Suomalaistutkijat valmistavat aurinkosähköllä raakaöljyä ilmasta - Mullistava koelaitos käynnistyi Lappeenrannassa

11.06.2017

Tutkimusryhmän mukaan Soletair-niminen koelaitos on jo herättänyt merkittävää kansainvälistä kiinnostusta.

Koelaitos tuottaa hiilivetyjä, joista voidaan valmistaa liikenteen polttoaineita ja kemikaaleja.
Soletairin lopputuote on fossiilista raakaöljyä korvaava, uusiutuva hiilivety. Kari Kosonen / Yle

Suomessa on käynnistetty koko maailman mittakaavassa harvinaislaatuinen uusiutuvia hiilivetyjä tuottava koelaitos.

Hiilivedyt lukeutuvat maailman tärkeimpiin yhdisteisiin, sillä niistä jalostetaan esimerkiksi autojen, laivojen ja lentokoneiden polttoaineet sekä iso osa muoveista.

Soletair-niminen pilottilaitos voi käyttää raaka-aineenaan ilmasta kaapattua hiilidioksidia ja vedestä irrotettua vetyä.

Prosessi vaatii paljon sähköä. Energia tuotetaan kokonaan paikan päällä, laitokseen kytketyllä aurinkovoimalalla.

Koelaitos on rakennettu kolmeen merikonttiin Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) kampukselle. Soletair on LUT:n ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n yhteishanke.

Yle pääsi tutustumaan laitokseen ennen virallisia avajaisia.

Lopputuote on käytännössä uusiutuva ja hiilineutraali raakaöljy, jonka energiakäyttö ei kiihdytä ilmastonmuutosta.

– Tuotteesta voidaan valmistaa bensaa, dieseliä, kerosiinia ja muovien raaka-aineita. Käytännössä tuote voi korvata fossiilisen raakaöljyn, joka nyt menee jalostamoihin, VTT:n johtava tutkija Pasi Vainikka kertoo.

VTT:n johtava tutkija Pasi Vainikka ja LUT:n sähkötekniikan professori Olli Pyrhönen
VTT:n johtava tutkija Pasi Vainikka ja LUT:n sähkötekniikan professori Olli Pyrhönen tutkivat hiilidioksidin kaappaamista ilmasta.Kari Kosonen / Yle

"Teknologia on olemassa"

Maallikon korvaan raakaöljyn valmistaminen ilmasta ja vedestä kuulostaa mullistavalta, mutta Soletairin teknologiassa ei varsinaisesti ole mitään uutta.

Vety erotetaan vedestä elektrolyysilaitteistolla. Hiilidioksidia kaapataan ilmasta ilmanpuhdistimen kaltaisella yksiköllä, jota käytetään esimerkiksi avaruusaluksissa ja sukellusveneissä.

Hiilidioksidi ja vety puolestaan yhdistetään lähes sata vuotta tunnetulla Fischer-Tropsch-synteesillä. Uutta on ennen kaikkea laitteistojen yhteispeli ja aurinkoenergia voimanlähteenä. Prosessiin voi tutustua tarkemmin tutkimusprojektin verkkosivuilla(siirryt toiseen palveluun).

Soletair-tutkimushankkeessa yhtenä keskeisenä tavoitteena onkin todistaa prosessin tekninen toimivuus yhdessä paikassa.

– Teknologisesti raakaöljyn korvaaminen on tehtävissä. Sen haluamme nyt todistaa, Vainikka sanoo.

Alkukankeuksien myötä laitteisto on saatu toimimaan yhteen. Ylen vieraillessa paikan päällä, viimeisen merikontin letkusta valui kirkasta nestettä näytepulloon. Kemiallisilta ominaisuuksiltaan tuote kelpaa sellaisenaan jalostamolle.

Koelaitos tuottaa myös kiinteää, vahamaista tuotetta, joka näyttää ja tuntuu lähinnä perinteiseltä parafiinikynttilältä.

Infografiikka
Yle Uutisgrafiikka

Tässä kohtaa on syytä muistaa, että Soletair on vasta koelaitos. Se tuottaa kesän aikana uusiutuvia polttoaineita ja kemikaaleja noin 200 litraa tutkimuskäyttöön. Maailman päivittäinen fossiilisen öljyn kulutus taas on noin 100 miljoonaa tynnyriä (á 159 litraa) päivässä.

Soletairin lopputuote on ymmärrettävästi selvästi kalliimpaa kuin perinteinen raakaöljy. Aurinkosähkön tuotantokustannukset kuitenkin laskevat ja Soletairin käyttämä teknologia halventuisi, mikäli laitteistojen massatuotanto alkaisi.

Tutkimusryhmä arvioi(siirryt toiseen palveluun), että Soletairin raakaöljy maksaisi noin 140 dollaria tynnyriltä vuosien 2030–2040 välillä, jos prosessissa käytetyn sähkön hinta olisi 25 euroa megawattitunnilta.

Fossiilinen raakaöljy maksoi tuon verran tammikuussa 2008, mutta tätä nykyä hinta pyörii alle 50 dollarissa.

