Otto Lahti, johtava asiantuntija, Traficom: Liikenteen päästöjen vähentäminen puoleen

16.05.2020 11.00

ode1.jpg

Vuonna 2020 maanteiden tavaraliikenteeseen liittyvä keskustelu yhteiskunnan huipulla ja lukuisissa eri medioissa on poikennut monista edellisistä vuosista. Perinteisten Helsingin kehäteiden lumikaaosuutisten sijaan kuljetusalan on vetänyt vakavaksi kuukausitolkulla jatkuva syyskelirikko. Lisäksi keskustelu ilmastonmuutoksesta ja päästöjen vähentämisestä on siirtynyt kohti konkreettisia tavoitteita ja toimenpiteitä, mitkä koskettavat varmasti kaikkia. (artikkeli kirjoitettu helmikuussa 2020)

(kuva yllä: Panelistit ja yleisö mietteliäänä virka-ajan viimeisillä minuuteilla SKAL Suoritealojen seminaarissa - Suomalainen kuljetusyrittäjä pärjää vain kovalla osaamisella, erikoistumisella ja verkostoitumalla 2030 toimintaympäristössä.)

Tieliikenteen osalta tavoite on fossiilisten CO2-päästöjen vähentäminen vertailutasosta puoleen 2030 mennessä. Toinen merkittävä toimenpiteiden kokonaisuus koskee tiestön ylläpitoa roudan puuttuessa.

Talven muuttumisen sijaan tänä vuonna on isossa osassa maata voitu puhua talven puuttumisesta. Lumipolanne ja routa eivät ole suojanneet teitä, mikä on aiheuttanut todella pahaa jälkeä hieman heikossa kunnossa oleville teille ja kaduille. ELY-keskuksen julkaisema video Savosta kertoo hyvin, ettei kyse ole pelkästään rannikon ongelmasta. Kovien sateiden takia tien hoitajat ovat ennekin joutuneet urakoimaan pitkää päivää helmikuussa. Perinteisen aurauksen sijaan tällä kertaa rankkojen vesisateiden takia sorateitä jouduttiin lanaamaan.

Sää on ennenkin näyttänyt suunnilleen samalta jouluna ja juhannuksena, mutta ilman mitään ideologiaa yksittäisten tapahtumien liioittelua voi luotettavasti todeta keskiarvosta poikkeavien sääilmiöiden lisääntyneen. Se voi hyvin vaikuttaa etenkin alemmalla tieverkolla operoivaan raskaaseen kalustoon enemmän, kuin isoissa otsikoissa pyörivät päästövähennystoimet.

Seminaarisesonkia

Juuri ennen koulujen hiihtoloma sesonkia osui parin päivän sisään Liikenne ja viestintäministeriön, SKAL suoritealojen ja Nesteen varsin saman sisältöiset tilaisuudet keskeisenä aiheena liikenteen CO2-päästöt 2030. Kaikissa kolmessa tilaisuudessa juokseminen kuulostaa helposti ajan haaskaukselta. Eri ympäristöt saivat esiintyjät säätämään viestiä mikä kertoi paljon siitä, paljonko pelivaraa näkemyksissä on. 

Kaikkien kolmen tilaisuuden osuminen näin lähelle toisiaan on osittain sattumaa. Aiheiden valinnassa ei kuitenkaan ole mitään sattumaa vaan kyse on kaikkien järjestävien tahojen mielestä aivan syystä hyvin tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta.

Puhuja toisensa perään kertoi tavoitteiden olevan niin vaativia, että niiden toteuttamiseen tarvitaan kaikki käytössä olevat keinot - öljy-yhtiön johtaja näki sähkön olevan monessa paikkaa erinomainen vaihtoehto ja kuljetusyrityksen johtakaan ei ollut valmis laittamaan kaikkia vähennys tavoitteita yksityisautoilijoille.

Yleisön kommenteissa verrattiin kiihkeästi erilaisten vaihtoehtojen paremmuutta ja korostettiin niiden ongelmia joissain käyttökohteissa. Näissä kommenteissa unohtui se, että eri vaihtoehtoisten käyttövoimien paremmuusjärjestys riippuu aina käyttökohteesta,  eikä yksi vaihtoehto riitä korvaamaan fossiilisten polttoaineiden vähennystavoitetta. Mikään ei nimittäin viittaa tällä hetkellä siihen, että liikenteen energiankulutus vähenisi merkittävästi seuraavan kymmenen vuoden aikana.

ode2.jpg

(kuva: Sähköautojen ja uusiutuvan dieselin osuus globaalissa tieliikenteessä on tällä hetkellä suunnilleen sama. Tulevaisuudessakin ne kilpailevat enemmän omien kasvuresurssien kanssa kuin toisiaan vastaan.)

