Eläinlääkärin vinkit: Näin metsästyskoira pidetään kunnossa jahtikaudella

18.08.2020 8.41
Jahtikaudella metsästyskoiralla riittää mielekästä tekemistä, mutta koira joutuu myös kovalle rasitukselle. Ajoissa havaitut terveysongelmat pystytään hoitamaan tehokkaimmin ja pahimmat ongelmat ennaltaehkäisemään, kun ne havaitaan ajoissa.
Jahtikaudella metsästyskoiralla riittää mielekästä tekemistä, mutta koira joutuu myös kovalle rasitukselle. Ajoissa havaitut terveysongelmat pystytään hoitamaan tehokkaimmin ja pahimmat ongelmat ennaltaehkäisemään, kun ne havaitaan ajoissa.

Metsästävän koiran on hyvä tavata eläinlääkäri jo kauden alussa metsästyskoiran terveystarkastuskäynnillä ja varmistaa koiralle hyvät toimintavalmiudet koko kaudeksi.

Metsästyskaudella koira joutuu kovalle rasitukselle sen ajaessa saalista pitkiä aikoja tai uidessa kylmässä vedessä. Metsästyskoiraa tai muuten paljon luonnossa liikkuvaa lemmikkiä uhkaavat myös monet tapaturmat, joihin omistajan on hyvä varautua jo ennakkoon pakkaamalla metsälle mukaan ensiaputarpeet myös koiralle. Koiria uhkaavat metsässä liikuttaessa osittain samat haaverit kuin omistajaakin. Ensiapupakkaus on myös tärkeää pakata mukaan paitsi koiraa, myös itseä ja muita metsästäjiä varten. Sen lisäksi, että säilyttää autossa kattavammin varusteltua pakkausta, kannattaa tärkeimpiä ensiaputarpeita kuljettaa mukana koko ajan.

– Koira voi vauhdilla liikkuessaan esimerkiksi loukata itsensä juostessaan juurakoissa tai kivikoissa, juosta katkenneeseen oksaan tai pudota korkealta kalliolta, jolloin sen jalat voivat murtua, tai se voi tai saada potkun hirveltä tai joutua yhteenottoon villisian, suden tai ilveksen kanssa. Talvella koira voi myös tippua jäihin tai lämpimään aikaan kyy voi purra tai ampiainen pistää metsässä liikkuvaa koiraa, luettelee eläinlääkäri Minna Rantanen Lahden Eläinlääkäriasemalta.

– Vakavimmissa tilanteissa on aina hyvä ottaa pikaisesti yhteyttä eläinlääkäriin jo siitäkin syystä, että kivuissaan oleva koira voi käyttäytyä arvaamattomasti, minkä vuoksi eläin on usein tärkeää rauhoittaa hoitoa varten, Minna Rantanen lisää.

Minna Rantanen tuntee hyvin metsästyskoirien terveysriskit. Hän on itsekin metsästyksen harrastaja, mutta hän on myös tehnyt paljon päivystystyötä ja siten hoitanut vuosien saatossa useita metsästyskoirien vammoja.

Vaivojen ennaltaehkäisy

Kauden alkaessa on syytä kiinnittää erityistä huomiota koiran nenäpunkkeihin, tarvittaviin rokotuksiin ja esimerkiksi matkapahoinvointiin – muiden asioiden lisäksi.

– Kun ensioireet tyypillisimmistä koiran hyvinvointia, terveyttä ja metsästyskykyä uhkaavista vaivoista havaitaan ajoissa, voidaan jahtikaverille mahdollistaa ehyt kausi. Esimerkiksi korvatulehdus on ikävä vaiva, joka haittaa merkittävästi koiran suorituskykyä, kertoo eläinlääkäri Rantanen.

On erittäin tärkeää myös varmistaa, että koiran peruskuntoa on ylläpidetty ja kohotettu aktiivista kautta kohti siten, että koiralla on riittävät valmiudet jahtikauteen.

Nenäpunkki haittaa koiran hajuaistia

Nenäpunkkia on Pohjoismaissa melko yleinen. Loinen aiheuttaa koiran nenä- ja poskiontelossa asuessaan voimakasta aivastelua, liman erittymistä ja hajuaistin heikkenemistä.

