Truck Partner -ketjuun liittyminen tuonut selvää lisäarvoa Vuolan tekemiseen

27.06.2018 19.01

vuola1.jpg

Jo 68 vuoden kokemus raskaan kaluston korjauksista ja huolloista sekä varaosien jälleenmyynnistä on vakiinnuttanut Vuola Trucks and Trailersin aseman yhtenä ajan johtavana asiantuntijana.

(kuva yllä: Vuola Truck and Trailersin varaosamyynnistä vastaava Patrick Vuola (vas.) ja toimitusjohtaja Jarmo Vuola ovat olleet tyytyväisiä päätökseen liittyä Truck Partner -ketjuun.  Motoral Oy:n avainasiakaspäällikkö Toni Kivinen (oik.) on tehnyt Vuolan kanssa hyvää yhteistyötä jo kymmenen vuoden ajan ja ketjun myötä tekemiseen on saatu lisää syvyyttä.) 

Kaarinassa, Turun kupeessa toimivan vuonna 1950 perustetun Vuolan erikoisalana on raskaan kuljetuskaluston korjaukset ja huolto sekä varaosien myynti. 

- Vankka osaamisemme takaa sen, että asiakkaamme saavat ammattimaisen palvelun olipa kyseessä kuorma-auton, bussin tai perävaunun korjaus tai huolto - teemme remontteja myös erilaisiin päällerakenteisiin sekä työkoneisiin ja alustapuolen päivityksiä paketti- ja matkailuautoihin. Pidämme huolta kalustostasi merkistä ja mallista riippumatta, ja olemme valtuutettu DAF-huoltokorjaamo. Erikoisosaamiseemme kuuluvat myös kaiken merkkisten ajoneuvojen jousityöt. Tarjoamme asiakkaillemme raskaan kuljetuskaluston kokonaisvaltaista palvelua katsastuskäynteineen. Erityisesti pyrimme korostamaan asianmukaisen ja monipuolisen huollon merkitystä kannattavassa kuljetusyrittämisessä. Laadukkaalla toiminnallamme olemme saaneet luotua uskollisen ja palveluihimme tyytyväisen laajan asiakaskunnan, kertoo toimitusjohtaja Jarmo Vuola.  

vuola2.jpg

(kuva: Vuola Trucks and Trailersillä on Kaarinassa hyvät tilat kuorma-autojen ja perävaunujen huoltoihin sekä korjauksiin. Erittäin ammattitaitoisen henkilökunnan käytössä on uusimmat laitteet ja testerit nykykaluston huoltojen vaatimuksiin.)

Jatkuvaa kehittämistä

Tärkeässä roolissa Vuolan tekemisessä on jatkuva toimintojen kehittäminen ja huoltohenkilökunnan koulutus.

- Kuuntelemme asiakkaiden tarpeita tarkalla korvalla, mikä on erityisen tärkeää nopeasti muuttuvalla kuljetusalalla. Myös oman henkilökunnan kanssa käydään säännöllisesti palautekeskusteluita. Kuorma-autojen tekniikan kehitys on nopeaa ja asiat muuttuvat koko ajan joten tarvitaan jatkuvaa teknistä koulutusta sekä hallin puolelle uusimmat laitteet. Varsinaisen huolto- ja korjaustyön ohella väylätekniikkaan perustuvien nykyautojen sähköpuolen vianetsintä on usein erittäin haasteellista ja siinä vaaditaan vahvaa ammattitaitoa, toteaa Vuola.

vuola3.jpg

(kuva: - Truck Parter -liikkeet saavat varaosat Motoralin keskusvarastolta nopeilla toimitusajoilla ja myös tehdastoimitukset hoituvat jopa seuraavalle päivälle, sanoo avainasiakaspäällikkö Toni Kivinen. Patrick Vuola vahvistaa asian: - Olemme olleet aina erittäin tyytyväisiä Motoralin toimitusnopeuteen ja -varmuuteen.)

Puoli vuosisataa yhteistyötä Motoralin kanssa

Vuonna 1958 perustetun, teknistä maahantuontia ja tukkukauppaa harjoittavan Motoral Oy:n kanssa Vuola on tehnyt yhteistyötä jo puolen vuosisadan ajan. 

