Metsämessut 6.-8.11. Messukeskuksessa - Metsämessut konkretisoi biotalouden

23.10.2015 1.22

metsa_leiskakuva400.jpg

Biotalouden innovaatioita, startup-yrityksiä ja jo olemassa olevaa liiketoimintaa esittelevä Metsämessujen erikoisalue Tulevaisuuden tori näyttää konkreettisin tuote-esimerkein sen, mistä biotaloudessa pohjimmiltaan on kyse.

Mukana on näyttelyn yhteistyökumppanin UPM:n lisäksi 14 startup- tai kasvuyritystä ja kaksi erikoisnäyttelyä.  Metsämessujen ohjelmassa biotalous on esillä monesta eri näkökulmasta.

Kaikki Tulevaisuuden torilla esillä olevat yritykset ovat suomalaisia ja alansa huippuosaajia. Yrityksiä yhdistää biotalouden monipuolinen hyödyntäminen, ekologisuus ja luonnonmukaisuus, suomalaisen osaamisen ja metsän hyödyntäminen sekä innovatiivisuus materiaalien käytössä.

Tulevaisuuden tori on Metsämessujen ja sijoittajatapahtuma Slushin biotaloutta edistävä yhteisprojekti, jonka päärahoittaja on Suomen Metsäsäätiö ja yhteistyökumppaneina Metsäteollisuus ry ja UPM. Metsämessujen ja Slushin ainutlaatuisen yhteistyön tuloksena marraskuun alku on biotalouden superviikko, sillä molemmissa tapahtumissa biotaloutta käsitellään harvinaisen monipuolisesti.

Ministeri keskustelee lasten kanssa biotaloudesta

Slushin ja Metsämessujen yhteisellä ohjelmalavalla useat puheenvuorot käsittelevät biotaloutta. Maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen (Kesk.) osallistuu lasten kyselytuntiin biotaloudesta. Biotalouden työllistävästä vaikutuksesta keskustelevat Luonnonvarakeskuksen tutkija Olli Lehtonen, Metsäteollisuus ry:n metsäasioiden päällikkö Jouni Väkevä sekä metsäyhtiön edustaja. Onko hallituksen työpaikkaennuste täysin tuulesta temmattu, vai voiko biotalous tuoda 100 000 uutta työpaikkaa Suomeen? Metsäbiotalous tuo näkökulman fossiilisten raaka-aineiden vähentämiseen biotalouden keinoin.

Tulevaisuuden torilla 2015 mukana:

UPM

UPM näkee tulevaisuuden, jossa jokainen puukuitu käytetään innovatiivisesti ja tehokkaasti ja jossa bio- ja metsäteollisuus on integroitu tuottamaan uusia, korkealaatuisia vaihtoehtoja uusiutumattomille materiaaleille kannattavasti ja vastuullisesti.

Aalto-yliopisto - Näyttely selluloosan uusista mahdollisuuksista

DWoC  ̶ 'Design Driven Value Chains in the World of Cellulose' on muotoilun, materiaalitutkimuksen ja liiketoimintaosaamisen yhdistävä tutkimusprojekti, jossa etsitään selluloosalle uusia, korkean lisäarvon käyttösovelluksia ja kehitetään valmistusteknologiaa. Projektin tuloksia esitellään Tulevaisuuden torilla. Tutkimushankkeeseen osallistuvat Teknologian tutkimuskeskus VTT, Aalto-yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Vaasan yliopisto. Projektin rahoittaa Tekes.

Arctic Warriors

Rovaniemeläinen Arctic Warriors kehittää ja myy Lapin yrteistä tehtyjä shotteja ja uutteita, joita voidaan käyttää sellaisenaan tai esimerkiksi smoothieihin tai teehen sekoitettuna. Raaka-aineina käytetään ruusujuurta, väinönputkea, maariantuoksuheinää ja pohjannokkosta, joita saadaan lappilaisilta pienviljelijöiltä ja kerääjiltä. Tuotekehityksessä hyödynnetään perinnetietoa ja tutkittua tietoa kasvien puhtaudesta.

