Suomen Metsäyhdistyksen ansiomerkit jaettiin alan konkareille, mutta myös uuden luojille

01.11.2019 10.00

metsayhdistys-huomiot.jpg

Suomen Metsäyhdistyksen ansiomerkit jaettiin perinteiseen tapaan valtakunnallisilla Metsäpäivillä Helsingissä. Yhteensä kaksitoista huomionosoitusta jakoi ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Metsäpäivillä ja ansiomerkkien saajissa kohtaavat ministeri Krista Mikkosen mukaan sukupolvet ja heidän osaamisensa. Vaikka metsäalakin on toimintaympäristönsä myötä muutoksessa, hän sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että metsäalalla on merkitystä myös tulevaisuuden Suomessa.

"Palkittavien joukko on hyvin monipuolinen, mikä omalla tavallaan kertoo siitä, miten tärkeä metsä meille on", ministeri Krista Mikkonen totesi.

Suomen Metsäyhdistyksen ansiomerkkien saajissa on perinteiseen tapaan metsäalan pitkäaikaisia vaikuttajia, mutta myös uusia uria luovaa toimintaa. Ansioplakettien saajien joukossa oli kaksi journalistista tekoa, Ilta-Sanomissa julkaistu juttukokonaisuus Otto Jaakkosen kuusi ja Suomi on metsäläinen -televisiosarja.

Suuren painon palkittavien valinnassa sai metsäalalla ja sen liepeillä tehty monipuolinen työ nuorten metsä- ja luontosuhteen rakentamiseksi. Ansioplaketin saivat Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon Metsä rokkaa -tapahtuma ja nuorisotyönohjaaja Antti Pehkonen pitkään järjestetyistä lumiluolaleireistä Aakenustunturilla.

Huomionosoitukset jaettiin torstai-iltana valtakunnallisten Metsäpäivien iltajuhlassa. Metsäalan kaksipäiväinen seminaari- ja verkostoitumistapahtuma järjestetään jo 90. kerran, tällä kertaa Helsingin Clarion-hotellissa. Tapahtumaan osallistuu torstain ja perjantain aikana yli 500 metsäalan asiantuntijaa ja vaikuttajaa sekä opiskelijaa, jotka metsäala kutsui tapahtuman kunniavieraiksi.

Suomen Metsäyhdistyksen hopeiset ansiomerkit vuonna 2019

Erkki.jpg

Suomen Metsäyhdistyksen hopeisen ansiomerkin sai toimitusjohtaja, päätoimittaja Erkki Eilavaara. Eilavaara on tehnyt pitkän metsämiesuran yliopistolla, Metsäteollisuuden työnantajissa, Suomen Sahoilla ja Koneyrittäjissä. Eilavaara on keskeinen tekijä FinnMETKO-näyttelyn takana ja sitä kautta hän on muun muassa tutustuttanut metsäkonealaan tuhansia nuoria ja tehnyt näyttelystä kansainvälisen. Näin Eilavaaran työ on osaltaan tukenut myös metsäkonealan vahvaa vientiä ja tuonut FinnMETKON noin 300 näytteilleasettajan joukkoon paljon ulkomaalaisia tahoja.

Suomen Metsäyhdistyksen hopeisen ansiomerkin sai tutkimusjohtaja Jarmo Hämäläinen. Hämäläiselle on kertynyt yli 30 vuoden kokemus teollisuuden puunhankinnan kehittämisestä. Koko tämän ajan hän on työskennellyt Metsätehon palveluksessa. Hämäläinen on tehnyt monipuolisen tutkijanuran metsänhoitotöiden ja menetelmien kehittäjänä. Hänellä on ollut merkittävä rooli metsävaratiedon käytön ja tutkimuksen yhteistoimintaverkostojen eteenpäinviemisessä. Hämäläisen toiminnassa korostuu työn arvostus, yhteistyö, vahva osaaminen ja luottamus.

Suomen Metsäyhdistyksen hopeisen ansiomerkin sai vieraileva tutkija Riitta Hänninen. Hänninen on tehnyt pitkän ja merkittävän uran metsäpolitiikan ja puumarkkinoiden kansallisena asiantuntijana. Hän on muun muassa ollut puumarkkinatyöryhmän pitkäaikainen jäsen, osallistunut vahvasti Metsäntutkimuslaitoksen ja Luonnonvarakeskuksen valmistelemien metsäsektorin suhdannekatsausten tekemiseen ja Kansallisen metsästrategian valmisteluun.

