Ponssen uutuusratkaisut esillä Jämsässä

01.09.2022 8.26

ponsse_metko22.jpeg

Järjestyksessään 19. FinnMETKO-näyttely järjestetään Jämsässä 1.–3.9.2022. Suomen suurimmalla raskaskonealan ammatti- ja myyntinäyttelyalueella on kokoa yli 200 hehtaaria ulko- ja sisäosastoineen. Ponsse on näyttävästi mukana FinnMetko-näyttelyssä laajalla uutuustuotemallistolla. 

Uutuusratkaisuista osastolla on esillä muun muassa PONSSE EV1, sähkökäyttöisen kuormatraktorin teknologiakonsepti, PONSSE Scorpion Giant -harvesteri, PONSSE Mammoth -kuormatraktori ja PONSSE H8 -harvesteripää. Osastollamme on esillä myös PONSSE Simulaattorit, joiden avulla niin ammattilaisten kuin opiskelijoiden kouluttaminen on taloudellista, turvallista ja ekologista. Esittelemme lisäksi uusia tuoteominaisuuksia ja palveluita, joita ovat Ponsse Active Cabin -ohjaamon vaimennusjärjestelmä, kuljettajan työergonomiaa parantava Active Seat -kuljettajan istuinratkaisu ja Ponsse Managerin uudispalvelut, kuten satelliittitiedonsiirto ja API-ratkaisut. Esillä ovat myös vastuullisen puunkorjuun nykyaikaisimmat palvelut ja ominaisuudet, jotka parantavat tuottavuutta ja metsäkoneyrittäjän ja -kuljettajan arkea. 

Osastolla 862 järjestetään työnäytöksiä päivittäin kello 10.00, 12.30 ja 15.00. 

Uusi teknologiakonsepti, PONSSE EV1, on täysin sähkökäyttöisellä voimansiirrolla varustettu kuormatraktori, joka hyödyntää edistyksellistä Epec Flow -sähköistysjärjestelmää. Sen melu- ja päästötasoja on painettu alas, tinkimättä suorituskyvystä. Sähköisellä voimansiirrolla varustettu metsäkone tulee kaupallisesti saataville myöhemmin, mutta konseptilla voimme esitellä teknologiaa jo nyt. EV1 käyttää Epecin teknologiaa, joka soveltuu hyötyajoneuvojen ja liikkuvien työkoneiden sähköistämiseen jo tänä päivänä. Ponssen teknologiakonsepti näyttää suuntaa tulevaisuuden teknologian kehitykselle ja vastuullisen puunkorjuun ratkaisuille. Ponsse EV1 -konsepti on kehitetty Ponssen ajokoneiden suosituimman kokoluokan, 15 tonnin kuormankantokyvyn kuormatraktoriin.  

Ponsse esittelee teknologiakonseptin harvennushakkuille  

Ponssen kehittämällä teknologiakonseptilla voidaan ensimmäistä kertaa metsäkoneiden historiassa mitata metsään jäävä puusto poistetun puuston lisäksi. Tavoitteena on tunnistaa konetta ympäröivät puut ja niiden tarkka sijainti koneeseen nähden. Kerätyn tiedon avulla avustin opastaa kuljettajaa löytämään oikean ja metsänhoidon kannalta parhaan harvennustiheyden. Kuljettajalla on koko ajan tarkka tieto niin ajourien sijainnista kuin metsään jäävästä puustosta, jonka järjestelmä myös dokumentoi. Lidar-tekniikkaa hyödyntävällä konseptilla esittelemme teknologian tarjoamia mahdollisuuksia tulevaisuuden puunkorjuussa.

