Kuljetus Raimo Laine Oy: Työtehoa ja tuottavuutta järkevillä kalustovalinnoilla

27.04.2019 11.00

laine1.jpg

Längelmäkeläisen Kuljetus Raimo Laine Oy:n päätoimialana ovat metsäteollisuuden raakapuukuljetukset Keski-Suomen alueella. Työtehokkuuden ja tuottavuuden kohentamiseksi yritykseen hankittiin uusi Mercedes-Benz Arocs 3763 puutavara-auto. Yrittäjä Jarmo Laineen mukaan tulokset ovat olleet toivotun suuntaisia.

(kuva yllä: Kuljetus R. Laine Oy:n uusi Mercedes-Benz Arocs 3763 8x4 tukkikuormassa Vilppulassa Kinnaskosken sahalla. Perässä kulkee oman kylän tuote: aito Jyki.)

Kuljetustoiminta käynnistyi kuitenkin jo paljon tätä aikaisemmin. 

- Elettiin vuotta 1962 kun isä Raimo aloitti kuljetusyrittäjänä, olin tuolloin kahden viikon ikäinen. Puuta olemme ajaneet velipoika Jorin kanssa koko ikämme. Ensin isä Raimon lukuun ja vuodesta 1992 lähtien yrittäjinä. Tänään työllistämme minut ja veljeni mukaan luettuna yhteensä seitsemän henkilöä. Autoja on kaikkiaan neljä; kolmen Volvon ohella on tämä hiljattain Tampereen Veholta, Kekäläisen Timolta uutena hankittu neliakselinen Mercedes-Benz Arocs 3763 8x4, yrittäjä Jarmo Laine kertoilee.

Puukuljetuksissa luotettiin, aina sukupolvenvaihdokseen saakka pääosin kotimaiseen kalustoon. Toistaiseksi viimeisestä Sisusta Laineet luopuivat uuden Arocsin myötä:

- Mercedes on meille tuttu valmistaja. Olemme luottaneet merkkiin jo pitkään, lähes koko yrittäjäuran ajan. Väliin sopii vajaan puolentoista vuoden jakso, jolloin olimme Mersutta. Uusi Arocs 3763:n on jo kolmas perättäinen Mercedes-Benz. Ja järjestyksessään ensimmäinen Veholta uutena hankittu. Uuden auton hankinta oli niin merkittävä asia, että laitettiin oikein pyhäpuvut päälle auton luovutustilaisuuteen. 

laine3.jpg

(kuva: Yrittäjä Jarmo Laine ja kuljettaja Sebastian Korkeela ajavat kahta vuoroa lumenvalkoisella tähtikeulalla.)

Väkevä paketti

Uuden neliakselisen (2+2) RIIKO -puuautovarustellun ja Loglift 118S -nosturilla varustetun Mercedes-Benz Arocs 3763:n voimalinjan ytimen muodostaa poltoainetaloudellinen 15,6-litran OM 473 rivikuutonen. Peräti 460 kW (625 hv) huipputehon ja jopa 3000 Nm vääntömomentin tarjoama teho ja vääntö välitetään läpivetävälle telille automatisoidun ja puukuljetustehtäviin optimoidun PowerShift 3 -vaihteiston välityksellä. 

- Vaihdossa annettiin, Kekäläisen kanssa käydyn kovan väännön jälkeen, 18-litran pillarikoneella varustettu ja 42 000 tuntia työtehtävissä palvellut vuosimallin 2005 Sisu. 

Arocsia Jarmon vuoroparina kuljettavan Sebastian Korkeelan mukaan uusi Mercedes-Benz Arocs on tarjoaa erinomaisen työmukavuuden ja yltää erinomaiseen polttoainetalouteen. 

- Kuljettajan vinkkelistä Mercedes on lähes täydellinen työkalu. Moottorissa on reilusti vääntöä, vaihteisto pelaa hienosti ja ajomukavuus sekä varusteet ovat huippuluokkaa. Kerrassaan väkevä paketti, Korkela kehuu.

Arocsin perässä kulkee pyytettömästi viisiakselinen Jyki -puutavarakärry.

- Jykin tehdas sijaitsee samalla kylällä joten huolto ym. asiat pelaa nätisti.  

laine2.jpg

(kuva: Raakapuuta Kuljetus Raimo Laine Oy kuljettaa UPM:n lukuun Keski-Suomen alueen laitoksiin. Tasainen kuorma syntyy vaivattomasti ja nopeasti toimintavarman Loglift 118S -puutavaranosturin voimin.)

Positiiviseen suuntaan

Raakapuuta Kuljetus Raimo Laine Oy kuljettaa UPM:n lukuun Keski-Suomen alueen laitoksiin. 

- Ollaan aina UPM:lle ajettu ja yhteistyö on molemmin puolin erittäin sujuvaa, Laine lisää.

