Otto Lahti, Traficom: Mitta- ja massasäännöt muuttivat tieliikennelakiin

03.04.2021 16.00

viktor1.jpg

Uusi tieliikennelaki 729/2018 hyväksyttiin eduskunnassa syksyllä 2018 ja se tuli voimaan 1.6.2020 tuoden paljon näkyviä muutoksia. Kevyt perävaunujen ja matkailuautojen suurin sallittu nopeus nousi, ohituskieltoviivat vaihtuvat keltaisesta valkoiseen ja paljon muuta. Samalla lainsäädännön rakenne muuttui ja aiemmin asetuksella annetut suurimmat sallitut massat ja mitat siirtyivät lakiin. Moni alan ammattilainen hankki sen takia viime talvena painetun version uudesta laista, jotta näitä sääntöjä olisi mahdollisimman helppo lukea aina tarpeen tullen - hukkaan meni ne kirjat.

(kuva: Virkakoira Victor pohtimassa sopivaa perusakseliväliä ja riittävää takaylitystä, jotta liitteen 6.3 auton siltasäännön lisäksi liitteen 6.6 vetävän ajoneuvon viimeisen telin ja vedettävän ajoneuvon ensimmäisen telin siltasääntö toteutuisi täysillä painoilla.)

Uuden tieliikennelain antamisen jälkeen 2019 tammikuussa muutettiin lukuisia mittoihin ja massoihin liittyviä asioita ns. HCT-muutoksissa vielä vanhalla asetuksella. Uuteen lakiin nämä HCT-mitat hyväksyttiin muutoslailla 360/2020 toukokuussa vain paria viikkoa ennen lain voimaantuloa. Samassa yh- teydessä osa aiemmin asetuksella annetuista HCT-rekkojen lisävaatimuksista siirtyi Traficomin määräykseen. Näiden vaiheiden jälkeen on mitoista ja massoista puhuttaessa menneet vähän väliä sekaisin muodolliset termit ja ihan sisällölliset kysymykset.

Uusi tieliikennelaki kokoaa aiempaan nähden laajemmin asiat yhteen säädökseen, mikä tuo paljon etuja. Lainsäädännön ymmärtämiseksi ei tarvitse tietää, mitä kaikkia asetuksia kokonaisuuteen liittyy. Uusi rakenne tuo raskaanliikenteen mitta- ja massasääntöjä etsivälle myös pienen haasteen. Uusi tieliikennelaki liitteineen on tolkuttoman pitkä dokumentti. Kun keskeisten pykälien ja niihin oleellisesti liittyvien taulukoiden välissä on mm. kaikkien liikennemerkkien kuvat, iskee ensimmäisellä kerralla helposti epätoivo ennen vastauksen löytymistä. Kansan tajuisella sisällysluettelolla ja vain finlexin ajantasaista lainsäädäntöä käyttämällä pitäisi keskeisten vaatimusten löytyä helposti.

Mitta ja massa-säännöt tieliikennelaissa

Yleisesti mitta- ja massasäännöt ja muut keskeiset raskaan yhdistelmän kytkentöihin liittyvät säännöt löytyvät lain viidennestä luvusta - Ajoneuvon käyttäminen. Hieman yksinkertaistettuna keskeinen sisältö vanhasta käyttöasetuksesta on nyt lain pykälät 88-159. Muutamien pykälien yhteydessä annetaan lisäksi määräysvaltuus Traficomille. Näistä määräyksistä tulee ratkaisevia yksityiskohtia muutamaan kohtaan.

Useimmissa tapauksissa voi siirtyä suoraan melkein lakidokumentin loppuun liitteeseen 6, mistä löytyy keskeiset massoja koskevat säädökset:

6.1 akselimassat

6.2 a-j auton telimassat

6.2 k-t perävaunun telimassat

6.3 auton suurin sallittu massa

6.6 yhdistelmän suurin sallittu massa

Kuten saksan kieliopissa poikkeus vahvistaa säännön tässäkin asiassa. Perävaunun siltasääntö annetaan suoraan pykälässä 117 a ja VAK/ADR yhdistelmän massa 124 §:ssä eikä liitteessä 6.

Keskeiset pituuksiin liittyvät rajat annetaan liitteessä 7.1 ja muut päämitat liitteessä 7.2

Liite 8 näyttää kovin samanlaiselta, mutta sitä ei pidä sekoittaa edellisiin. Se koskee muussa kuin ETA-valtiossa rekisteröityjä ajoneuvoja ja yhdistelmiä eli esim. Venäjän rekisterissä olevaa kalustoa.