PONSSE Scorpion Giant -harvesteri ja PONSSE Mammoth -kuormatraktori

PONSSE Scorpion Giant on monikäyttöinen harvesteri vaativiinkin olosuhteisiin. Harvesteri on kehitetty yhdessä asiakkaiden kanssa, heidän toiveitaan kuunnellen. Scorpion Giant voidaan varustaa H8-harvesteripäällä, mutta siihen sopivat myös pienemmät Ponssen harvesteripäät. Scorpion Giant sisältää Scorpion-tuoteperheestä tuttuja edelleen kehitettyjä ratkaisuja, joita ovat suurempi koneen vetovoima ja entis­tä voimakkaampi C50+-nosturi. Haarukkapuominsa ansiosta nosturista on erinomainen näkyvyys hakkuutyömaalle, ja siinä on edistykselliset aktiiviset levellointi- ja vakautusjärjestel­mät. 

PONSSE Scorpion Giantissa on yksiosainen etuikkuna, joka yltää ohjaamon katolle saakka. Tämän ansiosta ohjaamosta on entistäkin parempi näkyvyys ja siinä voidaan työskennellä turvallisesti kaikenlaisissa olosuhteissa. Ohjaamo on käytännöllinen ja hiljainen maisemakonttori, joka on kehitetty kuljettajien viihtyvyyttä ja jaksamista ajatellen. 

PONSSE Opti 5G -tietojärjestelmä

PONSSE Opti 5G -tietojärjestelmä esiteltiin vuonna 2021 uuden Scorpion-sukupolven myötä, ja nyt se tulee saataville kaikkiin harvesterimalleihin. Opti 5G:n kehittyneen käyttöliittymän ansiosta teet päivittäiset toimet ja säädöt hetkessä ilman valikoiden selailua, ja usein käytettävät toiminnot ovat erityisen helppoja käyttää. Opti 5G tuo käyttöön myös Harvester Active Crane -ominaisuuden, jonka avulla kuljettaja voi hallita nosturia tehokkaasti. Opti 5G:n tuottamaa tietoa käytetään tehokkaasti myös muissa digitaalisissa palveluissa. 

PONSSE OPTI 5G on saatavilla kaikkiin harvesterimalleihin Q1/2023 valmistusajankohdasta alkaen.   

PONSSE Harvester Active Crane

Harvester Active Cranen avulla nosturi on aiempaa helppokäyttöisempi. Kuljettajan ei tarvitse hallita erikseen nosturin toimintoja, vaan ohjata ainoastaan harvesteripäätä haluamaansa suuntaan, haluamallaan nopeudella. Päätyvaimennukset tekevät käytöstä sujuvaa. Harvester Active Crane helpottaa myös uusien kuljettajien oppimista taloudelliseen ja konetta säästävään työtapaan. Optiona saatava Harvester Active Crane tulee nyt C50/C50+-nosturien lisäksi saataville myös C44+-liikeratanostureihin. 

PONSSE H8 – uuden sukupolven harvesteripää

Uudessa PONSSE H8 -harvesteripäässä on voimakas syöttö, vahva ote ja ketterä runko. Sahakotelon alue on entistä avarampi, minkä ansiosta siinä on hyvät lumiominaisuudet ja se soveltuu hyvin puustolle, jossa on suuret tyvilaajentumat. Harvesteripää sopii tuoteperheen suurimpiin PONSSE Ergo-, Scorpion Giant- ja Bear -harvestereihin. Uusi H8 sisältää myös optiona saatavan Active Speed -uutuusominaisuuden, joten harvesteripään syöttönopeutta voidaan säätää puulajien ja runkojen halkaisijan perusteella. 