Puun korkea kysyntä on pitänyt myös R. Laine Oy:n ajoneuvojen kuljetussuoritteet korkeina. Kuljetuspiiri ulottuu akselille: Juupajoki - Mänttä - Vilppula - Keuruu - Petäjävesi - Jämsä. 

- Tällä alueella kuljetusmatkat ovat järkeviä. Kolmella autolla ajetaan kahta vuoroa ja velipoika paikkaa tarvittaessa neljännellä. Kilometrejä kertyy sellaiset 130 000 - 150 000 vuodessa. 

Laineen mukaan uudella Mercedes-Benz Arocsilla haetaan paitsi työmukavuutta ja tehokkuutta myös entistä korkeampaa tuottavuutta. 

- Mercedeksen hyväksi kehuttu polttoainetalous ei ole aivan tuulesta temmattu. Se näkyy jo nyt positiivisena kehityksenä polttoainelaskussa.  

laine4.jpg

(kuva: - Arocsin korkealle viety ja tasalattiainen ohjaamo on avara ja viihtyisä. Lisäksi täältä on erittäin hyvä hyvä näkyvyys, sanoo Jarmo Laine.)

Huollot ostopalveluna

Kaluston huolto tehdään enimmäkseen ostopalveluna. 

- Nykykaluston kanssa huoltosopimus on oikeastaan ainoa vaihtoehto. Itse tehdään vain päivittäisiä huolto- ja tarkistustoimenpiteitä, Laine toteaa. 

Uuden Arocsin mittariin on ehtinyt muutamassa kuukaudessa kertyä jo reilut 54 000 huoletonta kilometriä. 

- Auto huolletaan joko Tampereen tai Jyväskylän Veholla. Molemmissa on hyvä ja asiantunteva palvelu sekä tutut ihmiset vastassa. Asiat on hoituneet, oli sitten Sisun tai Mersun kanssa asialla.

Toimintavarmat nosturit

Puutavaranostureissa Laineet luottavat Jonseredin ja Logliftin korkeaan laatuun ja tehokkuuteen. Nosturikaupat tehdään Hannu Iivanaisen kanssa. 

- Hannun kanssa homma pelaa tosi hyvin, kuten nosturitkin. Yksi on ohjaamolla, loput avonaisia ja kaikki kaksivipuisia, Laine summaa.

Nosturihuollot hoituu joko Pieksämäen tai Raision toimipisteissä: 

- Välimatkaa on, mutta vähäinen korjaustarve korjaa sen seikan. Pienemmissä huolloissa ja varaosatarpeissa turvaudumme Koneosapalvelun Vilppulan pisteen ammatitaitoon ja palveluihin.

Vipuvoimaa verkostoitumisella 

Pitkään alalla toiminut Jarmo Laine painottaa yhteistyön ja verkostoitumisen merkitystä alan toimijoiden keskuudessa: 

- Oman kaluston ohella meillä on ajossa kaksi vakituista sopimuskuljettajaa. Tilapäistä apua saamme tarvittaessa ja tilanteen salliessa autamme myös muita. Vastavuoroisuudella ja tiiviillä yhteispelillä asiakkaat pysyvät tyytyväisinä ja kaikille riittää työtä. 

Yhteistyö antaa vipuvoimaa myös tilapäiseen kuljettajapulaan. 

- Meillä on ollut hyvä onni kuljettajien suhteen. Nuorimmat, vuoropari Sebastian mukaan lukien, ovat tulleet suoraan koulunpenkiltä. Ensin harjoitteluun ja armeijan jälkeen vakituisiksi. Kaikki ovat motivoituneita ja raudan lujia ammattilaisia, sanoo Laine.

