Energiapuukourien kysyntä kasvussa - Moipu tarjoaa tuottavat ratkaisut urakointiin

20.04.2018 15.10

ekoura1.jpg

Viime aikoina on energiapuun ympäriltä alkanut kuulua pitkästä aikaa hyviä uutisia; kotimaisen metsähakkeen kysyntä kasvaa ja myös hintakehitys on positiivista luoden edellytykset kannattavaan urakointiin. 

(kuva: Syöttävä ja giljotiinikatkaisulla varustettu Moipu 300 F1 -koura mahdollistaa energiapuun tuottavan urakoinnin.) 

Energiapuualan piristyminen näkyy nyt jo laiteinvestoinneissa kun hakkureita ja hakkeen kuljetuskalustoa uusitaan. Raaka-aineeksi tarvitaan yhä enemmän rankaa ja risua joten myös energiakourien kysyntä on elpynyt.

- Olemme kehittäneet energiapuun korjuukouria jo 2000-luvun alusta saakka. Niiden myynti lisääntyi Suomessa tasaista tahtia aina vuoteen 2012, jonka jälkeen ammattimaiseen urakointiin tarkoitettujen energiakourien kauppa lähes pysähtyi yli viideksi vuodeksi. Viime syksynä asiakkaat alkoivat kysellä ensin käytettyjä energiakouria ja loppuvuodesta uusien kourien myynti lähti käyntiin. Kourakauppaa tehdään pääasiassa alueille missä on investoitu viime aikoina uusiin hakkeella toimiviin voimaloihin, kertoo Moisio Forest Oy:n toimitusjohtaja Petrus Moisio

ekoura4.jpg

(kuva: Pitkän linjan metsäkonemies Juha Moisio (oik.) on tehnyt harvesteripäiden kehitystyötä jo 1980-luvulta lähtien. Tänä päivänä kansainvälistyvää yritystä johtavat hyvällä menestyksellä pojat Tuomas (kesk.), Petrus (vas.) ja Taneli. Kuvan Moipu 240 EFI -energiapuukoura oli lähdössä asiakkaalle Bulgariaan.)

Tehokoura tuottavaan energiapuu-urakointiin

Moisio Forestin syömähammas ammattimaiseen energiapuun korjuuseen on tehokas ja monipuolinen Moipu 300 F1 -koura syötöllä ja giljotiinikatkaisulla. 

- Kyseessä on myydyin mallimme mitä on tehty jo vuodesta 2007 joten luotettavuus on hioutunut erinomaiseksi. Toki mallia on kehitetty koko ajan entistäkin paremmaksi, toteaa Moisio. 

ekoura3.jpg

(kuva: Moipu -kourat valmistetaan Viitasaaren tuotantotiloissa vankalla ammattitaidolla; kuvassa työn alla oleva Moipu 300 F1 -kouran runko.) 

Moipu 300 F1 voidaan asentaa harvesterin lisäksi kuormatraktoriin sekä myös kaivukoneeseen.

- Koura on erinomainen kuormatraktorissa ns. kombikäytössä tarjoten hyvät kuormausominaisuudet - kombikone on energiapuunteossa tuottava vaihtoehto silloin kun ajomatkat eivät kasva kovin pitkiksi. Ja kun puhutaan karsitun rankapuun tekemisestä kannattavasti, on syöttävä ja giljotiinilla katkaiseva Moipu 300 F1 oikeastaan ainut markkinoilta löytyvä tehokas kouravaihtoehto. Karsittu ranka säilyy pinolla paremmin ja varsinkin pienemmät polttolaitokset suosivat karsitusta rangasta tehtyä haketta, kun mukana ei tule tikkua eikä viheraineita mikä aiheuttaa korroosiota kattiloihin, kommentoi Moisio. 

ekoura5.jpg

(kuva: Moipu -kourien giljotiinikatkaisussa käytettävät patentoidut terät on suunniteltu optimaalisesti leikkaaviksi. Nyt terät ovat saaneet uuden kitkaa pienentävän pinnoitteen.)