Iscent Oy - holografiaa ja mikroskooppikameroita

Startup-yritys Iscent Oy esittelee nanoteknologiaan perustuvaa painotekniikkaa, jolla holografiaa ja funktionaalisia ominaisuuksia voidaan painaa paperi- ja kartonkipakkauksiin ja sellofaaniin ilman painovärejä tai lakkoja. Holografian sekaan voidaan lisätä tuotesuojaa lisääviä mikrokoodeja, jotka tuotteen ostaja voi lukea ja näin välttyä tuotekopioilta. Lisäksi Iscent esittelee selluloosapolymeerin käyttösovellusta mobiilimikroskoopeissa. Tulevaisuuden torilta voi ostaa valoa siroavaa sellofaania lahjakääreeksi sekä ottaa mikroskooppikuvia omalla kännykällään.

LAMK - laserleikkuri

Lahden ammattikorkeakoulu esittelee GCC Spirit LS -peilikäyttöisen hiilidioksidilaserin ja sen uusia käyttökohteita puuteollisuudessa. Laser on vanha menetelmä, mutta puuteollisuudessa sen käyttö on vähäistä. Intarsiassa ja kaivertamisessa laser on kätevä erinomaisen tarkkuuden vuoksi (säteen halkaisija vain 9,3 µm). Lahden ammattikorkeakoulun koulutus kattaa puuteollisuuden toimialat, kuten saha-, puulevy-, huonekalu-, puusepän- ja puurakenneteollisuuden.

Lappset - leikki- ja liikuntatuotteet

Lappset esittelee Tulevaisuuden torilla kolme uutta tuotettaan: Finno-leikkivälineen, Fitness-tuotekategorian uusimman tuotteen sekä Senior-terveysliikuntatuotteen. Pohjoissuomalaisesta männystä ja korkeapainelaminaatista pääasiassa valmistetut tuotteet tehdään Rovaniemellä. Finno-leikkivälinesarja perustuu puurakenteisiin ja muunneltavuuteen. Fitness-tuote sopii street workout -harjoitteluun ja Senior-muistipelissä yhdistyvät muistipeli, käsien liikkuvuus ja ulkoilu.

Lunawood - kalusteet ja paneelit

Lunawood esittelee lämpöpuusta valmistettuja terassikalusteita, aurinkorimoja, paneeleita ja saunatuotteita. Yritys on globaali markkinajohtaja lämpöpuutuotteissa. Patentoidulla ThermoWood®-menetelmällä Lunawood valmistaa pääasiassa suomalaisesta männystä ja kuusesta lämmön ja vesihöyryn avulla lämpömodifioitua mitta- ja muotopysyvää sekä säänkestävää ja myrkytöntä materiaalia, joka on teollinen vaihtoehto trooppiselle tai käsitellylle puulle. Lisäksi höyläystuotannosta syntyvästä purusta jatkojalostetaan lämpöpuukomposiittia.

Luonnonvarakeskus LUKE - biokaasuauto

Luonnonvarakeskus Luke tuo Tulevaisuuden torille Volkswagen Touran -henkilöauton, joka käyttää voimanlähteenään nurmesta tuotettua biokaasua tai bensiiniä. Auton polttoaine tuotetaan biokaasuttamalla nurmibiomassaa. Bensiinin verrattuna biokaasu tuottaa erittäin vähän haitallisia päästöjä. Hehtaarin kokoisen nurmipellon sadolla voi ajaa henkilöautolla vuoden ajan. Luke arvioi, että Suomessa on jopa 500 000 hehtaaria nurmipeltoa, joka ei ole ruoan- tai rehuntuotannossa.

Marita Huurinainen - ekologiset turkikset ja kengät

Marita Huurinainen on suomalainen muotisuunnittelija, joka käyttää tuotteissaan Suomen luonnosta löytyviä materiaaleja. WAVE-malliston kengät on tehty suomalaisesta koivusta. WILD turkis- ja nahkatuotteista koostuvaan mallistoon on käytetty vain Suomen luonnossa kasvaneiden eläinten nahkoja. Huurinainen tekee yhteistyötä Wild Finnish Fur -yhdistyksen kanssa, jonka kautta hän hankkii nahat suoraan metsästäjiltä. WILD-mallistossa käytetään supikoiran, ketun, minkin, näädän, poron ja hirven nahkoja.

