Kuljetusliike A Nieminen: Puutavaranajoa tehokkaalla ja tyylikkäällä yhdistelmällä

13.10.2019 17.01

anssi1.jpg

Kuljetusliike A Nieminen Ky:n näyttävät musta-siniset puutavara-autot ovat tuttu näky eteläisen Suomen maanteillä. Läyliäläisen Niemisen suvussa ajetaankin puuta jo viidennessä polvessa.

(kuva yllä: Kuljetusliike A Niemisen tyylikäs yhdistelmä kuormanteossa Rajamäellä, mistä kyytiin otettiin lumppitukki kuorma energiapuuta.)

- Pappani Antti Niemisen isä Väinö-Ahti aloitti kuljetusyrittämisen sotien jälkeen 1947 Ford Thamesilla - siihen aikaan ajettiin mm. polttopuuta Lopelta Helsinkiin. Isäni Asko jatkoi savottaa veljensä Aimon ja siskonsa Seijan kanssa. Itse olen ollut puunajossa nuoresta saakka ja vastannut kuljetustoiminnastamme jo vuosikymmenen ajan. Yrittäjävastuuta ollaan siirtämässä pikku hiljaa enemmän minulle ja kun 5-vuotias poikani Aleksi on kaikki vapaa- ajat mukana keikoilla, voidaan puhua jo viidennen polven puunajosta vielä kun tyttäreni Aada 2 v. osoittaa hänkin jo mielenkiintoa autoja kohtaan, kertoilee Anssi Nieminen.

anssi2.jpg

(kuva: Anssi Niemisen poika Aleksi 5 v. on jo osaava apumies puunajossa. Puuta ajetaan Niemisen suvussa jo viidennessä sukupolvessa.)

Volvoon luotettu vuodesta 1960 lähtien

Kuljetusliike A Niemisellä on tällä hetkellä ajossa kolme Volvo -puutavarayhdistelmää.

- Paappa osti ensimmäisen uuden Volvo 485:n vuonna 1960 ja siitä lähtien meillä on ollut oikeastaan aina Volvoja. Tämän hetkinen kalusto koostuu reilun vuoden ikäisestä FH 16 750 -mallista, mikä on minun aikana ensimmäinen ihan uutena ostettu, auto sekä FH 16 600:sta ja FH 13 520:sta. Volvo on luotettava hyvä puutavara-auto ja erittäin tärkeässä roolissa merkkivalinnassa on HF-Autohuollon palvelut Riihimäellä missä palvelu todella toimii, Nieminen kehuu.

anssi3.jpg

(kuva: KESLA 2112T on väkivahva nosturi tarjoten yli 10 metrin ulottuvuuden. Hydrauliletkut ja -putket kulkee suojassa puomin sisällä.)

Lyhyttä siirtoa

Uusimman, näyttäväksi työkaluksi rakennetun ilmajousitetun Volvon mittarissa oli heinäkuun puolivälissä 142 000 kilometriä. 

- Meillä keskiajomatka on vain reilu 60 kilometriä. Kuormat kulkevat pääasiassa Riihimäelle, Vierumäelle ja Kirkniemeen - kuskaamme paljon sellupuuta myös junaan ja välillä operoimme pääkaupunkiseudun city-olosuhteissakin. Kesällä aikaan ajetaan runsaasti energiapuuta mikä pitää kaluston hyvin liikkeellä lomienkin aikaan. Tärkein asiakkaamme on Versowood ja lisäksi ajetaan Kuljetus Tero Sallisen alaisuudessa MHY Kanta-Hämeelle sekä UPM:lle Hämeen Puurahdin alla, kertoilee Nieminen. 

anssi4.jpg

(kuva: Yhdistelmässä on valoja vähintään riittävästi. Kongan Konepaja räätälöi valoratkaisut nosturiin, autoon ja kärryyn toiveiden mukaisesti.)

