Haamuajoneuvot kummittelevat Traficomin tilastoissa

16.04.2019 12.10

Romuauto.jpg

Käytöstä pysyvästi poistuva ajoneuvo pitää toimittaa viralliseen kierrätysjärjestelmään, jolloin se poistetaan maksutta lopullisesti rekisteristä. Suomessa ajoneuvon omistaja tai haltija voi myös ilmoittaa ajoneuvon haluamakseen ajaksi väliaikaisesti pois liikennekäytöstä. Tämän mahdollistaa Suomen lainsäädäntö. 

"Väliaikaiseksi tarkoitettua liikennekäytöstä poistoa tulee käyttää vain tilanteissa, joissa ajoneuvo on tarkoitus ottaa myöhemmin takaisin käyttöön. Esimerkiksi harrasteautoja otetaan monesti käyttöön vain kesäkauden ajaksi, jolloin säästyy esim. ajoneuvoveroilta siltä ajalta kun autoa ei käytetä", summaa kehityspäällikkö Markku Erkheikki. "Sen sijaan omistajan tai haltijan ei tulisi tehdä tällaista rekisteri-ilmoitusta pysyvästi käytöstä poistuvalle ajoneuvolle, vaan ne ajoneuvot tulisi toimittaa viralliseen kierrätysjärjestelmään. Tällöin ne myös poistuisivat oikealla tavalla rekisteristä ja vieläpä maksutta", Erkheikki muistuttaa. 

Vastuu romuttamisesta on romuajoneuvon haltijalla, kierrätysvastuu valmistajilla ja maahantuojilla

Ajoneuvon valmistaja tai maahantuoja on velvollinen järjestämään käytöstä poistuvien ajoneuvojen asianmukaisen kierrätyksen. Kierrätysvelvollisuus koskee henkilöautoja, pakettiautoja ja niihin rinnastettavia muita ajoneuvoja. Valmistajan tai maahantuojan on järjestettävä romuajoneuvojen vastaanottopaikkoja siten, että romuajoneuvon haltija voi maksutta ja vaivattomasti luovuttaa ajoneuvon kierrätykseen. Tämän toiminnan toteuttamisesta vastaa Suomen Autokierrätys Oy. Sen maanlaajuisen vastaanottopisteverkoston kautta voi kierrättää romuauton lisäksi myös esimerkiksi käytöstä poistuneen traktorin tai perävaunun.

Ajoneuvon viimeisellä haltijalla on velvollisuus toimittaa romutettavaksi tarkoitettu ajoneuvo kierrätykseen. Viralliseen kierrätysjärjestelmään toimitetusta ajoneuvosta annetaan romutustodistus ja lisäksi ajoneuvolle tehdään lopullisesta rekisteristä poistoa koskeva merkintä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ylläpitämään liikenneasioiden rekisteriin. Ajoneuvon toimittaminen kierrätykseen sekä lopullisen rekisteristä poiston rekisteröinti on romuajoneuvon haltijalle maksutonta. ”Romuauto on tärkeää luovuttaa romutettavaksi nimenomaan Suomen Autokierrätyksen viralliseen vastaanottopisteeseen, sillä epäviralliselle toimijalle annettua autoa ei voida poistaa lopullisesti rekisteristä ja se voi siten jäädä roikkumaan omistajansa nimiin”, korostaa Erkheikki. Vuonna 2018 annettujen romutustodistusten määrä oli 88 362, kun se sitä edellisenä vuonna oli 72 710. ”Romutustodistusten määrä kasvoi hienosti ja osin tätä kehitystä on varmasti tukenut käytössä ollut henkilöautojen romutuspalkkio”, Erkheikki iloitsee.

Osa ajoneuvoista voi jäädä ns. haamuajoneuvoiksi

Vuonna 2018 tavallisia väliaikaista liikennekäytöstä poistoa koskevia rekisteri-ilmoituksia tehtiin 1 004 604 ja ilmoituksia ajoneuvon otosta takaisin liikennekäyttöön 861 938. Vuoden 2018 lopussa yhtäjaksoisesti yli 2 vuotta liikennekäytöstä poistettuna oli ollut yhteensä 908 031 ajoneuvoja, joista 534 256 oli henkilö- ja pakettiautoja. ”Osa väliaikaisista liikennekäytöstä poistoista uhkaa jäädä pysyviksi, sillä yli 2 vuotta yhtäjaksoisesti poistettuna olleiden ajoneuvojen määrä kasvoi vuoden 2017 lopusta noin 125 000:lla. Ainakin osan pitkään poistettuna olleista ajoneuvoista voidaan epäillä olevan haamuajoneuvoja eli ne on voitu romuttaa epävirallisella toimijalla tai viedä pysyvästi maasta ilman oikeaa ilmoitusta. Olemme tästä kehityksestä hyvin huolissamme”, sanoo kehityspäällikkö Markku Erkheikki.

