Korkealaatuinen autonrengas on miljoonien testikilometrien summa

10.06.2019 14.34

Kuviot.jpg

Harva autoilija tulee rengasvalikoimaa tutkiessaan ajatelleeksi, kuinka mittavan tuotekehitys- ja testausruljanssin renkaat käyvät läpi ennen kuin ne päätyvät kuluttajien käyttöön. Teknisen Kaupan Liiton Rengasvalmistajien jaoston jäsenet Bridgestone, Continental, Goodyear ja Michelin avaavat omia tuotekehitysprosessejaan.

Rengasvalmistajien tavoitteena on tarjota autoilijoille mahdollisimman turvallisia renkaita, jotka tuntuvat ajossa mukavilta. Tämä edellyttää mittavaa kehitystyötä ja testausta, jotta renkaan ominaisuudet on varmasti hiottu huippuunsa.

Koska renkaiden valmistuksessakin on kyse liiketoiminnasta, uusien renkaiden kehitykseen liittyy olennaisesti myös markkinoiden analysointia hintojen, myyntimäärien ja valmistuskustannusten osalta. Koko projektin pitää olla kannattava.

Markkinoilla jo olevia renkaita testataan jatkuvasti, mutta kokonaan uusien renkaiden kehittäminen on useamman vuoden työ.

- Uudelle renkaalle määritellään vaatimukset muun muassa lainsäädännön, nykyisten renkaiden suorituskyvyn sekä alkuperäisvalmistaja-asiakkaiden toiveiden perusteella. Rengasinsinöörit tekevät useampia uusia rengasehdokkaita, joita kehitetään lisää useilla rengastesteillä, kertoo tuotespesialisti Ernestas Cejauskas Goodyear Nordicilta.

- Jokainen uusi rengasmallimme arvioidaan EU:n rengasmerkintäjärjestelmän kolmen kriteerin, autoalan järjestöjen sekä eri julkaisujen riippumattomasti arvioimien noin 15 suorituskykykriteerin perusteella. Näiden lisäksi Goodyearin insinöörit arvioivat uudet rengasmallit yli 50 kriteerin perusteella, sisältäen muun muassa käsittely, jarrutus, mukavuus ja melu, Cejauskas sanoo.

Renkaan pitää olla muun muassa hiljainen ja mahdollisimman ympäristöystävällinen, ja vierintävastuksen alhainen. Renkaita testataan monenlaisissa olosuhteissa.

- Meillä tuotekehitys keskittyy täysin testikeskuksiin, joissa pystytään tuottamaan tuotantoversioita edeltäviä prototyyppejä. Niitä testataan sekä ulkoradoilla että erilaisten koneiden avulla, jolloin rengasta voidaan kuormittaa merkittävästi suuremmilla voimilla kuin mitä renkaaseen kohdistuu normaaleissa olosuhteissa auton alla, kertoo tuotepäällikkö Lasse Wirama Bridgestonelta.

Renkaiden testausmäärät ovat huimia. Esimerkiksi Continentalilla testataan joka vuosi 140 000 rengasta, sekä uusia että tuotannossa olevia. Testauksessa kertyy yhteensä noin 200 miljoonaa ajokilometriä.

- Ammattilaistestaajiemme kansainvälinen tiimi tekee kaikkiaan yli 67 000 testiä vuodessa ja ajaa niiden yhteydessä matkan, jolla pääsisi 500 kertaa maapallon ympäri. Olemme ainoa rengasvalmistaja, jolla on automatisoitu testilaboratorio jarrutusmatkan mittaamiseen. Sen avulla voimme tehdä testejä vaikka vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä, kertoo markkinointipäällikkö Marko Pursiainen Continental Rengas Oy:sta.

Goodyearilla puolestaan on testikeskuksia ympäri maailman, muun muassa Luxemburgissa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Lumi- ja jäätestejä ajetaan marraskuun ja huhtikuun välisenä aikana 25 hehtaarin kokoisessa Goodyear Arctic Center -testikeskuksessa, joka sijaitsee Ivalossa 300 kilometriä napapiiriltä pohjoiseen.

Laadukas rengas on kuluneenakin turvallinen

Turvallisuus on renkaan ykkösominaisuus, ja renkaan pitää täyttää lain asettamat vaatimukset. Mutta mitä kaikkea turvallisuus oikeastaan tarkoittaa?

- Renkaan pitää suoriutua hyvin niissä olosuhteissa, joihin se on tarkoitettu. Kesärenkaan pitää olla turvallinen sekä kuivalla että märällä tiellä, ja talvirenkaan pitää selviytyä hyvin lumella ja jäällä. Talvirenkaassa myös kumiseoksen pitää toimia kylmissä olosuhteissa ja pysyä joustavana pakkasessakin, kertoo tuoteasiantuntija Toni Rämet Micheliniltä.