– Erityisesti metsästyskoirille nenäpunkki on kauden onnistumisen kannalta kiusallinen vaiva, joka kannattaa hoitaa ennen kauden alkua, mikäli koiralla havaitaan nenäpunkin oireita. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei kaikki nenäoireet tarkoita aina nenäpunkkia. Etenkin metsästyskoirilla voi mennä luonnossa liikkuessa myös tikku tai kasvinosia nenään. Nenäoireiden ilmetessä eläinlääkärin tulee tutkia koira ja varmistaa oikea hoito, muistuttaa Rantanen.

Loishäätö ja rokotukset suojaavat yleiskuntoa

Sisäloiset vaikuttavat koiran yleiskuntoon ja siksi ennen kauden alkua metsästyskoirat on syytä tutkia sisäloisten varalta. Mikäli koiran ulostenäytteessä havaitaan loisia tai niiden munia, tulee koira lääkitä. Kun koiran yksilöllinen loishäätölääkityksen tarve tutkitaan ulostenäytteestä, vältytään lemmikin turhalta lääkitsemiseltä ja mahdollisesti kehittyvältä lääkeresistenssiltä. Samalla taataan riittävän tehokas lääkitys tapauksissa, jolloin loishäätöä tarvitaan.

– Ennen metsästyskauden alkua koira on myös hyvä rokottaa tarpeellisilla rokotteilla ja suojata punkkien varalta loppukauden ajaksi. Tänä vuonna punkkeja on esiintynyt todella runsaasti, vaikka alueellisia eroja ilmeneekin, Rantanen lisää.

Koira voi kärsiä myös matkapahoinvoinnista

Metsästysmatka saattaa saada huonon alun, jos koira voi huonosti jo autossa. Matkapahoinvoinnin syy onkin tärkeää selvittää. Useimmissa tapauksissa koiran totuttaminen autoiluun ja mahdollinen matkapahoinvoinnin lääkitseminen koirille tarkoitetulla lääkkeellä ennen matkaa auttavat.

Oikea ravinto tukee suoriutumista

Metsästävä koira voi joutua jahtikauden aikana erittäin kovaan fyysiseen rasitukseen. Ruokinnan pitäisi myös vaihdella harjoitus- ja jahtikausien mukaan ja siinä huomioida rasituksen laatu, määrä ja laji. Metsästyskoiran elämässä vaihtelee peruskuntokausi, lepokaudet ja aktiiviset kaudet. Myös ruokinnan tulee seurata näiden kausien muutoksia. Koira ei saisi lepokausina päästä lihomaan, mutta ei myöskään laihtua liikaa metsästysaikana.

Myös koiralle on hyvä varata pitkille metsästysreissuille välipalaa ja varmistaa riittävä nesteen saanti.

Pitkäkestoinen rasitus vaatii energiaa, jotta lihakset jaksavat työskennellä. Mikäli lihasten energiavaraston hupenevat ennen aikojaan, voi koiran verensokeri laskea vaarallisen alas, seurauksena voi olla jopa tajunnan menetys. Jotta voidaan varmistaa, että koiralla riittää puhtia koko päiväksi, sille tarjotaan kunnon aamuateria jo muutamaa tuntia ennen metsälle lähtöä, jotta ruoka ehtii sulaa ja lihasten energiavarastot täydentyvät. Päivän aikana voi tarjota pari pientä energiapitoista välipalaa, jotta energiataso pysyy yllä. Esimerkiksi eläinlääkäriasemalta saatava toipilaskoiran säilyke on kätevä välipala metsästyspäivään.

Kannattaa myös käyttää harkintaa hirvieläintenmetsästyksestä tulevien luiden ja muiden sivutuotteiden, kuten sisäelimien syöttämisessä koiralle. Hirven maksaa ei suositella annettavaksi koirille ollenkaan sen sisältämien raskametallien vuoksi. Raa’asta lihasta ja elimistä koira voi myös saada loistartunnan, esimerkiksi hirviekinokokin.

– Hirviekinokokki ei aiheuta yleensä koiralle mitään oireita, mutta se voi levitä koiran ulosteiden välityksellä ihmiseen, jolle tartunta on hengenvaarallinen. Raakojen hirvieläinten elinten, erityisesti keuhkojen, syöttämistä koirille ei suositella ja koirat, jotka ovat mahdollisesti syöneet raakoja elimiä, tulee madottaa säännöllisesti ekinokokkiin tepsivällä valmisteella, Minna Rantanen kertoo.