PONSSE Mammoth -kuormatraktori – ennennäkemätöntä kuormankantokykyä

PONSSE Mammoth -kuormatraktori varmistaa tuottavan puunkorjuun myös kaikkein vaativimmilla savotoilla. Edistykselliset ominaisuudet pääsevät parhaiten esiin istutusmetsissä, pitkillä kuljetusmatkoilla ja muissa haastavissa olosuhteissa. Portaattomalla CVT-ajovoimansiirrolla ja PONSSE K121 -kuormaimella varustetun Mammothin järeiden runkorakenteiden ja väkivahvan hydrauliikan ansiosta isot rungot ja raskaat kuormat liikkuvat vaivattomasti haastavissakin maastoissa. PONSSE Mammoth -kuormatraktorissa metsäkoneenkuljettajan ergonomia on otettu huomioon kaikessa kehityksessä ja se on varustettavissa kuljettajan työergonomiaa parantavilla uutuusominaisuuksilla, Active Cabinilla ja Active Seatilla. 

PONSSE Active Cabin -ohjaamon vaimennusjärjestelmä

Ponsse kuormatraktorit (paitsi Bison) voidaan nyt varustaa Ponssen kehittämällä, rakenteeltaan yksinkertaisella ja hyvin toimivalla ohjaamon vaimennusjärjestelmä PONSSE Active Cabinilla. Sen avulla metsäkoneenkuljettaja jaksaa paremmin pitkänkin työvuoron, kun järjestelmä vaimentaa ohjaamoon kohdistuvat rasitukset. Active Cabin on saatavana Buffalo-, Elephant-, Elephant King- ja Mammoth -kuormatraktoreihin. PONSSE Bison on varustettu Ponssen omalla edistyksellisellä Active Frame -ohjaamon levelointijärjestelmällä.

PONSSE Active Seat on metsäkoneenkuljettajien toiveista kehitetty istuimen toiminto. Uusi Active Seat parantaa käytettävyyttä, koska istuin kääntyy ja seuraa nosturin liikkeen mukaan puomin kärkeä ja tekee näin metsäkoneenkuljettajan työstä tuottavampaa. PONSSE Active Seat on saatavilla optiona kaikkiin PONSSE-kuormatraktoreihin, joissa on PONSSE Active Crane -kuormaimen hallintajärjestelmä.

PONSSE Active Crane on kuormatraktorin kuormaimen hallintajärjestelmä, jolla kuljettaja ohjaa yksittäisten toimintojen asemesta kahmarin liikettä ja jonka ansiosta kuljettaja voi tehokkaasti keskittyä kuormaintyöskentelyyn. Active Cranea hallitaan helposti kahdella ohjainvivulla, joista toisella ohjataan kahmarin korkeutta maasta ja toisella liikkeen suuntaa.

PONSSE Forwarder Extra Display on kuormatraktorin lisänäyttö. Se peilaa ohjaamoon asennetun Opti-näytön näkymän, joka moottorin suuntaan ajettaessa jää kuljettajan selän taakse piiloon. Lisänäytön ansiosta kuljettajan ei tarvitse ajosuunnan muuttuessa kääntää istuintaan toisinpäin seuratakseen näyttöä. Tämä parantaa merkittävästi niin kuormatraktorin sujuvaa etenemistä kuin työn turvallisuutta.

PONSSE Active Manual opastaa ja ohjaa videoiden avulla 

Active Manual on videoita sisältävä käyttö- ja huolto-ohjepalvelu metsäkoneenkuljettajan päivittäisen työn tueksi. Visuaalinen PONSSE Active Manual on mobiilissa toimiva käyttö- ja huolto-ohjepalvelu, joka tukee käyttö- ja huolto-ohjekirjaa tarjoamalla videoita ohjekirjan rinnalla. PONSSE Active Manual löytyy Applen ja Androidin sovelluskaupoista. PONSSE Active Manual -palvelussa on tällä hetkellä rajoitetusti Ponssen eri tuotteita ja sovellukseen lisätään uusia malleja ja materiaaleja jatkuvasti päivitysten myötä.

PONSSE Active Care -huoltosopimus maksimoi koneen käytettävyyden, tuottavuuden ja tehokkuuden    

Huoltosopimukset uusille ja käytetyille metsäkoneille

Maailman paraskin metsäkone tarvitsee huoltoa toimiakseen tuottavasti ja luotettavasti vuodesta toiseen. Toimintaympäristöön ja liiketoimintaan sopivalla, räätälöidyllä PONSSE Active Care -huoltosopimuksella ulkoistat metsäkoneesi huollot Ponssen ammattitaitoiselle huoltoverkostolle.