- Yhteistyö alkoi aikanaan jousipuolen tuotteista ja siitä se on laajentunut erityisesti 2000 -luvun aikana mm. kuorma-autojen ja perävaunujen laadukkaisiin alustan, jousituksen ja ohjauksen osiin kuten Wabco ja Knorr, sekä muihin varaosiin ja tarvikkeisiin. Me haluamme panostaa osissa sellaisiin laatutuotteisiin jotka ovat asiakkaillemme pitkässä juoksussa edullisin investointi. Olemme olleet Motoralin kanssa tehtyyn yhteistyöhön erittäin tyytyväisiä ja erityismaininnan ansaitsee toimitusten nopeus ja tarkkuus, mistä moni alan toimija saisi ottaa mallia, kehuu varaosamyynnistä vastaava Patrick Vuola

Vuoden 2017 alussa Motoral lanseerasi uuden Truck Partner -ketjun, mihin kuuluu jo 15 raskaan kaluston yksityistä toimijaa eri puolilta maata. Vuola lähti mukaan ketjuun ensimmäisten joukossa.

- Kun Motoral tarjosi syvempää Truck Partner -yhteistyötä emme kauaa asiaa miettineet, sillä ajatuksessa oli heti järkeä. Mukaan lähdössä ei ollut oikeastaan minkäänlaista kynnystä eikä meidän tarvinnut investoida uusiin laitteisiinkaan, sillä olimme hiljattain hankkineet mm. Jaltest-yksikön, toteaa Jarmo Vuola. 

vuola5.jpg

(kuva: Patrick Vuola ja Toni Kivinen tutkivat jarrunosia Vuolan varastossa, mistä löytyy todella laajasti osia kaiken ikäiseen raskaaseen kalustoon suoraan hyllystä.)

Truck Partner -ketjuun liittyminen oikea päätös

Nyt kun Truck Partner -yhteistyötä on tehty vuoden verran, voivat Vuolat olla tyytyväisiä päätökseensä:

- Uusi ketju on kaikin puolin toimiva ja se on tuonut selvää lisäarvoa tekemiseemme. Esimerkiksi käytössä on erittäin hyvä ohjelmisto varaosien hakuun ja tilaamiseen. Ja Motoralin iso varasto palvelee meitä nopeilla toimituksilla - lisäksi tehtailta saadaan erikoisempia osia kiiretapauksessa jopa seuraavaksi päiväksi korjaamollemme. Logistiikka toimii ja meille osia toimittavilla kuljetusliikkeillä on pääsy halliimme aikaisin aamullakin, joten osat odottavat valmiina kun huoltohenkilökuntamme saapuu töihin. Toki meillä on itselläkin laajasti osia koko ajan omassa varastossamme. Ja yksi tärkeä asia Truck Partner -ketjussa on hyvä vuoropuhelu siinä mukana olevien yritysten sekä Motoralin kanssa mm. ketjun kehittämisestä. Motoral panostaa myös tosissaan uuden ketjun markkinointiin sekä siinä olevien jäsenten henkilökunnan kouluttamiseen. 

vuoal4.jpg

(kuva: Vuola pitää huolta asiakkaiden kuljetuskalustosta merkistä ja mallista riippumatta - toimien myös valtuutettuna DAF-huoltokorjaamona.)

Joustavaa palvelua

Vuola palvelee raskasta kalustoa huolloissa, korjauksissa ja varaosissa arkisin kello 7.30-15.30.

- Lisäksi olemme asiakkaiden käytössä myös iltaisin ja viikonloppuisin sopimuksen mukaan eli joustamme aina niin että kalusto saadaan takaisin ajoon. Nykyään korjaamotoiminnassa on yksi haaste siinä että kuljetusliikkeet myyvät auton ajoon melkein 24/7 joten huollot haluttaisiin hoitaa mieluiten myöhään illalla tai viikonloppuisin - silti huoltaminen ei saisi maksaa enempää kuin arkipäivisin, pohtii Jarmo Vuola.  