Ongelmana Suomesta pysyvästi pois vietävien ajoneuvojen kohdalla on, ettei rekisteriin välttämättä saada tietoa maastaviennistä. Vuonna 2018 yhteensä 12 445 ajoneuvoa poistettiin rekisteristä Ahvenanmaalle tai ulkomaille pysyvän viennin tai rekisteröinnin perusteella. "Me saamme toisista EU- ja ETA-valtioista tietoja näihin maihin rekisteröidyistä Suomen rekisterissä olevista ajoneuvoista, ja näiden ilmoitusten perusteella voimme poistaa ne ajoneuvot rekisteristä. Tällaiset ajoneuvot eivät jää kummittelemaan tilastoihin", kertoo Erkheikki. "Sen sijaan EU- ja ETA-maiden ulkopuolelle vietävistä ei tietoja saada, ellei omistaja tai haltija toimita meille dokumenttia pysyvästä maastapoistumisesta ja siten tällaiset ajoneuvot voivat jäädä ns. roikkumaan rekisteriin", täsmentää Erkheikki.

Romuauton toimittaminen kierrätykseen on ympäristöteko                      

Määräajan voimassaolleilla romutuspalkkioilla on pyritty uusien vähäpäästöisten henkilöautojen myynnin edistämisen ohella vauhdittamaan myös romuautojen kierrättämistä. Keinoja kierrättämisen edistämiseksi on hyvä miettiä tulevaisuudessakin. Erkheikki haluaa kuitenkin lisäksi korostaa ihmisten omaa vastuuta ympäristöstään: ”Toisen romu voi olla toisen aarre, kuten sanotaan. Kuitenkin ympäristön kannalta pihoilla ja metsissä lojuvat ja ruostuvat ajoneuvot olisi todella tärkeää toimittaa pikimmiten asianmukaiseen kierrätykseen. Toivon, että jokainen meistä kantaisi oman vastuunsa yhteisestä luonnosta ja ympäristöstä. Samalla siistinä pysyy myös rekisteri.”

