Hallituksen esitys liikenne- ja viestintäministeriön budjetiksi 3,36 mrd. euroa

22.09.2017 15.11

Hallitus esittää liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalle 3,36 miljardin euron määrärahoja vuodelle 2018. Lisäystä vuoden 2017 varsinaiseen talousarvioon on 134 miljoonaa euroa.

Liikenneverkolle esitetään 2,0 miljardia euroa, liikenteen tukemiseen ja ostopalveluihin 214 miljoonaa euroa, viestintäpalveluihin ja -verkkoihin sekä viestinnän tukemiseen 523 miljoonaa euroa, liikenteen viranomaispalveluihin 70 miljoonaa euroa, hallintoon ja toimialan yhteisiin menoihin 495 miljoonaa euroa sekä sää-, meri- ja ilmastopalveluihin 45 miljoonaa euroa. 

Korjausvelan vähentäminen jatkuu

Väylänpidossa panostetaan erityisesti liikenneväylien kuntoon ja laatuun. Liikenneverkon ylläpitoon eli perusväylänpitoon esitetään osoitettavaksi 1,4 miljardia euroa. Tästä määrärahasta 453 miljoonaa euroa on hallituksen strategisten kärkihankkeiden korjausvelan vähentämiseen kohdennettua rahoitusta.  

Tavoitteena on korjausvelan kasvun taittuminen. Hallituksen korjausvelkaohjelmassa painottuvat korjausvelan hallinta, asiakkaiden tarpeet niin elinkeinoelämän kuin yksittäisten ihmisten näkökulmasta sekä digitalisaatio ja uudet palvelut.

Uusia väylähankkeita käynnistyy

Kehittämisinvestointeihin osoitetaan 505 miljoonaa euroa. Hallitus esittää, että vuonna 2018 käynnistetään neljä uutta kehittämishanketta: Kehä I Laajalahden kohta (20 milj. euroa), Länsimetron jatkeen liityntäliikennejärjestelyt (7 milj. euroa), Vuosaaren meriväylä (12,5 milj. euroa) ja Kokkolan meriväylä (45 milj. euroa). 

Kehä I Laajalahden kohta -hanke liittyy Raide-Jokeri-pikaraitiotien toteuttamiseen. Raide-Jokeri on yksi pääkaupunkiseudun tärkeimmistä poikittaisista joukkoliikennehankkeista ja keskeinen toimenpide, jolla parannetaan kestävien kulkutapojen palvelutasoa. Hanke mahdollistaa Raide-Jokeri -hankkeen toteuttamisen suunnitelmien mukaisesti koko matkalle Helsingin Itäkeskuksesta Espoon Keilaniemeen. Määrärahatarve vuonna 2018 on 2 miljoonaa euroa.

Länsimetron jatkeen liityntäyhteydet -hankkeelle esitetään 7 miljoonan euron sopimusvaltuutta ja 7 miljoonan euron määrärahaa. Länsiväylä toimii Matinkylään ulottuvan Länsimetron liityntäliikenteen runkoreittinä. Länsimetron toinen vaihe Matinkylästä Kivenlahteen jatkaa raideliikenteeseen tukeutuvaa maankäytön kehityskäytävää Lounais-Espooseen.

Vuosaaren meriväylä -hankkeen kokonaiskustannusarvio on 25 miljoonaa euroa, joka jakaantuu puoliksi valtion ja Helsingin Sataman kesken. Hankkeeseen on tarkoitus hakea TEN-tukea, jonka suuruudeksi arvioidaan yhteensä 5 miljoonaa euroa. Hankkeen tavoitteena on turvata sataman konttialusliikenteen toimintaedellytykset tulevaisuudessa alusten koon kasvaessa. Lisäksi hanke varmistaa Äänekosken biotuotetehtaan kustannustehokkaat vesikuljetukset. Määrärahatarve vuonna 2018 on 1 miljoona euroa.

Kokkolan meriväylä -hanke parantaa Kokkolan sataman kautta kulkevan tavarakuljetusten kuljetustaloutta. Hankkeen toteutukseen liittyvät myös sataman syvennys- ja laajennustyöt, joiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Kokkolan satama. Kokkolan meriväylän parantamishankkeen kokonaiskustannusarvio on 45 milj. euroa. Hankkeen kustannukset on tarkoitus jakaa valtion ja kaupungin kesken. Määrärahatarve vuonna 2018 on 15 miljoonaa euroa.