18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen
18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä
18.03.2024 8.00Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa
17.03.2024 15.00Superpuolikkaat tuo tehokkuutta kierrätykseen
16.03.2024 16.00Korjuuyrittäjät investoivat kalustoon haastavista ajoista huolimatta
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.03.2024 19.00Vuokrakoneilla tehokkuutta kierrätysprosesseihin
15.03.2024 9.17Valkohäntäpeurakanta laskee suunnitellusti - Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta
15.03.2024 9.02Tiguanin lataushybridien myynti alkaa
14.03.2024 15.13Volvo Finland Ab muuttaa organisaatiotaan - Manninen palaa Volvolle
14.03.2024 13.13Renault Trucksilla vahva vuosi takana - uusien autojen toimitukset kasvoivat liki viidenneksellä
14.03.2024 13.13Ruotsalaisvalmistajan raskaiden perävaunujen Trako-vetoaisoissa havaittu merkittäviä puutteita
14.03.2024 9.00MAN jatkaa itsenäisesti kulkevien kuorma-autojen kehittämistä
13.03.2024 17.00Nordic Traction Group ilmoittaa strategisesta aikeestaan siirtää telatuotanto Skotlannista Suomeen
12.03.2024 18.00Puutavaterminaalissa operoitaessa luotettavuus ja tehokkuus ratkaisee
12.03.2024 14.45MEP Elsi Katainen: Jättirekkojen rajat ylittävä liikenne sinetöitiin parlamentin kantaan
12.03.2024 13.20Kartonkitehtaan sivuvirrat viljelijöille hyötykäyttöön
12.03.2024 10.00Uusien autojen verkkokaupan pioneeri vaihtaa nimeä
12.03.2024 8.00Ennallistamisasiantuntijat: Ennallistamisasetus tavoittelee elinympäristöjen tilan parantamista laajasti
11.03.2024 18.00T. ja J. Kivioja Oy: Energia-alan kokonaispalvelua
11.03.2024 11.27Keski-Suomen maanteiden päällysteitä korjataan vuonna 2024 yhteensä 200 km tieosuudella
11.03.2024 11.11Scanian myynti ja tulos kasvoivat merkittävästi vuonna 2023 - Sähköautojen kysyntä vaimeaa
11.03.2024 10.30NDI laajentaa edullisten maatalousrenkaiden valikoimaa
11.03.2024 8.22Metsä Group palkkaa 16-17-vuotiaita kesätöihin
10.03.2024 17.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.03.2024 11.00Toimitusketjujen viiveet ja tilauskannan oheneminen söivät Keslan tulosta
07.03.2024 13.33Valmet toimittaa uuden keittimen yläerottimen Mönsteråsin sellutehtaalle Ruotsiin
07.03.2024 10.14MacGregorille suuri nosturitilaus VARD-laivanrakennusyhtiöltä kaapelinlaskualusprojektiin
07.03.2024 10.00Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita saaliiksi aiempaa vähemmän
06.03.2024 16.00Allison Transmissionilta uusi täyssähköisen 8,5-tonnin akseli
06.03.2024 9.06Suomessa lähes neljä miljoonaa ajokortillista
06.03.2024 9.00Siltojen korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen tulevana kesänä Vantaalla Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä
06.03.2024 8.50Vianor uusiin tiloihin Seinäjoella
05.03.2024 10.10Valmet Automotiven vuosikatsaus 2023: Positiivinen liiketulos haastavassa markkinassa
05.03.2024 10.00Nauvo-Korppoon ja Vartsalan lauttaliikenteeseen luvassa parannuksia kesäkuusta alkaen
05.03.2024 9.00EU:n ennallistamisasetus on hyväksytty Euroopan parlamentissa - ajankohtaiswebinaari pureutuu asetuksen toteutukseen ja etenemiseen
04.03.2024 17.00Magni-kurottajat tekevät uuden maahantuojan voimin paluun Suomen markkinoille
04.03.2024 12.00AVS-Yhtiöt Oy siirtyy Beijer Tech:n omistukseen
04.03.2024 8.30Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
04.03.2024 7.50Tilasto: Ennätysmäärä uusia yhteismetsiä perustettiin viime vuonna
03.03.2024 15.00Optimaalisella kuljetuskalustolla päästään parhaaseen tulokseen puunajossa
03.03.2024 10.00Suomen ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2023
02.03.2024 12.10Uusi ympäristöystävällinen teräketjun voiteluaine vakuuttaa ominaisuuksillaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.03.2024 8.49Metsähallitus avaa tontinluovutuskilpailun Kilpisjärvellä matkailuliiketoiminnan edistämiseksi
01.03.2024 8.30Keslan tilinpäätöstiedote: liikevaihto kasvoi, tulos parani
29.02.2024 9.30Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet sekä työvoiman heikko saatavuus puutarhaviljelyn haasteina
29.02.2024 9.20Ratatyöt hidastavat lentoaseman junayhteyksiä pk-seudulla
29.02.2024 9.11Biokaasulaitoksen maanrakennustyöt käynnistyvät Kiuruvedellä