Moipu 300 F1 tarjoaa kokoluokassaan suuren syöttötehon 18,5 kN ja syöttönopeuden 4 m/s. Leveät syöttörullat ja voimakkaat karsimaterät helpottavat nippusyöttöä. Suuri karsimaterien avauma (130 cm) tehostaa kuormaamista sekä risujen keruuta

-  Moipu 300 F1 voidaan päivittää jälkikäteen myös sahalaitteelle ja DualCut -yhdistelmäkatkaisulle. Lisäoptiona kouraan on saatavilla pituusmittaus, paksuusmittaus, kantokäsittely ja rotaattoriohjaus, listaa Moisio. 

Moisio Forest tarjoaa Moipu 300 F1 -energiakouraan myös IQAN-pohjaisen kosketusnäytöllä varustetun mittajärjestelmän, minkä ohjelma on omaa kehitystä.

- Käytössä on puun pituuden ja paksuuden mittaus sekä kuutiointi, neljä eri puutavaralajia, neljä eri laatuluokkaa ja jokaiselle laadulle viisi eri pituutta. Lisäksi järjestelmässä on diagnostiikat ja etähallinta, mitä kautta olemme tehneet päivityksiä asiakkaan kouraan aina Kanadaan saakka, opastaa suunnittelupäällikkö Tuomas Moisio.  

ekoura7.jpg

(kuva: Karttulan Metsätyön uuteen Ponsse Buffalo Dualiin tuli uusi Moipu 300 E -koura. - Tämä on meillä jo neljäs Moipu. Kouran rakenne on viisaan yksinkertainen ja kestävä; myös letkutukset on hyvin suunniteltu ja suojattu. Giljotiinikatkaisu on tehokas eikä teriä tarvitse juurikaan teroitella ja ketjunvaihtoja kun ei tule niin ohjaamosta pitää välillä lähteä huvikseen jaloittelemaan että saa liikuntaa, sanoo Ari Moilanen.)

Vienti kasvaa tasaisesti

 Moisio Forestin valmistamia kouria kuten pienempää Moipu 240 EFI energiakouraa toimitetaan myös vientiin.

- Teemme vientimarkkinoilla yhteistyötä John Deeren jälleenmyyjien kanssa ja lisäksi meillä on muitakin yhteistyökumppaneita. Kouria on myyty viime aikoina mukavasti Norjaan ja Englantiin sekä mm. Ranskaan ja Sveitsiin - kysyntää on ollut myös Baltiassa ja Bulgariassa. Moipu -syöttörullissa suurimmat vientimaat ovat Ruotsi ja Latvia sekä kasvussa oleva Englanti; toki rullia menee myös Keski- Eurooppaan kuten Saksaan ja Itävaltaan. Viime vuosien menestystuote Suomen markkinoilla on ollut Moipu Sorter -lajittelupankko, mitä viedään kasvassa määrin Skandinaviaan, Keski-Eurooppaan ja Baltiaankin, analysoi Petrus Moisio vientimarkkinoiden positiivista kehitystä.  

