DAF panostaa vahvasti huolto- ja varaosatoimintoihin Suomessa

28.09.2019 15.00

daf12.jpg

Nordic Truckcenter on DAF Trucksin maahantuoja Suomessa ja Ruotsissa vastaten myynnistä lisäksi Norjassa. DAF tarjoaa tunnetusti kattavan malliston edistyksellisiä kuorma-autoja eri kuljetustehtäviin ja nyt panostetaan entistä vahvemmin myös jälkimarkkinatoimintojen kehittämiseen asiakaskunnan kasvaessa hyvää tahtia.

(kuva yllä: Nordic Truckcenter panostaa vahvasti DAF -kuorma-autojen huolto- ja varaosapalveluiden kehittämiseen. Kuvassa Vantaan maahantuonnin varaosavarastoa esittelevä Kari Junttila vastaa jatkossa kyseisistä toiminnoista vuosikymmenten ammatitaidollaan jälkimarkkinatoiminnoista.)

DAF myynti on kasvanut tasaiseen tahtiin Suomessa. Asiakkaat ovat olleet todella tyytyväisiä tuotteeseen - myös huolto- ja varaosatoiminnot ovat pelanneet sujuvasti autokantaan suhteutettuna.

- Suomesta on löytynyt jonkinlainen DAF-huoltoverkosto jo vuosikymmenten ajan, jota on 2000-luvulla kehitetty hiljalleen. Viime aikoina Nordic Truckcenter on tehnyt paljon töitä verkoston optimointiin ja kehittämiseen, niin että se vastaa kasvavan asiakaskunnan vaatimuksiin. Maahantuonnin toimipaikka sijaitsee Vantaalla, missä on myös varaosakeskus sekä huoltokorjaamo. Lisäksi DAF-huoltopisteitä löytyy jo 16 eri puolilta maata, sanoo Nordic Truckcenterin maajohtaja Sampsa Rouhiainen.

Motivoitunut huoltoverkosto vahvistuu

Viimeisen vuoden aikana huoltoverkostoon on tullut uusia tekijöitä.

- Panostamme verkoston laatuun ja sijaintiin niin, että ne palvelevat uusien sijaintien lisäksi myös siellä missä DAF -kantaa on jo käytössä. Mukana olevilla jäsenillä on vahva usko DAF -toimintojen kasvuun mikä motivoi kehittämään toimintaa ja sitä kautta nostamaan asiakastyytyväisyyttä. Uusin yhteistyökumppani on KR-Trucks Lempäälässä ja alkuvuodesta mukaan liittyi Pekant Turussa, jotka molemmat mm. satsaavat varaosavarastoon ja henkilökunnan koulutukseen yhdessä meidän sekä DAF:in tehtaan kanssa. Viime vuoden puolella huolto- ja varaosapisteenä aloitti Tarvike- Ahola Kouvolassa, jonka mukaantulo näkyy selkeästi jo Kaakkois-Suomen myynnin kasvussa. Ja Pohjanmaan alueen palvelut paranivat oleellisesti kun yhteistyö alkoi Konepalvelu Lammin kanssa, joka on tunnettu kylmälaitehuolloistaan ja nyt siis keskittyy myös DAF-autojen huoltoon, kertoo Rouhiainen.

daf22.jpg

(kuva: Nordic Truckcenterin maajohtaja Sampsa Rouhiainen (oik.) ja varaosatoiminnoista vastaava Kari Junttila tietävät että kuorma-autokaupassa ratkaisee laadukkaiden tuotteiden lisäksi huolto- ja varaosapalvelut.)

Toimintoja kehitetään järjestelmällisesti

Varaosapalveluiden kehittämisessä Nordic Truckcenterin palveluksessa aloitti toukokuussa Kari Junttila, jolla on vuosikymmenten kokemus kuorma-autojen ja henkilöautopuolen jälkimarkkinatoiminnoista. 

- Olen jo ehtinyt aika hyvin tutustua DAF-toimintoihin Suomessa ja olen positiivisen yllättynyt siitä, millä tasolla jo nyt ollaan. Maahantuontitoiminnot pelaa hyvin tehtaan kanssa ja kentällä huoltopisteissä kierrellessäni minut on vakuuttanut niiden sitoutuminen DAF-toimintojen kehittämiseen, mikä näkyy varaosavarastoihin, laitteisiin ja koulutukseen panostamisena. Tästä on hyvä jatkaa asioiden hiomista seuraavalle tasolle, kommentoi Junttila ensituntemuksiaan.