 

24.05.2022 8.33Volvo Trucks on ensimmäinen maailmassa, joka käyttää fossiilivapaata terästä kuorma-autoissaan
23.05.2022 15.45Janne Sarasmäki aloittaa Turussa Renault Trucks myyjänä
23.05.2022 14.00Scania toimittaa Einridelle 110 täyssähköistä Scania kuorma-autoa
23.05.2022 8.00Metsäpäivä pohjoiskarjalaisin voimin Hokkaidon Suomi-viikolla
23.05.2022 7.33Käyttövoiman merkitys työsuhdeauton valinnassa on noussut entisestään
22.05.2022 11.33Ministeri Harakka: Hallitus tukee joukkoliikennettä ja panostaa kyberturvallisuuteen
21.05.2022 14.22SKAL: Kuljetusalan polttoainetuessa vielä parannettavaa
21.05.2022 12.00Stora Enson yli 800 kesätyöntekijää työskentelee 70 eri tehtävässä
20.05.2022 22.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 20/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
20.05.2022 16.11Myöhäinen kevät viivästyttää istutustöitä - istutuskauden jatkaminen loppupäästä mahdollista
20.05.2022 13.00Ajovarma jatkaa tieliikenteen lupa- ja tutkintotehtävien palveluntuottajana
20.05.2022 9.00Järeitä säästöpuita jätetään aiempaa enemmän hakkuissa ? vesiensuojelussa yhä parannettavaa
19.05.2022 10.52Metsäkeskus uudistaa Metsään.fi-palvelun
19.05.2022 10.32Maakaasun tulo Venäjältä saattaa loppua jo tällä viikolla - Gasum uusien haasteiden edessä
19.05.2022 10.14Nokian Renkailta joka sään ja akselipaikan linja-autorengas päätiekäyttöön
18.05.2022 11.00Volvon FM sähkökuorma-auto ensiesittelyssä Suomessa
18.05.2022 8.00Vieremällä valmistui 18 000. metsäkone
17.05.2022 13.01Gasum vie Gazprom Exportin kanssa tehdyn maakaasun hankintasopimuksen välimiesmenettelyyn
17.05.2022 12.44Volvo Trucks avaa akkutehtaan Belgiassa
17.05.2022 8.02Ponsselle arvostettu muotoilupalkinto
17.05.2022 7.54Liikenteen sähköistäjä Enerqolta kova liikevaihto
16.05.2022 12.22TIMBERSPORTS® esittelee vuoden kilpailut - Göteborgin MM-kisat vuoden kohokohta
16.05.2022 9.22Arboristit ottavat mittaa toisistaan puukiipeilyn SM-kisoissa
16.05.2022 8.00Emma Mäkinen avausvoittoon ratakuorma-autojen SM-sarjassa Kemoralla
14.05.2022 14.00Tienpito sujuvoituu - Routa Metsähallitus -tienpidon toiminnanohjausjärjestelmä otettiin käyttöön
14.05.2022 12.00Ajokorttilaki uudistumassa - ikäpoikkeuslupaa ehdotetaan poistettavaksi
13.05.2022 22.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 19/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
13.05.2022 9.00Nuoren metsän hoidon tukitasoa nostetaan ja ehtoja lievennetään 1. kesäkuuta alkaen
12.05.2022 11.20Walkin mittava painokoneinvestointi Pietarsaaressa vastaa kuitupohjaisten pakkausten kasvavaan kysyntään
12.05.2022 11.01DHL ja Volvo Trucks aloittavat uuden päästöttömän yhteistyön jopa 44 sähkökuorma-auton tilauksella
12.05.2022 9.00Ansiomitalit moottoriliikenteen ammattilaisille
12.05.2022 9.00Stora Enso rekrytoi 14 metsäasiantuntijaa ja perustaa kaksi uutta toimipistettä
12.05.2022 9.00SKAL: Kuljetusalan tilanteeseen odotetaan helpotusta - jakeluvelvoitteen alentaminen etenee, lakiesitys lausuntokierroksella
11.05.2022 13.00Kuorma- ja linja-auton renkaiden ostajat uudenlaisen tilanteen edessä - kuinka valmistautua syksyyn?