Suomen Metsäyhdistyksen hopeisen ansiomerkin sai rakennusneuvos Teppo Lehtinen. Lehtisen panos puurakentamisen edistämisessä on ollut jo pitkään hyvin keskeinen. Hän on pitkäjänteisesti edistänyt rakentamisen sääntelyä ja jo vuosina 2010–2012 hän valmisteli puu- ja hirsirakentamisen normien purkua niin, että puurakentaminen tuli mahdolliseksi muun muassa kerrostaloissa. Lehtinen on onnistunut tasapainoilemaan rakentamisen eri etujärjestöjen ristipaineissa niin, että asiat eivät ole juuttuneet eturistiriitoihin. Hän ei kuitenkaan ole tuonut omaa rooliaan esille vaan on antanut kunnian kulloisellekin poliittiselle päättäjälle.

Suomen Metsäyhdistyksen hopeisen ansiomerkin sai nuorisotyönohjaaja Antti Pehkonen. Hän on partiolaisten Aakenustunturin lumiluolaleirin perustaja. Ensimmäinen lumiluolaleiri pidettiin Saariselällä jo vuonna 1998 ja luolia on kaivettu myös Pyhä-Luostolla. Aakenustunturin kuruissa partiolaiset ovat leireilleet Metsähallituksen poikkeusluvalla vuodesta 2002. Lumiluolaleiriläisiä yhdistävät partiolaisten arvot. Pehkosen johdolla he ovat saaneet luontokokemuksen, jollaista harva saa.

Suomen Metsäyhdistyksen hopeisen ansiomerkin sai projektipäällikkö Kari Perttilä. Perttilä on pitkäaikainen ja ansiokas Suomen Sahateollisuusmiesten Yhdistyksen sihteeri. Hän on osallistunut useaan metsä- ja puualan koulutuksen työryhmään, ja hän on ollut keskeinen tekijä, kun saha- ja levyteollisuus ovat valmistelleet oppikirjoja. Perttilä on myös tehokas tapahtumanjärjestäjä ja hänen käsialaansa ovat muun muassa Sahateollisuuspäivät, Sahateollisuus ry:n Wood From Finland -päivät sekä Suomen Sahateollisuusmiesten 90-vuotisjuhlat vuonna 2018.

Suomen Metsäyhdistyksen kultaiset ansiomerkit vuonna 2019

Suomen Metsäyhdistyksen kultaisen ansiomerkin sai johtava asiantuntija Martti Aarne. Aarne on tehnyt neljän vuosikymmenen mittaisen työuran metsätilastojen parissa Metsäntutkimuslaitoksessa, Eurostatissa ja Luonnonvarakeskuksessa. Metlan pitkäaikaisena tilastopäällikkönä hän vastasi Suomen metsiin, metsätalouteen ja metsäteollisuuteen liittyvästä tilastoinnista sekä sen kehittämisestä. Aarne oli Metsätilastollisen vuosikirjan keskeisiä tekijöitä, mikä perinne jatkuu nykyään Luonnonvarakeskuksen tilastotoimessa. Aarnen osaltaan luoma metsiin, metsätalouteen ja metsäteollisuuteen liittyvä tietovaranto on jo pitkään ollut avaintekijä Suomen metsäsektorin kehityksessä ja päätöksenteossa.

Suomen Metsäyhdistyksen kultaisen ansiomerkin sai senior advisor Liisa Mäkijärvi. Mäkijärvi on tehnyt pitkän uran metsäalalla, mutta parhaiten hänet tunnetaan Suomen Metsäsäätiön pitkäaikaisena toimitusjohtajana. Työssään Mäkijärvi on työskennellyt kaikkien metsäalan tahojen kanssa ja on luovalla tavalla, onnistuneesti ja tuloksellisesti yhdistänyt eri näkemykset, jotka syntyvät tarpeesta saada rahoitusta metsäelinkeinon edistämiseen ja toisaalta vaatimukseen jakaa rahoitus Metsäsäätiön tavoitteiden kannalta tuloksekkaasti.