Ensimmäinen Junttilan johtama iso projekti on Vantaan keskusvaraston tuotevalikoiman päivittäminen:

- Käymme läpi koko varaston ja noin 30 % vaihtuu uusiin enemmän kiertäviin osiin. Olemme tehneet siivouksen yhteistyössä tehtaan kanssa tutkien tarkkaan mitä autoja maassa tällä hetkellä on ja mitä osia tarvitaan. Lopputuloksena meillä on varastossa aina kaikki kriittiset osat ja paljon muutakin, sillä nimikkeiden määrä kasvaa nyt entisestään. Teemme jatkossa varaston inventaarioita sekä ennustamista koko ajan ja sellaiset osat jotka makaavat hyllystä vaihdetaan tehtaan kanssa aktiivisiin nimikkeisiin. Myös tietojärjestelmät on laitettu toimimaan suoraan tehtaan järjestelmien kanssa niin, että siellä spesialistit käyvät erikseen läpi joka varaosatilauksen ja varmistavat meidän henkilökunnan lisäksi että tilauksessa kaikki varmasti täsmää.

daf4.jpg

(kuva: DAF Paccard tarjoaa kuorma- autojensa tehdasosien lisäksi TRP -tarvikeosat, joita löytyy laajasti eri merkkisiin kuorma- autoihin ja perävaunuihin - myös vanhempiin malleihin. Lisäksi tarjolla on erilaisia tarvikkeita, nesteitä ym.)

Tehokasta varaosalogistiikkaa

Vantaan varaosakeskukseen tulee DAFin tehtailta aina kolme lähetystä viikossa ja lisäksi voidaan tehdä pikatilauksia, jolloin komponentit ovat Suomessa huoltopisteissä seuraavana päivänä heti aamusta.

- Varaosalogistiikassa meillä on uusi palveluntarjoaja Danx, joka on keskittynyt juuri tarvitsemaamme logistiikkaan ja heidän toiminnot pelaa erittäin tarkasti. Danx toimittaa osat usein korjaamoille jo yön tunteina että ne ovat valmiina kun asentajat tulevat töihin, kertoo Rouhiainen. 

TRP -tarvikeosia yli 60 000 nimikettä

DAF Paccard tarjoaa kuorma-autojensa tehdasosien lisäksi TRP -tarvikeosat, joita löytyy laajasti eri merkkisiin kuorma-autoihin ja perävaunuihin - myös vanhempiin malleihin. Lisäksi tarjolla on erilaisia tarvikkeita, nesteitä ym.

- TRP-tuotteita on tarjolla yli 60 000 nimikettä ja määrä laajenee koko ajan. Niiden myynti on vahvaa ympäri maailmaa ja kas- vaa mm. Ruotsissa jo hyvää tahtia. Lanseeraamme TRP-osat laajemmin Suomeen syksyn aikana ja uskon että niille on kysyntää sillä hinta-laatu suhde on varmasti kohdillaan. Huoltopisteemme tilaavat jo osia DAFin webshopin kautta mistä he näkevät suoraan myös varastotilanteen. Webshop laajenee jossain vaiheessa myös loppuasiakkaiden käyttöön, toteaa Junttila.

daf3.jpg

(kuva: Vantaalla korjaamopäällikkönä talvella aloittanut Jari Penttilä tekee hyvää työtä rautaisella ammattitaidollaan kehittäessään palveluita niin että DAF-asiakkaita kyetään auttamaan aina nopeasti ja laadukkaasti.)

Vantaan korjaamossa hyvä vauhti päällä

Nordic Truckcenterin Vantaan korjaamossa huolletaan DAF -kalustoa suurella volyymilla. 

- Meillä on palveluksessa osaavat ammattilaiset, joiden määrää on hiljattain lisätty kahdella mekaanikolla. Korjaamopäällikkönä talvella aloittanut Jari Penttilä tekee hyvää työtä rautaisella ammattitaidollaan kehittäessään palveluita niin että kykenemme auttamaan DAF-asiakkaita aina nopeasti ja laadukkaasti. Kuorma-autoja myydään yhä enemmän huoltosopimuksilla, mikä helpottaa tulevien toimenpiteiden aikatauluttamista huollon kapasiteettiin. Ja DAF Connect -järjestelmä on ollut nyt keväästä lähtien vakiovaruste kaikissa DAF -kuorma-autoissa. Sen avulla tekninen henkilökuntamme saa asiakkaan suostumuksella yhteyden autoon ja sitä kautta päästään mm. ennakoimaan tulevia huoltotoimia ja tarkastelemaan muutenkin autojen parametrejä, kertoo Rouhiainen.