Renkaan suorituskykyyn vaikuttavat monet asiat, muun muassa materiaalien laatu, pintakuvio sekä rungon rakenne. Laadukas rengas on kuluneenakin turvallinen – jopa turvallisempi kuin uusi, huonompilaatuinen rengas.

- Autoilijan pitää pystyä luottamaan renkaiden turvalliseen suorituskykyyn ja pitkään käyttöikään. Laadukkaita renkaita ei tarvitse kiirehtiä vaihtamaan uusiin merkittävästi ennen kuin minimiurasyvyys tulee vastaan, vaan ne kestävät käytössä pitkään. Tämä säästää sekä ympäristöä että autoilijan kukkaroa, Rämet sanoo.

Renkaan pitää tuntua vakaalta ajaessa ja tarjota tarkka ohjaustuntuma.

- Tavoitteena on tehdä turvallisia ja mahdollisimman yllätyksettömiä renkaita, oli kyse sitten maantieajosta tai nopeasta väistöliikkeestä vaaratilanteessa. Renkaan pitää käyttäytyä loogisesti ja ennalta arvattavasti, sanoo Marko Pursiainen Continentalilta.

Jatkuvaa kehitystyötä

Rengasvalmistajien työ tuotekehityksen parissa on jatkuvaa.

- Rengasteollisuuden on vastattava autoteollisuuden asettamiin haasteisiin. Autot ovat raskaampia, melun suhteen on kovemmat vaatimukset, vierintävastuksen pitää olla alhainen ja renkaan ympäristöystävällinen, listaa Toni Rämet Micheliniltä.

Lisäksi rengasvalmistajien täytyy valmistautua autojen käytön ja asiakkaiden odotusten muutoksiin. Yhteiskäyttöautojen, itsestään ajavien autojen ja sähköautojen yleistyessä Goodyear kehittää aktiivisesti renkaita näihin muuttuviin asiakastarpeisiin.

- Pienempi vierintävastus vähentää kulutusta ja pidentää sähköautojen toimintasädettä. Sähköautot ovat akkujen vuoksi painavampia, joten niissä käytettävien renkaiden kantavuuden on oltava suurempi kuin perinteisissä autoissa käytettävien renkaiden. Lisäksi sähköautoissa kiihdytys- ja hidastusvoimat ovat suuremmat, joten renkaiden täytyy kestää paremmin työntövoimaa ja vääntöä, sanoo Ernestas Cejauskas Goodyear Nordicilta.

Continentalilla tehdään töitä paitsi turvallisuuden eteen, myös uusien materiaalien kehittämiseksi ja rengasmelun vähentämiseksi. Esimerkkinä tästä on uusi ContiFlexStud -kumirunkonasta.

- Tähtäämme kestävään kehitykseen. Hyvä esimerkki siitä on voikukkaprojektimme, jossa käytetään voikukkaa vaihtoehtoisena materiaalina luonnonkumille. Yhteistyökumppanimme kanssa olemme jo kehittäneet ensimmäiset voikukasta saatavasta kumista tehdyt kuorma-autonrenkaat, Pursiainen kertoo.

Rengasvalmistajat panostavat tutkimus- ja kehitystyöhön merkittävästi. Esimerkiksi Bridgestone investoi siihen vuosittain lähes 800 miljoonaa euroa globaalisti.