Mikkolan Sienituote MST Ky - siitakesienten kasvualusta

Salolainen Mikkolan sienituote esittelee suomalaisen innovaation, koivusta ja luomuvehnästä valmistetun siitakesienten kasvualustan, joka sopii siitakesienten kotiviljelyyn. Kuluttajamarkkinoille tuleva tuote on kehitetty yhdessä japanilaisen huippurihmastolaboratorion kanssa.

Montisera - kuusipohjainen lääketuote

Raisiolainen Montisera kehittää ja kaupallistaa bioaktiivisia molekyylejä erityisesti biolääketieteen käyttöön. Yrityksellä on patentti keskushermostolääkekandidaatille ja immateriaalioikeudet puuvartisten kasvien heteropolysakkaridien käyttöön alavirtsatievaivojen hoidossa. Tätä suomalaisesta kuusesta kuumavesiuutettua tuotetta voidaan tulevaisuudessa hyödyntää myös muissa lääke- ja elintarviketeollisuuden tuotteissa sekä ravintolisissä ja luontaistuotteissa.

Paptic Ltd - ostoskassit

Paptic on keväällä perustettu startup-yritys, jonka patentoidulla teknologialla valmistetaan muovin kaltaista puukuitumateriaalia paperikoneella. Pääraaka-aineena on suomalainen pitkäkuitu-sellu ja materiaali on 70 % biopohjainen ja biohajoava. Materiaalissa muovin prosessoitavuus ja käytettävyys yhdistyy ympäristöystävällisyyteen, kierrätettävyyteen ja luonnonmukaisuuteen. Ensimmäinen paptic-materiaalin sovelluskohde, ostoskassit, esitellään Tulevaisuuden torilla. Muita paptic-materiaalin sovelluskohteita ovat mm. lähetyskuoret ja joustopakkaukset. 

Plasthill Oy - luonnonkuitukomposiitti

Ruiskuvaluun erikoistunut kontiolahtelainen perheyritys esittelee Kareline-luonnonkuitukomposiittia ja siitä valmistettuja erä- ja retkiastioita. Komposiitissa yhdistyvät mäntykuidun (50 %) ja elintarvikemuovin (50 %) parhaat ominaisuudet. Luonnonkuitukomposiitti voidaan kierrättää muovinkierrätyksessä, polttaa lämpöenergiaksi ja jauhaa uudelleen. Kareline-komposiitista valmistetut Kuplika-astiat ovat komposiitin ansioista kevyitä ja konepesun kestäviä. Astiaston on suunnitellut teollinen muotoilija Heikki Koivurova.

Repolar Pharmaceuticals Oy - lääkevoiteet

Suomalainen perheyritys Repolar Pharmaceuticals tutkii, kehittää ja markkinoi haavojen, ihon ja kynsien bakteeri-, sieni- ja hiivatulehdusten hoitoon tarkoitettuja valmisteita ihmisille ja eläimille. Tuotteiden teho perustuu suomalaisen metsäkuusen sisältämiin biologisesti aktiivisiin komponentteihin ja patentoituun menetelmään, jolla pihkan hyvät ominaisuudet saadaan säilymään. Valmisteita myydään apteekeissa sekä käytetään sairaaloissa. Valmisteita ovat mm. Abilar® 10 % ja Abicin® 30 % sekä eläimille AniVox® ja AniLavo®.

Sellusta Finland - askartelumassa

Jyväskyläläinen Sellusta Finland kehittää, jalostaa, innovoi ja myy korkean jalostusasteen puukuitutuotteita ja -palveluja. Yrityksen tuotteita ovat Sellusta Pulp -askartelukonsepti, johon kuuluu Sellusta-askartelumassa sekä Sellusta Panel -sisustus- ja pakkausratkaisut. Askartelumassa on ekologinen, myrkytön, ei-sotkeva, maalattava, uudelleenkäytettävä, kierrätettävä tai poltettava askartelumassavaihtoehto päiväkoteihin, kouluihin ja vanhusten palvelukeskuksiin.