Kääntyvyyssäännöt

HCT-muutosten yhteydessä 2019 sääntely siirtyi ison askeleen päämittojen sääntelystä suorituskyvyn sääntelyyn eli suurimman pituuden tai perävaunun oikaisumitan sijaan säännellään koko yhdistelmän kääntyvyyttä. Kyseisen periaatteen kehittäjät Australiasta kuvaavat asiaa yksinkertaisesti ”ei säädetä siitä miltä rekka näyttää vaan miten se toimii”. Uudessa tieliikennelaissa rekkojen kääntyvyyssäännöt annetaan 132 §:ssä. Vaatimukset jakaantuvat kolmeen momenttiin:

1. Euromittaisten ympyrä 12,5 m ulkosäteellä ja 5,3 m sisäsäteellä

2. Vanha kansallinen euromittaisia pidempien 12,5/2 m ympyrä

3. Vaihtoehto etenkin pidemmille yhdistelmille 120 asteen käännös, mikä on kuvattu tarkemmin liitteessä 9.

3 mom. mukaisen kääntyvyyden toteutuminen todetaan Traficomin ajoneuvoyhdistelmien vaatimuksia koskevassa määräyksessä (HCT-määräys).

Ajoneuvoyhdistelmän vakaus eli stabiliteetti

3-nivelisten yhdistelmien sallimisen yhteydessä näille uusille yhdistelmätyypeille luotiin stabiliteetti säännöt, koska ajoneuvojen mitoituksella on nivelpisteiden lisääntyessä suurempi vaikutus turvalliseen ajodynamiikkaan. Uudessa lainsäädäntörakenteessa perusvaatimukset annetaan lain 132 a §:ssä. Tarkemmat vaatimukset ja laskentamallit stabiliteettia kuvaaville Ra-arvoille annetaan HCT-määräyksen kohdassa 4.

HCT-yhdistelmien lisävaatimukset

Pitkien yhdistelmien merkintöjä ja turvavarusteita koskevat vaatimukset menivät uuden tieliikennelain myötä kokonaan uuteen järjestykseen, mutta sisältö muuttui hyvin vähän. Perusvaatimukset annetaan 150 §:ssä ja teknisiä vaatimuksia tarkennetaan HCT-määräyksen kohdassa 5. Yleisesti turvalaitteisiin liittyvät lisävaatimukset koskevat yli 20 m pitkää puoliperävaunuyhdistelmää ja muuta yli 28 m pitkää yhdistelmää. Suurin osa näistä vaatimuksista on pakollisia uusissa ajoneuvoissa muutenkin. Eli pitkissä yhdistelmissä käytettäviltä ajoneuvoilta edellytetään turvavarusteiden osalta pääosin sellaisia varusteita, mitkä ovat olleet noin 5 vuotta pakollisia. Pitkien yhdistelmien varusteiden osalta tarkkuutta vaaditaan, kun käytössä on ennen 2016 käyttöön otettuja ajoneuvoja.