28.02.2024 18.20Korpipojat Oy: Korpimetsien korjuuta luontoa kunnioittaen
28.02.2024 16.09Merikarvian sahan toiminta lakkaa kesäkuussa
28.02.2024 16.00AUTO 2025 palaa maaliskuussa Messukeskuksen ohjelmaan
28.02.2024 8.45MAN valmistautuu raskaan liikenteen sähköistymiseen avaamalla akkukorjaamoiden verkoston Eurooppaan
28.02.2024 8.33Suomen metsäkeskuksen sähköinen asiointipalvelu Metsään.fi uudistuu
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
27.02.2024 13.00Metsätalouden Metka-tukien haku avautuu maaliskuun alussa
27.02.2024 9.17Metsä Group luopuu puunhankintaliiketoiminnoistaan Virossa
26.02.2024 16.44Huippumodernin sahalaitoksen tehokasta tukkien käsittelyä
26.02.2024 16.00Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen logistiikka takaa toimitusvarmuuden asiakkaille
26.02.2024 12.22Suomen Lantakaasu Oy ostaa Nurmon Bioenergian
26.02.2024 12.00Muodostelmaluistelu: Suomenmestaruudet ratkaistu - Junioreissa yllätysvoittaja
26.02.2024 12.00Kansainvälinen nesteiden kuljetusyritys HOYER tilaa 165 DAF XG -vetoautoa
26.02.2024 10.15Renault jo seitsemännen kerran The Car of the Year voittaja
26.02.2024 9.12Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen
25.02.2024 12.00Lämmöksi Oy: Lämpöä metsästä kokonaispalveluna
24.02.2024 13.13Tavaraa määränpäähän kuljetettaessa tulisi välttää takaisinpäin kuljetusta
24.02.2024 12.00Metsäkoneilla riittää töitä - kalusto siirtyy tyylikkäästi
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 17.12Kuopion Savilahden robottibussin nimeksi Välkky
23.02.2024 15.00Kainuuseen lähes 1000 hehtaaria uusia luonnonsuojelualueita
23.02.2024 9.00Metsänomistajat ja teollisuus voivat saada enemmän arvoa puumassan sisältämistä arvokkaista piilevistä ainesosista
22.02.2024 12.30Ammattilehti koeajaa: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
22.02.2024 9.03Kuitu- ja energiapuun hinnat nousivat ennätyskorkeiksi vuonna 2023
22.02.2024 8.44THL ja Valvira alkoholin kotiinkuljetuksesta: Lainsäädäntö ja valvonta on suunniteltava vastuullisesti
22.02.2024 8.29IVECO Finland Oy on valinnut vuoden 2023 parhaat suorittajat verkostossaan
21.02.2024 17.40Nokian Tyres Hakkapeliitta TRI M+S -traktorirenkaasta kaksi uutta kokoa
21.02.2024 17.00Tutkimus valaisee kuorma- ja linja-autonkuljettajien saatavuuden haasteita Suomessa
21.02.2024 14.00Seuraa Äänekoskelle rakentuvan kertopuutehtaan rakennustöiden etenemistä reaaliaikaisesti verkossa
21.02.2024 12.10Koeajettua: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
21.02.2024 11.00Volvo Truck Center Forssa uudistui
21.02.2024 8.11HydraSpecman Oulun uuden myymälän avajaiset nyt perjantaina 23.2. - tervetuloa!
21.02.2024 8.00SSAB ottaa VR:n kanssa käyttöön sähkörekat lähitoimituksissa
20.02.2024 16.33Suoelinympäristöjä ennallistettiin Tornatorin mailla ennätysmäärä vuonna 2023
20.02.2024 10.00Ponssen tilinpäätös 1.1.-31.12.2023 - liikevaihto kasvoi 821,8 miljoonaan euroon
20.02.2024 9.00Karjalan ja Savon ratojen parantaminen aloitettava pikaisesti
19.02.2024 16.113D & New Materials -messut yhteistyöhön Suomen suurimman valmistavan teollisuuden yritysverkoston kanssa
19.02.2024 9.33Poronhoito aikaisempaa kannattavampaa
19.02.2024 8.49Tilastokeskus: Inflaatio palautunut maltilliselle tasolle
18.02.2024 15.00Tuulilasin kunto on tärkeä osa liikenneturvallisuutta
18.02.2024 11.00Pulpwood Online -viestintäsivusto on julkaistu
17.02.2024 11.00Metsä Group ja ANDRITZ tähtäävät kunniahimoisiin ilmastotavoitteisiin
16.02.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 16.2. TALVITIEPÄIVÄT ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
16.02.2024 8.00Renault Trucks rakentaa uuden logistiikkakeskuksen Lyoniin
15.02.2024 21.00Nisula Forestilla uusi jälleenmyyjä Japanissa: Forest System Co., Ltd.
15.02.2024 14.24Vahvan tuloksen vuonna 2023 tehnyt Valmet aloittaa muutosneuvottelut Palvelut- ja Paperit-liiketoimintalinjoissaan
15.02.2024 14.01Tasavallan presidentin virkaanastujaiset järjestetään 1. maaliskuuta 2024
15.02.2024 9.23Lentolaskenta paljasti läntisen Uudenmaan hirvitiheyden odotettua suuremmaksi
15.02.2024 9.14ELY-keskus tehostaa maanteiden talvikunnossapidon valvontaa Keski- ja Itä-Suomessa
14.02.2024 12.12MEP Elsi Katainen: Pitkien ajoneuvoyhdistelmien rajat ylittävä kulku turvattu liikennevaliokunnassa

Näytä lisää »