Toimivaa tekniikkaa

Niemisen uusi 8x4 trippeli alustainen Volvo on toiminut loistavasti: 

- Moottori on pirun sitkeä ja polttoaineenkulutuskin ruudussaan ottaen huomioon me-pa ajojen suuren määrän sekä lyhyet siirrot. Ja nyt kun I-Shift vaihdeautomatiikassa on kaksi ryömintävaihdetta, lähtee Volvo pinolta nätisti oli sitten renkaiden alla mitä tahansa niin aina pyörät pyörii. Autossa on myös älykäs I-See -vakionopeudensäädin, mikä tunnistaa tienpinnan korkeusvaihtelut ja osaa mukauttaa kuorma-auton vakionopeudensäätimen, vaihteiston ja muun voimansiirtolinjan toiminnan maaston muotoihin sopivaksi. Se osaa mm. löysätä oikeassa kohtaa kaasua mikä näkyy suoraan kulutuksessa. Ja digipiirturitiedot auto lähettää automaattisesti huollolle tallennettavaksi mikä vähentää omaa toimistotyötä.

anssi9.jpg(kuva: Rosteriosat ovat Custom Partsin käsialaa. Myös Kongan etusermissä on valoja joka puolella.)

Räätälöidyt päällerakenteet

Tuoreimmassa Volvossa on 4,9 metrin akseliväli ja kuormatila on saatu venytettyä 7,05 metriseksi normaalia pidemmällä peräylityksellä. Perässä kulkee 12 metriä pitkä 5-akselinen Närkö -perävaunu ilmajousilla, mihin sopii nätisti neljä kolmosnippua. Kyseessä on jo Niemisten neljäs närpiöläinen puuvaunu peräjälkeen, joista kolme on ostettu uutena Kongan Konepajalta.

anssi10.jpg

(kuva: Exten ilmatoimiset automaattikiristimet helpottavat sidontatyötä ja takaavat turvallisuuden.)

- Päällerakentamisestakin vastannut Konga räätälöi meille nosturitelineen, mikä mahdollistaa pitkän kuormatilan ja on järeää tekoa sillä kuormaamme todella paljon. Kongan teräksinen runkorakenne on lujarakenteinen ja etusermi tehtiin juuri toiveidemme mukaisesti valoineen kaikkineen. Pankkoina on teräksiset ForestKingit musta-siniseen väriteemaamme istuvana ja Exten ilmatoimiset kiristimet koko putkessa ovat ehdoton turvallisuusvaruste, sanoo Nieminen.

Kotimainen KESLA tehty kovaan mättöön

Kuljetusliike A Niemisen tuorein investointi kuljetuskalustoon on juhannuksen 2019 jälkeen käyttöön otettu uusi KESLA 2112T -ohjaamonosturi Tamtronin vaa´alla varustettuna, mistä kaupat tehtiin luottotoimittaja Kongan Konepajan Jarkko Kongan kanssa. Muissa autoissa on myös Keslat malliltaan 2112T ja 2010.

anssi8.jpg(kuva: Tamtronin vaaka on tunnetusti tarkkka ja toimiva. Syksyn aikana nykyinen vaaka vaihtuu uusimpaan langattomaan venymäliuskariipuke malliin.)

- Meillä oli joskus aikanaan yksi käytetty KESLA ja ensimmäinen uusi tuli vuonna 2015 jonka jälkeen olemme pysyneet merkissä. Aloitin kuormanteon avonosturilla ja hyttikoneisiin siirryimme 2010. Tässä uudessa KESLAssa on aivan loistavan viihtyisä tilava ohjaamo minkä varustelutaso ilmastointeineen on luxusta. Autossa on 2-piirinen hydrauliikka Rexrothin pumpuilla ja nosturi on 2-vipuinen. Seuraan mielenkiinnolla tekniikan kehitystä ja kokeilin yhden päivän ajan Hiabin HiVision -ohjauksella varustettua nosturia mestarikuormaaja Kai Sirénin opastuksella. Kyllä laseilla kuormaamiseenkin varmaan tottuu ja se on tulevaisuutta mutta vielä luotamme perinteisempään nosturiteknologiaan, pohtii Nieminen.

anssi7.jpg(kuva: - KESLAn uudessa ohjaamossa viihtyy ja ergonomia on huippuluokkaa, toteavat Niemiset.)

Kuten jo aiemmin kävi selväksi, Niemisen autoissa nosturit saavat paljon liikuntaa.

- Ajoin itse viime vuonna puuta yli 60 000 mottia joista vielä purin nosturilla varmaan jotain 85 prosenttia. Nosturin tulee olla vahva ja ripeäliikkeinen, mikä kestää mättämistä. Meidän käytössä KESLA on näyttänyt kyntensä ja myös kotimaisuus painaa vaakakupissa investointi- päätöksiä mietittäessä. Kun tedas on lähellä ja Kogan palvelu timanttista luokkaa, pelaa vara- osapalvelukin saumattomasti. Kerrankin kun junanlastauksessa meni ohjaamosta takaikkuna, niin soitin Kongalle aamupäivällä kymmenen aikaan ja minulla oli uusi lasi kädessä seuraavana aamuna kahdeksalta, kertoo Nie- minen.

