Asko Piirainen Vuokatista: Yrittäjäelämää ja pysyvää muutosta

16.04.2018 19.01

askooo1.jpg

Talouden pitkän taantuman alku oli jo näkyvissä silloin, kun Asko Piirainen kymmenen vuotta sitten (2008) ensimmäisen kerran valittiin Koneyrittäjien liiton puheenjohtajaksi. 

(kuva: Metsäurakointi Piirainen Oy:n nykyinen bisnesidea on mielenkiintoinen. Asko on sijoittanut yrityksensä korjuuresurssin ja kaiken muun tarvittavan osaamisen paikallisen metsänhoitoyhdistyksen - sitä kautta metsänomistajien - käyttöön. Pelikentäkseen yritys on ottanut kaikki ne operaatiot, jotka tarvitaan puun siirtämiseksi pystymetsästä metsäteollisuuden portille: puunkorjuun ja kaukokuljetuksen sekä niihin liittyvät rutiinit.) 

Heikentyneistä suhdanteista huolimatta metsäteollisuus säilytti toimintakykynsä, alkurysä- yksen jälkeen palattiin pikku hiljaa siedettäviin hakkuu- ja urakointimääriin. Yleinen alakulo löi kuitenkin leimansa koko yhteiskuntaan; ei uskallettu panostaa tulevaisuuteen, odoteltiin suhdanteiden kääntymistä. Sellainen peukaloiden pyörittely ei uudelle puheenjohtajalle, sotkamolaiselle toisen polven yrittäjälle, sopinut. 

- Lähdimme Koneyrittäjien liitossa toteuttamaan laajaa palveluiden kehittämistä. Jäsenistön rakenne oli muuttunut teolli- suuden siirtäessä korjuutoiminnan vastuita yrittäjilleen; syntyi useita yrittämisen malleja, samalla myös erilaisia odotuksia KY:n suuntaan. Pidin tiukasti kiinni siitä, että palvelut, koulutus ja neuvonta etunenässä, saavuttavat jokaisen jäsenen, muistelee Asko Piirainen puheenjohtajakautensa alkuaikoja. 

Palvelun kehittämistä ja kovempia tavoitteita

Panostus palveluihin oli ajankohtainen, painopistettä oli syytä siirtää edunvalvonnasta sellaisen tiedon tuottamiseen, josta yrittäjät saavat ideoita ja malleja oman toimintansa kehittämiseen; tämä on ollut takaamassa myös joukon kasassa pysymistä ja yhtenäisyyttä. Alan isosta mullistuksesta on selvitty suhteellisen vähin vaurioin. Asko Piiraisen nimi nostetaan esille vielä useaan otteeseen, kun tuohon ajanjaksoon koneyrittämisen historiassa palataan.

- Yrittäjien taloudelliset tunnusluvut olivat keskimäärin liian alhaalla, sitä ne ovat edelleen, ja hajonta yritysten välillä on suurta. Jotain oli tehtävä asian parantamiseksi. Olin käynnistämässä kampanjaa, toimenpiteiden sarjaa, jonka tavoitteena on nostaa koneyrittäjien nettotulos kymmenen prosentin tasolle. Tämän asian ympärille syntyi paljon aktiivisuutta, ryhdyttiin puhumaan kymppiliikkeestä. Tähän tavoitteeseen toiset pääsevät muita helpommin, joillekin se on kovan työn takana. Tärkeintä oli kuitenkin sanoa ääneen, että se on mahdollista, toteaa Piirainen.

Asko näkee yrittäjien ja metsäteollisuuden intressit kaikesta huolimatta samansuuntaisina: 

- Moniasiakkuuden hyväksyminen koneyrittäjälle kilpailijakiellon sijaan on selvä merkki siitä, että urakanantajat ymmärtävät myös koneyrittäjän talouden realiteetteja.

Asko Piirainen on käytännön mies, hänen mielestään metsäteollisuuden ohjailuyritykset, etenkin korjuumäärien muutostilanteissa, toimivat huonosti. 