Suomen Metsäyhdistyksen kultaisen ansiomerkin sai metsätalousinsinööri, metsäneuvos Håkan Nystrand. Nystrand valmistui metsätalousinsinööriksi vuonna 1978, minkä jälkeen hän työskennellyt Rannikon metsäkeskuksessa metsäasiantuntijana ja aluepäällikkönä, METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:n puheenjohtajana ja LUVA-Luonnonvarat ry:n puheenjohtajana. Metsäneuvoksen arvonimen Nystrand sai jo vuonna 2012. Nystrand on pitänyt yllä metsätalouden lippua paitsi omissa, laajoissa verkostoissaan, myös lukuisissa valtion ja metsäalan työryhmissä ja luottamustehtävissä, unohtamatta suurta määrää kansainvälisiä tehtäviä. Nystrand toimi pitkään Suomen Metsäyhdistyksen hallituksen varapuheenjohtajana sekä useiden muiden järjestöjen luottamustehtävissä.

Suomen Metsäyhdistyksen ansioplaketit vuonna 2019

Suomen Metsäyhdistyksen ansioplaketin saa toimittaja Pasi Jaakkosen ja Ilta-Sanomien juttusarja Otto Jaakkosen kuusi. Juttusarja hakee vertaistaan suomalaisen sanomalehdistön historiassa. Siinä seurataan kirjoittajan isoisoisän Otto Salomonpoika Jaakkosen 1900-luvun alussa ostamalta tilalta viime maaliskuussa kaadetun 123-vuotiaan kuusen tietä ensin sahalle ja lopulta eteläkorealaisen talon sisäkattoon. Kuusen tietä seurataan puolen vuoden ajan 16 lehtijutussa. Sarjassa käydään kattavasti läpi metsätaloutemme perusteita, puukauppaa ja puunkorjuuta, sahan toimintaa ja sahatavaran laivausta, metsien merkitystä kansantaloudelle ja hiilensidonnalle sekä jopa metsäpuiden lisääntymistä. Jutut osoittavat poikkeuksellista perehtymistä Suomen metsiin ja metsätalouteen.

Suomen Metsäyhdistyksen ansioplaketin saa Suomi on metsäläinen -televisiosarja, tutkimusmatka suomalaiseen metsäläisyyteen ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Sarja on monipuolinen katsaus metsään ja antaa suurelle yleisölle hyvän käsityksen siitä, mitä metsät, metsätalous ja metsäteollisuus ovat Suomessa. Eri alojen haastateltavat – muun muassa tutkijat, metsäalan asiantuntijat, eräopas, matkailuyrittäjä ja muusikko – kotimaasta ja ulkomailta valottavat metsäsuhteen monia näkökulmia. Sarjan tuottaja on Intervisio Oy ja sitä rahoittivat Metsämiesten Säätiö ja Suomen Metsäsäätiö. Sarja lähetettiin Ylen kanavilla keväällä 2019.

Suomen Metsäyhdistyksen ansioplaketin saa Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon järjestämä Metsä rokkaa -tapahtuma. Metsä rokkaa järjestettiin Juvalla kesäkuussa 2018 jo neljännen kerran, ja teki yleisöennätyksen, 6700 kävijää. Tapahtumassa jaetaan metsäistä asiaa viihteen ja musiikin siivittämänä. Tapahtuman monipuolinen sisältö tutustuttaa metsäalan koulutukseen, ajankohtaisiin asioihin ja metsäalan käytännön töihin. Kaikille avoimen, maksuttoman päivätapahtuman esiintyjiksi on saatu nuorison suosikkiartisteja.

