7 000 tonnia painavasta Mörkö-superjunasta Suomen kilpailukyvyn kirittäjä

15.04.2021 12.55

VR Transpointin transitoliikenteessä ajava Mörkö-tavarajuna vastaa lähes sataa rekkaa. Junakoon kasvattaminen tehostaa tavarajunaliikennettä, vähentää päästöjä ja parantaa Suomen transitoliikenteen kilpailukykyä.

VR Transpoint on tuonut Suomen raiteille jälleen uuden jättimäisen tavarajunan. 7 000 tonnin painoisessa junassa on peräti 80 vaunua, ja pituutta sillä on noin kilometri. Mörkö-nimen itseoikeutetusti ansainnutta junaa vetää kaksi Vectron-sähköveturia, ja se liikennöi Vainikkala–Hamina-välillä Suomen transito- eli kauttakulkuliikenteessä.

”Olemme testanneet useita 7 000 tonnin junia viime kesästä lähtien. Nyt meillä on kokemusta näin painavan junan toimintavarmuudesta eri olosuhteissa niin kesä-, syksy- kuin talvikeleillä. Tämä on erittäin tärkeää, kun tavoittelemme uusien sähkövetureidemme maksimivetokykyä”, VR Transpointin johtaja Martti Koskinen kertoo.

morko_juna.png

Junan nimi valittiin VR:n sisäisessä nimikilpailussa tulleista ehdotuksista. Tavarajunien kuningasta verrattiin ehdotuksissa niin satuolentoon kuin legendaariseen jääkiekkosankariin.

Enemmän rahtia, vähemmän päästöjä

Junapainon edellinen Suomen ennätys tehtiin lähes tasan vuosi sitten keväällä. Tuolloin niin ikään Vainikkala–Hamina-välillä pilotoitiin 6 000 tonnin painoista junaa, jossa oli 66 vaunua. 1000 tonnin lisäys junan painoon on huomattava. Mörkö-juna vastaa täydessä kuormassa peräti 92 rekkaa, siinä missä sen edeltäjä vastasi 79 rekkaa.

Tärkeintä junakokojen kasvattamisessa ei kuitenkaan ole ennätysten rikkominen, vaan rautatiekuljetusten energiankulutuksen ja päästöjen vähentäminen. Junaliikenne on jo lähtökohtaisesti yksi puhtaimmista tavoista liikuttaa tavaraa ja junaliikenteen hyvä energiatehokkuus perustuu sen suureen rahtikapasiteettiin. Mitä isompia junia raiteilla liikkuu, sitä enemmän rahtia niillä pystytään kerralla kuljettamaan. 

Transitoliikenteen kilpailukyky vaatii suurempia junia

Vectron-sähkövetureiden paremman vetokyvyn myötä VR Transpoint on voinut vähitellen kasvattaa junakokoja, mikä tehostaa huomattavasti myös Suomen kautta kulkevaa tavaraliikennettä. Venäjällä käytetään yleisesti hyvin pitkiä tavarajunia, jotka on aiemmin jouduttu pilkkomaan Vainikkalassa useaksi erilliseksi junaksi. Sähkövetoisen liikenteen edistäminen ja akselipainon korotus ovat erittäin tärkeitä tavaraliikenteelle. Mikäli junakokoja halutaan kasvattaa vielä tulevaisuudessakin, tulee ratainfran kantavuuksia korottaa.

”On huomattavasti tehokkaampaa, kun voimme ajaa Venäjältä saapuvat junarungot sellaisenaan satamaan. Suurempien kuljetusten lisäksi tämä vaikuttaa VR Transpointin kilpailukykyyn positiivisesti, ja myös Suomen transitoliikenne koetaan entistä kilpailukykyisempänä vaihtoehtona”, Koskinen sanoo.