- Lisäntyvien määrien kanssa teollisuuden ei kannata olla huolissaan, koneyrittäjät saavat korjattua kaiken tarjolla olevan puun, vakuuttaa Piirainen.

askooo3.jpg

(kuva: Metsäurakointi Piirainen Oy seuraa alan konekalutson kehitystä ja investoi tehokkaisiin toimintaan parhaiten soveltuviin ratkaisuihin. Kuvassa yrityksen uusi 8-pyöräinen Komatsu 901XC - ensimmäinen Suomessa.)

Urakointia ja uusia yritysideoita

Koneyrittämisen kenttää on laitettu uuteen järjestykseen metsäteollisuuden organisoidessa yrittäjiä suurempiin kokonaisuuksiin. Sellaisiin, jotka ovat helpommin ohjattavissa ja resursseiltaan laajempia; perinteiset korjuupomon hommat tehdään nykyään lähes kokonaan koneyrityksissä. 

Toinen uudelleen organisoitumisen trendi on lähtenyt yrittäjien toimesta. On nähty omat vahvuudet, osaaminen, tunnettuus ja hyvä yritysimago. Niiden varassa voi tehdä bisnestä vapaammin ja suunnitella toimintaansa pitemmällä tähtäimellä kuin ainoastaan yhden sopimusvälin verran; on mahdollisuus rakentaa kuvioita, joissa liikkumistilaa on aikaisempaa enemmän. Ehkä riskit kasvavat, mutta saa olla oman onnensa seppä. 

Metsän ja teollisuuden välissä

Metsäurakointi Piirainen Oy:n nykyinen bisnesidea on mielenkiintoinen. Asko on sijoittanut yrityksensä korjuuresurssin ja kaiken muun tarvittavan osaamisen paikallisen metsänhoitoyhdistyksen - sitä kautta metsänomistajien - käyttöön. Pelikentäkseen yritys on ottanut kaikki ne operaatiot, jotka tarvitaan puun siirtämiseksi pystymetsästä metsäteollisuuden portille: puunkorjuun ja kaukokuljetuksen sekä niihin liittyvät rutiinit. 

Näin Asko kiteyttää tekemisen mallin: 

- Halusin paikkakunnalle, omaan pitäjään, vahvaksi alan toimijaksi. MHY Sotkamo on aktiivinen ja seitsemän toimihenkilön voimin riittävän suuri asiakas, yhteistyökumppani oikeastaan. Tämä on periaatteessa hyvin yksinkertainen toimintatapa: MHY ottaa leimikot haltuun valtakirjalla, meille tulee korjuuohje ja siitä eteenpäin me otamme vastuun puun liikkumisesta. Oman puutavara-autokaluston myimme yrittäjälle, jolta nyt ostamme maantiekuljetuksen, autoilija laskuttaa meitä ja me puolestamme MHY:tä, joka hankkii puulle toimitusosoitteet ja hoitaa asiat puuta käyttävän teollisuuden suuntaan. 

Asko Piirainen perustelee hyvän maineen tärkeyttä toiminnan onnistumisessa. Metsäurakointi Piirainen on sotkamolaisille ja ympäristökuntien metsänomistajille tuttu jo monen vuosikymmenen varrelta. Askon isän, Teuvo Piiraisen, 60-luvulla aloittama puunkorjuun urakointi on kasvanut osakeyhtiöksi ja merkittäväksi kainuulaiseksi työllistäjäksi. Enää ei pärjää yksin, pitää olla yhteyksiä moneen suuntaan. Yhteistyö toimii, kun osapuolilla on yhteiset intressit. Metsäurakointi Piiraisen rooli on ratkaiseva MHY:n toimeksiantojen saannille, ja toisaalta tällainen toimintamalli on mahdollista vain aktiivisen ja uudistushenkisen metsänhoitoyhdistyksen kanssa. 