Kannattavinta Soletairin tuotanto olisi Pohjois-Afrikassa, missä aurinkosähköä on liki loputtomasti tarjolla. Suomessa voitaisiin puolestaan hyödyntää joko tuuli-, ydin- tai vesivoimaa prosessin energianlähteenä.

Uusiutuvaa raakaöljyä tuottava koelaitos Lappeenrannan teknillisen yliopiston pihalla.
Soletair on rakennettu merikontteihin, joten laitteistoa voi siirtää helposti.Kari Kosonen / Yle

Öljy on edelleen maailman tärkein primäärienergian lähde ja sen korvaamista pidetään yleisesti ilmastonmuutoksen torjuntatyön vaikeimpana rastina. Henkilöautoliikenne voidaan kenties sähköistää, mutta raskas meriliikenne, lentoliikenne ja kemianteollisuus tarvitsevat jatkossakin hiilivetyjä.

Ratkaiseva kysymys Soletairin kaltaisen teknologian yleistymiselle onkin tiukkojen päästövähennystavoitteiden laajentuminen sähkön- ja lämmöntuotannosta liikenteeseen.

– Jos lentoliikenteen päästöjä täytyy leikata merkittävästi, niin jotain tällaista täytyy tulla välittömästi, Vainikka sanoo.

Sähkön varastoinnista liiketoimintaa?

Soletair-projekti liittyy myös energiatekniikan toiseen kuumaan puheenaiheeseen, sähkön varastointiin.

Aurinko- ja tuulivoimatuotannon yleistyminen tarkoittaa sitä, että aurinkoisina ja tuulisina päivinä sähköä voi olla tarjolla selvästi enemmän kuin sille on käyttöä.

– Akkuteknologiat yleistyvät, mutta ison energiavaraston tekeminen vaatii myös kemiallista prosessia. Tämä on siitä esimerkki, LUT:n sähkötekniikan professori Olli Pyrhönen kertoo.

Näytepullossa on uusiutuvaa hiilivetyä.
Soletairin tuottamia hiilivetyjä voidaan käyttää jalostamolla sellaisenaan.Kari Kosonen / Yle

Soletairissa ylijäämäsähkö siis varastoidaan hiilivedyiksi. Pyrhönen näkee Soletairin kaltaisessa ratkaisussa myös isoja liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Soletair on liikuteltava laitos, jonka voi viedä sinne missä hajautettua sähköntuotantoa on.

– Suomalaisen prosessiteollisuuden osaaminen on kovaa luokkaa. Näkisin että järjestelmästä voisi ihan hyvin tulla prosessiteollisuuden laitevalmistajien tuote tai tuotteita.

Soletair-tutkimusprojektissa on useita energia-alan yrityksiä, tunnetuimpina ABB, Woikoski ja Gasum.

Kansainvälinen kilpailu on kuitenkin kovaa. Raakaöljyn korvaamista päästöttömillä vaihtoehdoilla tutkitaan muun muassa EU:n tutkimusohjelmissa.

Soletairin kaltaisia hankkeita on vireillä myös esimerkiksi Yhdysvalloissa. Kaupallisessa käytössä on esimerkiksi öljyjätti Shellin Qatarin-hank(siirryt toiseen palveluun)e, jossa käytetään samankaltaista synteesiä. Siellä tosin raaka-aineena toimii fossiilinen maakaasu.