Hallitus on myös päättänyt parantaa liikenneyhteyksiä Hailuodon ja mantereen välillä. Hailuodon kiinteä yhteys toteutetaan elinkaarimallilla, siten että pitkällä aikavälillä kiinteä yhteys on valtiolle kokonaistaloudellisesti edullisempi ja kapasiteetiltaan käyttäjille nykyistä parempi. Vuosimaksu korvaa vuosittaiset lautan käyttökustannukset. Hankkeen käynnistämisestä on tarkoitus tehdä päätös vuoden 2018 talousarvioesityksen täydennyksessä.

Lisäksi hallitus on päättänyt, että yksi, korkeintaan kaksi liikenneverkon kehittämishanketta valmistellaan niin, että päätökset voidaan tehdä kevään 2018 kehysriihessä ja hanke/hankkeet käynnistetään tämän vaalikauden aikana. 

Länsimetro, Raide-Jokeri-pikaraitiotie ja Tampereen raitiotie hankkeet saivat valtuudet vuoden 2017 talousarviossa. Valtionavustusta näille hankkeille maksetaan jälkikäteen edellisenä vuonna toteutuneiden kustannusten perusteella. Länsimetron rakentamiseen osoitetaan 31,5 miljoonaa euroa, Raide—Jokeriin 0,3 miljoonaa euroa ja Tampereen raitiotien 1. vaiheen rakentamiseen 15,8 miljoonaa euroa.

Liikenteen tukirahat 

Liikenteen tukemiseen ja ostopalveluihin esitetään yhteensä 214 miljoonaa euroa. Summa on kuluvan vuoden tasoa. 

Meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamiseen osoitetaan tästä 101,4 miljoonaa euroa. LVM valmistelee syksyn lisätalousarvioon esitystä, jonka mukaan valtio maksaisi merenkulun tukena työnantajille takaisin työnantajan osuuden työttömyysvakuutusmaksuista, jotka on maksettu niistä yleisesti tai rajoitetusti verovelvollisista työntekijöistä, joiden osalta on toimitettu ennakonpidätys. Esitettyä muutosta sovellettaisiin vain vuonna 2017 aiheutuneiden kustannusten perusteella maksettavaan tukeen. 

Ehdotuksella ei arvioida olevan määrärahaa lisäävää vaikutusta.

Joukkoliikenteen palvelujen ostoon ja kehittämiseen osoitetusta 84,5 miljoonan euron määrärahasta on tarkoitus käyttää 30,2 miljoonaa euroa valtion ja VR-Yhtymä Oy:n välisen vuosia 2016–2019 koskevan junaliikenteen ostosopimuksesta aiheutuviin menoihin, 33,5 miljoonaa euroa ELY-keskuksille osoitettavan alueellisen ja paikallisen liikenteen ostoihin, hintavelvoitteisiin ja kehittämiseen, 17,9 miljoonaa euroa suurten ja keskisuurten kaupunkiseutujen joukkoliikennetukeen sekä lentoliikenteen ostoihin, merenkurkun liikenteen tukemiseen, kehittämishankkeisiin ja liikkumisen ohjaukseen yhteensä 2,9 miljoonaa euroa. 

Rataveroa ei peritä, väylämaksun puolitusta jatketaan

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen rataverolain muuttamiseksi. Hallituksen esityksessä jatketaan tavaraliikenteen rataveron perimättä jättämistä vuoden 2018 loppuun asti. Rataveroa ei peritä sähkö- eikä dieselvetoisessa tavaraliikenteessä vuosina 2015-2018. Valtion verotulovaikutuksen arvioidaan olevan vuositasolla n. 12,0 miljoonaa euroa. Rataveroa kerätään 4,8 miljoonaa euroa. 

Hallitus antaa eduskunnalle myös talousarvioesitykseen liittyvän esityksen väylämaksulain muuttamiseksi. Hallituksen esityksessä väylämaksun puolitusta jatketaan vuoden 2018 loppuun asti. Väylämaksu puolitettiin vuosina 2015-2018 osana rikkikompensaatiota ja työmarkkinaratkaisua siten, että väylämaksua alennettiin lastialuksia ja parhaita jääluokkia painottaen. Väylämaksua kerätään 47,4 miljoonaa euroa.