19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen
18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä
18.03.2024 8.00Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa
17.03.2024 15.00Superpuolikkaat tuo tehokkuutta kierrätykseen
16.03.2024 16.00Korjuuyrittäjät investoivat kalustoon haastavista ajoista huolimatta
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.03.2024 19.00Vuokrakoneilla tehokkuutta kierrätysprosesseihin
15.03.2024 9.17Valkohäntäpeurakanta laskee suunnitellusti - Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta
15.03.2024 9.02Tiguanin lataushybridien myynti alkaa
14.03.2024 15.13Volvo Finland Ab muuttaa organisaatiotaan - Manninen palaa Volvolle
14.03.2024 13.13Renault Trucksilla vahva vuosi takana - uusien autojen toimitukset kasvoivat liki viidenneksellä
14.03.2024 13.13Ruotsalaisvalmistajan raskaiden perävaunujen Trako-vetoaisoissa havaittu merkittäviä puutteita
14.03.2024 9.00MAN jatkaa itsenäisesti kulkevien kuorma-autojen kehittämistä
13.03.2024 17.00Nordic Traction Group ilmoittaa strategisesta aikeestaan siirtää telatuotanto Skotlannista Suomeen
12.03.2024 18.00Puutavaterminaalissa operoitaessa luotettavuus ja tehokkuus ratkaisee
12.03.2024 14.45MEP Elsi Katainen: Jättirekkojen rajat ylittävä liikenne sinetöitiin parlamentin kantaan
12.03.2024 13.20Kartonkitehtaan sivuvirrat viljelijöille hyötykäyttöön
12.03.2024 10.00Uusien autojen verkkokaupan pioneeri vaihtaa nimeä
12.03.2024 8.00Ennallistamisasiantuntijat: Ennallistamisasetus tavoittelee elinympäristöjen tilan parantamista laajasti
11.03.2024 18.00T. ja J. Kivioja Oy: Energia-alan kokonaispalvelua
11.03.2024 11.27Keski-Suomen maanteiden päällysteitä korjataan vuonna 2024 yhteensä 200 km tieosuudella
11.03.2024 11.11Scanian myynti ja tulos kasvoivat merkittävästi vuonna 2023 - Sähköautojen kysyntä vaimeaa
11.03.2024 10.30NDI laajentaa edullisten maatalousrenkaiden valikoimaa
11.03.2024 8.22Metsä Group palkkaa 16-17-vuotiaita kesätöihin
10.03.2024 17.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.03.2024 11.00Toimitusketjujen viiveet ja tilauskannan oheneminen söivät Keslan tulosta
07.03.2024 13.33Valmet toimittaa uuden keittimen yläerottimen Mönsteråsin sellutehtaalle Ruotsiin
07.03.2024 10.14MacGregorille suuri nosturitilaus VARD-laivanrakennusyhtiöltä kaapelinlaskualusprojektiin
07.03.2024 10.00Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita saaliiksi aiempaa vähemmän
06.03.2024 16.00Allison Transmissionilta uusi täyssähköisen 8,5-tonnin akseli
06.03.2024 9.06Suomessa lähes neljä miljoonaa ajokortillista
06.03.2024 9.00Siltojen korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen tulevana kesänä Vantaalla Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä
06.03.2024 8.50Vianor uusiin tiloihin Seinäjoella
05.03.2024 10.10Valmet Automotiven vuosikatsaus 2023: Positiivinen liiketulos haastavassa markkinassa
05.03.2024 10.00Nauvo-Korppoon ja Vartsalan lauttaliikenteeseen luvassa parannuksia kesäkuusta alkaen
05.03.2024 9.00EU:n ennallistamisasetus on hyväksytty Euroopan parlamentissa - ajankohtaiswebinaari pureutuu asetuksen toteutukseen ja etenemiseen
04.03.2024 17.00Magni-kurottajat tekevät uuden maahantuojan voimin paluun Suomen markkinoille
04.03.2024 12.00AVS-Yhtiöt Oy siirtyy Beijer Tech:n omistukseen
04.03.2024 8.30Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
04.03.2024 7.50Tilasto: Ennätysmäärä uusia yhteismetsiä perustettiin viime vuonna
03.03.2024 15.00Optimaalisella kuljetuskalustolla päästään parhaaseen tulokseen puunajossa
03.03.2024 10.00Suomen ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2023
02.03.2024 12.10Uusi ympäristöystävällinen teräketjun voiteluaine vakuuttaa ominaisuuksillaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.03.2024 8.49Metsähallitus avaa tontinluovutuskilpailun Kilpisjärvellä matkailuliiketoiminnan edistämiseksi
01.03.2024 8.30Keslan tilinpäätöstiedote: liikevaihto kasvoi, tulos parani
29.02.2024 9.30Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet sekä työvoiman heikko saatavuus puutarhaviljelyn haasteina
29.02.2024 9.20Ratatyöt hidastavat lentoaseman junayhteyksiä pk-seudulla
29.02.2024 9.11Biokaasulaitoksen maanrakennustyöt käynnistyvät Kiuruvedellä
