Uusi Mercedes-Benz C esitellään Geneven autonäyttelyssä: mukavuus ja turvallisuus nousevat S-sarjan tasolle

14.02.2018 6.11

cfarkku1.jpg

Nykyisen sukupolven C-sarja on neljän vuoden ajan ollut Mercedes-Benzin eniten myyty automalli. Vuonna 2017 C-sarjan autoja myytiin yhteensä yli 415 000 kappaletta.

Saksan Bremenin tehtaan lisäksi C-sarjaa valmistetaan Etelä-Afrikan East Londonissa, Yhdysvaltain Tuscaloosassa ja Kiinan Pekingissä. Viime vuonna C-sarjan tärkein myyntimaa oli Kiina, jossa valmistetaan maan markkinoita varten myös C-sarjan pidennettyä lang-versiota.

Uudistuneessa C-sarjassa nähdään monia varusteita ja ominaisuuksia, jotka aiemmin on esitelty isommissa E- ja S-sarjoissa. Uusi C-sarja nähdään ensi kertaa Geneven autonäyttelyssä maalikuun alussa. Suomeen auto saapuu toisella vuosipuoliskolla.

Muotoilu: uusittu keula sekä ajo- ja takavalodesign

C-sarjan muotoilumuutokset keskittyvät auton keulaan sekä ajo- ja takavalojen designiin. Vakiovarusteena ovat halogeeniajovalot ja integroidut LED-huomiovalot. Lisävarusteena tarjolla ovat LED High Performance -ajovalot, Multibeam Led -ajovalot sekä Ultra Range -kaukovalot (ks. yksityiskohdat jäljempänä). Uusia ulkovärejä ovat mojavenhopea- ja smaragdinvihreä-metallivärit.

AMG Line -varustepakettiin kuuluu vakiona timanttikuvioinen jäähdyttimen säleikkö. Etupuskurin muotoilu on kokonaan uusi, ja myös takapuskurin alaosaa on uudistettu auton kulloisenkin varustelun ja muotoilun mukaiseksi. 

cfarkku2.jpg

Matkustamo: urheilullinen ja ylellinen, tarjolla monitoimi-istuin

C-sarjan sisätiloissa korostuvat urheilullisuus ja korkea laatutaso. Keskikonsolin kolmiulotteiseksi muotoiltu jalopuinen somisteosa (pähkinäpuuta tai tammea) viestii tinkimättömästä käsityötaidosta.  Uudet sisävärivaihtoehdot ovat magmanharmaa/musta ja satulanruskea sisätilan AMG Line -paketin yhteydessä.

Keyless-Go Start -toiminto on vakiovaruste, ja start-stop-näppäin on muotoiltu turbiinimaiseksi. Auton avaimen muotoilu on niin ikään uudistunut, ja asiakas voi valita kolmesta vaihtoehdosta: musta korkeakiiltoisella kromikehyksellä, valkoinen kromikehyksellä ja valkoinen mattakromikehyksellä. 

C-sarjan uusi varuste on monitoimi-istuin, jonka sivuosien ja ristiseläntuen antamaa tukea voi säätää sähkötoimisesti. Ristiselän alueella tuntuva hierontatoiminto syntyy, kun istuimen ilmakammiot tyhjenevät ja täyttyvät vuorotellen. Istuimen pneumaattisia toimintoja käytetään multimediajärjestelmän kautta.

Mittaristo ja näytöt: saatavana tarkka laajakuvanäyttö 16:9-kuvasuhteella

Mittaristo: C-sarjaan on saatavana nykyisestä S-sarjasta tuttu näyttökonsepti. Vakiovarusteena on klassinen tuplaputkimittaristo ja putkien välissä 5,5-tuumainen värinäyttö, jonka resoluutio on 383 x 600 pikseliä. Lisävarusteena saatavana on täysin digitaalinen mittaristonäyttö, jonka koko on 12,3 tuumaa ja resoluutio 1920 x 720 pikseliä. Tällöin käytettävissä on kolme näyttötyyliä: Classic, Sport ja Progressive. Näyttönäkymään voi valita haluamansa valikot, esimerkiksi matka- tai kulutustiedot, navigoinnin tai ECO-taloudellisuusnäytön.