Terveystarkastus on koiran vuosittainen rutiini

Ajoissa havaitut terveysongelmat pystytään hoitamaan tehokkaimmin ja pahimmat ongelmat ennaltaehkäisemään, kun ne havaitaan ajoissa. Koska ihmisen vuosi on pitkä aika koiran lyhyessä elämässä, sen aikana koiran terveydentila voi heikentyä merkittävästi. Vuosittainen terveystarkastus onkin osa metsästävän koiran terveydenhoidon perusrutiineja, joka auttaa pitämään metsästyskaverin hyvässä työkunnossa. Evidensian eläinlääkäriasemilla metsästyskoirille räätälöidyllä käynnillä varmistetaan koiralle hyvät toimintavalmiudet kauden alkuun mm. tekemällä sille yleistutkimus ja nivel- ja lihasvaivojen ja suun tarkastus sekä huolehtimalla koiran rokotus- ja loissuojasta.

Koiran ensiapupakkaus metsässä

  • Steriilit haavataitokset
  • Ihon desinfiointiaine
  • Silmähuuhde
  • Sidetarpeet
  • Koiran tossut
  • Vaseliini tai vastaava hiertymien hoitoon
  • Hydrokortisonipakkaus (kyypakkaus, älä käytä kyynpuremiin)
  • Reseptillä saadut kipulääkkeet
  • Lämmin peite
  • Lähimmän päivystävän eläinlääkärin yhteystiedot

Teksti: Evidensia (Evidensia on pienten ja suurten eläinlääkäriasemien verkosto. Jokainen eläinlääkäriasemamme on eläinlääkärin paikallisesti johtama itsenäinen ja omanlaisensa kokonaisuus)