TRESTIMA - metsänmittausjärjestelmä

TRESTIMA Metsänmittausjärjestelmä on maailman ainoa valokuviin pohjautuva metsämittausjärjestelmä. Metsä kuvataan mobiilisovelluksella, joka tunnistaa kuvista runkojen läpimitat ja lajit. Tuloksena saadaan ainutlaatuisen tarkkaa tietoa metsän kokonaispuustosta ja lajisuhteista. Messuilla esitellään myös Trestima Stack, joka on tukki- ja energiapuupinojen mittausmenetelmä sekä metsänomistajille tarkoitettu Metsanmyynti.fi-mobiilipalvelu.

Uusipuu-näyttely

Metsäalan toimijoiden yhteinen Uusipuu.fi-hankkeen näyttely todistaa, että puupohjainen biotalous on jo nyt merkittävää liiketoimintaa. Näyttelyssä nähdään muun muassa erilaisiin käyttötarkoituksiin ja -vaatimuksiin soveltuvia pakkausmateriaaleja, säilytysratkaisuja ja lääketieteen sovelluksia.

VJ Wooden - saunatuotteet ja keittiövälineet

VJ Wooden tekee suomalaisesta puusta keittiövälineitä, saunatuotteita ja koriste- ja lahjatuotteita. Puulajeina käytetään pihlajaa, koivua, haapaa, kuusta ja mäntyä sekä sellaisenaan että lämpökäsiteltynä. Valmistukseen käytettävät puut saadaan sahateollisuudesta tai valmistajien omasta metsästä. Oululaisella uudella yrityksellä on noin 80 kädentaitajaa ja puuseppää tekemässä tuotteita, joita markkinoidaan kuluttajille ja liikelahjoiksi. 

Biotalouden superviikko 6.-12.11.

Metsämessujen ja sijoittajatapahtuma Slushin yhteisenä teemana on biotalous. Tapahtumien ainutkertaisen yhteistyön tuloksena biotalouden innovaatioita, yrityksiä ja puheenvuoroja ja näkökulmia esitellään Helsingissä viikon ajan harvinaisen monipuolisesti ja laajasti. 

Metsämessut 6.-8.11.

Metsän virkistyskäyttöä ja metsänhoitoa esittelevä Metsämessut on alan suurimpia tapahtumia Suomessa. Metsämessujen kanssa samaan aikaan järjestetään Suomen Metsäyhdistyksen Metsäpäivät.www.helsinginmetsamessut.fi

Meidän viikonloppu kokoaa yhteen koko perheen suosikkimessut: ELMA, Metsä, Kädentaito, OutletExpo ja Lemmikki. Tapahtumakokonaisuus järjestetään Messukeskuksessa 6.–8.11.2015. Samalla lipulla kaikki tapahtumat. Liput Messukeskuksen verkkokaupasta tai ovelta. www.meidanviikonloppu.fi