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen
18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä
18.03.2024 8.00Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa
17.03.2024 15.00Superpuolikkaat tuo tehokkuutta kierrätykseen
16.03.2024 16.00Korjuuyrittäjät investoivat kalustoon haastavista ajoista huolimatta
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.03.2024 19.00Vuokrakoneilla tehokkuutta kierrätysprosesseihin
15.03.2024 9.17Valkohäntäpeurakanta laskee suunnitellusti - Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta
15.03.2024 9.02Tiguanin lataushybridien myynti alkaa
14.03.2024 15.13Volvo Finland Ab muuttaa organisaatiotaan - Manninen palaa Volvolle
14.03.2024 13.13Renault Trucksilla vahva vuosi takana - uusien autojen toimitukset kasvoivat liki viidenneksellä
14.03.2024 13.13Ruotsalaisvalmistajan raskaiden perävaunujen Trako-vetoaisoissa havaittu merkittäviä puutteita
14.03.2024 9.00MAN jatkaa itsenäisesti kulkevien kuorma-autojen kehittämistä
13.03.2024 17.00Nordic Traction Group ilmoittaa strategisesta aikeestaan siirtää telatuotanto Skotlannista Suomeen
12.03.2024 18.00Puutavaterminaalissa operoitaessa luotettavuus ja tehokkuus ratkaisee
12.03.2024 14.45MEP Elsi Katainen: Jättirekkojen rajat ylittävä liikenne sinetöitiin parlamentin kantaan
12.03.2024 13.20Kartonkitehtaan sivuvirrat viljelijöille hyötykäyttöön
12.03.2024 10.00Uusien autojen verkkokaupan pioneeri vaihtaa nimeä
12.03.2024 8.00Ennallistamisasiantuntijat: Ennallistamisasetus tavoittelee elinympäristöjen tilan parantamista laajasti
11.03.2024 18.00T. ja J. Kivioja Oy: Energia-alan kokonaispalvelua
11.03.2024 11.27Keski-Suomen maanteiden päällysteitä korjataan vuonna 2024 yhteensä 200 km tieosuudella
11.03.2024 11.11Scanian myynti ja tulos kasvoivat merkittävästi vuonna 2023 - Sähköautojen kysyntä vaimeaa
11.03.2024 10.30NDI laajentaa edullisten maatalousrenkaiden valikoimaa
11.03.2024 8.22Metsä Group palkkaa 16-17-vuotiaita kesätöihin
10.03.2024 17.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.03.2024 11.00Toimitusketjujen viiveet ja tilauskannan oheneminen söivät Keslan tulosta
07.03.2024 13.33Valmet toimittaa uuden keittimen yläerottimen Mönsteråsin sellutehtaalle Ruotsiin
07.03.2024 10.14MacGregorille suuri nosturitilaus VARD-laivanrakennusyhtiöltä kaapelinlaskualusprojektiin
07.03.2024 10.00Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita saaliiksi aiempaa vähemmän
06.03.2024 16.00Allison Transmissionilta uusi täyssähköisen 8,5-tonnin akseli
06.03.2024 9.06Suomessa lähes neljä miljoonaa ajokortillista
06.03.2024 9.00Siltojen korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen tulevana kesänä Vantaalla Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä
06.03.2024 8.50Vianor uusiin tiloihin Seinäjoella
05.03.2024 10.10Valmet Automotiven vuosikatsaus 2023: Positiivinen liiketulos haastavassa markkinassa
05.03.2024 10.00Nauvo-Korppoon ja Vartsalan lauttaliikenteeseen luvassa parannuksia kesäkuusta alkaen
05.03.2024 9.00EU:n ennallistamisasetus on hyväksytty Euroopan parlamentissa - ajankohtaiswebinaari pureutuu asetuksen toteutukseen ja etenemiseen
04.03.2024 17.00Magni-kurottajat tekevät uuden maahantuojan voimin paluun Suomen markkinoille
04.03.2024 12.00AVS-Yhtiöt Oy siirtyy Beijer Tech:n omistukseen
04.03.2024 8.30Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
04.03.2024 7.50Tilasto: Ennätysmäärä uusia yhteismetsiä perustettiin viime vuonna
03.03.2024 15.00Optimaalisella kuljetuskalustolla päästään parhaaseen tulokseen puunajossa
03.03.2024 10.00Suomen ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2023
02.03.2024 12.10Uusi ympäristöystävällinen teräketjun voiteluaine vakuuttaa ominaisuuksillaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.03.2024 8.49Metsähallitus avaa tontinluovutuskilpailun Kilpisjärvellä matkailuliiketoiminnan edistämiseksi
01.03.2024 8.30Keslan tilinpäätöstiedote: liikevaihto kasvoi, tulos parani
29.02.2024 9.30Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet sekä työvoiman heikko saatavuus puutarhaviljelyn haasteina
29.02.2024 9.20Ratatyöt hidastavat lentoaseman junayhteyksiä pk-seudulla
29.02.2024 9.11Biokaasulaitoksen maanrakennustyöt käynnistyvät Kiuruvedellä
28.02.2024 18.20Korpipojat Oy: Korpimetsien korjuuta luontoa kunnioittaen
28.02.2024 16.09Merikarvian sahan toiminta lakkaa kesäkuussa
28.02.2024 16.00AUTO 2025 palaa maaliskuussa Messukeskuksen ohjelmaan
28.02.2024 8.45MAN valmistautuu raskaan liikenteen sähköistymiseen avaamalla akkukorjaamoiden verkoston Eurooppaan
28.02.2024 8.33Suomen metsäkeskuksen sähköinen asiointipalvelu Metsään.fi uudistuu
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
27.02.2024 13.00Metsätalouden Metka-tukien haku avautuu maaliskuun alussa
27.02.2024 9.17Metsä Group luopuu puunhankintaliiketoiminnoistaan Virossa
26.02.2024 16.44Huippumodernin sahalaitoksen tehokasta tukkien käsittelyä
26.02.2024 16.00Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen logistiikka takaa toimitusvarmuuden asiakkaille
26.02.2024 12.22Suomen Lantakaasu Oy ostaa Nurmon Bioenergian
26.02.2024 12.00Muodostelmaluistelu: Suomenmestaruudet ratkaistu - Junioreissa yllätysvoittaja
26.02.2024 12.00Kansainvälinen nesteiden kuljetusyritys HOYER tilaa 165 DAF XG -vetoautoa
26.02.2024 10.15Renault jo seitsemännen kerran The Car of the Year voittaja
26.02.2024 9.12Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen

Näytä lisää »