Kouraksi uusimpaan nosturiin valittiin ruotsalainen  HSP Gripen 055, mikä on vakuuttanut jo vanhemmassakin nosturissa:

- Olin edelliskesänä Mittia messuilla ja totesin V-kärkisen Gripenin järkevän malliseksi. Se menee hyvin pinoon ja sillä saa siistin pyöreitä kourallisia myös kuitupuulla.

anssi5.jpg

(kuva: Anssi Nieminen on todennut Rengascenterin myymät Cordiant renkaat toimiviksi puunajossa. Yhdistelmässä on Alcoan kevyet taotut aluniinivanteet ja Parlokin siniset lokasuojat väriteemaan nätisti istuen.)

Näyttelytason yhdistelmä

Niemisen uusin yhdistelmä on herättänyt ihastusta maanteiden kulkijoiden keskuudessa ja myös alan ammattilaisten keskuudessa kesän rekkafestivaaleilla, missä on päästy palkinnoillekin.

- Konga toteutti toiveeni valojen suhteen ja niitä tuli yhdistelmään vähintään riittävästi päällerakenteisiin, nosturiin ja perävaunuun. Työ- ja lisävalot olen ostanut Atlokilta, rosteriosat ovat Custom Partsin valmistusta ja tyylikkään teippauksen toteutti Mainos Mestarit, listaa Nieminen yhteistyökumppaneita. 

Criminal Division

Rekkafestivaaleilla aikaa vietetään yleensä Criminal Divisionin porukan kanssa, mikä koostuu noin 50:stä kuljetusalan ammattilaisesta.

- Yhdistyksellä on aktiivista kerhotoimintaa; tarkoituksena on nostaa kuljetusalan näkyvyyttä ja arvostusta hyvällä hengellä sekä reippaalla huumorilla, sanoo Nieminen.

anssi6.jpg

(kuva: Pitkä 12-metrinen 5-akselinen Närkon siirtopankkovaunu taittuu nätisti tiukoistakin paikoista ammattimiehen käsissä. Yhdistelmän kokonaispituus on 24 metriä ja kokonaispaino 76 tonnia.)