04.02.2017 3.13Terminaalitoiminnot energiatehokkaassa puutavaralogistiikassa
04.02.2017 1.12Kari Mikkilästä Logsetin talous- ja hallintojohtaja
03.02.2017 18.10KUVAKISA PUUKUSKEILLE! Tunnista kuvan auto ja tehdas missä ollaan - voita Fazerin Sinistä Ammattilehden Facebookissa
03.02.2017 18.01Heikki Hämäläinen voitti 150 euron lahjakortin Ammattilehden Facebook kisassa
03.02.2017 16.22KATSO TÄSTÄ KUVAT! Logset järjesti onnistuneen työnäytöksen tänään Hausjärvellä
03.02.2017 15.17Koneosapalvelusta Koppom Maskin AB:n jälleenmyyjä
03.02.2017 10.00Metsä Groupin vuoden 2016 vertailukelpoinen liiketulos 439 Meur
03.02.2017 9.30Mercedes-Benz G 500 4x4² Infrastar Oy:llä vaativissa työnjohto- ja huoltotehtävissä
03.02.2017 9.30Kaustisilla uusitaan Raumansillan päällysrakenteita
03.02.2017 9.00Puutavarapankkojen pinnoitteitten lumentarttuvuutta tutkitaan.
03.02.2017 3.33Kosteikot tärkeitä luonnonkatastrofien torjunnassa
02.02.2017 16.01John Deeren hakkuutähdepaalainyksikön oikeudet Wellinkcaesar Timber Technologylle
02.02.2017 16.00Logset 8H GT harvesterin työnäytös huomenna Hausjärvellä
02.02.2017 9.02Inarin Juutua-Tuulispään virkistysmetsän käyttöä ohjaava suunnitelma valmistuu: suunnittelu poiki pysyvän yhteistyöryhmän paikkakunnalle
02.02.2017 8.00Uutta tehokasta aeroajattelua Isuzun pickup - mallistoon
02.02.2017 3.22Uusi hopeasävy käyttökokeiluun
01.02.2017 19.00SKAL Kuljetusbarometri 1/2017: Biotalouden investoinnit ruokkivat kuljetusten kysyntää; energiatehokkuutta kuljetuskaluston optimoinnilla, varovaista kiinnostusta yhdistelmäpituuden kasvattamiseen
01.02.2017 18.01Rottne esittelee uuden keskikokoisen 12 tonnin 8-pyöräisen F11D -kuormatraktorin
01.02.2017 14.40Pyhäjoella käynnistetään taajamateiden järjestelyt ja tie- ja rakennussuunnitelman laatiminen
01.02.2017 14.20KIVIROCK-LEHTI TULEE! Varaa ilmoituspaikkasi seuraavassa yli 250 sivuisessa järkäleessä
01.02.2017 14.00Neste myy Pietarsaaren terminaalin ruotsalaiselle Wibax Ab:lle
01.02.2017 12.21LUE TÄSTÄ! Historian suurin FLUID Finland lehti on ilmestynyt - 156 sivua teknistä luettavaa kone- ja kuljetusalan ammattilaisille
01.02.2017 11.02Puupohjainen tekstiilikuitu haastaa perinteisen valmistuksen - suomalaisyrityksen tavoitteena globaalit markkinat
01.02.2017 10.45RealParts ja Mikarent järjestävät yhteisen talvipäivän 4.2.2017 klo 10:00-15:00!
01.02.2017 8.00Puun ympärillä merkittäviä innovaatioita yli toimialarajojen menevällä allianssilla
01.02.2017 3.49V-Traffic mukana Vuosisadan Liikenneteko -hankkeessa Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi
01.02.2017 3.40Sotiemme veteraanit juhlivat Suomi 100 itsenäisyyden juhlavuotta lämpimin jaloin
01.02.2017 2.34Suden metsästys etenee
31.01.2017 15.00Moottorin osia 3D-tulostustekniikalla
31.01.2017 11.55Biotalouden investoinnit ruokkivat kuljetusten kysyntää; energiatehokkuutta kuljetuskaluston optimoinnilla, varovaista kiinnostusta yhdistelmäpituuden kasvattamiseen
31.01.2017 11.00Isuzu D-Max uudistuu - Paljon parannuksia ja uusi sydän
31.01.2017 9.15Stora Enso näyttää Lahden MM-hiihdoissa mihin puu pystyy
