.2024 9.00Oy Kati Ab luottaa Maxilift-nostureihin kairauksen tukitoiminnoissa
06.02.2024 16.00Hyundai toimittaa täysin sähköisen kevyen hyötyajoneuvon Ivecolle
06.02.2024 14.00Koskelainen testasi ensimmäisten joukossa Scanian ProCare -​​palvelua
06.02.2024 9.10Valtioneuvosto kannattaa komission tavoitetta yhdistettyjen kuljetusten lisäämisestä
06.02.2024 8.00Tammikuussa 2024 ensirekisteröitiin 6 589 uutta henkilöautoa
05.02.2024 18.00MP 24 -messut houkutteli nuorisoa paikalle, kaupallisuus kohdillaan
05.02.2024 11.40Valtakunnallinen metsävisa järjestetään 7.2. yli 300 koulussa
05.02.2024 11.30Viime jahtikaudella hirvenmetsästykseen osallistui noin 100 000 metsästäjää
04.02.2024 10.00Kivihiilen kulutus väheni 42 % vuonna 2023
03.02.2024 14.00Tehopäivät Lahden myymälässä ja huoltokorjaamolla 14.2.
03.02.2024 12.00Onko tässä Suomen kansainvälisin jälleenmyyjäkokous?
02.02.2024 23.00KATSO TÄSTÄ 2.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.02.2024 14.55MAN on sähkölinja-autojen markkinajohtaja Euroopassa
01.02.2024 12.00Iveco tuomassa markkinoille täysin uuden sähköpakettiautomallin Dailyn rinnalle
01.02.2024 10.49Autovalmistajien ja asiakkaiden näkemyserot autoilun suuntaviivoista näkyy uusien autojen kaupassa
01.02.2024 9.28Nimitykset: Jari Mennala John Deere Forestry Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi
31.01.2024 16.20Vihreällä kierrätystä - Sennebogen 825E
31.01.2024 10.44EU:n tyyppihyväksyntäsäännöt vaikuttavat myös kuljetusyrittäjiin
31.01.2024 10.17Ponsselta uuden sukupolven digitaalisten palveluiden alusta ja metsäkoneiden hallintajärjestelmä
31.01.2024 10.10Volvolta uusi FM Low Entry - Tarjolla vain sähköautona
31.01.2024 10.02Hiabille merkittäviä kuormausnosturi- ja ajoneuvotrukkitilauksia Yhdysvalloissa
31.01.2024 8.00Metsien muutosten vaikutukset korostuvat Itä- ja Pohjois-Suomessa
30.01.2024 12.00LUE TÄSTÄ! Talven jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
30.01.2024 9.00SKAL Kuljetusbarometri: Yritykset seuraavat polttoaineen kulutusta, päästöjen raportointi ei kovin yleistä
29.01.2024 17.03Janne Loponen nimitetty Ponsse Latin America Ltda:n toimitusjohtajaksi
29.01.2024 13.52Ponsse toivottaa kaikki tervetulleiksi 31.1. järjestettävään Ponsse Studio ‑verkkotapahtumaan
29.01.2024 13.44Työttömiä työnhakijoita joulukuussa liki 300 000
29.01.2024 11.23Finnair peruu noin 550 lentoa poliittisen lakon vuoksi 1.-2. helmikuuta
29.01.2024 10.01Volvo esittelee uuden FH Aeron kaukoliikennemallin
28.01.2024 15.00Laadukas ritiläauto tehostaa metsäkone urakointia
27.01.2024 10.00Energian tuonnin arvo laski 40 % vuoden 2023 tammi-syyskuussa
26.01.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 26.1. LÄHETYS! Kooste Kuopion Konepäiviltä - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
26.01.2024 14.00Työnantajien selvitys: Perusosaamista sekä panostuksia vientiteollisuuden kriittisiin osaajatarpeisiin on vahvistettava nopeasti
26.01.2024 7.55Japanilainen Marubeni Corporation ja espoolainen Nordic Bioproducts Group Oy solmineet yhteistyösopimuksen ? tarkoituksena edistää biomassan kestävää käyttöä

Näytä lisää »