- Paras palvelu ja paras hinta, sitä odottaa metsänomistaja yhteistyöltä. Korjuuseen liittyvät ylimääräiset kustannukset ja niiden vaikutus myyntituloihin on tässä mallissa paremmin näkyvissä kuin perinteisessä metsäyhtiöiden urakoinnissa. Meille ei ole sälytetty kustannusten tasaajan roolia, vaan alhaisemman kustannuksen korjuukohde antaa ekstraa metsänomistajalle paremman hinnan muodossa, kertoo Piirainen. 

Lumituhojen kimppuun

Sotkamolaisella yhteistyöllä on nyt keväällä näytön paikka, kun hangen alta paljastuvat lopulliset lumenmurtoalueiden tuhot. Vuodenvaihteen tienoilla Pohjois-Karjalassa ja Ylä-Kainuussa märkä lumi teki pahaa jälkeä; puhutaan satojen tuhansien mottien korjuumäärästä, jolla tuhoutuneet metsät saadaan takaisin selviksi kuvioiksi ja kasvukuntoon. Aikaa ei ole ylen määrin: hyönteistuhot velvoitteineen ja riski puutavaran pilaantumisesta painavat päälle. On luonnollista, että tuhoutuneen metsän omistajalle tulee ensimmäisenä mieleen puhelimen kampeen tarttuessaan metsänhoitoyhdistyksen numero. Se tietää vilkasta kevättä ja kesää MHY Sotkamolle ja Metsäurakointi Piiraiselle. 

- Onneksi vielä on aikaa valmistautua, totesi Asko Piirainen maaliskuun alussa, jolle tuhometsät eivät ole mikään uusi asia. Hän on ollut korjaamassa myrskytuhoja Ranskaa ja Ruotsia myöten. 

MHY Sotkamon toiminnanjohtajalla, Jarmo Huttusella, on kokemuksen tuomaa rauhallisuutta, hän ei halua riskeerata hyviä asiakassuhteita teollisuuden suuntaan, laadun on säilyttävä: 

- Murtopuun korjuussa tärkeää on varmistaa, ettei vaurioitunutta puuta jää sahatukkiin, puuta siirtyy halvempiin tavaralajeihin, se on vain hyväksyttävä. Metsätuholaki määrää poistamaan vauriopuun, vakuuttamattomassa metsässä kustannuksia jää metsänomistajan maksettavaksi. 

Asko Piirainen kuulutta yhteistoimintaa murtosavotasta selviytymiseksi: 

- Nyt kun aikaa vielä on, pitää puulle hankkia toimitusosoitteita, viranomaisten taholta toivoisi joustavuutta byrokratian suhteen, tiestön kunto ja kelirikot on otettava huomioon. Eikä tuleva savotta rajoitu pelkästään lumen murtometsiin, maastossa odottaa kymmeniä kilometrejä sähkökatkojen aikaan kaivureilla raivattuja linjoja, juurineen kaadettua puuta. Sekin on ajallaan saatava sieltä pelastettua.

Pirstoutunut ja halkeillut puu, sitä kertyy ensi kesän hakkuista paljon. Osa sellaisesta kelpaa energiapuuksi, aivan silpuksi mennyt ei mihinkään.

Sotkamolainen OK-Yhtiöt Oy ostaa energiapuuta Kainuusta ja Keski-Suomesta ja myy haketta lämpö- ja voimalaitoksille. Yrityksen omistajina on iso joukko koneyrittäjiä Kainuusta ja Keski-Suomesta. Asko Piirainen on OK-Yhtiöt Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Energiapuun menekkiä ja hintaa rassaa tällä hetkellä kivihiilen edullisuus. Voi tulkita, että minään onnenkantamoisena Piirainen ei lumituhoja näe edes energiapuun toimitusten kannalta: 

- Täältä on pitkään saatu puuta tasaiseen tahtiin markkinoille, nyt on katsottava, miten tästä selvitään.