Myynti kehittyy oikeaan suuntaan

Vahva panostus huolto- ja varaosatoimintoihin on merkki siitä että maanteillämme liikkuvien DAF -kuorma-autojen määrää pyritään jatkossa oleellisesti lisäämään.

- Kun jälkimarkkinapalvelut pelaa laajalla alueella, on asiakkaan helpompi päätyä DAFiin joka itse tuotteena on todella hyvässä maineessa puhutaan sitten vaikkapa ajomukavuudesta, tehokkuudesta, polttoainetaloudellisuudesta tai muista ylläpitokuluista. Nyt tehtävät panostukset lisäävät varmasti jatkossa myös isompien fleet-asiakkaiden mielenkiintoa hollantilaismerkkiä kohtaan, ilmoittaa Nordic Truckcenterin myyntipäällikkö Paul Cederberg.

Euroopassa DAF oli vuonna 2018 markkinajohtaja rekanvetureissa ja kakkonen kaikissa yli 16 tonnisissa kuorma-autoissa. Tehdas valmisti yhteensä noin 67 000 kuorma-autoa, joten kyseessä on yksi alan vahvimmista toimijoista. 

- Nordic Truckcenter myi 2018 Ruotsissa noin 200 uutta DAFia ja meillä tarkka määrä oli 87 samoin kun Norjassa oltiin noin sadan auton tahdissa. Teemme keskenämme hyvää yhteistyötä mm. toistemme varastoautoja tilanteen mukaan hyödyntäen. Tänä vuonna määrät kasvavat joka maassa ja yhteensä myy- dään viitisensataa uutta DAFia - uskon että Suomessa pääsemme reiluun 110 autoon, laskeskelee Cederberg.

DAF-asiakkaita palvelee Suomessa yhteensä kymmenen osaavaa myyjää: - Kehitämme myyntiverkostoa käsi kädessä huoltopalveluiden kanssa. Jatkossa tarvitsemme uutta myyntivoimaa esimerkiksi Keski-Suomen alueelle, visioi Cederberg. 

DAF tarjoaa ratkaisut haastaviin ajotehtäviin

Suomessa DAFeja on myyty pääasiassa rekanvetureiksi ja jakelukäyttöön mutta löytyy niitä monesta muustakin käytöstä kuten vaikkapa soranajosta sekä metsäteollisuuden kuljetuksista. 

- DAF -mallisto on hiljattain täysin uudistunut ja tarjoaa edistykselliset vaihtoehdot eri kuljetustarpeisiin. Nyt kun merkki on ykkönen Euroopan rekanvetureissa, panostetaan jatkossa entistäkin enemmän muihin kuljetus segmentteihin eri mallien ja variaatioiden muodossa. Esimerkiksi tridem-akselisto tulee nyt saataville, mitä tarvitaan Suomessa erityisesti soran ja puutavaran ajossa. Ja DAFin erikoismalleja valmistavan Ginafin tuotannosta on mahdollista tilata vaikka järeitä kaivosautoja. Suomeen on syksyn aikana tulossa kaksi DAF FAS CF -mallia varustettuna hydraulisesti vetävillä Ginaf HydroAxle -etuakseleilla, kertoo Cederberg.

daf5.jpg

(kuva: - DAF -mallisto on hiljattain täysin uudistunut ja tarjoaa edistykselliset vaihtoehdot eri kuljetustarpeisiin, sanoo Nordic Truckcenterin myyntipäällikkö Paul Cederberg.)