28.02.2024 18.20Korpipojat Oy: Korpimetsien korjuuta luontoa kunnioittaen
28.02.2024 16.09Merikarvian sahan toiminta lakkaa kesäkuussa
28.02.2024 16.00AUTO 2025 palaa maaliskuussa Messukeskuksen ohjelmaan
28.02.2024 8.45MAN valmistautuu raskaan liikenteen sähköistymiseen avaamalla akkukorjaamoiden verkoston Eurooppaan
28.02.2024 8.33Suomen metsäkeskuksen sähköinen asiointipalvelu Metsään.fi uudistuu
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
27.02.2024 13.00Metsätalouden Metka-tukien haku avautuu maaliskuun alussa
27.02.2024 9.17Metsä Group luopuu puunhankintaliiketoiminnoistaan Virossa
26.02.2024 16.44Huippumodernin sahalaitoksen tehokasta tukkien käsittelyä
26.02.2024 16.00Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen logistiikka takaa toimitusvarmuuden asiakkaille
26.02.2024 12.22Suomen Lantakaasu Oy ostaa Nurmon Bioenergian
26.02.2024 12.00Muodostelmaluistelu: Suomenmestaruudet ratkaistu - Junioreissa yllätysvoittaja
26.02.2024 12.00Kansainvälinen nesteiden kuljetusyritys HOYER tilaa 165 DAF XG -vetoautoa
26.02.2024 10.15Renault jo seitsemännen kerran The Car of the Year voittaja
26.02.2024 9.12Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen
25.02.2024 12.00Lämmöksi Oy: Lämpöä metsästä kokonaispalveluna
24.02.2024 13.13Tavaraa määränpäähän kuljetettaessa tulisi välttää takaisinpäin kuljetusta
24.02.2024 12.00Metsäkoneilla riittää töitä - kalusto siirtyy tyylikkäästi
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 17.12Kuopion Savilahden robottibussin nimeksi Välkky
23.02.2024 15.00Kainuuseen lähes 1000 hehtaaria uusia luonnonsuojelualueita
23.02.2024 9.00Metsänomistajat ja teollisuus voivat saada enemmän arvoa puumassan sisältämistä arvokkaista piilevistä ainesosista
22.02.2024 12.30Ammattilehti koeajaa: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
22.02.2024 9.03Kuitu- ja energiapuun hinnat nousivat ennätyskorkeiksi vuonna 2023
22.02.2024 8.44THL ja Valvira alkoholin kotiinkuljetuksesta: Lainsäädäntö ja valvonta on suunniteltava vastuullisesti
22.02.2024 8.29IVECO Finland Oy on valinnut vuoden 2023 parhaat suorittajat verkostossaan
21.02.2024 17.40Nokian Tyres Hakkapeliitta TRI M+S -traktorirenkaasta kaksi uutta kokoa
21.02.2024 17.00Tutkimus valaisee kuorma- ja linja-autonkuljettajien saatavuuden haasteita Suomessa
21.02.2024 14.00Seuraa Äänekoskelle rakentuvan kertopuutehtaan rakennustöiden etenemistä reaaliaikaisesti verkossa
21.02.2024 12.10Koeajettua: Ford Transit Custom AWD - vihdoinkin neliveto!
21.02.2024 11.00Volvo Truck Center Forssa uudistui
21.02.2024 8.11HydraSpecman Oulun uuden myymälän avajaiset nyt perjantaina 23.2. - tervetuloa!
21.02.2024 8.00SSAB ottaa VR:n kanssa käyttöön sähkörekat lähitoimituksissa
20.02.2024 16.33Suoelinympäristöjä ennallistettiin Tornatorin mailla ennätysmäärä vuonna 2023
20.02.2024 10.00Ponssen tilinpäätös 1.1.-31.12.2023 - liikevaihto kasvoi 821,8 miljoonaan euroon
20.02.2024 9.00Karjalan ja Savon ratojen parantaminen aloitettava pikaisesti
19.02.2024 16.113D & New Materials -messut yhteistyöhön Suomen suurimman valmistavan teollisuuden yritysverkoston kanssa
19.02.2024 9.33Poronhoito aikaisempaa kannattavampaa
19.02.2024 8.49Tilastokeskus: Inflaatio palautunut maltilliselle tasolle
18.02.2024 15.00Tuulilasin kunto on tärkeä osa liikenneturvallisuutta
18.02.2024 11.00Pulpwood Online -viestintäsivusto on julkaistu
17.02.2024 11.00Metsä Group ja ANDRITZ tähtäävät kunniahimoisiin ilmastotavoitteisiin
16.02.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 16.2. TALVITIEPÄIVÄT ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
16.02.2024 8.00Renault Trucks rakentaa uuden logistiikkakeskuksen Lyoniin
15.02.2024 21.00Nisula Forestilla uusi jälleenmyyjä Japanissa: Forest System Co., Ltd.
15.02.2024 14.24Vahvan tuloksen vuonna 2023 tehnyt Valmet aloittaa muutosneuvottelut Palvelut- ja Paperit-liiketoimintalinjoissaan
15.02.2024 14.01Tasavallan presidentin virkaanastujaiset järjestetään 1. maaliskuuta 2024
15.02.2024 9.23Lentolaskenta paljasti läntisen Uudenmaan hirvitiheyden odotettua suuremmaksi
15.02.2024 9.14ELY-keskus tehostaa maanteiden talvikunnossapidon valvontaa Keski- ja Itä-Suomessa

Näytä lisää »