14.06.2022 9.00Nordic Lights suunnittelee listautumisantia ja listautumista Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle
13.06.2022 17.00UPM investoinut Suomen sellutehtaidensa ympäristösuorituskyvyn parantamiseen 22 miljoonaa
13.06.2022 11.00Energiapuu ja harvennus -teeman metsäpäivä Oulussa huomenna tiistaina 14.6.
13.06.2022 10.30Syöttörullat ratkaisevassa roolissa harvesterin tehokkuudessa
13.06.2022 8.33Pohjois-Karjalan metsäosaaminen huomioitiin Japanin pääuutisissa
12.06.2022 15.00Helpotusta helteisiin: Jäkiasennettava taukoilmastointilaite hyötyajoneuvoihin ja työkoneisiin
12.06.2022 12.00HS Tekniikka lisäsi HS RENT vuokrakone palveluunsa suurteho puumurskaimet
11.06.2022 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Isuzu D-Max - nyt myös kevytkuorma-autona
11.06.2022 11.40VBG toi markkinoille uuden sukupolven vetokytkimet
11.06.2022 9.00FinnHarvest ja Kuopion Energia puunhankintayhteistyöhön
10.06.2022 21.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 23/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
10.06.2022 12.22Scanian akkukäyttöinen kaukoliikenneauto tuotantoon 2023
10.06.2022 9.30Vaasan LNG-välivarasto käyttöön
10.06.2022 9.00Kirjanpainajan parveilu käynnissä - tarkkaile puustotuhoja
09.06.2022 17.00Inkoon satama kelluvan LNG-terminaalin sijoituspaikaksi
09.06.2022 16.32Kronokselle innovaatiopalkinto Elmia Wood 2022 -näyttelystä
09.06.2022 11.55Metsäteollisuus tyytyväinen komission esitykseen vuoden 2030 nielutavoitteista
09.06.2022 11.45Työkyvyttömyyseläkettä saaneiden nuorten määrä kääntyi laskuun ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen
09.06.2022 10.40Uutta tietoa sähkökuorma-autoilun kustannuksista
08.06.2022 9.20Tukesin uusi verkkosivusto paljastaa käyttäjälle vaaralliset tuotteet
07.06.2022 18.00CAT 980 XE -pyöräkuormaaja - tukkikentän tehokone
07.06.2022 16.00Laadukkaat puutavara-autojen varustelut Joensuusta
07.06.2022 11.00Uusi satamanosturi käyttöön Kaskisten satamassa
07.06.2022 8.00Stora Enso arvioi tuotantosuunnan muutosta Langerbruggessa mahdollistaakseen kasvua kierrätyspohjaisissa pakkausmateriaaleissa
06.06.2022 17.00Ponsse Elk - Sopivan kokoinen ajokone täydentämään Puistometsäpalvelun kalustoa
06.06.2022 16.33Polttoainetuki valtioneuvostosta - eduskunnalle jäi korjattavaa
06.06.2022 14.00Ponsse Studio esittää: Maailman ensi-illassa uusi harvesteri, uusi kuormatraktori sekä uusia tuottavuutta parantavia ominaisuuksia!
06.06.2022 10.00Nosturin käytön mestaruuskilpailut vauhtiin - vielä ehdit mukaan
05.06.2022 14.40Metsäkoneiden teräketjut iskuun huippukoneilla ja vankalla osaamisella
05.06.2022 12.44Mika "Rockisland" Kalliosaari: Puutavara-autoilijoiden palveluksessa
03.06.2022 22.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 22/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
03.06.2022 13.53Suurtehoakusto lisähinnasta tulevaan G-sarjaan
03.06.2022 13.00Valvonta paljasti vakavia rikkeitä autokoulujen toiminnassa