11.05.2022 9.00Stora Enson uudessa palvelussa metsänomistajalle maksetaan monimuotoisuuslisää
10.05.2022 16.44Metsä-Multia Oy:n työntekijöille "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendejä
10.05.2022 13.11Nurminen Logisticsin uusi eteläinen Trans-Kaspian reitti vastaa kovaan markkinakysyntään
10.05.2022 12.11PONSSE Managerilla jo yli tuhat asiakkuutta
10.05.2022 12.00Metsäalan oppilaitosten yhteistyöllä tuotettiin ajantasaisia työturvallisuuden koulutusmateriaaleja
10.05.2022 10.00SKAL:n lausunto valtion väyläverkon investointiohjelmasta vuosille 2023-2030
10.05.2022 8.00Huippuasiantuntijat varoittavat: Suomi ei saa vajota innovaatiokriisiin
09.05.2022 15.33Kivirock -jättilehti työn alla - lähde mukaan ilmoituksella!
09.05.2022 14.00Yli 500 yrityksen viesti komissiolle: bioenergialle isompi rooli
09.05.2022 11.20Täysin uusi Ford E-Transit Custom Suomeen 2023
09.05.2022 8.22Scania Super voittaa Green Truck-palkinnon jo kuudennen kerran peräkkäin
09.05.2022 8.00Neste ja DB Schenker yhteistyöhön raskaan kaluston sähköistämisessä
08.05.2022 13.00Stora Enso investoi 10 miljoonaa euroa Imatran tehtaiden energiatehokkuuden parantamiseen ja hiilijalanjäljen pienentämiseen
08.05.2022 12.00Tavarankuljetusrobotit noudattavat jalankulkijan liikennesääntöjä, vaikka eivät ole jalankulkijoita
08.05.2022 9.00Verla, Tervasaari, Kymi, Seikku - UPM:n vanhimmat tehtaat juhlivat monin tavoin 150-vuotisjuhliaan
07.05.2022 10.00Metsien ensimmäiset harvennushakkuut ovat usein liian voimakkaita
06.05.2022 16.00KATSO TÄSTÄ! Ammattilehden ja Kivirockin MAXPO 2022 erikoislähetys - jättikooste osastoista & tunnelmista
05.05.2022 13.00Volvo Trucks lisää I-Shift-vaihteiston vaihtamisnopeutta jopa 30 %
05.05.2022 10.00Pekant Oy ostaa JS-Automoto Oy:n korjaamoliiketoiminnan
04.05.2022 9.00Ponsse Scorpionin Future Cabin -ohjaamolle Fennia Prize Winner -muotoilupalkinto
04.05.2022 7.33ANDRITZ uudistaa valkaisulaitoksen Stora Enson Skutskärin tehtaalla Ruotsissa
03.05.2022 15.55Metsänviljely monipuolistuu vähitellen
03.05.2022 9.19Ruskeasuon raitiotievaunuvarikon työmaa sulkee kaasutankkausaseman noin kuukaudeksi
03.05.2022 8.32Tulli: Kiellettyjä hyttyskarkotteita on taas alkanut tulla Suomeen
02.05.2022 20.33HUOMIO! Ammattilehden Mediamobiili ja Kivirock mukana MAXPO 2022 -näyttelyssä osastolla A170 - tervetuloa käymään!
02.05.2022 16.42Renault Trucks D-, D Wide ja C 2.3 mallit päivittyvät entistäkin polttoainataloudellisemmiksi
02.05.2022 12.00Toimitusvaikeudet patoaa uusien autojen rekisteröintejä
02.05.2022 11.52Ajoneuvoteknologian kehittyminen näkyy polttonesteiden myynnissä
02.05.2022 10.02Volvo aloittaa raskaiden sähkökuorma-autojen myynnin
02.05.2022 9.00LUE TÄSTÄ! Fluid Finland 1/2022 lehti on ilmestynyt - todella mielenkiintoista hydrauliikan, pneumatiikan ja automaation asiaa
01.05.2022 16.00Avoimien ovien päivä perjantain 6.5. John Deere Forestryn uudessa Rovaniemen toimipisteessä
01.05.2022 11.00Ota kantaa valmisteilla olevaan Kansalliseen metsästrategiaan
01.05.2022 9.22Kuljetuskuutio-palkinto 2021 liikenneasemaketju Jari-Pekka Oy:lle