- Näillä investoinneilla luodaan uusia, uraa uurtavia tuotteita, teknologioita ja digitaalisia ratkaisuja, jotka vastaavat kuluttajien tarpeisiin ja muovaavat osaltaan liikkuvuuden tulevaisuutta. Samalla varmistetaan mahdollisimman ekologinen tuotantoprosessi uusien innovatiivisten valmistusmenetelmien ja materiaalien avulla, Lasse Wirama kertoo.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa
14.04.2024 11.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
13.04.2024 10.00SKALin Kujala: Kehysriihestä kasvua panostuksilla väyliin
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.04.2024 10.00SSAB ja Manitou Group sopimukseen fossiilivapaan teräksen toimituksista
11.04.2024 8.00Metsä Groupin ja CollectiveCrunchin tekoälysovellus voitti kansainvälisen innovaatiokilpailun
10.04.2024 13.00SKAL selvitti: kuorma-autojen päästövähennyslaitteiden toimintavarmuus huonoa - neljällä viidestä ongelmia
10.04.2024 10.00John Deere Forestry Oy on tehnyt aiesopimuksen fossiilivapaan teräksen toimituksesta SSAB:n kanssa
10.04.2024 8.00Metsä Group aloittaa puukuidusta valmistettujen Muoto?-pakkauksien uuden kehitysvaiheen
09.04.2024 14.55HydSupply hakee osaajia palvelukseensa - katso tästä lisätietoja...
09.04.2024 13.12Man aloittaa vetypolttomoottorikuorma-autojen asiakastoimitukset
08.04.2024 10.55Puuenergian käyttö kasvussa Pirkanmaalla
08.04.2024 10.50Männyn kukinnasta odotettavissa runsasta
08.04.2024 7.50Neste ja Lotte Chemical aloittavat uusiutuviin kemikaaleihin ja muoveihin liittyvän yhteistyön
07.04.2024 12.00Laadukkaat traktorimönkijät vaativaan ammattikäyttöön
06.04.2024 14.00Vermeer tarjoaa monitoimikoneet energiapuulle
06.04.2024 9.00Maailmantalouden tilanne supisti metsäteollisuuden ulkomaankauppaa vuonna 2023
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.04.2024 14.00Mersun museoikään ehtinyt G-sarja uudistuu jälleen - Tarjolla myös sähköisellä voimalinjalla
05.04.2024 13.13Tilastokeskus: Uusien sähköautojen osuus pudonnut selvästi aiemmasta
05.04.2024 9.00Nimitykset: Vesa Karjalainen palvelutuotemyyjäksi Volvo Truck Center Tampereelle ja Lahteen
04.04.2024 11.19Aluehallintoviraston ympäristöasioiden lupapalvelussa uusia karttatoimintoja
04.04.2024 11.11Logistiikkaselvitys: Kanta-Häme merkittävä tavaraliikenteen välittäjämaakunta
04.04.2024 10.33Tervetuloa Renault Trucks Diamond Tour -koeajokiertueelle 9.4.-3.5.2024
04.04.2024 10.10Metsäalalla investoidaan - nyt kannattaa markkinoida!
04.04.2024 10.00Hedin aloittaa Corveten maahantuojana Suomessa
04.04.2024 7.33Valmet toimittaa höyryturbiiniautomaation jätteenkierrätyslaitokselle Itävaltaan
04.04.2024 7.00Vantaan Energia valinnut AFRYn suunnittelemaan maailman suurinta lämmön kausivarastoa ja johtamaan hankkeen rakentamista
03.04.2024 17.11Ponssen toimintamalli uudistuu
03.04.2024 16.40Metsä Fibre aloittaa neuvottelut lomautuksista Kemin biotuotetehtaalla
03.04.2024 15.00Jarno Hietasaari on nimitetty Volvo-kuorma-automyyjäksi Wetteri Powerille
03.04.2024 14.23Fogmaker Finland Oy vahvistaa myyntitiimiään
03.04.2024 12.09Kempower lanseeraa megawattilatausjärjestelmänsä
03.04.2024 12.02Nosturimestarikilpailu saa jatkoa - ensimmäinen osakilpailu Mansen Mörinöillä
03.04.2024 10.20Konecranes osti saksalaisen satamalaitevalmistaja Kocks Kranbaun
03.04.2024 10.08Traficon havaitsi rengasmarkkinoilla hyväksymättömiä nastarenkaita -
03.04.2024 8.00Lapin Kumin miljoonainvestointi Jyväskylään valmistui
03.04.2024 7.00Hiabille suuri WALTCO-takalaitanostintilaus Yhdysvalloista
02.04.2024 12.00Autojen ensirekisteröinneissä ei mitään uutta - käytettyjen autojen kauppa vilkastunut
02.04.2024 10.05Einari Vidgrén Säätiö palkitsee vastuullisia metsäosaajia
02.04.2024 10.01SSAB jatkaa vihreää siirtymäänsä investoinnilla fossiilivapaaseen minimill-tuotantolaitokseen Luulajaan
02.04.2024 8.15Tampereella kehitetään sujuvaa, kestävää ja käyttäjiä palvelevaa liikennettä vientimarkkinoille
02.04.2024 7.55Suomen metsäkeskuksen uudistunut organisaatio panostaa tietoon ja sähköisiin palveluihin
01.04.2024 12.00Energiapuunkorjuu tärkeä osa metsänhoitoa ja puukauppaa
01.04.2024 11.00Nykyaikaiset ritiläautot tehostaa metsäkoneurakointia
29.03.2024 23.00KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen
18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä
18.03.2024 8.00Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa
17.03.2024 15.00Superpuolikkaat tuo tehokkuutta kierrätykseen

Näytä lisää »