02.06.2022 14.44Autoalan tilastot antavat synkän kuvan autokaupan nykytilasta
02.06.2022 13.55Pysähdy, katso ja vilkuta - Eskarit tutustuivat kuorma-autoihin Vantaalla
02.06.2022 10.30ANDRITZ toimittaa Veolialle biometanolin puhdistuslaitoksen Äänekoskelle
02.06.2022 9.00Metsäkoneen tuottama data helposti asiakkaan hyödynnettävissä
02.06.2022 8.55Hakkuut nousivat 76 miljoonaan kuutiometriin vuonna 2021
02.06.2022 8.54Toyota Corolla uudistuu
02.06.2022 8.02BMW X1-sarja uudistuu
01.06.2022 21.57Mercedes-Benz GLC uudistuu
01.06.2022 16.0050 vuotta suomalaisia metsäkoneita Joensuusta
01.06.2022 15.00Pekant Lieto Oy ostaa Salon Rekkahuoltona tunnetun Onnin Auto Oy:n korjaamoliiketoiminnan
01.06.2022 10.11Einari Vidgrén Säätiö palkitsi metsäalan osaajia
31.05.2022 20.00Bruttokansantuote kasvoi 0,2 % tammi-maaliskuussa
31.05.2022 12.00Ford Ranger Raptorin V6-mallin Suomen hinnat alkavat 129 000 eurosta
31.05.2022 11.00Mersulta akkukäyttöinen kaukoliikenneauto 2024 - toimintamatkaa liki 500 kilometriä
31.05.2022 10.00FinnHarvest Oy laajentaa toimintaansa osakekaupalla - Puunkorjuu Kyllönen Oy vahvistaa yhtiö palveluntarjontaa Itä-Suomessa
31.05.2022 9.00Metsien inventoinnit käynnistyvät 21 alueella eri puolilla Suomea
30.05.2022 11.10Toyota tuo markkinoille suurikokoisen pakettiauton 2024
30.05.2022 8.22Teollisuuden liikevaihto kasvoi huhtikuussa 2022
29.05.2022 16.14Tämän viikon osakilpailut 31.5. Raisio, 1.6. Helsinki ja 2.6. Tampere - HIAB ja Renault Trucks hakevat vuoden 2022 nosturimestaria
29.05.2022 12.01HUOMIO! Komatsu metsäkoneiden työnäytös Alavudella ensi viikon torstaina 2.6.2022
29.05.2022 9.00Helsinki Citycopter ottaa ensimmäisenä Pohjois-Euroopan helikopteritoimijana Nesteen uusiutuvan lentopolttoaineen käyttöön
29.05.2022 8.03Maankäyttösektori ensimmäisen kerran päästölähde vuonna 2021 - Suomen kokonaispäästöt pysyivät edellisvuoden tasolla
28.05.2022 13.44Metsä Groupin ja Valmetin 3D-kuitutuotteen koetehdas on käynnistetty
28.05.2022 10.00Metsätehon automaattinen ajouraverkoston laskentamenetelmä on julkaistu
27.05.2022 22.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 21/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
27.05.2022 8.23Ponsselta järeät uutuudet puunkorjuuseen
26.05.2022 8.00Markkinoille uusi taka-alleajosuoja TAV750
25.05.2022 13.12Renault Trucks tuo puuauton Finnmetkoon
25.05.2022 8.12Kasvihuonekaasuinventaarion pikaennakkotiedot vuodelle 2021: maankäyttösektori on muuttunut hiilinielusta päästölähteeksi
24.05.2022 10.00Raakapuun käyttö kasvoi ennätyslukemiin vuonna 2021
24.05.2022 9.00Tampereen seudun neljäs tankkausasema avautuu Pirkkalaan - suunniteltu erityisesti raskaan liikenteen tarpeisiin
24.05.2022 8.33Volvo Trucks on ensimmäinen maailmassa, joka käyttää fossiilivapaata terästä kuorma-autoissaan
23.05.2022 15.45Janne Sarasmäki aloittaa Turussa Renault Trucks myyjänä
23.05.2022 14.00Scania toimittaa Einridelle 110 täyssähköistä Scania kuorma-autoa
23.05.2022 8.00Metsäpäivä pohjoiskarjalaisin voimin Hokkaidon Suomi-viikolla