Keskusnäyttö: Keskikonsolin yläpuolisen multimedianäytön voi niin ikään valita kahdessa eri koossa. Vakiovarusteena olevan Audio 20 -multimediajärjestelmän näytön peruskoko on 7 tuumaa ja tarkkuus 960 x 540 pikseliä. Saatavana on myös tarkka laajakuvanäyttö, jonka kuvasuhde on 16:9, koko 10,25 tuumaa ja tarkkuus 1920 x 720 pikseliä. Laajakuvanäyttö on vakiovaruste Comand-järjestelmän yhteydessä, ja käytössä ovat em. kolme eri näyttötyyliä.

Uudessa S-sarjassa ensiesitellyssä ohjauspyörässä on touch-kosketusnäppäimet, jotka reagoivat pyyhkäisyliikkeisiin. Niiden avulla mittariston toimintoja ja koko infotainment-järjestelmää voi ohjata intuitiivisesti irrottamatta käsiä ohjauspyörästä. Uutuutena myös Distronic-etäisyysavustinta ja Tempomat-vakionopeussäädintä käytetään ohjauspyörän näppäimillä. Tietoviihdejärjestelmää voidaan käyttää joko keskikonsolin Touchpad-kosketuslevyllä tai Linguatronic-puheohjauksella. Istuinlämmitystäkin voi nyt säätää puheohjauksella.

Intelligent Drive: C-sarja osaa ajaa osittain automaattisesti

Uudistuneessa C-sarjassa kuljettajan tukena ovat uusimmat turvallisuus- ja avustinjärjestelmät. C-sarja pystyy tietyissä tilanteissa ajamaan osittain automaattisesti. Liikenneympäristöä tarkkaillaan kamera- ja tutkajärjestelmillä. Tutka tunnistaa ajoympäristön jopa 250 metrin päähän eteenpäin, 40 metriä sivuille ja 80 metrin päähän auton taakse. Kamera valvoo ympäristöä 500 metrin etäisyydelle auton eteen, josta 90 metrin matkan kolmiulotteisesti. 

Aktiivinen Distronic-etäisyysavustin pystyy kartta- ja paikkatietojen perusteella avustamaan kuljettajaa monissa eri tilanteissa ja sovittamaan ajonopeuden ennakoiden saavuttaessa kaarteeseen, risteykseen tai liikenneympyrään. Sitä täydentävät aktiivisen ohjausavustimen uudet toiminnot kuten intuitiivisesti ymmärrettävä aktiivinen kaistanvaihtoavustin ja aktiivinen hätäpysäytysavustin.

Uudistuneen C-sarjan vakiovarusteena on laajennettu aktiivinen jarrutusavustin. Se auttaa välttämään peräänajot edellä hitaasti ajavaan, pysähtyvään tai paikallaan seisovaan ajoneuvoon. Jarruavustimen tuella voidaan myös lieventää törmäystä tietä ylittävään jalankulkijaan tai pyöräilijään tai jopa välttää koko kolari.

Multibeam LED -ajovalot: erinomainen näkyvyys kaikissa olosuhteissa

C-sarjaan saa uutena lisävarusteena Multibeam LED -ajovalot, jolloin kummassakin valoyksikössä on S-sarjan tapaan  84 erikseen ohjattavaa lediä. Niiden ansiosta ajovalot sopeutuvat erittäin nopeasti ja tarkasti kulloiseenkin liikennetilanteeseen. Aiempiin LED Intelligent Light System -valoihin verrattuna uusia toimintoja ovat risteysvalot, liikenneympyrävalot, City Light -taajama-ajovalot sekä huononsäänvalot.