31.01.2017 9.00Iveco / De Rooyn tiimi ja Goodyear palkintopallille Dakar-rallissa
31.01.2017 9.00STIHL varoittaa väärennöksistä
31.01.2017 9.00Metsänomistajien päivä Rajamäellä 18.3.2017 klo 10­?15
31.01.2017 8.45Maatilojen neuvontakorvaus tuplaantuu helmikuun alusta alkaen
31.01.2017 0.07Puutavarayhdistelmän lika- / lumikuormaa on rakenteissa keskimäärin 1000 kg /kuorma.
30.01.2017 20.01Metsähake kuivaksi keinokuivurilla
30.01.2017 14.01Lähes 1,2 miljoonan euron rahoitus metsäbiotalouden innovatiivisten liiketoimintamallien tutkimukseen
30.01.2017 11.00Neljä Valmetin toimittamaa pehmopaperilinjaa käynnistetty kolmen kuukauden sisällä Lee & Manin tehtaalla Kiinassa
30.01.2017 9.45Neste MY uusiutuvan dieselin myynti laajenee raskaan kaluston Neste Truck -asemille
30.01.2017 4.10Yhdistelmien huomiovalot ja heijasusteipit ovat käytännön olosuhteissa aivan liian yleisesti huonossa hapessa.
30.01.2017 1.23Reservistä siviilipalvelukseen siirtymistä ilmiönä pitää tutkia tarkemmin
29.01.2017 13.11Puukaupassa lähenneltiin ennätyslukemia vuonna 2016
29.01.2017 12.55Energiavuosi 2016: Sähkönkäyttö kääntyi nousuun
29.01.2017 4.56Kaikille Saimaan kuuteille pyritään nyt takaamaan syntymäpesä apukinoksia tekemällä
29.01.2017 0.10YK:n metsästrategia hyväksyttiin
29.01.2017 0.07Miksi nanopinnoitteet?
29.01.2017 0.05Puutavarapankkojen pinnoitemenetelmiä on syytä edelleenkehittää.
28.01.2017 21.04Lue Scania Maailma 3/2016 lehti tästä
28.01.2017 19.57Nanopinnoitteistako apua puutavarayhdistelmien lumikuormien pienentämiseen.
28.01.2017 18.01Parempaa haketta polttoon - Luken uudesta mallista taloudellista hyötyä yrityksille
28.01.2017 17.00Tieliikenteessä kuoli 15 ihmistä joulukuussa
28.01.2017 16.00Valmet toimittaa kuidutinjärjestelmän Luso Finsalle Portugaliin
28.01.2017 9.21OSALLISTU KISAAN! Tonniviissataa tykkääjää täyteen Ammattilehden Facebook sivuille tammikuun loppuun - voita 150 eur lahjakortti
28.01.2017 5.55Yksityistielain uudistuksella selkiytetään vastuita ja turvataan liikkumisen edellytyksiä
28.01.2017 2.42Kuorma-autojen enimmäismassoja nostetaan
27.01.2017 19.01Kuluttajien luottamus vahvistui yhä tammikuussa
27.01.2017 18.10Koneosapalvelu Oy hakee Vilppulaan ostopäällikköä
27.01.2017 16.00LVM: VM:n virkamiehet osallistuivat liikenneverkkoyhtiön selvitystyöhön
27.01.2017 15.00Yhdysvalloissa kiertävä sauna kulkee Neste MY uusiutuvalla dieselillä
27.01.2017 13.21LUE TÄSTÄ! Vuodenvaihteen mielenkiintoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
27.01.2017 13.10LUE TÄSTÄ! ParkerStore Lähimyyjien uutislehti 1/2017 - paljon asiaa hydrauliikasta kone- ja kuljetusalalle
27.01.2017 11.00Kansallispuistojen käyntimäärät ja suotuisat talousvaikutukset edelleen kasvussa
27.01.2017 8.35Farmi Forest Oy ja Agritek Oy laajentavat yhteistyötään
27.01.2017 8.21Vene 17 Båt juhlistaa 100-vuotiasta Suomea
26.01.2017 18.10Kivihiilen kulutus kasvoi 31 prosenttia Suomessa vuonna 2016
26.01.2017 12.30Vuoden 2016 Sillanrakentamisen Hyvä idea -tunnustus Ruukki Constructionille, Versowoodille ja Parmalle