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen
18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä
18.03.2024 8.00Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa
17.03.2024 15.00Superpuolikkaat tuo tehokkuutta kierrätykseen
16.03.2024 16.00Korjuuyrittäjät investoivat kalustoon haastavista ajoista huolimatta
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.03.2024 19.00Vuokrakoneilla tehokkuutta kierrätysprosesseihin
15.03.2024 9.17Valkohäntäpeurakanta laskee suunnitellusti - Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta
15.03.2024 9.02Tiguanin lataushybridien myynti alkaa
14.03.2024 15.13Volvo Finland Ab muuttaa organisaatiotaan - Manninen palaa Volvolle
14.03.2024 13.13Renault Trucksilla vahva vuosi takana - uusien autojen toimitukset kasvoivat liki viidenneksellä
14.03.2024 13.13Ruotsalaisvalmistajan raskaiden perävaunujen Trako-vetoaisoissa havaittu merkittäviä puutteita
14.03.2024 9.00MAN jatkaa itsenäisesti kulkevien kuorma-autojen kehittämistä
13.03.2024 17.00Nordic Traction Group ilmoittaa strategisesta aikeestaan siirtää telatuotanto Skotlannista Suomeen
12.03.2024 18.00Puutavaterminaalissa operoitaessa luotettavuus ja tehokkuus ratkaisee
12.03.2024 14.45MEP Elsi Katainen: Jättirekkojen rajat ylittävä liikenne sinetöitiin parlamentin kantaan
12.03.2024 13.20Kartonkitehtaan sivuvirrat viljelijöille hyötykäyttöön
12.03.2024 10.00Uusien autojen verkkokaupan pioneeri vaihtaa nimeä
12.03.2024 8.00Ennallistamisasiantuntijat: Ennallistamisasetus tavoittelee elinympäristöjen tilan parantamista laajasti
11.03.2024 18.00T. ja J. Kivioja Oy: Energia-alan kokonaispalvelua
11.03.2024 11.27Keski-Suomen maanteiden päällysteitä korjataan vuonna 2024 yhteensä 200 km tieosuudella
11.03.2024 11.11Scanian myynti ja tulos kasvoivat merkittävästi vuonna 2023 - Sähköautojen kysyntä vaimeaa
11.03.2024 10.30NDI laajentaa edullisten maatalousrenkaiden valikoimaa
11.03.2024 8.22Metsä Group palkkaa 16-17-vuotiaita kesätöihin
10.03.2024 17.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.03.2024 11.00Toimitusketjujen viiveet ja tilauskannan oheneminen söivät Keslan tulosta
07.03.2024 13.33Valmet toimittaa uuden keittimen yläerottimen Mönsteråsin sellutehtaalle Ruotsiin
07.03.2024 10.14MacGregorille suuri nosturitilaus VARD-laivanrakennusyhtiöltä kaapelinlaskualusprojektiin
07.03.2024 10.00Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita saaliiksi aiempaa vähemmän
06.03.2024 16.00Allison Transmissionilta uusi täyssähköisen 8,5-tonnin akseli
06.03.2024 9.06Suomessa lähes neljä miljoonaa ajokortillista
06.03.2024 9.00Siltojen korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen tulevana kesänä Vantaalla Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä
06.03.2024 8.50Vianor uusiin tiloihin Seinäjoella
05.03.2024 10.10Valmet Automotiven vuosikatsaus 2023: Positiivinen liiketulos haastavassa markkinassa
05.03.2024 10.00Nauvo-Korppoon ja Vartsalan lauttaliikenteeseen luvassa parannuksia kesäkuusta alkaen
05.03.2024 9.00EU:n ennallistamisasetus on hyväksytty Euroopan parlamentissa - ajankohtaiswebinaari pureutuu asetuksen toteutukseen ja etenemiseen
04.03.2024 17.00Magni-kurottajat tekevät uuden maahantuojan voimin paluun Suomen markkinoille
04.03.2024 12.00AVS-Yhtiöt Oy siirtyy Beijer Tech:n omistukseen
04.03.2024 8.30Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
04.03.2024 7.50Tilasto: Ennätysmäärä uusia yhteismetsiä perustettiin viime vuonna
03.03.2024 15.00Optimaalisella kuljetuskalustolla päästään parhaaseen tulokseen puunajossa
03.03.2024 10.00Suomen ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2023
02.03.2024 12.10Uusi ympäristöystävällinen teräketjun voiteluaine vakuuttaa ominaisuuksillaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.03.2024 8.49Metsähallitus avaa tontinluovutuskilpailun Kilpisjärvellä matkailuliiketoiminnan edistämiseksi
01.03.2024 8.30Keslan tilinpäätöstiedote: liikevaihto kasvoi, tulos parani
29.02.2024 9.30Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet sekä työvoiman heikko saatavuus puutarhaviljelyn haasteina
29.02.2024 9.20Ratatyöt hidastavat lentoaseman junayhteyksiä pk-seudulla
29.02.2024 9.11Biokaasulaitoksen maanrakennustyöt käynnistyvät Kiuruvedellä
28.02.2024 18.20Korpipojat Oy: Korpimetsien korjuuta luontoa kunnioittaen
28.02.2024 16.09Merikarvian sahan toiminta lakkaa kesäkuussa
28.02.2024 16.00AUTO 2025 palaa maaliskuussa Messukeskuksen ohjelmaan
28.02.2024 8.45MAN valmistautuu raskaan liikenteen sähköistymiseen avaamalla akkukorjaamoiden verkoston Eurooppaan
28.02.2024 8.33Suomen metsäkeskuksen sähköinen asiointipalvelu Metsään.fi uudistuu
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
27.02.2024 13.00Metsätalouden Metka-tukien haku avautuu maaliskuun alussa
27.02.2024 9.17Metsä Group luopuu puunhankintaliiketoiminnoistaan Virossa
26.02.2024 16.44Huippumodernin sahalaitoksen tehokasta tukkien käsittelyä
26.02.2024 16.00Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen logistiikka takaa toimitusvarmuuden asiakkaille
26.02.2024 12.22Suomen Lantakaasu Oy ostaa Nurmon Bioenergian
26.02.2024 12.00Muodostelmaluistelu: Suomenmestaruudet ratkaistu - Junioreissa yllätysvoittaja
26.02.2024 12.00Kansainvälinen nesteiden kuljetusyritys HOYER tilaa 165 DAF XG -vetoautoa
26.02.2024 10.15Renault jo seitsemännen kerran The Car of the Year voittaja
26.02.2024 9.12Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen

Näytä lisää »