Päätöksiä ja hurjia biovolyymejä

Globaalisti liikenne kuluttaa niin paljon fossiilisia polttoaineita, että sitä on vaikea käsittää. Kohtuuhintaisten vaihtoehtoisten polttoaineiden kohdalla tulee olemaan myyjän markkinat hyvin pitkään, koska myös Suomea kertaluokkaa suuremmilla talouksilla on vastaavia suunnitelmia fossiilisten polttoaineiden korvaamiseen vaihtoehdoilla. Euroopassa autovalmistajille asetetut päästövähennysvelvoitteet ovat merkittäviä ja tulevat väkisin lisäämään sähköautojen tarjontaa ja myyntiä koko unionin alueella.

Polttoaineiden jakelijoita koskeviin sekoitevelvoitteisiin on jo tehty kansalliset vaatimukset 2030 asti. Tällöin markkinoille toimitettavissa liikennepolttoaineissa on keskimäärin vähintään 30 % bio-osuutta ja kevyessä polttoöljyssä 10 %. Velvoitteiden täyttämiseen tarvitaan yli miljardi litraa biodieseliä ja reilu 150 000 litraa etanolia. Tuon määrä tarkoittaa reilu 70 rekkakuormaa (68 t yhdistelmiä) biokomponenttia joka päivä vuonna 2030.

Nykyiseen ja lähivuosina liikenteeseen tulevaan bensa-autokantaan sopii enintään 10 % etanolia sisältävä polttoaine, joten dieselissä tullaan todennäköisesti näkemään selkeästi yli 30 % bio-osuuksia. Tässä vaiheessa ei kannata mitenkään poissulkea E20- tai E30-polttoaineelle sopivien autojen tulosta markkinoille 5-10 vuoden kuluttua tai muita vastaavia kehityskulkuja, jotka on todettu moottoritekniikan puolelta jo tässä vaiheessa mahdollisiksi.

Rahtarin päästöt tippuvat väkisin

Oman toiminnan CO2-päästöjen vähentäminen saattaa onnistua hyvinkin helposti autoilijalle, vaikka ei muuttaisi omassa toiminnassaan mitään. Peruslaatuisessa dieselissä olevan bio- osuuden määrä kasvaa polttoainekauppiaita koskevien velvoitteiden takia. Autovalmistajille on myös kovia velvoitteita tiputtaa markkinoille toimitettavien uusien autojen polttoaineen kulutusta.

Päästövähennysten vertailutasona on vuoden 2005 liikenteen päästöt. Sen jälkeen 2013 massamuutos, 2019 mittamuutos ovat mahdollistaneet merkittäviä päästövähennyksiä suurempaan kalustoon siirtymällä. Suurimmassa osassa kuljetusyrityksiä seurataan polttoaineen kulutusta kuljettaja ja auto kohtaisesti. Kuljettajia koulutetaan mitatun tiedon perusteella ja autovalinnoissa polttoainetaloudella on merkittävä rooli. Toimintamallit ja täyttöasteet ovat myös parantuneet monessa paikkaa. Myös trailereita pakkaavan trukkikuskin osaamisen merkitys on tunnistettu yhtenä keinona päästöjen vähentämiseen.

Isojen päästövähennysten saavuttaminen ei näytä mitenkään vaikealta, kun polttoaine on parempaa, autot ovat parempia, suuremmat kuormakoot laskevat kulutusta tonnikilometrille, kuljettajat ovat parempia ja yritysten toiminnan ohjaus on parempaa. Valittavasti asia ei ole näin helppoa, koska maanteiden tavaraliikenteen tonnikilometrien ennustetaan kasvavan reilusti yli 10 % seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Merkittävin ryhmä on vaikein

Maanteiden tavaraliikenteen päästöjen kohdalla kehitystä ei voi arvioida samalla tavoin kuin henkilöautoliikenteen kohdalla. Henkilöautojen kuljetuskapasiteetti, suorite ja autojen käyttöikä vaihtelevat varsin vähän raskaaseen liikenteeseen nähden. Asiaa voi helposti kuvata yhdessä työvuorossa kuluvan polttoaineen määrällä. Perusjakeluajossa 2-akselisella jakoautolla riittää noin 30 litraa naftaa työvuoroon (20 l/100km ja 150 km). Raskaassa rahtiliikenteessä 76-tonisella kuluu työvuoron aikana helposti kymmenkertainen määrä polttoainetta (50 l/100km ja 600 km). Ajoneuvojen ensirekisteröinti- ja kantatilastojen perusteella ei voi sen takia kovin helposti arvioida toteutuvia päästövähennyksiä. 1-vuorotyössä pyörivän vanhan jakoauton vaihtaminen täyssähköiseen vihreällä sähköllä ladattavaan uuteen autoon tiputtaa kokonaispäästöjä vähemmän kuin toimet joilla yhden hakeyhdistelmän kulutusta hyötykuormaan nähden lasketaan 5 %. Virallisissa tilastoissa nämä pienet sähköllä tai biokaasulla liikkuvat autot näkyvät kuitenkin paljon helpommin.

