R.M. Enberg Transportin uusi Volvo: Puupinojen country tähti

30.10.2021 15.40

en1.jpg

Eteläisen rannikkoseudun teillä liikkuessa vastaan saattaa jatkossa tulla todella näyttävä puutavara-auto. Ja jos tarkkaan kuuntelee niin Volvon väkivahvan moottorin murinan alta saattaa kuulua country-musiikkia...

(kuva yllä: R.M. Enberg Transportin uusi Volvo puutavarayhdistelmä on näyttävä ilmestys ja tarkoin työtehtäväänsä suunniteltu kokonaisuus. Ulkoasu on toteutettu yliteippaamalla koko auto.)

Tammisaarelainen R.M. Enberg Transport Ab:lle valmistui syyskuun puolivälissä ajoon täysin uusi puutavarayhdistelmä, mikä on myös viimeistelty näyttävästi.

- Kun kaluston uusinnan aika nyt oli niin päätimme investoida kerralla koko putkeen eli auton lisäksi tuli uusi nosturi ja perävaunu. Onhan nämä kalliita vetoja mutta pakko se on panostaa uuteen tekniikkaan jos meinaa kannattavasti puuta ajaa. Ja kun ratin takana menee suurin osa elämästä niin miksei kalustoa sitten tekisi mahdollisimman kuljettajaystävälliseksi, turvalliseksi ja sellaiseksi mistä voi olla ylpeä, sanoo kuljetusyrittäjä Mikael Enberg.

en4.jpg

(kuva: Volvon teemaksi valittiin ruotsalainen country-tähti Jill Johnson, joka on kuljetusyrittäjä Mikael Enbergin suosikkilaulaja.)

Puuta ja juomia

Puutavarayhdistelmiä R.M. Enberg Transportilla on ajossa kaksi - lisäksi hoidetaan juomakuljetuksia kahdella jakeluautolla ja yhdellä puolikkaalla.

- Olin aikanaan kuljettajana yrityksessä mikä hoiti Hartwallin ajoja kunnes vuonna 1998 ostin sen toiminnan ja siirryin jatkamaan toimintaa kuljetusyrittäjän roolissa. Puutavara-autot tuli mukaan kuvioon vuonna 2006 kun aloitettiin Metsäliitolle ajo yhdellä autolla ja myöhemmin tuli toinen yhdistelmä Stora Enson ajoon. Tänä päivänä ajamme Stora Enson puuta Metsä Viitoset Oy:lle, mikä on usean puutavara-autoilijan ja metsäkoneyrittäjän omistama yhteisyritys millä on laaja-alainen sopimus puutavaran toimituksesta kannolta tehtaalle. Oprointialue kulkee Kehä kolmoselta rannikkoa Turkuun ja ylös Poriin päin ja siitä takaisin Karkkilan kautta kehälle, kertoilee Enberg. 

en9.jpg

(kuva: Ohjaamon sisustuksen toteutti kokkolalainen West Customs todella ammattitaitoisesti ja nopealla aikataululla.)

Vahva luotto Volvoon

Kun uuden puutavara-auton vaihto oli ajankohtainen niin merkkivalinta oli Enbergille melko selvä asia:

- Volvo on ollut meillä aina päämerkki ja tällä hetkellä kaikki autot on göteborgilaisia. Volvo sopii minun ja kuljettajien käteen samalla kun tekniikkaa on aina edistyksellistä sekä ennen kaikkea luotettavaa. Ja kun Tammisaaren Volvo Truck Center sijaitsee hallimme lähellä toisella puolella maantietä niin huoltopalvelut löytyy läheltä yhteistyön toimiessa tuttujen osaavien kavereiden kanssa. 

Kaupat uudesta 4-akselisesta Volvo FH16 750 puutavara-autosta kaikilla herkuilla tehtiin Tammisaaren Volvo myyjän Henrik Heinosen kanssa ja vaihdossa meni kuuden vuoden ikäinen edellisen sukupolven FH16 750. Toisena puuautona jatkaa kolmen vuoden ikäinen FH16 750.