 
23.05.2022 14.00Scania toimittaa Einridelle 110 täyssähköistä Scania kuorma-autoa
23.05.2022 8.00Metsäpäivä pohjoiskarjalaisin voimin Hokkaidon Suomi-viikolla
23.05.2022 7.33Käyttövoiman merkitys työsuhdeauton valinnassa on noussut entisestään
22.05.2022 11.33Ministeri Harakka: Hallitus tukee joukkoliikennettä ja panostaa kyberturvallisuuteen
21.05.2022 14.22SKAL: Kuljetusalan polttoainetuessa vielä parannettavaa
21.05.2022 12.00Stora Enson yli 800 kesätyöntekijää työskentelee 70 eri tehtävässä
20.05.2022 22.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 20/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
20.05.2022 16.11Myöhäinen kevät viivästyttää istutustöitä - istutuskauden jatkaminen loppupäästä mahdollista
20.05.2022 13.00Ajovarma jatkaa tieliikenteen lupa- ja tutkintotehtävien palveluntuottajana
20.05.2022 9.00Järeitä säästöpuita jätetään aiempaa enemmän hakkuissa ? vesiensuojelussa yhä parannettavaa
19.05.2022 10.52Metsäkeskus uudistaa Metsään.fi-palvelun
19.05.2022 10.32Maakaasun tulo Venäjältä saattaa loppua jo tällä viikolla - Gasum uusien haasteiden edessä
19.05.2022 10.14Nokian Renkailta joka sään ja akselipaikan linja-autorengas päätiekäyttöön
18.05.2022 11.00Volvon FM sähkökuorma-auto ensiesittelyssä Suomessa
18.05.2022 8.00Vieremällä valmistui 18 000. metsäkone
17.05.2022 13.01Gasum vie Gazprom Exportin kanssa tehdyn maakaasun hankintasopimuksen välimiesmenettelyyn
17.05.2022 12.44Volvo Trucks avaa akkutehtaan Belgiassa
17.05.2022 8.02Ponsselle arvostettu muotoilupalkinto
17.05.2022 7.54Liikenteen sähköistäjä Enerqolta kova liikevaihto
16.05.2022 12.22TIMBERSPORTS® esittelee vuoden kilpailut - Göteborgin MM-kisat vuoden kohokohta
16.05.2022 9.22Arboristit ottavat mittaa toisistaan puukiipeilyn SM-kisoissa
16.05.2022 8.00Emma Mäkinen avausvoittoon ratakuorma-autojen SM-sarjassa Kemoralla
14.05.2022 14.00Tienpito sujuvoituu - Routa Metsähallitus -tienpidon toiminnanohjausjärjestelmä otettiin käyttöön
14.05.2022 12.00Ajokorttilaki uudistumassa - ikäpoikkeuslupaa ehdotetaan poistettavaksi
13.05.2022 22.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 19/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
13.05.2022 9.00Nuoren metsän hoidon tukitasoa nostetaan ja ehtoja lievennetään 1. kesäkuuta alkaen
12.05.2022 11.20Walkin mittava painokoneinvestointi Pietarsaaressa vastaa kuitupohjaisten pakkausten kasvavaan kysyntään
12.05.2022 11.01DHL ja Volvo Trucks aloittavat uuden päästöttömän yhteistyön jopa 44 sähkökuorma-auton tilauksella
12.05.2022 9.00Ansiomitalit moottoriliikenteen ammattilaisille
12.05.2022 9.00Stora Enso rekrytoi 14 metsäasiantuntijaa ja perustaa kaksi uutta toimipistettä
12.05.2022 9.00SKAL: Kuljetusalan tilanteeseen odotetaan helpotusta - jakeluvelvoitteen alentaminen etenee, lakiesitys lausuntokierroksella
11.05.2022 13.00Kuorma- ja linja-auton renkaiden ostajat uudenlaisen tilanteen edessä - kuinka valmistautua syksyyn?
11.05.2022 9.00Stora Enson uudessa palvelussa metsänomistajalle maksetaan monimuotoisuuslisää
10.05.2022 16.44Metsä-Multia Oy:n työntekijöille "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendejä
10.05.2022 13.11Nurminen Logisticsin uusi eteläinen Trans-Kaspian reitti vastaa kovaan markkinakysyntään
10.05.2022 12.11PONSSE Managerilla jo yli tuhat asiakkuutta
10.05.2022 12.00Metsäalan oppilaitosten yhteistyöllä tuotettiin ajantasaisia työturvallisuuden koulutusmateriaaleja
10.05.2022 10.00SKAL:n lausunto valtion väyläverkon investointiohjelmasta vuosille 2023-2030
10.05.2022 8.00Huippuasiantuntijat varoittavat: Suomi ei saa vajota innovaatiokriisiin
09.05.2022 15.33Kivirock -jättilehti työn alla - lähde mukaan ilmoituksella!
09.05.2022 14.00Yli 500 yrityksen viesti komissiolle: bioenergialle isompi rooli
09.05.2022 11.20Täysin uusi Ford E-Transit Custom Suomeen 2023
09.05.2022 8.22Scania Super voittaa Green Truck-palkinnon jo kuudennen kerran peräkkäin
09.05.2022 8.00Neste ja DB Schenker yhteistyöhön raskaan kaluston sähköistämisessä
08.05.2022 13.00Stora Enso investoi 10 miljoonaa euroa Imatran tehtaiden energiatehokkuuden parantamiseen ja hiilijalanjäljen pienentämiseen
08.05.2022 12.00Tavarankuljetusrobotit noudattavat jalankulkijan liikennesääntöjä, vaikka eivät ole jalankulkijoita
08.05.2022 9.00Verla, Tervasaari, Kymi, Seikku - UPM:n vanhimmat tehtaat juhlivat monin tavoin 150-vuotisjuhliaan
07.05.2022 10.00Metsien ensimmäiset harvennushakkuut ovat usein liian voimakkaita
06.05.2022 16.00KATSO TÄSTÄ! Ammattilehden ja Kivirockin MAXPO 2022 erikoislähetys - jättikooste osastoista & tunnelmista
05.05.2022 13.00Volvo Trucks lisää I-Shift-vaihteiston vaihtamisnopeutta jopa 30 %
05.05.2022 10.00Pekant Oy ostaa JS-Automoto Oy:n korjaamoliiketoiminnan
04.05.2022 9.00Ponsse Scorpionin Future Cabin -ohjaamolle Fennia Prize Winner -muotoilupalkinto
04.05.2022 7.33ANDRITZ uudistaa valkaisulaitoksen Stora Enson Skutskärin tehtaalla Ruotsissa
03.05.2022 15.55Metsänviljely monipuolistuu vähitellen
03.05.2022 9.19Ruskeasuon raitiotievaunuvarikon työmaa sulkee kaasutankkausaseman noin kuukaudeksi
03.05.2022 8.32Tulli: Kiellettyjä hyttyskarkotteita on taas alkanut tulla Suomeen
02.05.2022 20.33HUOMIO! Ammattilehden Mediamobiili ja Kivirock mukana MAXPO 2022 -näyttelyssä osastolla A170 - tervetuloa käymään!
02.05.2022 16.42Renault Trucks D-, D Wide ja C 2.3 mallit päivittyvät entistäkin polttoainataloudellisemmiksi
02.05.2022 12.00Toimitusvaikeudet patoaa uusien autojen rekisteröintejä
02.05.2022 11.52Ajoneuvoteknologian kehittyminen näkyy polttonesteiden myynnissä
02.05.2022 10.02Volvo aloittaa raskaiden sähkökuorma-autojen myynnin
02.05.2022 9.00LUE TÄSTÄ! Fluid Finland 1/2022 lehti on ilmestynyt - todella mielenkiintoista hydrauliikan, pneumatiikan ja automaation asiaa
01.05.2022 16.00Avoimien ovien päivä perjantain 6.5. John Deere Forestryn uudessa Rovaniemen toimipisteessä
01.05.2022 11.00Ota kantaa valmisteilla olevaan Kansalliseen metsästrategiaan
01.05.2022 9.22Kuljetuskuutio-palkinto 2021 liikenneasemaketju Jari-Pekka Oy:lle
30.04.2022 11.00UPM osavuosikatsaus Q1 2022: Tiukat markkinat tukivat vahvaa tulosta
29.04.2022 20.10KATSO TÄSTÄ VIIKON 17/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