Vähäpäästöisen liikenteen edistämistoimet

Kevään 2017 kehysriihessä päätettiin panostaa hallituksen energia- ja ilmastostrategian toimenpiteisiin 100 milj. euroa vuosina 2018–2021. Strategian toteuttamiseen liikenteen toimiin on vuoden 2018 talousarviossa varattu 16 milj. euroa. Hankintatukea täyssähköautojen hankintaa sekä kaasu- ja flexfuel-autojen konvertointia varten varataan yhteensä 6 milj. euroa. Lataus- ja jakeluverkon rakentamista sekä taajamalogistiikan sähköistämistä tuetaan alueellisesti tasapuolisesti 4,5 milj. eurolla ja kaupunkiseutujen julkisen henkilöliikenteen kehittämistä tuetaan 3,5 milj. eurolla. Lisäksi ihmisten liikkumistottumusten muutosta tuetaan 2 milj. euron lisäyksellä raideliikenteeseen.

Tämän lisäksi hallitus sopi budjettiriihessä, että autojen romutuspalkkiota varten varataan 8 milj. euroa vuodelle 2018. Näihin liittyen hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi romutuspalkkiosta, sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- ja etanolikonversioiden tuesta.

Tv-kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukeen lisärahoitusta 

Yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tuelle myönnettiin 1 miljoona euroa vuoden 2017 ensimmäisessä lisätalousarviossa. Samaan käyttötarkoitukseen esitetään myönnettäväksi 2 miljoonaa euroa. Määräraha on tarkoitettu valtionavustusten maksamiseen uutis- ja ajankohtaistoiminnan tuottamiseen yleisen edun tv-kanaville. Tuen tavoitteena on varmistaa uutistoiminnan monimuotoisuus ja vaihtoehtoiset uutislähteet kaikki kansalaiset tavoittavassa televisiossa.

Digitaalisen yhteiskunnan tietoturvallisuuden ja toimintavarmuuden lisäämiseen osoitetaan 2 milj. euroa. Digitaalisen tiedon luotettava ja turvallinen käsittely tulee olemaan yhä keskeisempi tuotannontekijä uusien liikennepalveluiden ja liikennemarkkinoiden kehityksessä. 

Valtakunnallinen laajakaistahanke jatkuu. Viestintävirasto voi käyttää aiempien vuosien talousarvioissa myönnetyn valtuuden mukaisia sopimuksia siltä osin kuin valtuutta ei ole käytetty.

Yleisradio Oy:n rahoitukseen ei esitetä indeksitarkistusta vuodelle 2018.

Sää-, meri- ja ilmastopalvelut

Ilmatieteen laitoksen toimintamenoihin esitetään lisäystä 1 miljoona euroa tutkaverkoston laajentamiseksi. Nykyinen säätutkaverkosto ei kata koko Suomea. Säätutkaverkosto on lentoliikenteen ja tieliikenteen sää- ja olosuhdeturvallisuuden kannalta keskeinen mittausverkosto. Uusi tutka on tarkoitus sijoittaa Kainuuseen. 