18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä
18.03.2024 8.00Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa
17.03.2024 15.00Superpuolikkaat tuo tehokkuutta kierrätykseen
16.03.2024 16.00Korjuuyrittäjät investoivat kalustoon haastavista ajoista huolimatta
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.03.2024 19.00Vuokrakoneilla tehokkuutta kierrätysprosesseihin
15.03.2024 9.17Valkohäntäpeurakanta laskee suunnitellusti - Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta
15.03.2024 9.02Tiguanin lataushybridien myynti alkaa
14.03.2024 15.13Volvo Finland Ab muuttaa organisaatiotaan - Manninen palaa Volvolle
14.03.2024 13.13Renault Trucksilla vahva vuosi takana - uusien autojen toimitukset kasvoivat liki viidenneksellä
14.03.2024 13.13Ruotsalaisvalmistajan raskaiden perävaunujen Trako-vetoaisoissa havaittu merkittäviä puutteita
14.03.2024 9.00MAN jatkaa itsenäisesti kulkevien kuorma-autojen kehittämistä
13.03.2024 17.00Nordic Traction Group ilmoittaa strategisesta aikeestaan siirtää telatuotanto Skotlannista Suomeen
12.03.2024 18.00Puutavaterminaalissa operoitaessa luotettavuus ja tehokkuus ratkaisee
12.03.2024 14.45MEP Elsi Katainen: Jättirekkojen rajat ylittävä liikenne sinetöitiin parlamentin kantaan
12.03.2024 13.20Kartonkitehtaan sivuvirrat viljelijöille hyötykäyttöön
12.03.2024 10.00Uusien autojen verkkokaupan pioneeri vaihtaa nimeä
12.03.2024 8.00Ennallistamisasiantuntijat: Ennallistamisasetus tavoittelee elinympäristöjen tilan parantamista laajasti
11.03.2024 18.00T. ja J. Kivioja Oy: Energia-alan kokonaispalvelua
11.03.2024 11.27Keski-Suomen maanteiden päällysteitä korjataan vuonna 2024 yhteensä 200 km tieosuudella
11.03.2024 11.11Scanian myynti ja tulos kasvoivat merkittävästi vuonna 2023 - Sähköautojen kysyntä vaimeaa
11.03.2024 10.30NDI laajentaa edullisten maatalousrenkaiden valikoimaa
11.03.2024 8.22Metsä Group palkkaa 16-17-vuotiaita kesätöihin
10.03.2024 17.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.03.2024 11.00Toimitusketjujen viiveet ja tilauskannan oheneminen söivät Keslan tulosta
07.03.2024 13.33Valmet toimittaa uuden keittimen yläerottimen Mönsteråsin sellutehtaalle Ruotsiin
07.03.2024 10.14MacGregorille suuri nosturitilaus VARD-laivanrakennusyhtiöltä kaapelinlaskualusprojektiin
07.03.2024 10.00Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita saaliiksi aiempaa vähemmän
06.03.2024 16.00Allison Transmissionilta uusi täyssähköisen 8,5-tonnin akseli
06.03.2024 9.06Suomessa lähes neljä miljoonaa ajokortillista
06.03.2024 9.00Siltojen korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen tulevana kesänä Vantaalla Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä
06.03.2024 8.50Vianor uusiin tiloihin Seinäjoella
05.03.2024 10.10Valmet Automotiven vuosikatsaus 2023: Positiivinen liiketulos haastavassa markkinassa
05.03.2024 10.00Nauvo-Korppoon ja Vartsalan lauttaliikenteeseen luvassa parannuksia kesäkuusta alkaen
05.03.2024 9.00EU:n ennallistamisasetus on hyväksytty Euroopan parlamentissa - ajankohtaiswebinaari pureutuu asetuksen toteutukseen ja etenemiseen
04.03.2024 17.00Magni-kurottajat tekevät uuden maahantuojan voimin paluun Suomen markkinoille
04.03.2024 12.00AVS-Yhtiöt Oy siirtyy Beijer Tech:n omistukseen
04.03.2024 8.30Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
04.03.2024 7.50Tilasto: Ennätysmäärä uusia yhteismetsiä perustettiin viime vuonna
03.03.2024 15.00Optimaalisella kuljetuskalustolla päästään parhaaseen tulokseen puunajossa
03.03.2024 10.00Suomen ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2023
02.03.2024 12.10Uusi ympäristöystävällinen teräketjun voiteluaine vakuuttaa ominaisuuksillaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.03.2024 8.49Metsähallitus avaa tontinluovutuskilpailun Kilpisjärvellä matkailuliiketoiminnan edistämiseksi
01.03.2024 8.30Keslan tilinpäätöstiedote: liikevaihto kasvoi, tulos parani
29.02.2024 9.30Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet sekä työvoiman heikko saatavuus puutarhaviljelyn haasteina
29.02.2024 9.20Ratatyöt hidastavat lentoaseman junayhteyksiä pk-seudulla
29.02.2024 9.11Biokaasulaitoksen maanrakennustyöt käynnistyvät Kiuruvedellä
28.02.2024 18.20Korpipojat Oy: Korpimetsien korjuuta luontoa kunnioittaen