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen
18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä
18.03.2024 8.00Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa
17.03.2024 15.00Superpuolikkaat tuo tehokkuutta kierrätykseen
16.03.2024 16.00Korjuuyrittäjät investoivat kalustoon haastavista ajoista huolimatta
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.03.2024 19.00Vuokrakoneilla tehokkuutta kierrätysprosesseihin
15.03.2024 9.17Valkohäntäpeurakanta laskee suunnitellusti - Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta
15.03.2024 9.02Tiguanin lataushybridien myynti alkaa
14.03.2024 15.13Volvo Finland Ab muuttaa organisaatiotaan - Manninen palaa Volvolle
14.03.2024 13.13Renault Trucksilla vahva vuosi takana - uusien autojen toimitukset kasvoivat liki viidenneksellä
14.03.2024 13.13Ruotsalaisvalmistajan raskaiden perävaunujen Trako-vetoaisoissa havaittu merkittäviä puutteita
14.03.2024 9.00MAN jatkaa itsenäisesti kulkevien kuorma-autojen kehittämistä
13.03.2024 17.00Nordic Traction Group ilmoittaa strategisesta aikeestaan siirtää telatuotanto Skotlannista Suomeen
12.03.2024 18.00Puutavaterminaalissa operoitaessa luotettavuus ja tehokkuus ratkaisee
12.03.2024 14.45MEP Elsi Katainen: Jättirekkojen rajat ylittävä liikenne sinetöitiin parlamentin kantaan
12.03.2024 13.20Kartonkitehtaan sivuvirrat viljelijöille hyötykäyttöön
12.03.2024 10.00Uusien autojen verkkokaupan pioneeri vaihtaa nimeä
12.03.2024 8.00Ennallistamisasiantuntijat: Ennallistamisasetus tavoittelee elinympäristöjen tilan parantamista laajasti
11.03.2024 18.00T. ja J. Kivioja Oy: Energia-alan kokonaispalvelua
11.03.2024 11.27Keski-Suomen maanteiden päällysteitä korjataan vuonna 2024 yhteensä 200 km tieosuudella
11.03.2024 11.11Scanian myynti ja tulos kasvoivat merkittävästi vuonna 2023 - Sähköautojen kysyntä vaimeaa
11.03.2024 10.30NDI laajentaa edullisten maatalousrenkaiden valikoimaa
11.03.2024 8.22Metsä Group palkkaa 16-17-vuotiaita kesätöihin
10.03.2024 17.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.03.2024 11.00Toimitusketjujen viiveet ja tilauskannan oheneminen söivät Keslan tulosta
07.03.2024 13.33Valmet toimittaa uuden keittimen yläerottimen Mönsteråsin sellutehtaalle Ruotsiin
07.03.2024 10.14MacGregorille suuri nosturitilaus VARD-laivanrakennusyhtiöltä kaapelinlaskualusprojektiin
07.03.2024 10.00Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita saaliiksi aiempaa vähemmän
06.03.2024 16.00Allison Transmissionilta uusi täyssähköisen 8,5-tonnin akseli
06.03.2024 9.06Suomessa lähes neljä miljoonaa ajokortillista
06.03.2024 9.00Siltojen korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen tulevana kesänä Vantaalla Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä
06.03.2024 8.50Vianor uusiin tiloihin Seinäjoella
05.03.2024 10.10Valmet Automotiven vuosikatsaus 2023: Positiivinen liiketulos haastavassa markkinassa
05.03.2024 10.00Nauvo-Korppoon ja Vartsalan lauttaliikenteeseen luvassa parannuksia kesäkuusta alkaen
05.03.2024 9.00EU:n ennallistamisasetus on hyväksytty Euroopan parlamentissa - ajankohtaiswebinaari pureutuu asetuksen toteutukseen ja etenemiseen
04.03.2024 17.00Magni-kurottajat tekevät uuden maahantuojan voimin paluun Suomen markkinoille
04.03.2024 12.00AVS-Yhtiöt Oy siirtyy Beijer Tech:n omistukseen
04.03.2024 8.30Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
04.03.2024 7.50Tilasto: Ennätysmäärä uusia yhteismetsiä perustettiin viime vuonna
03.03.2024 15.00Optimaalisella kuljetuskalustolla päästään parhaaseen tulokseen puunajossa
03.03.2024 10.00Suomen ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2023
02.03.2024 12.10Uusi ympäristöystävällinen teräketjun voiteluaine vakuuttaa ominaisuuksillaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.03.2024 8.49Metsähallitus avaa tontinluovutuskilpailun Kilpisjärvellä matkailuliiketoiminnan edistämiseksi
01.03.2024 8.30Keslan tilinpäätöstiedote: liikevaihto kasvoi, tulos parani
29.02.2024 9.30Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet sekä työvoiman heikko saatavuus puutarhaviljelyn haasteina
29.02.2024 9.20Ratatyöt hidastavat lentoaseman junayhteyksiä pk-seudulla
29.02.2024 9.11Biokaasulaitoksen maanrakennustyöt käynnistyvät Kiuruvedellä
28.02.2024 18.20Korpipojat Oy: Korpimetsien korjuuta luontoa kunnioittaen
28.02.2024 16.09Merikarvian sahan toiminta lakkaa kesäkuussa
28.02.2024 16.00AUTO 2025 palaa maaliskuussa Messukeskuksen ohjelmaan
28.02.2024 8.45MAN valmistautuu raskaan liikenteen sähköistymiseen avaamalla akkukorjaamoiden verkoston Eurooppaan
28.02.2024 8.33Suomen metsäkeskuksen sähköinen asiointipalvelu Metsään.fi uudistuu
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
27.02.2024 13.00Metsätalouden Metka-tukien haku avautuu maaliskuun alussa
27.02.2024 9.17Metsä Group luopuu puunhankintaliiketoiminnoistaan Virossa
26.02.2024 16.44Huippumodernin sahalaitoksen tehokasta tukkien käsittelyä
26.02.2024 16.00Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen logistiikka takaa toimitusvarmuuden asiakkaille
26.02.2024 12.22Suomen Lantakaasu Oy ostaa Nurmon Bioenergian
26.02.2024 12.00Muodostelmaluistelu: Suomenmestaruudet ratkaistu - Junioreissa yllätysvoittaja
26.02.2024 12.00Kansainvälinen nesteiden kuljetusyritys HOYER tilaa 165 DAF XG -vetoautoa
26.02.2024 10.15Renault jo seitsemännen kerran The Car of the Year voittaja
26.02.2024 9.12Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen

Näytä lisää »