- Ajamme pääasiassa lyhyttä siirtoa metsäpinoilta juna-asemille joten vuodessa mittariin ei tule kuin noin satatuhatta kilometriä mutta kuormaamista on puolestaan todella paljon. Alustaksi valitsimme ilmajousitetun tridemin takateliohjauksella ja akseliperällä. Uutta on se että nyt Volvossa voi painonsiirron hoitaa nopeasti yhdellä napin painalluksella niin että vetävän telin painot lähtee pois eikä auto puske tiukoissa paikoissa. Ja päädyimme suoraan akselivetoon perinteisen napaperän sijaan sillä meillä on rakenteesta hyviä kokemuksia puunajossa kun aikanaan hankimme sellaisen Ruotsista käytettynä eikä kestävyydenkään kanssa ollut ongelmia. Akseliperä säästää todella paljon polttoainetta ja tässä uudessä autossa välityksetkin on osuneet nappiin. Niinpä kun ajoimme tyhjän täysyhdistelmän kaikki akselit alhaalla Maksamaalta varustelusta Tammisaareen niin kulutus oli sadalla kilometrillä vain 19-20 litran välillä kun napaperäinen vanha automme veisi samassa tilanteessa jotain yli 35 litraa satasella; toki uuden Volvon polttoainetalous on parantunut muillakin osa-alueilla, toteaa Enberg.

volvis13.jpg

(kuva: Kaupat uudesta 4-akselisesta Volvo FH16 750 puutavara-autosta tehtiin Tammisaaren Volvo myyjän Henrik Heinosen kanssa.)

Aiempaakin parempi

Ensimmäiset kilometrit uuden sukupolven Volvolla ovat muutenkin vakuuttaneet:

- Puuta ei ole vielä ollut yhtään kyydissä sillä viimeistelemme auton varustelun ja sitten sillä mennään Mantorpiin Nordic Trophy -näyttelyyn lokakuun alkupuolella. Mutta se mitä tyhjänä sillä on sompaillut niin uusi ohjaamo on taas edellistä viihtyisämpi, led-ajovalotekniikka kehittynyttä ja ajettavuus volvomaisen miellyttävää. Valitsimme autoon kaikki turvavarusteet kuten apukuskin puolen kyljen näyttävän kuolleen kulman kameran ja kehityksen kärkeä edustavat ajoavustimet ovat niin nerokkaat että tuntuu että auto melkein osaa ajaa jo itse, pohtii Enberg. 

en2.jpg

(kuva: Kaupat Palfinger Epsilon nostureista Mikael Enberg (oik.) tekee hyvässä hengessä MoilAr Oy:n Arto Moilasen kanssa.)

Nosturin oltava hyvä

Kun R.M. Enberg Transportin puunajo on melkein jatkuvaa kuormaamista niin nosturivalinnassa on paljon pelissä.

- Kyllä nosturimerkki oli lopulta melkein yhtä helppo päätös kuin autokin. Meille tuli aikanaan ensimmäinen Palfinger Epsilon vuonna 2013 ja itävaltalaisnosturi on vakuuttanut kuormateossa niin että nyt hankittiin jo neljäs Epsilon eli M12Z, missä ulottuvuutta 10,5 metriä, johon vaihdossa meni hyvin palvellut Q150L -malli. Kyseessä on meidän ensimmäinen Z-mallin nosturi ja halusimme sen ehdottomasti hydraulisella esiohjauksella, mistä on saanut nauttia edelleen hyvässä iskussa olevassa muutaman vuoden ikäisessä Palfinger Epsilon M12L -nosturissamme, Enberg kertoo.

en3.jpg

(kuva: Nosturiksi valittiin Z-mallin Palfinger Epsilon M12Z hydraulisella esiohjauksella.)

Kaupat uudesta Palfinger Epsilonista käteltiin pitkän linjan nosturikauppiaan MoilAr Oy:n Arto Moilasen kanssa:

en8.jpg

(kuva: - Ohjaamo on viihtyisä ja hydraulinen esiohjaus ehdoton, sanoo Mikael Enberg uudessa työpaikassaan.)