30.04.2022 11.00UPM osavuosikatsaus Q1 2022: Tiukat markkinat tukivat vahvaa tulosta
29.04.2022 20.10KATSO TÄSTÄ VIIKON 17/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
29.04.2022 11.00Raskaan Volvo-sähkökuorma-auton Suomen ensiesittely ja koeajokiertue 17.-23.5.2022
29.04.2022 10.42Valkoposkihanhien muutto alkanut
28.04.2022 9.00Ponsse toimitti 200. metsäkonesimulaattorin Ruotsiin
27.04.2022 15.00Ratakuorma-autot: Emma Mäkinen testasi Ivecoa T?ekissä, ajaa SM-sarjaa Sisulla
27.04.2022 9.02Logsetin kasvunäkymät Ruotsissa saavat lisävoimaa - uusi varaosajakelu
27.04.2022 8.55Tietopaketti kokoaa yhteen sen, mitä jatkuvasta metsänkasvatuksesta tiedetään
27.04.2022 8.41Aluehallintovirasto: Ammattikuljettajien ajo- ja lepoaikoja laiminlyödään huomattavan paljon
26.04.2022 13.12Qauntron - Uusi peluri sähkökuorma-autojen markkinaan
26.04.2022 12.07Ponssen osavuosikatsaus Q1 2022
26.04.2022 12.00Katso tästä ensimmäiset kuvat uudesta Amarokista
26.04.2022 10.50Paras mahdollinen suoja on kypärän tärkein ominaisuus
25.04.2022 17.33Ford hyötyautot oheispalveluineen Ford Pro tuotenimen alle
25.04.2022 16.13Ponssen Juha Vidgrénille Suomen Yrittäjien yrittäjäristin suurristi
25.04.2022 13.22Ponsse arvioi kuluvan vuoden liikevoiton jäävän merkittävästi edellisvuotta pienemmäksi
25.04.2022 10.03Junnikkala Oy etsii puunkorjuu- ja kuljetusurakoitsijoita
25.04.2022 9.02Stora Enso myy sahansa ja puunhankintansa Venäjällä
24.04.2022 15.00Kevät saapuu ja vesilintujen laskentakausi on jälleen alkamassa
24.04.2022 11.00Hallitukselta tärkeä esitys kotimaan puunkuljetusten turvaamiseksi
23.04.2022 11.00Metsäteollisuuden tuoteinnovaatiot ja tuotteiden ilmastohyödyt vielä tuntemattomia kuluttajille
22.04.2022 23.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 16/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! erikoislähetys John Deere Forestryn Laukaan avoimien ovien päivästä ja Oulun Oikiat Konepäivät tapahtumasta
22.04.2022 10.32Hiab on saanut Yhdysvalloista yli 24 miljoonan euron ajoneuvotrukkitilauksen
22.04.2022 9.30Ford Pro esittelee seuraavan täyssähköisen hyötyajoneuvomallinsa toukokuussa
21.04.2022 9.57MTK kannustaa metsänomistajia puukauppojen kilpailuttamiseen
21.04.2022 9.29Ponsse palkitsi teräslevytoimittajansa vuoden toimittaja 2021 -palkinnolla
20.04.2022 17.00LUE TÄSTÄ! Kevään 2022 jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - paljon mielenkiintoista kuljetus- ja konealan asiaa...
20.04.2022 16.22Täysin uusi Scudo vahvistaa Fiatin asemaa hyötyajoneuvomarkkinoilla
20.04.2022 15.37TTS Työtehoseura ja Vehon solmivat jättikaupan hyötyajoneuvoista
20.04.2022 12.00Einari Vidgén Säätiö jakaa tunnustuksia nyt jo 17. kerran - haku aukeaa 22.4.
19.04.2022 16.20Citroen Berlingosta alennetun autoveron vaihtoehto - pyyntihintaan luvassa huomattava huojennus
19.04.2022 15.00Harvinainen koeajokiertue 27.4.-19.5. Vuoden kuorma-autoksi palkittu DAF edustaa uutta sukupolvea
19.04.2022 11.00Afryn selvitys: Politiikkatoimet nostamassa vientiteollisuuden logistiikkakustannuksia jopa 500-900 miljoonaa vuonna 2030

Näytä lisää »