23.05.2022 7.33Käyttövoiman merkitys työsuhdeauton valinnassa on noussut entisestään
22.05.2022 11.33Ministeri Harakka: Hallitus tukee joukkoliikennettä ja panostaa kyberturvallisuuteen
21.05.2022 14.22SKAL: Kuljetusalan polttoainetuessa vielä parannettavaa
21.05.2022 12.00Stora Enson yli 800 kesätyöntekijää työskentelee 70 eri tehtävässä
20.05.2022 22.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 20/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
20.05.2022 16.11Myöhäinen kevät viivästyttää istutustöitä - istutuskauden jatkaminen loppupäästä mahdollista
20.05.2022 13.00Ajovarma jatkaa tieliikenteen lupa- ja tutkintotehtävien palveluntuottajana
20.05.2022 9.00Järeitä säästöpuita jätetään aiempaa enemmän hakkuissa ? vesiensuojelussa yhä parannettavaa
19.05.2022 10.52Metsäkeskus uudistaa Metsään.fi-palvelun
19.05.2022 10.32Maakaasun tulo Venäjältä saattaa loppua jo tällä viikolla - Gasum uusien haasteiden edessä
19.05.2022 10.14Nokian Renkailta joka sään ja akselipaikan linja-autorengas päätiekäyttöön
18.05.2022 11.00Volvon FM sähkökuorma-auto ensiesittelyssä Suomessa
18.05.2022 8.00Vieremällä valmistui 18 000. metsäkone
17.05.2022 13.01Gasum vie Gazprom Exportin kanssa tehdyn maakaasun hankintasopimuksen välimiesmenettelyyn
17.05.2022 12.44Volvo Trucks avaa akkutehtaan Belgiassa
17.05.2022 8.02Ponsselle arvostettu muotoilupalkinto
17.05.2022 7.54Liikenteen sähköistäjä Enerqolta kova liikevaihto
16.05.2022 12.22TIMBERSPORTS® esittelee vuoden kilpailut - Göteborgin MM-kisat vuoden kohokohta
16.05.2022 9.22Arboristit ottavat mittaa toisistaan puukiipeilyn SM-kisoissa
16.05.2022 8.00Emma Mäkinen avausvoittoon ratakuorma-autojen SM-sarjassa Kemoralla
14.05.2022 14.00Tienpito sujuvoituu - Routa Metsähallitus -tienpidon toiminnanohjausjärjestelmä otettiin käyttöön
14.05.2022 12.00Ajokorttilaki uudistumassa - ikäpoikkeuslupaa ehdotetaan poistettavaksi
13.05.2022 22.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 19/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
13.05.2022 9.00Nuoren metsän hoidon tukitasoa nostetaan ja ehtoja lievennetään 1. kesäkuuta alkaen
12.05.2022 11.20Walkin mittava painokoneinvestointi Pietarsaaressa vastaa kuitupohjaisten pakkausten kasvavaan kysyntään
12.05.2022 11.01DHL ja Volvo Trucks aloittavat uuden päästöttömän yhteistyön jopa 44 sähkökuorma-auton tilauksella
12.05.2022 9.00Ansiomitalit moottoriliikenteen ammattilaisille
12.05.2022 9.00Stora Enso rekrytoi 14 metsäasiantuntijaa ja perustaa kaksi uutta toimipistettä
12.05.2022 9.00SKAL: Kuljetusalan tilanteeseen odotetaan helpotusta - jakeluvelvoitteen alentaminen etenee, lakiesitys lausuntokierroksella
11.05.2022 13.00Kuorma- ja linja-auton renkaiden ostajat uudenlaisen tilanteen edessä - kuinka valmistautua syksyyn?
11.05.2022 9.00Stora Enson uudessa palvelussa metsänomistajalle maksetaan monimuotoisuuslisää
10.05.2022 16.44Metsä-Multia Oy:n työntekijöille "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendejä

Näytä lisää »