Active Care -huoltosopimuksella koneellasi on automaattisesti 10 000 tunnin Frame & Crane Care -runkoturva. Takuu kattaa runkorakenteet, kuten etu- ja takarungon, keskinivelen, nosturin jalustan sekä pää-, nosto- ja siirtopuomien rungot.

PONSSE Active Care+ – ensiluokkaista ylläpitoa uudelle koneelle
Uuden metsäkoneesi huoltosopimuksen yhteyteen voit liittää erinomaisen Active Care+ -lisäturvapalvelun. Lisäturva kattaa kaikki koneen pääkomponentit 100-prosenttisesti. Lisäturva on voimassa 6 000 tuntiin/3 vuoteen asti. 

Ponsse Manager on metsäkoneyrittäjän toiminnan hallinnointijärjestelmä

Manager on uuden sukupolven digitaalisten palveluiden alusta ja metsäkoneen toiminnan hallinnointijärjestelmä, jonka avulla asiakkaat saavat tärkeää tietoa kalustostaan. Se pitää asiakkaat ajan tasalla informaatiosta, joka vaikuttaa heidän kalustonsa kannattavuuteen ja jonka avulla toimintaa on mahdollista tehostaa. Jo käytössä olleiden huippuominaisuuksien rinnalla etsittelemme nyt Satellite- ja API-palvelut.


PONSSE MANAGER Satellite ja Satellite Report – koneenkäytön avaintiedot kaikilta savotoilta

Uusi PONSSE Manager Satellite -palvelu parantaa koneen yhteyksiä. Manager Satellite hyödyntää koneessa olevaa Connectivity Unit -telematiikkayksikköä, joka kerää dataa esimerkiksi koneen liikkumisesta, käytöstä ja suorituskyvystä ja näin varmistaa laajat raportointiominaisuudet. Satelliittipalvelun avulla kone voi kommunikoida satelliittiyhteyden kautta alueilla, joissa ei ole matkapuhelinverkkoa. Ponssen omistaman teknologiayhtiö Epec Oy:n kehittämä Connectivity Unit -yksikkö toimii täysin automaattisesti ilman erillisiä toimenpiteitä.

Ponsse Manager Satellite -raportointityökalu auttaa yrittäjää kehittämään toimintaansa. Raportointityökalu kertoo tavaralajitteiset tuotantomäärät koneittain, kuljettajittain ja tekoalueittain sekä konetunnit ja kumulatiivisen polttoaineen kulutuksen kaukaisimmiltakin savotoilta. Tieto kerätään ja toimitetaan kerran päivässä osana Ponsse Managerin tuottamaa kokonaisraporttia. 

Ponsse Manager Satellite -raportointityökalulla konetietojen siirto onnistuu alueilla, joissa ei ole matkapuhelinverkkoa. Tämä helpottaa metsäkoneenkuljettajaa, koska järjestelmä kerää tuotantotiedot sekä moottorin käyttötunnit ja polttoaineenkulutustiedot ohjausjärjestelmästä ja päivittää ne automaattisesti pilvipalveluun kerran päivässä. Ponsse Manager Satellite -raportointityökalulla voidaan näin edistää puunkorjuutoiminnan näkyvyyttä. Tiedot ovat nähtävissä PONSSE Manager Satellite -raporteissa.  

PONSSE Manager API -palvelu käsittelee tietoa pilviympäristössä

PONSSE Data API on innovatiivinen rajapinta, joka tuottaa tärkeitä ja tarkkoja tietoja metsäkonekaluston raportointiin, seurantaan ja resurssisuunnitteluun. Tiedon avulla asiakas voi muodostaa erilaisia raportteja tehostamaan resurssisuunnittelua ja tulevien töiden aikataulun määrittämistä. 