Lisäksi esitetään 0,75 miljoonan euron määrärahaa pienhiukkas-, pilvi- ja hivenkaasututkimusinfrastruktuurin (ACTRIS) rahoittamiseen. Määräraha mahdollistaa laitoksen Suomen kansallisen ACTRIS -asemaverkon päivittämisen ACTRIS –yhteensopivaksi ja ACTRIS –tutkimusinfrastruktuurin edelleen kehittämisen maailman parhaimmaksi ja kilpailukykyisen tutkimusympäristön luomisen alan tutkijoille sekä ACTRIS-toiminnan päämajan sijoittamisen Suomeen.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa
14.04.2024 11.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
13.04.2024 10.00SKALin Kujala: Kehysriihestä kasvua panostuksilla väyliin
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.04.2024 10.00SSAB ja Manitou Group sopimukseen fossiilivapaan teräksen toimituksista
11.04.2024 8.00Metsä Groupin ja CollectiveCrunchin tekoälysovellus voitti kansainvälisen innovaatiokilpailun
10.04.2024 13.00SKAL selvitti: kuorma-autojen päästövähennyslaitteiden toimintavarmuus huonoa - neljällä viidestä ongelmia
10.04.2024 10.00John Deere Forestry Oy on tehnyt aiesopimuksen fossiilivapaan teräksen toimituksesta SSAB:n kanssa
10.04.2024 8.00Metsä Group aloittaa puukuidusta valmistettujen Muoto?-pakkauksien uuden kehitysvaiheen
09.04.2024 14.55HydSupply hakee osaajia palvelukseensa - katso tästä lisätietoja...
09.04.2024 13.12Man aloittaa vetypolttomoottorikuorma-autojen asiakastoimitukset
08.04.2024 10.55Puuenergian käyttö kasvussa Pirkanmaalla
08.04.2024 10.50Männyn kukinnasta odotettavissa runsasta
08.04.2024 7.50Neste ja Lotte Chemical aloittavat uusiutuviin kemikaaleihin ja muoveihin liittyvän yhteistyön
07.04.2024 12.00Laadukkaat traktorimönkijät vaativaan ammattikäyttöön
06.04.2024 14.00Vermeer tarjoaa monitoimikoneet energiapuulle
06.04.2024 9.00Maailmantalouden tilanne supisti metsäteollisuuden ulkomaankauppaa vuonna 2023
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.04.2024 14.00Mersun museoikään ehtinyt G-sarja uudistuu jälleen - Tarjolla myös sähköisellä voimalinjalla
05.04.2024 13.13Tilastokeskus: Uusien sähköautojen osuus pudonnut selvästi aiemmasta
05.04.2024 9.00Nimitykset: Vesa Karjalainen palvelutuotemyyjäksi Volvo Truck Center Tampereelle ja Lahteen
04.04.2024 11.19Aluehallintoviraston ympäristöasioiden lupapalvelussa uusia karttatoimintoja
04.04.2024 11.11Logistiikkaselvitys: Kanta-Häme merkittävä tavaraliikenteen välittäjämaakunta
04.04.2024 10.33Tervetuloa Renault Trucks Diamond Tour -koeajokiertueelle 9.4.-3.5.2024
04.04.2024 10.10Metsäalalla investoidaan - nyt kannattaa markkinoida!
04.04.2024 10.00Hedin aloittaa Corveten maahantuojana Suomessa
04.04.2024 7.33Valmet toimittaa höyryturbiiniautomaation jätteenkierrätyslaitokselle Itävaltaan
04.04.2024 7.00Vantaan Energia valinnut AFRYn suunnittelemaan maailman suurinta lämmön kausivarastoa ja johtamaan hankkeen rakentamista
03.04.2024 17.11Ponssen toimintamalli uudistuu
03.04.2024 16.40Metsä Fibre aloittaa neuvottelut lomautuksista Kemin biotuotetehtaalla
03.04.2024 15.00Jarno Hietasaari on nimitetty Volvo-kuorma-automyyjäksi Wetteri Powerille
03.04.2024 14.23Fogmaker Finland Oy vahvistaa myyntitiimiään
03.04.2024 12.09Kempower lanseeraa megawattilatausjärjestelmänsä
03.04.2024 12.02Nosturimestarikilpailu saa jatkoa - ensimmäinen osakilpailu Mansen Mörinöillä
03.04.2024 10.20Konecranes osti saksalaisen satamalaitevalmistaja Kocks Kranbaun
03.04.2024 10.08Traficon havaitsi rengasmarkkinoilla hyväksymättömiä nastarenkaita -
03.04.2024 8.00Lapin Kumin miljoonainvestointi Jyväskylään valmistui
03.04.2024 7.00Hiabille suuri WALTCO-takalaitanostintilaus Yhdysvalloista
02.04.2024 12.00Autojen ensirekisteröinneissä ei mitään uutta - käytettyjen autojen kauppa vilkastunut
02.04.2024 10.05Einari Vidgrén Säätiö palkitsee vastuullisia metsäosaajia
02.04.2024 10.01SSAB jatkaa vihreää siirtymäänsä investoinnilla fossiilivapaaseen minimill-tuotantolaitokseen Luulajaan
02.04.2024 8.15Tampereella kehitetään sujuvaa, kestävää ja käyttäjiä palvelevaa liikennettä vientimarkkinoille
02.04.2024 7.55Suomen metsäkeskuksen uudistunut organisaatio panostaa tietoon ja sähköisiin palveluihin
01.04.2024 12.00Energiapuunkorjuu tärkeä osa metsänhoitoa ja puukauppaa
01.04.2024 11.00Nykyaikaiset ritiläautot tehostaa metsäkoneurakointia
29.03.2024 23.00KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen
18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä
18.03.2024 8.00Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa
17.03.2024 15.00Superpuolikkaat tuo tehokkuutta kierrätykseen

Näytä lisää »