www.metsapaivat.fi

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa
14.04.2024 11.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
13.04.2024 10.00SKALin Kujala: Kehysriihestä kasvua panostuksilla väyliin
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.04.2024 10.00SSAB ja Manitou Group sopimukseen fossiilivapaan teräksen toimituksista
11.04.2024 8.00Metsä Groupin ja CollectiveCrunchin tekoälysovellus voitti kansainvälisen innovaatiokilpailun
10.04.2024 13.00SKAL selvitti: kuorma-autojen päästövähennyslaitteiden toimintavarmuus huonoa - neljällä viidestä ongelmia
10.04.2024 10.00John Deere Forestry Oy on tehnyt aiesopimuksen fossiilivapaan teräksen toimituksesta SSAB:n kanssa
10.04.2024 8.00Metsä Group aloittaa puukuidusta valmistettujen Muoto?-pakkauksien uuden kehitysvaiheen
09.04.2024 14.55HydSupply hakee osaajia palvelukseensa - katso tästä lisätietoja...
09.04.2024 13.12Man aloittaa vetypolttomoottorikuorma-autojen asiakastoimitukset
08.04.2024 10.55Puuenergian käyttö kasvussa Pirkanmaalla
08.04.2024 10.50Männyn kukinnasta odotettavissa runsasta
08.04.2024 7.50Neste ja Lotte Chemical aloittavat uusiutuviin kemikaaleihin ja muoveihin liittyvän yhteistyön
07.04.2024 12.00Laadukkaat traktorimönkijät vaativaan ammattikäyttöön
06.04.2024 14.00Vermeer tarjoaa monitoimikoneet energiapuulle
06.04.2024 9.00Maailmantalouden tilanne supisti metsäteollisuuden ulkomaankauppaa vuonna 2023
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.04.2024 14.00Mersun museoikään ehtinyt G-sarja uudistuu jälleen - Tarjolla myös sähköisellä voimalinjalla
05.04.2024 13.13Tilastokeskus: Uusien sähköautojen osuus pudonnut selvästi aiemmasta
05.04.2024 9.00Nimitykset: Vesa Karjalainen palvelutuotemyyjäksi Volvo Truck Center Tampereelle ja Lahteen
04.04.2024 11.19Aluehallintoviraston ympäristöasioiden lupapalvelussa uusia karttatoimintoja
04.04.2024 11.11Logistiikkaselvitys: Kanta-Häme merkittävä tavaraliikenteen välittäjämaakunta
04.04.2024 10.33Tervetuloa Renault Trucks Diamond Tour -koeajokiertueelle 9.4.-3.5.2024
04.04.2024 10.10Metsäalalla investoidaan - nyt kannattaa markkinoida!
04.04.2024 10.00Hedin aloittaa Corveten maahantuojana Suomessa
04.04.2024 7.33Valmet toimittaa höyryturbiiniautomaation jätteenkierrätyslaitokselle Itävaltaan
04.04.2024 7.00Vantaan Energia valinnut AFRYn suunnittelemaan maailman suurinta lämmön kausivarastoa ja johtamaan hankkeen rakentamista
03.04.2024 17.11Ponssen toimintamalli uudistuu
03.04.2024 16.40Metsä Fibre aloittaa neuvottelut lomautuksista Kemin biotuotetehtaalla
03.04.2024 15.00Jarno Hietasaari on nimitetty Volvo-kuorma-automyyjäksi Wetteri Powerille
03.04.2024 14.23Fogmaker Finland Oy vahvistaa myyntitiimiään
03.04.2024 12.09Kempower lanseeraa megawattilatausjärjestelmänsä
03.04.2024 12.02Nosturimestarikilpailu saa jatkoa - ensimmäinen osakilpailu Mansen Mörinöillä
03.04.2024 10.20Konecranes osti saksalaisen satamalaitevalmistaja Kocks Kranbaun
03.04.2024 10.08Traficon havaitsi rengasmarkkinoilla hyväksymättömiä nastarenkaita -
03.04.2024 8.00Lapin Kumin miljoonainvestointi Jyväskylään valmistui
03.04.2024 7.00Hiabille suuri WALTCO-takalaitanostintilaus Yhdysvalloista
02.04.2024 12.00Autojen ensirekisteröinneissä ei mitään uutta - käytettyjen autojen kauppa vilkastunut
02.04.2024 10.05Einari Vidgrén Säätiö palkitsee vastuullisia metsäosaajia
02.04.2024 10.01SSAB jatkaa vihreää siirtymäänsä investoinnilla fossiilivapaaseen minimill-tuotantolaitokseen Luulajaan
02.04.2024 8.15Tampereella kehitetään sujuvaa, kestävää ja käyttäjiä palvelevaa liikennettä vientimarkkinoille
02.04.2024 7.55Suomen metsäkeskuksen uudistunut organisaatio panostaa tietoon ja sähköisiin palveluihin
01.04.2024 12.00Energiapuunkorjuu tärkeä osa metsänhoitoa ja puukauppaa
01.04.2024 11.00Nykyaikaiset ritiläautot tehostaa metsäkoneurakointia
29.03.2024 23.00KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen

Näytä lisää »