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa
14.04.2024 11.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
13.04.2024 10.00SKALin Kujala: Kehysriihestä kasvua panostuksilla väyliin
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.04.2024 10.00SSAB ja Manitou Group sopimukseen fossiilivapaan teräksen toimituksista
11.04.2024 8.00Metsä Groupin ja CollectiveCrunchin tekoälysovellus voitti kansainvälisen innovaatiokilpailun
10.04.2024 13.00SKAL selvitti: kuorma-autojen päästövähennyslaitteiden toimintavarmuus huonoa - neljällä viidestä ongelmia
10.04.2024 10.00John Deere Forestry Oy on tehnyt aiesopimuksen fossiilivapaan teräksen toimituksesta SSAB:n kanssa
10.04.2024 8.00Metsä Group aloittaa puukuidusta valmistettujen Muoto?-pakkauksien uuden kehitysvaiheen
09.04.2024 14.55HydSupply hakee osaajia palvelukseensa - katso tästä lisätietoja...
09.04.2024 13.12Man aloittaa vetypolttomoottorikuorma-autojen asiakastoimitukset
08.04.2024 10.55Puuenergian käyttö kasvussa Pirkanmaalla
08.04.2024 10.50Männyn kukinnasta odotettavissa runsasta
08.04.2024 7.50Neste ja Lotte Chemical aloittavat uusiutuviin kemikaaleihin ja muoveihin liittyvän yhteistyön
07.04.2024 12.00Laadukkaat traktorimönkijät vaativaan ammattikäyttöön
06.04.2024 14.00Vermeer tarjoaa monitoimikoneet energiapuulle
06.04.2024 9.00Maailmantalouden tilanne supisti metsäteollisuuden ulkomaankauppaa vuonna 2023
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.04.2024 14.00Mersun museoikään ehtinyt G-sarja uudistuu jälleen - Tarjolla myös sähköisellä voimalinjalla
05.04.2024 13.13Tilastokeskus: Uusien sähköautojen osuus pudonnut selvästi aiemmasta
05.04.2024 9.00Nimitykset: Vesa Karjalainen palvelutuotemyyjäksi Volvo Truck Center Tampereelle ja Lahteen
04.04.2024 11.19Aluehallintoviraston ympäristöasioiden lupapalvelussa uusia karttatoimintoja
04.04.2024 11.11Logistiikkaselvitys: Kanta-Häme merkittävä tavaraliikenteen välittäjämaakunta
04.04.2024 10.33Tervetuloa Renault Trucks Diamond Tour -koeajokiertueelle 9.4.-3.5.2024
04.04.2024 10.10Metsäalalla investoidaan - nyt kannattaa markkinoida!
04.04.2024 10.00Hedin aloittaa Corveten maahantuojana Suomessa
04.04.2024 7.33Valmet toimittaa höyryturbiiniautomaation jätteenkierrätyslaitokselle Itävaltaan
04.04.2024 7.00Vantaan Energia valinnut AFRYn suunnittelemaan maailman suurinta lämmön kausivarastoa ja johtamaan hankkeen rakentamista
03.04.2024 17.11Ponssen toimintamalli uudistuu
03.04.2024 16.40Metsä Fibre aloittaa neuvottelut lomautuksista Kemin biotuotetehtaalla
03.04.2024 15.00Jarno Hietasaari on nimitetty Volvo-kuorma-automyyjäksi Wetteri Powerille
03.04.2024 14.23Fogmaker Finland Oy vahvistaa myyntitiimiään
03.04.2024 12.09Kempower lanseeraa megawattilatausjärjestelmänsä
03.04.2024 12.02Nosturimestarikilpailu saa jatkoa - ensimmäinen osakilpailu Mansen Mörinöillä
03.04.2024 10.20Konecranes osti saksalaisen satamalaitevalmistaja Kocks Kranbaun
03.04.2024 10.08Traficon havaitsi rengasmarkkinoilla hyväksymättömiä nastarenkaita -
03.04.2024 8.00Lapin Kumin miljoonainvestointi Jyväskylään valmistui
03.04.2024 7.00Hiabille suuri WALTCO-takalaitanostintilaus Yhdysvalloista
02.04.2024 12.00Autojen ensirekisteröinneissä ei mitään uutta - käytettyjen autojen kauppa vilkastunut
02.04.2024 10.05Einari Vidgrén Säätiö palkitsee vastuullisia metsäosaajia
02.04.2024 10.01SSAB jatkaa vihreää siirtymäänsä investoinnilla fossiilivapaaseen minimill-tuotantolaitokseen Luulajaan
02.04.2024 8.15Tampereella kehitetään sujuvaa, kestävää ja käyttäjiä palvelevaa liikennettä vientimarkkinoille
02.04.2024 7.55Suomen metsäkeskuksen uudistunut organisaatio panostaa tietoon ja sähköisiin palveluihin
01.04.2024 12.00Energiapuunkorjuu tärkeä osa metsänhoitoa ja puukauppaa
01.04.2024 11.00Nykyaikaiset ritiläautot tehostaa metsäkoneurakointia
29.03.2024 23.00KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen

Näytä lisää »