28.02.2024 16.09Merikarvian sahan toiminta lakkaa kesäkuussa
28.02.2024 16.00AUTO 2025 palaa maaliskuussa Messukeskuksen ohjelmaan
28.02.2024 8.45MAN valmistautuu raskaan liikenteen sähköistymiseen avaamalla akkukorjaamoiden verkoston Eurooppaan
28.02.2024 8.33Suomen metsäkeskuksen sähköinen asiointipalvelu Metsään.fi uudistuu
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
27.02.2024 13.00Metsätalouden Metka-tukien haku avautuu maaliskuun alussa
27.02.2024 9.17Metsä Group luopuu puunhankintaliiketoiminnoistaan Virossa
26.02.2024 16.44Huippumodernin sahalaitoksen tehokasta tukkien käsittelyä
26.02.2024 16.00Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen logistiikka takaa toimitusvarmuuden asiakkaille
26.02.2024 12.22Suomen Lantakaasu Oy ostaa Nurmon Bioenergian
26.02.2024 12.00Muodostelmaluistelu: Suomenmestaruudet ratkaistu - Junioreissa yllätysvoittaja
26.02.2024 12.00Kansainvälinen nesteiden kuljetusyritys HOYER tilaa 165 DAF XG -vetoautoa
26.02.2024 10.15Renault jo seitsemännen kerran The Car of the Year voittaja
26.02.2024 9.12Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen
25.02.2024 12.00Lämmöksi Oy: Lämpöä metsästä kokonaispalveluna
24.02.2024 13.13Tavaraa määränpäähän kuljetettaessa tulisi välttää takaisinpäin kuljetusta
24.02.2024 12.00Metsäkoneilla riittää töitä - kalusto siirtyy tyylikkäästi
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 17.12Kuopion Savilahden robottibussin nimeksi Välkky
23.02.2024 15.00Kainuuseen lähes 1000 hehtaaria uusia luonnonsuojelualueita
23.02.2024 9.00Metsänomistajat ja teollisuus voivat saada enemmän arvoa puumassan sisältämistä arvokkaista piilevistä ainesosista
22.02.2024 12.30Ammattilehti koeajaa: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
22.02.2024 9.03Kuitu- ja energiapuun hinnat nousivat ennätyskorkeiksi vuonna 2023
22.02.2024 8.44THL ja Valvira alkoholin kotiinkuljetuksesta: Lainsäädäntö ja valvonta on suunniteltava vastuullisesti
22.02.2024 8.29IVECO Finland Oy on valinnut vuoden 2023 parhaat suorittajat verkostossaan
21.02.2024 17.40Nokian Tyres Hakkapeliitta TRI M+S -traktorirenkaasta kaksi uutta kokoa
21.02.2024 17.00Tutkimus valaisee kuorma- ja linja-autonkuljettajien saatavuuden haasteita Suomessa
21.02.2024 14.00Seuraa Äänekoskelle rakentuvan kertopuutehtaan rakennustöiden etenemistä reaaliaikaisesti verkossa
21.02.2024 12.10Koeajettua: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
21.02.2024 11.00Volvo Truck Center Forssa uudistui
21.02.2024 8.11HydraSpecman Oulun uuden myymälän avajaiset nyt perjantaina 23.2. - tervetuloa!
21.02.2024 8.00SSAB ottaa VR:n kanssa käyttöön sähkörekat lähitoimituksissa
20.02.2024 16.33Suoelinympäristöjä ennallistettiin Tornatorin mailla ennätysmäärä vuonna 2023
20.02.2024 10.00Ponssen tilinpäätös 1.1.-31.12.2023 - liikevaihto kasvoi 821,8 miljoonaan euroon
20.02.2024 9.00Karjalan ja Savon ratojen parantaminen aloitettava pikaisesti
19.02.2024 16.113D & New Materials -messut yhteistyöhön Suomen suurimman valmistavan teollisuuden yritysverkoston kanssa
19.02.2024 9.33Poronhoito aikaisempaa kannattavampaa
19.02.2024 8.49Tilastokeskus: Inflaatio palautunut maltilliselle tasolle
18.02.2024 15.00Tuulilasin kunto on tärkeä osa liikenneturvallisuutta
18.02.2024 11.00Pulpwood Online -viestintäsivusto on julkaistu
17.02.2024 11.00Metsä Group ja ANDRITZ tähtäävät kunniahimoisiin ilmastotavoitteisiin
16.02.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 16.2. TALVITIEPÄIVÄT ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
16.02.2024 8.00Renault Trucks rakentaa uuden logistiikkakeskuksen Lyoniin
15.02.2024 21.00Nisula Forestilla uusi jälleenmyyjä Japanissa: Forest System Co., Ltd.
15.02.2024 14.24Vahvan tuloksen vuonna 2023 tehnyt Valmet aloittaa muutosneuvottelut Palvelut- ja Paperit-liiketoimintalinjoissaan
15.02.2024 14.01Tasavallan presidentin virkaanastujaiset järjestetään 1. maaliskuuta 2024
15.02.2024 9.23Lentolaskenta paljasti läntisen Uudenmaan hirvitiheyden odotettua suuremmaksi
15.02.2024 9.14ELY-keskus tehostaa maanteiden talvikunnossapidon valvontaa Keski- ja Itä-Suomessa
14.02.2024 12.12MEP Elsi Katainen: Pitkien ajoneuvoyhdistelmien rajat ylittävä kulku turvattu liikennevaliokunnassa
14.02.2024 10.24Suomen villisikakanta kaventuu entisestään

Näytä lisää »