- Artolla on vankkaa osaamista ja yhdessä miettien löysimme meille parhaan ratkaisun. Yksi rakenteellinen asia mikä puolsi Palfinger Epsilonia oli se että siinä ei ole letkusyheröä pääpylvään takana kuten muissa merkeissä ja puomistossa letkut kulkee tietenkin siististi sisällä aina riippukkeelle saakka. Myös jousitetulla penkillä varustettu ohjaamo on oikein hyvä työpaikka ja vaa´aksi tuli langaton Intermercato kun taas toisessa nosturissamme on Tamtron mikä sekin on pelannut hyvin. Meillä ei ole ollut yhdessäkään Palfinger Epsilonissa koskaan mitään teknisiä murheita, mikä osaksi johtuu varmaan siitä että huollamme kalustoa säntillisesti omassa hallissamme ja otamme heti kiinni pienimpiinkin orastaviin ongelmiin; Palfinger Epsilon ansaitsee kiitokset myös huoltoystävällisyydestään. Uusien nostureiden asennukset ja katsastukset hoitaa Isera Oy Salossa ammattitaidolla.

en5.jpg

(kuva: Tummanpunainen värimaailma vietiin myös nosturiin kun RT Maalaus maalasi ohjaamon laadukkaasti. Huomioitavaa todella siisti letkutus.) 

Alumiinivarusteet ja pitkä kiinteä perävaunu

Uuden Volvon puutavaravarustelu on Alucarin kevyttä ja kestävää alumiinia pankkoja myöden kuten perävaunussakin. 

- Meillä on ollut Alucarin varusteet kaikissa autoissamme ja siellä todella kuunnellaan asiakkaan toiveita sekä toteutetaan ne laadukkaasti. Perävaunukaupat tein 5-akselisesta suorarunkoisesta 10,8 metriä pitkästä SLP:stä vähän vahingossa kun törmäsin myyjään ja kysyin lennosta tarjousta - kun hinta oli todella kohdillaan ajattelin että kokeillaan uutta merkkiä. Vaunu on hyvin tehty ja otimme siihen alumiinivanteet sekä rengaspaineiden säätöjärjestelmän mikä säästää toivottavasti rengaskuluissa ja polttoainettakin, pohtii Enberg.

en7.jpg

(kuva: Z-mallin Epsilon Palfingerissa on ulottuvuutta 10,5 metriä joten pitkän perävaunun takanipun lastaaminenkin sujuu mallikkaasti.)

Tyylillä tuunattu

Kun uuden puutavarayhdistelmän rakenne ja yhteistyökumppanit oli päätetty niin Mikael Enberg keskittyi sen jälkeen auton ulkoasun suunnitteluun mieleisekseen apunaan 17-vuotias pikansa William sekä yrityksen kuljettajat.

- Halusimme autolle jonkun persoonallisen teeman ja koska olen ruotsalaisen ja amerikassakin menestyneen countrylaulaja Jill Johnsonin suuri ihailija niin päädyimme tekemään auton hänen kunniakseen. Kun Volvo valmistui Göteborgin tehtaalta niin se vietiin Tukholmaan Troäng Designille, joka teippasi ohjaamon yli ja Jillin tyylikkäillä kuvilla, joiden käyttöön saimme tähdeltä luvan ja hän oli itse asiassa kovin otettu ideastamme. Jill ikuistettiin myös auton sisään ohjaamon takaseinään ja kilveksi saatiin JIL-1. Ohjaamon sisustuksen toteutti kokkolalainen West Customs todella ammattitaitoisesti ja nopealla aikataululla; emme edes tavanneet vaan kerroimme toiveemme puhelimitse ja he toteuttivat sen fantastisesti, kehuu Enberg ja jatkaa:  

- Lisäksi auton ulkonäköä on kohennettu Custom Partsin tekemällä rosteri puskurilla ja valoraudoilla sekä tietenkin valoja on riittävästi. Tummanpunainen värimaailma vietiin myös nosturiin kun RT Maalaus Perniöstä maalasi ohjaamon laadukkaasti.    

 