Kaukovaloajotilassa adaptiivinen kaukovaloavustin Plus valaisee joka hetki ajorataa leveältä alalta, muita tienkäyttäjiä kuitenkaan häikäisemättä. Ultra Range -kaukovalot kytkeytyvät toimintaan automaattisesti, kun järjestelmä ei tunnista muita tienkäyttäjiä, ajorata on suora ja nopeus yli 40 km/h. Valot tuottavat tällöin lain salliman maksimivoimakkuuden, jolloin kaukovalojen kirkkaus alittaa yhden luksin referenssiarvon vasta yli 650 metrin päässä. Kun vastaan tulee ajoneuvo tai edellä ajava saavutetaan, kaukovalomoduulien ledit kytketään osittain pois päältä, jolloin syntyy U-kirjaimen muotoinen kaukovalokuvio (osakaukovalot). Ultra Range -kaukovalot ovat aina aktiivisina vain, kun kaukovalotila on kytketty päälle manuaalisesti.

Energizing-mukavuusjärjestelmä: lisää hyvän olon tunnetta

Lisävarusteena saatava Energizing-järjestelmä verkottaa auton eri mukavuusjärjestelmät yhteen. Se hyödyntää kohdennetusti ilmastointilaitteen toimintoja ja parfymointia, istuintoimintoja (lämmitys, tuuletus, hieronta) sekä valaistus- ja musiikkiasetuksia. Lisäksi käyttöön voi valita Wellness-asetuksen oman mielialan ja tarpeiden mukaan.

Auton varustuksesta riippuen käytössä on kuusi ohjelmaa, joista jokainen kestää kymmenen minuuttia. Ne visualisoidaan keskusnäytössä väreillä ja graafisesti, ja niitä täydentää sopiva musiikki. Kunkin ohjelman yhteyteen on tallennettu viisi musiikkikappaletta, jotka esimerkiksi Vitality-ohjelmassa edustavat nopearytmistä ja iskevää musiikkia. Matkustajien oma musiikki analysoidaan taustatoimintona Media Interface -toiminnon kautta ja tarvittaessa kohdistetaan tiettyyn ohjelmaan sen rytmin mukaisesti. Energizing-järjestelmään liittyy myös tunnelmavalaistus, jossa on 64 värisävyvaihtoehtoa. 

Multimediajärjestelmät: tietoa ja musiikkia mittatilauksena

C-sarjassa on vakiovarusteena Audio 20 -multimediajärjestelmä, jossa on kaksi USB-liitäntää, SD-muistikorttipaikka, Bluetooth-yhteys ja Media Interface. Lisävarusteena on tarjolla uusimman sukupolven Comand Online, joka tarjoaa nopean 3D-kiintolevynavigoinnin, rakennusten valokuvantarkan 3D-esityksen ja kartan 3d-liikkeet. Navigoinnin karttanäkymässä näytetään reaaliaikaisen liikennetiheyden lisäksi esimerkiksi Car-to-X-varoitusviestit, säätila, huoltoasemat hintatietoineen ja vapaat pysäköintipaikat.

Vakioäänentoiston ja Burmester Surround-Soundsystem -äänentoistojärjestelmän väliin sijoittuu C-sarjan uusi äänentoistojärjestelmä. Sen teho on 225 wattia (2 x etubasso teholtaan 50 W, muut viisi kanavaa kukin 25 W), ja ääntä välittää yhdeksän kaiutinta.