26.01.2017 12.00Yaran pelto- ja metsälannoitevalikoimat vuodelle 2017
26.01.2017 12.00Valmet kehittää laadunhallintatuoteperhettään tuomalla markkinoille täysin uudistetun Valmet IQ Web Monitoring System -katkokamerajärjestelmän
26.01.2017 11.45Wärtsilä optimoi Tallinkin uuden M/S Megastarin ylläpidon ja moottoreiden suorituskyvyn
26.01.2017 9.10Järjestöt: Kuntien korjausvelka hukassa - yritysten avulla terveempään talouteen
26.01.2017 8.47Liukas puu ja liukas kuormatila ovat asetuksenmukaisellakin kuormansidonnalla vaarallinen yhdistelmä.
25.01.2017 20.12Valmet toimittaa haihdutuslaitoksen Arkangelin sellu- ja paperitehtaalle Venäjälle
25.01.2017 19.401600 tykkäystä tuli täyteen äsken! Ammattilehden Facebook sivut saaneet suuren suosion lyhyessä ajassa
25.01.2017 18.01Moottoripyörät pärähtävät käyntiin MP-messuilla
25.01.2017 16.45Ovatko dieselautot lähipäästöiltään niin huonoja kuin väitetään?
25.01.2017 15.00Nuori, pidä kiirettä! Maanmittauslaitoksen kesätyöpaikkojen hakuaika päättyy 27.1.
25.01.2017 15.00Lammas- ja lehmipaimenviikoille ennätysmäärä hakemuksia
25.01.2017 15.00Metsä Group tarjoaa kesätöitä 900 nuorelle
25.01.2017 3.36Metsähallitus tarkisti tienkäyttömaksujaan
25.01.2017 0.55Puolustus ei perustu vapaaehtoisuuteen
24.01.2017 18.10KUVAKISA KONEVÄELLE! Missä Ammattilehden Mediamobiili oli isojen koneiden vierellä...?
24.01.2017 13.00Mercedes-Benzin muotoilujohtajalle Gorden WagenerilleYhdysvaltain arvostetuin muotoilupalkinto
24.01.2017 12.00Stora Ensolle tunnustusta maailmanlaajuisesta johtajuudesta ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä
24.01.2017 10.30Kinkkurasvoista valmistettiin 10 000 litraa Neste MY uusiutuvaa dieseliä
24.01.2017 9.30Puuinfo järjestää opintomatkan Saksaan 4.-7.5.2017
24.01.2017 9.15Seminaari/webinaari 8.2.2017 Miksi metsien taloudellisia mahdollisuuksia jätetään käyttämättä
24.01.2017 9.00Metsä Groupin karttajärjestelmässä jo 235 000 kilometriä sähkölinjoja merkittävä parannus työturvallisuuteen
24.01.2017 8.55Ministeri Berner: Väylien rahoituksen uudistustarve on ratkaistava
24.01.2017 5.45Vuosaaren tunnelin sulku 25.1.2017 klo 22.00 alkaen
24.01.2017 3.33Liukuestetolpista iso apu kuormansidonnalle - suurtehojarruista yhdistelmän pysähtymiselle.
23.01.2017 18.22Maakunnallinen Yrittäjäpalkinto 2016 myönnettiin Metsä-Multia Oy:lle
23.01.2017 18.20Jyväskylän Yrittäjien vuoden 2016 Yrittäjäpalkinto myönnettiin AFM-Forest Oy:lle
23.01.2017 18.10Puunkuormauksen mullistava HiVision -ohjaus on nyt tilattavissa Loglift ja Jonsered -nostureihin
23.01.2017 17.10Nimityksiä Veho Hyötyajoneuvoissa
23.01.2017 15.30Sammansalmen sillan korjaus aiheuttaa muutoksia liikenteelle Sysmä-Luhanka tiellä
23.01.2017 15.10Estä rengasvahinko ennalta - Aramid-vahvistetut sivupinnat suojaavat tehokkaasti vaurioilta
23.01.2017 14.35SONAX tuo markkinoille täysin uudenaikaisen lasinkovan, mutta joustavan keraamisen pinnoitteen
23.01.2017 14.22Vastuullinen pintakäsittely takaa pidentyneen käyttöiän ja paremman ulkomuodon.

Näytä lisää »