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa
14.04.2024 11.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
13.04.2024 10.00SKALin Kujala: Kehysriihestä kasvua panostuksilla väyliin
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.04.2024 10.00SSAB ja Manitou Group sopimukseen fossiilivapaan teräksen toimituksista
11.04.2024 8.00Metsä Groupin ja CollectiveCrunchin tekoälysovellus voitti kansainvälisen innovaatiokilpailun
10.04.2024 13.00SKAL selvitti: kuorma-autojen päästövähennyslaitteiden toimintavarmuus huonoa - neljällä viidestä ongelmia
10.04.2024 10.00John Deere Forestry Oy on tehnyt aiesopimuksen fossiilivapaan teräksen toimituksesta SSAB:n kanssa
10.04.2024 8.00Metsä Group aloittaa puukuidusta valmistettujen Muoto?-pakkauksien uuden kehitysvaiheen
09.04.2024 14.55HydSupply hakee osaajia palvelukseensa - katso tästä lisätietoja...
09.04.2024 13.12Man aloittaa vetypolttomoottorikuorma-autojen asiakastoimitukset
08.04.2024 10.55Puuenergian käyttö kasvussa Pirkanmaalla
08.04.2024 10.50Männyn kukinnasta odotettavissa runsasta
08.04.2024 7.50Neste ja Lotte Chemical aloittavat uusiutuviin kemikaaleihin ja muoveihin liittyvän yhteistyön
07.04.2024 12.00Laadukkaat traktorimönkijät vaativaan ammattikäyttöön
06.04.2024 14.00Vermeer tarjoaa monitoimikoneet energiapuulle
06.04.2024 9.00Maailmantalouden tilanne supisti metsäteollisuuden ulkomaankauppaa vuonna 2023
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.04.2024 14.00Mersun museoikään ehtinyt G-sarja uudistuu jälleen - Tarjolla myös sähköisellä voimalinjalla
05.04.2024 13.13Tilastokeskus: Uusien sähköautojen osuus pudonnut selvästi aiemmasta
05.04.2024 9.00Nimitykset: Vesa Karjalainen palvelutuotemyyjäksi Volvo Truck Center Tampereelle ja Lahteen
04.04.2024 11.19Aluehallintoviraston ympäristöasioiden lupapalvelussa uusia karttatoimintoja
04.04.2024 11.11Logistiikkaselvitys: Kanta-Häme merkittävä tavaraliikenteen välittäjämaakunta
04.04.2024 10.33Tervetuloa Renault Trucks Diamond Tour -koeajokiertueelle 9.4.-3.5.2024
04.04.2024 10.10Metsäalalla investoidaan - nyt kannattaa markkinoida!
04.04.2024 10.00Hedin aloittaa Corveten maahantuojana Suomessa
04.04.2024 7.33Valmet toimittaa höyryturbiiniautomaation jätteenkierrätyslaitokselle Itävaltaan
04.04.2024 7.00Vantaan Energia valinnut AFRYn suunnittelemaan maailman suurinta lämmön kausivarastoa ja johtamaan hankkeen rakentamista
03.04.2024 17.11Ponssen toimintamalli uudistuu
03.04.2024 16.40Metsä Fibre aloittaa neuvottelut lomautuksista Kemin biotuotetehtaalla
03.04.2024 15.00Jarno Hietasaari on nimitetty Volvo-kuorma-automyyjäksi Wetteri Powerille
03.04.2024 14.23Fogmaker Finland Oy vahvistaa myyntitiimiään
03.04.2024 12.09Kempower lanseeraa megawattilatausjärjestelmänsä
03.04.2024 12.02Nosturimestarikilpailu saa jatkoa - ensimmäinen osakilpailu Mansen Mörinöillä
03.04.2024 10.20Konecranes osti saksalaisen satamalaitevalmistaja Kocks Kranbaun
03.04.2024 10.08Traficon havaitsi rengasmarkkinoilla hyväksymättömiä nastarenkaita -
03.04.2024 8.00Lapin Kumin miljoonainvestointi Jyväskylään valmistui
03.04.2024 7.00Hiabille suuri WALTCO-takalaitanostintilaus Yhdysvalloista
02.04.2024 12.00Autojen ensirekisteröinneissä ei mitään uutta - käytettyjen autojen kauppa vilkastunut
02.04.2024 10.05Einari Vidgrén Säätiö palkitsee vastuullisia metsäosaajia
02.04.2024 10.01SSAB jatkaa vihreää siirtymäänsä investoinnilla fossiilivapaaseen minimill-tuotantolaitokseen Luulajaan
02.04.2024 8.15Tampereella kehitetään sujuvaa, kestävää ja käyttäjiä palvelevaa liikennettä vientimarkkinoille
02.04.2024 7.55Suomen metsäkeskuksen uudistunut organisaatio panostaa tietoon ja sähköisiin palveluihin
01.04.2024 12.00Energiapuunkorjuu tärkeä osa metsänhoitoa ja puukauppaa
01.04.2024 11.00Nykyaikaiset ritiläautot tehostaa metsäkoneurakointia
29.03.2024 23.00KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen

Näytä lisää »