Kirjoittaja: Otto Lahti, johtava asiantuntija, Traficom

 
29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen
18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä
18.03.2024 8.00Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa
17.03.2024 15.00Superpuolikkaat tuo tehokkuutta kierrätykseen
16.03.2024 16.00Korjuuyrittäjät investoivat kalustoon haastavista ajoista huolimatta
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.03.2024 19.00Vuokrakoneilla tehokkuutta kierrätysprosesseihin
15.03.2024 9.17Valkohäntäpeurakanta laskee suunnitellusti - Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta
15.03.2024 9.02Tiguanin lataushybridien myynti alkaa
14.03.2024 15.13Volvo Finland Ab muuttaa organisaatiotaan - Manninen palaa Volvolle
14.03.2024 13.13Renault Trucksilla vahva vuosi takana - uusien autojen toimitukset kasvoivat liki viidenneksellä
14.03.2024 13.13Ruotsalaisvalmistajan raskaiden perävaunujen Trako-vetoaisoissa havaittu merkittäviä puutteita
14.03.2024 9.00MAN jatkaa itsenäisesti kulkevien kuorma-autojen kehittämistä
13.03.2024 17.00Nordic Traction Group ilmoittaa strategisesta aikeestaan siirtää telatuotanto Skotlannista Suomeen
12.03.2024 18.00Puutavaterminaalissa operoitaessa luotettavuus ja tehokkuus ratkaisee
12.03.2024 14.45MEP Elsi Katainen: Jättirekkojen rajat ylittävä liikenne sinetöitiin parlamentin kantaan
12.03.2024 13.20Kartonkitehtaan sivuvirrat viljelijöille hyötykäyttöön
12.03.2024 10.00Uusien autojen verkkokaupan pioneeri vaihtaa nimeä
12.03.2024 8.00Ennallistamisasiantuntijat: Ennallistamisasetus tavoittelee elinympäristöjen tilan parantamista laajasti
11.03.2024 18.00T. ja J. Kivioja Oy: Energia-alan kokonaispalvelua
11.03.2024 11.27Keski-Suomen maanteiden päällysteitä korjataan vuonna 2024 yhteensä 200 km tieosuudella
11.03.2024 11.11Scanian myynti ja tulos kasvoivat merkittävästi vuonna 2023 - Sähköautojen kysyntä vaimeaa
11.03.2024 10.30NDI laajentaa edullisten maatalousrenkaiden valikoimaa
11.03.2024 8.22Metsä Group palkkaa 16-17-vuotiaita kesätöihin
10.03.2024 17.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.03.2024 11.00Toimitusketjujen viiveet ja tilauskannan oheneminen söivät Keslan tulosta
07.03.2024 13.33Valmet toimittaa uuden keittimen yläerottimen Mönsteråsin sellutehtaalle Ruotsiin
07.03.2024 10.14MacGregorille suuri nosturitilaus VARD-laivanrakennusyhtiöltä kaapelinlaskualusprojektiin
07.03.2024 10.00Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita saaliiksi aiempaa vähemmän
06.03.2024 16.00Allison Transmissionilta uusi täyssähköisen 8,5-tonnin akseli
06.03.2024 9.06Suomessa lähes neljä miljoonaa ajokortillista
06.03.2024 9.00Siltojen korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen tulevana kesänä Vantaalla Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä
06.03.2024 8.50Vianor uusiin tiloihin Seinäjoella
05.03.2024 10.10Valmet Automotiven vuosikatsaus 2023: Positiivinen liiketulos haastavassa markkinassa
05.03.2024 10.00Nauvo-Korppoon ja Vartsalan lauttaliikenteeseen luvassa parannuksia kesäkuusta alkaen
05.03.2024 9.00EU:n ennallistamisasetus on hyväksytty Euroopan parlamentissa - ajankohtaiswebinaari pureutuu asetuksen toteutukseen ja etenemiseen
04.03.2024 17.00Magni-kurottajat tekevät uuden maahantuojan voimin paluun Suomen markkinoille
04.03.2024 12.00AVS-Yhtiöt Oy siirtyy Beijer Tech:n omistukseen
04.03.2024 8.30Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
04.03.2024 7.50Tilasto: Ennätysmäärä uusia yhteismetsiä perustettiin viime vuonna
03.03.2024 15.00Optimaalisella kuljetuskalustolla päästään parhaaseen tulokseen puunajossa
03.03.2024 10.00Suomen ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2023
02.03.2024 12.10Uusi ympäristöystävällinen teräketjun voiteluaine vakuuttaa ominaisuuksillaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.03.2024 8.49Metsähallitus avaa tontinluovutuskilpailun Kilpisjärvellä matkailuliiketoiminnan edistämiseksi
01.03.2024 8.30Keslan tilinpäätöstiedote: liikevaihto kasvoi, tulos parani
29.02.2024 9.30Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet sekä työvoiman heikko saatavuus puutarhaviljelyn haasteina
29.02.2024 9.20Ratatyöt hidastavat lentoaseman junayhteyksiä pk-seudulla
29.02.2024 9.11Biokaasulaitoksen maanrakennustyöt käynnistyvät Kiuruvedellä
28.02.2024 18.20Korpipojat Oy: Korpimetsien korjuuta luontoa kunnioittaen
28.02.2024 16.09Merikarvian sahan toiminta lakkaa kesäkuussa
28.02.2024 16.00AUTO 2025 palaa maaliskuussa Messukeskuksen ohjelmaan
28.02.2024 8.45MAN valmistautuu raskaan liikenteen sähköistymiseen avaamalla akkukorjaamoiden verkoston Eurooppaan
28.02.2024 8.33Suomen metsäkeskuksen sähköinen asiointipalvelu Metsään.fi uudistuu
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
27.02.2024 13.00Metsätalouden Metka-tukien haku avautuu maaliskuun alussa
27.02.2024 9.17Metsä Group luopuu puunhankintaliiketoiminnoistaan Virossa
26.02.2024 16.44Huippumodernin sahalaitoksen tehokasta tukkien käsittelyä
26.02.2024 16.00Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen logistiikka takaa toimitusvarmuuden asiakkaille
26.02.2024 12.22Suomen Lantakaasu Oy ostaa Nurmon Bioenergian
26.02.2024 12.00Muodostelmaluistelu: Suomenmestaruudet ratkaistu - Junioreissa yllätysvoittaja

Näytä lisää »