PONSSE Manager API -palvelun ideana on käsitellä yksittäisistä metsäkoneista kerätyt tiedot pilviympäristössä ja tuoda ne sen jälkeen tarjolle asiakkaan IT-järjestelmiin. Näiden tietojen pohjalta voidaan laatia erilaisia raportteja tehostamaan resurssisuunnittelua ja tulevien töiden aikataulun määrittämistä. API-palvelulla voidaan automatisoida manuaalisia rutiinitehtäviä, jolloin säästyy aikaa ja vältetään kirjoitusvirheitä ja tiedon laatu paranee. PONSSE Manager API:n ja sen tietojenkäsittelyominaisuuksien avulla oleelliset tiedot ovat nopeasti käytettävissä ja tukemassa oikeiden päätelmien tekemistä.  

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen
18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä
18.03.2024 8.00Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa
17.03.2024 15.00Superpuolikkaat tuo tehokkuutta kierrätykseen
16.03.2024 16.00Korjuuyrittäjät investoivat kalustoon haastavista ajoista huolimatta
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.03.2024 19.00Vuokrakoneilla tehokkuutta kierrätysprosesseihin
15.03.2024 9.17Valkohäntäpeurakanta laskee suunnitellusti - Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta
15.03.2024 9.02Tiguanin lataushybridien myynti alkaa
14.03.2024 15.13Volvo Finland Ab muuttaa organisaatiotaan - Manninen palaa Volvolle
14.03.2024 13.13Renault Trucksilla vahva vuosi takana - uusien autojen toimitukset kasvoivat liki viidenneksellä
14.03.2024 13.13Ruotsalaisvalmistajan raskaiden perävaunujen Trako-vetoaisoissa havaittu merkittäviä puutteita
14.03.2024 9.00MAN jatkaa itsenäisesti kulkevien kuorma-autojen kehittämistä
13.03.2024 17.00Nordic Traction Group ilmoittaa strategisesta aikeestaan siirtää telatuotanto Skotlannista Suomeen
12.03.2024 18.00Puutavaterminaalissa operoitaessa luotettavuus ja tehokkuus ratkaisee
12.03.2024 14.45MEP Elsi Katainen: Jättirekkojen rajat ylittävä liikenne sinetöitiin parlamentin kantaan
12.03.2024 13.20Kartonkitehtaan sivuvirrat viljelijöille hyötykäyttöön
12.03.2024 10.00Uusien autojen verkkokaupan pioneeri vaihtaa nimeä
12.03.2024 8.00Ennallistamisasiantuntijat: Ennallistamisasetus tavoittelee elinympäristöjen tilan parantamista laajasti
11.03.2024 18.00T. ja J. Kivioja Oy: Energia-alan kokonaispalvelua
11.03.2024 11.27Keski-Suomen maanteiden päällysteitä korjataan vuonna 2024 yhteensä 200 km tieosuudella
11.03.2024 11.11Scanian myynti ja tulos kasvoivat merkittävästi vuonna 2023 - Sähköautojen kysyntä vaimeaa
11.03.2024 10.30NDI laajentaa edullisten maatalousrenkaiden valikoimaa
11.03.2024 8.22Metsä Group palkkaa 16-17-vuotiaita kesätöihin
10.03.2024 17.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.03.2024 11.00Toimitusketjujen viiveet ja tilauskannan oheneminen söivät Keslan tulosta
07.03.2024 13.33Valmet toimittaa uuden keittimen yläerottimen Mönsteråsin sellutehtaalle Ruotsiin
07.03.2024 10.14MacGregorille suuri nosturitilaus VARD-laivanrakennusyhtiöltä kaapelinlaskualusprojektiin
07.03.2024 10.00Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita saaliiksi aiempaa vähemmän
06.03.2024 16.00Allison Transmissionilta uusi täyssähköisen 8,5-tonnin akseli