Vaikeusaste syntyy siitä, että raskaissa kuljetuksissa volyymit kasvavat suunnilleen samaa tahtia kuin energiatehokkuus paranee. Toisinpäin ajateltuna raskaiden kuljetusten energiatehokkuuden tulee parantua selvästi enemmän kuin kuljetusvolyymit kasvavat, jotta vaihtoehtoisten polttoeineiden tarve ei kasva.

Pelkoa, ahdistusta ja kauhua

Pelko on positiivinen olotila ihmiselle ja auttaa pärjäämään vaikeissa tilanteissa. Korkeanpaikan pelko saa ihmisen keskittymään ja varovaiseksi jyrkänteen reunalla, mikä suojelee fataalilta horjahdukselta. Aivan samoin pelko tärkeän asiakkaan menettämisestä saa yrittäjän keskittymään asiakkaan pitämiseen. Jos pelkotiloja ei hallitse, muuttuu tilanne vaikeaksi. Jyrkänteen reunalla terveen varovaisuuden muuttuminen korkeanpaikankammon aiheuttamaksi toiminnan lamaantumiseksi ja ennalta-arvaamattomaksi paniikiksi ei suinkaan vähennä fataalin horjahduksen vaaraa.

Ilmastoahdistus alkaa iskeä helsinkiläisen virkamiehen ja savolaisen puutavara-autoilijan mieleen, kun helmikuussa tulee taivaalta joka toinen päivä vettä. Ahdistus ei paranna metsäteiden kantavuutta, eikä virkamiehen tehokkuutta.

Joitain asioita kuljetusyrittäjän on tässä tilanteessa kuitenkin syytä pelätä, jotta ei horjahda niiden aiheuttamaan kuvainnolliseen rotkoon. Isot yritykset toisensa jälkeen ovat ilmoittaneet aikataulun, millä heidän toimintansa muuttuu CO2-neutraaliksi. Ensimmäisessä vaiheessa se tarkoittaa, että näitä yrityksiä palveleville kuljetusyrityksille tulee raportointivelvollisuus päästöistä. Tällä hetkellä Ilmastopäästöjä voi kompensoida ostamalla osuuksia ilmasta hiilidioksidia sitoviin toimenpiteisiin. Yhdestä litrasta dieseliä syntyvien CO2-päästöjen kompensointi maksaa nyt noin 10 senttiä.

Tuollaisten summien saaminen mukaan kuljetussopimuksiin tuntuu helposti mahdottomalta. Tällaisen kysymyksen kohdalla on hyvä miettiä, kuinka mahdottomalta kuulosti reilu kymmenen vuotta sitten, että puuta haettaisiin metsästä 52 t kuormia robottivaihteilla olevalla täysilmajousiyhdistelmällä.