29.04.2022 11.00Raskaan Volvo-sähkökuorma-auton Suomen ensiesittely ja koeajokiertue 17.-23.5.2022
29.04.2022 10.42Valkoposkihanhien muutto alkanut
28.04.2022 9.00Ponsse toimitti 200. metsäkonesimulaattorin Ruotsiin
27.04.2022 15.00Ratakuorma-autot: Emma Mäkinen testasi Ivecoa T?ekissä, ajaa SM-sarjaa Sisulla
27.04.2022 9.02Logsetin kasvunäkymät Ruotsissa saavat lisävoimaa - uusi varaosajakelu
27.04.2022 8.55Tietopaketti kokoaa yhteen sen, mitä jatkuvasta metsänkasvatuksesta tiedetään
27.04.2022 8.41Aluehallintovirasto: Ammattikuljettajien ajo- ja lepoaikoja laiminlyödään huomattavan paljon
26.04.2022 13.12Qauntron - Uusi peluri sähkökuorma-autojen markkinaan
26.04.2022 12.07Ponssen osavuosikatsaus Q1 2022
26.04.2022 12.00Katso tästä ensimmäiset kuvat uudesta Amarokista
26.04.2022 10.50Paras mahdollinen suoja on kypärän tärkein ominaisuus
25.04.2022 17.33Ford hyötyautot oheispalveluineen Ford Pro tuotenimen alle
25.04.2022 16.13Ponssen Juha Vidgrénille Suomen Yrittäjien yrittäjäristin suurristi
25.04.2022 13.22Ponsse arvioi kuluvan vuoden liikevoiton jäävän merkittävästi edellisvuotta pienemmäksi
25.04.2022 10.03Junnikkala Oy etsii puunkorjuu- ja kuljetusurakoitsijoita
25.04.2022 9.02Stora Enso myy sahansa ja puunhankintansa Venäjällä
24.04.2022 15.00Kevät saapuu ja vesilintujen laskentakausi on jälleen alkamassa
24.04.2022 11.00Hallitukselta tärkeä esitys kotimaan puunkuljetusten turvaamiseksi
23.04.2022 11.00Metsäteollisuuden tuoteinnovaatiot ja tuotteiden ilmastohyödyt vielä tuntemattomia kuluttajille
22.04.2022 23.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 16/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! erikoislähetys John Deere Forestryn Laukaan avoimien ovien päivästä ja Oulun Oikiat Konepäivät tapahtumasta
22.04.2022 10.32Hiab on saanut Yhdysvalloista yli 24 miljoonan euron ajoneuvotrukkitilauksen
22.04.2022 9.30Ford Pro esittelee seuraavan täyssähköisen hyötyajoneuvomallinsa toukokuussa
21.04.2022 9.57MTK kannustaa metsänomistajia puukauppojen kilpailuttamiseen
21.04.2022 9.29Ponsse palkitsi teräslevytoimittajansa vuoden toimittaja 2021 -palkinnolla
20.04.2022 17.00LUE TÄSTÄ! Kevään 2022 jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - paljon mielenkiintoista kuljetus- ja konealan asiaa...
20.04.2022 16.22Täysin uusi Scudo vahvistaa Fiatin asemaa hyötyajoneuvomarkkinoilla
20.04.2022 15.37TTS Työtehoseura ja Vehon solmivat jättikaupan hyötyajoneuvoista
20.04.2022 12.00Einari Vidgén Säätiö jakaa tunnustuksia nyt jo 17. kerran - haku aukeaa 22.4.
19.04.2022 16.20Citroen Berlingosta alennetun autoveron vaihtoehto - pyyntihintaan luvassa huomattava huojennus
19.04.2022 15.00Harvinainen koeajokiertue 27.4.-19.5. Vuoden kuorma-autoksi palkittu DAF edustaa uutta sukupolvea
19.04.2022 11.00Afryn selvitys: Politiikkatoimet nostamassa vientiteollisuuden logistiikkakustannuksia jopa 500-900 miljoonaa vuonna 2030
18.04.2022 12.00Wattiway Oy laajentaa haketuspalveluihin
18.04.2022 10.00Mäntyjen uuden tuhonaiheuttajan levinneisyyden selvitys käynnistyy - Luke kerää kansalaisten näytteitä etelänversosurmasta

Näytä lisää »