19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa
14.04.2024 11.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
13.04.2024 10.00SKALin Kujala: Kehysriihestä kasvua panostuksilla väyliin
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.04.2024 10.00SSAB ja Manitou Group sopimukseen fossiilivapaan teräksen toimituksista
11.04.2024 8.00Metsä Groupin ja CollectiveCrunchin tekoälysovellus voitti kansainvälisen innovaatiokilpailun
10.04.2024 13.00SKAL selvitti: kuorma-autojen päästövähennyslaitteiden toimintavarmuus huonoa - neljällä viidestä ongelmia
10.04.2024 10.00John Deere Forestry Oy on tehnyt aiesopimuksen fossiilivapaan teräksen toimituksesta SSAB:n kanssa
10.04.2024 8.00Metsä Group aloittaa puukuidusta valmistettujen Muoto?-pakkauksien uuden kehitysvaiheen
09.04.2024 14.55HydSupply hakee osaajia palvelukseensa - katso tästä lisätietoja...
09.04.2024 13.12Man aloittaa vetypolttomoottorikuorma-autojen asiakastoimitukset
08.04.2024 10.55Puuenergian käyttö kasvussa Pirkanmaalla
08.04.2024 10.50Männyn kukinnasta odotettavissa runsasta
08.04.2024 7.50Neste ja Lotte Chemical aloittavat uusiutuviin kemikaaleihin ja muoveihin liittyvän yhteistyön
07.04.2024 12.00Laadukkaat traktorimönkijät vaativaan ammattikäyttöön
06.04.2024 14.00Vermeer tarjoaa monitoimikoneet energiapuulle
06.04.2024 9.00Maailmantalouden tilanne supisti metsäteollisuuden ulkomaankauppaa vuonna 2023
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.04.2024 14.00Mersun museoikään ehtinyt G-sarja uudistuu jälleen - Tarjolla myös sähköisellä voimalinjalla
05.04.2024 13.13Tilastokeskus: Uusien sähköautojen osuus pudonnut selvästi aiemmasta
05.04.2024 9.00Nimitykset: Vesa Karjalainen palvelutuotemyyjäksi Volvo Truck Center Tampereelle ja Lahteen
04.04.2024 11.19Aluehallintoviraston ympäristöasioiden lupapalvelussa uusia karttatoimintoja
04.04.2024 11.11Logistiikkaselvitys: Kanta-Häme merkittävä tavaraliikenteen välittäjämaakunta
04.04.2024 10.33Tervetuloa Renault Trucks Diamond Tour -koeajokiertueelle 9.4.-3.5.2024
04.04.2024 10.10Metsäalalla investoidaan - nyt kannattaa markkinoida!
04.04.2024 10.00Hedin aloittaa Corveten maahantuojana Suomessa
04.04.2024 7.33Valmet toimittaa höyryturbiiniautomaation jätteenkierrätyslaitokselle Itävaltaan
04.04.2024 7.00Vantaan Energia valinnut AFRYn suunnittelemaan maailman suurinta lämmön kausivarastoa ja johtamaan hankkeen rakentamista
03.04.2024 17.11Ponssen toimintamalli uudistuu
03.04.2024 16.40Metsä Fibre aloittaa neuvottelut lomautuksista Kemin biotuotetehtaalla
03.04.2024 15.00Jarno Hietasaari on nimitetty Volvo-kuorma-automyyjäksi Wetteri Powerille
03.04.2024 14.23Fogmaker Finland Oy vahvistaa myyntitiimiään
03.04.2024 12.09Kempower lanseeraa megawattilatausjärjestelmänsä
03.04.2024 12.02Nosturimestarikilpailu saa jatkoa - ensimmäinen osakilpailu Mansen Mörinöillä
03.04.2024 10.20Konecranes osti saksalaisen satamalaitevalmistaja Kocks Kranbaun
03.04.2024 10.08Traficon havaitsi rengasmarkkinoilla hyväksymättömiä nastarenkaita -
03.04.2024 8.00Lapin Kumin miljoonainvestointi Jyväskylään valmistui
03.04.2024 7.00Hiabille suuri WALTCO-takalaitanostintilaus Yhdysvalloista
02.04.2024 12.00Autojen ensirekisteröinneissä ei mitään uutta - käytettyjen autojen kauppa vilkastunut
02.04.2024 10.05Einari Vidgrén Säätiö palkitsee vastuullisia metsäosaajia
02.04.2024 10.01SSAB jatkaa vihreää siirtymäänsä investoinnilla fossiilivapaaseen minimill-tuotantolaitokseen Luulajaan
02.04.2024 8.15Tampereella kehitetään sujuvaa, kestävää ja käyttäjiä palvelevaa liikennettä vientimarkkinoille
02.04.2024 7.55Suomen metsäkeskuksen uudistunut organisaatio panostaa tietoon ja sähköisiin palveluihin
01.04.2024 12.00Energiapuunkorjuu tärkeä osa metsänhoitoa ja puukauppaa
01.04.2024 11.00Nykyaikaiset ritiläautot tehostaa metsäkoneurakointia
29.03.2024 23.00KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen
18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä

Näytä lisää »