06.03.2024 9.06Suomessa lähes neljä miljoonaa ajokortillista
06.03.2024 9.00Siltojen korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen tulevana kesänä Vantaalla Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä
06.03.2024 8.50Vianor uusiin tiloihin Seinäjoella
05.03.2024 10.10Valmet Automotiven vuosikatsaus 2023: Positiivinen liiketulos haastavassa markkinassa
05.03.2024 10.00Nauvo-Korppoon ja Vartsalan lauttaliikenteeseen luvassa parannuksia kesäkuusta alkaen
05.03.2024 9.00EU:n ennallistamisasetus on hyväksytty Euroopan parlamentissa - ajankohtaiswebinaari pureutuu asetuksen toteutukseen ja etenemiseen
04.03.2024 17.00Magni-kurottajat tekevät uuden maahantuojan voimin paluun Suomen markkinoille
04.03.2024 12.00AVS-Yhtiöt Oy siirtyy Beijer Tech:n omistukseen
04.03.2024 8.30Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
04.03.2024 7.50Tilasto: Ennätysmäärä uusia yhteismetsiä perustettiin viime vuonna
03.03.2024 15.00Optimaalisella kuljetuskalustolla päästään parhaaseen tulokseen puunajossa
03.03.2024 10.00Suomen ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2023
02.03.2024 12.10Uusi ympäristöystävällinen teräketjun voiteluaine vakuuttaa ominaisuuksillaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.03.2024 8.49Metsähallitus avaa tontinluovutuskilpailun Kilpisjärvellä matkailuliiketoiminnan edistämiseksi
01.03.2024 8.30Keslan tilinpäätöstiedote: liikevaihto kasvoi, tulos parani
29.02.2024 9.30Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet sekä työvoiman heikko saatavuus puutarhaviljelyn haasteina
29.02.2024 9.20Ratatyöt hidastavat lentoaseman junayhteyksiä pk-seudulla
29.02.2024 9.11Biokaasulaitoksen maanrakennustyöt käynnistyvät Kiuruvedellä
28.02.2024 18.20Korpipojat Oy: Korpimetsien korjuuta luontoa kunnioittaen
28.02.2024 16.09Merikarvian sahan toiminta lakkaa kesäkuussa
28.02.2024 16.00AUTO 2025 palaa maaliskuussa Messukeskuksen ohjelmaan
28.02.2024 8.45MAN valmistautuu raskaan liikenteen sähköistymiseen avaamalla akkukorjaamoiden verkoston Eurooppaan
28.02.2024 8.33Suomen metsäkeskuksen sähköinen asiointipalvelu Metsään.fi uudistuu
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
27.02.2024 13.00Metsätalouden Metka-tukien haku avautuu maaliskuun alussa
27.02.2024 9.17Metsä Group luopuu puunhankintaliiketoiminnoistaan Virossa
26.02.2024 16.44Huippumodernin sahalaitoksen tehokasta tukkien käsittelyä
26.02.2024 16.00Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen logistiikka takaa toimitusvarmuuden asiakkaille
26.02.2024 12.22Suomen Lantakaasu Oy ostaa Nurmon Bioenergian
26.02.2024 12.00Muodostelmaluistelu: Suomenmestaruudet ratkaistu - Junioreissa yllätysvoittaja
26.02.2024 12.00Kansainvälinen nesteiden kuljetusyritys HOYER tilaa 165 DAF XG -vetoautoa
26.02.2024 10.15Renault jo seitsemännen kerran The Car of the Year voittaja
26.02.2024 9.12Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen
25.02.2024 12.00Lämmöksi Oy: Lämpöä metsästä kokonaispalveluna
24.02.2024 13.13Tavaraa määränpäähän kuljetettaessa tulisi välttää takaisinpäin kuljetusta

Näytä lisää »