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen
18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä
18.03.2024 8.00Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa
17.03.2024 15.00Superpuolikkaat tuo tehokkuutta kierrätykseen
16.03.2024 16.00Korjuuyrittäjät investoivat kalustoon haastavista ajoista huolimatta
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.03.2024 19.00Vuokrakoneilla tehokkuutta kierrätysprosesseihin
15.03.2024 9.17Valkohäntäpeurakanta laskee suunnitellusti - Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta
15.03.2024 9.02Tiguanin lataushybridien myynti alkaa
14.03.2024 15.13Volvo Finland Ab muuttaa organisaatiotaan - Manninen palaa Volvolle
14.03.2024 13.13Renault Trucksilla vahva vuosi takana - uusien autojen toimitukset kasvoivat liki viidenneksellä
14.03.2024 13.13Ruotsalaisvalmistajan raskaiden perävaunujen Trako-vetoaisoissa havaittu merkittäviä puutteita
14.03.2024 9.00MAN jatkaa itsenäisesti kulkevien kuorma-autojen kehittämistä
13.03.2024 17.00Nordic Traction Group ilmoittaa strategisesta aikeestaan siirtää telatuotanto Skotlannista Suomeen
12.03.2024 18.00Puutavaterminaalissa operoitaessa luotettavuus ja tehokkuus ratkaisee
12.03.2024 14.45MEP Elsi Katainen: Jättirekkojen rajat ylittävä liikenne sinetöitiin parlamentin kantaan
12.03.2024 13.20Kartonkitehtaan sivuvirrat viljelijöille hyötykäyttöön
12.03.2024 10.00Uusien autojen verkkokaupan pioneeri vaihtaa nimeä
12.03.2024 8.00Ennallistamisasiantuntijat: Ennallistamisasetus tavoittelee elinympäristöjen tilan parantamista laajasti
11.03.2024 18.00T. ja J. Kivioja Oy: Energia-alan kokonaispalvelua
11.03.2024 11.27Keski-Suomen maanteiden päällysteitä korjataan vuonna 2024 yhteensä 200 km tieosuudella
11.03.2024 11.11Scanian myynti ja tulos kasvoivat merkittävästi vuonna 2023 - Sähköautojen kysyntä vaimeaa
11.03.2024 10.30NDI laajentaa edullisten maatalousrenkaiden valikoimaa
11.03.2024 8.22Metsä Group palkkaa 16-17-vuotiaita kesätöihin
10.03.2024 17.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.03.2024 11.00Toimitusketjujen viiveet ja tilauskannan oheneminen söivät Keslan tulosta
07.03.2024 13.33Valmet toimittaa uuden keittimen yläerottimen Mönsteråsin sellutehtaalle Ruotsiin
07.03.2024 10.14MacGregorille suuri nosturitilaus VARD-laivanrakennusyhtiöltä kaapelinlaskualusprojektiin
07.03.2024 10.00Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita saaliiksi aiempaa vähemmän
06.03.2024 16.00Allison Transmissionilta uusi täyssähköisen 8,5-tonnin akseli
06.03.2024 9.06Suomessa lähes neljä miljoonaa ajokortillista
06.03.2024 9.00Siltojen korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen tulevana kesänä Vantaalla Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä
06.03.2024 8.50Vianor uusiin tiloihin Seinäjoella
05.03.2024 10.10Valmet Automotiven vuosikatsaus 2023: Positiivinen liiketulos haastavassa markkinassa
05.03.2024 10.00Nauvo-Korppoon ja Vartsalan lauttaliikenteeseen luvassa parannuksia kesäkuusta alkaen
05.03.2024 9.00EU:n ennallistamisasetus on hyväksytty Euroopan parlamentissa - ajankohtaiswebinaari pureutuu asetuksen toteutukseen ja etenemiseen
04.03.2024 17.00Magni-kurottajat tekevät uuden maahantuojan voimin paluun Suomen markkinoille
04.03.2024 12.00AVS-Yhtiöt Oy siirtyy Beijer Tech:n omistukseen
04.03.2024 8.30Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
04.03.2024 7.50Tilasto: Ennätysmäärä uusia yhteismetsiä perustettiin viime vuonna
03.03.2024 15.00Optimaalisella kuljetuskalustolla päästään parhaaseen tulokseen puunajossa
03.03.2024 10.00Suomen ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2023
02.03.2024 12.10Uusi ympäristöystävällinen teräketjun voiteluaine vakuuttaa ominaisuuksillaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.03.2024 8.49Metsähallitus avaa tontinluovutuskilpailun Kilpisjärvellä matkailuliiketoiminnan edistämiseksi
01.03.2024 8.30Keslan tilinpäätöstiedote: liikevaihto kasvoi, tulos parani
29.02.2024 9.30Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet sekä työvoiman heikko saatavuus puutarhaviljelyn haasteina
29.02.2024 9.20Ratatyöt hidastavat lentoaseman junayhteyksiä pk-seudulla
29.02.2024 9.11Biokaasulaitoksen maanrakennustyöt käynnistyvät Kiuruvedellä
28.02.2024 18.20Korpipojat Oy: Korpimetsien korjuuta luontoa kunnioittaen
28.02.2024 16.09Merikarvian sahan toiminta lakkaa kesäkuussa
28.02.2024 16.00AUTO 2025 palaa maaliskuussa Messukeskuksen ohjelmaan
28.02.2024 8.45MAN valmistautuu raskaan liikenteen sähköistymiseen avaamalla akkukorjaamoiden verkoston Eurooppaan
28.02.2024 8.33Suomen metsäkeskuksen sähköinen asiointipalvelu Metsään.fi uudistuu
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
27.02.2024 13.00Metsätalouden Metka-tukien haku avautuu maaliskuun alussa
27.02.2024 9.17Metsä Group luopuu puunhankintaliiketoiminnoistaan Virossa
26.02.2024 16.44Huippumodernin sahalaitoksen tehokasta tukkien käsittelyä
26.02.2024 16.00Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen logistiikka takaa toimitusvarmuuden asiakkaille
26.02.2024 12.22Suomen Lantakaasu Oy ostaa Nurmon Bioenergian
26.02.2024 12.00Muodostelmaluistelu: Suomenmestaruudet ratkaistu - Junioreissa yllätysvoittaja
26.02.2024 12.00Kansainvälinen nesteiden kuljetusyritys HOYER tilaa 165 DAF XG -vetoautoa
26.02.2024 10.15Renault jo seitsemännen kerran The Car of the Year voittaja
26.02.2024 9.12Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen

Näytä lisää »