AMMATTILEHTI KOEAJAA: Volkswagen Amarok 3,0 V6 TDI 165 kW 4MOTION Highline - Todellinen euro-muskeli

17.09.2017 11.01

euro1.jpg

Sitten vuoden 2009 ensiesittelyn Volkswagen Amarok pick-up on yltänyt maailmanlaajuisesti yli puolen miljoonan kappaleen myyntilukuihin. Suomen markkinoille Amarok tuotiin pari vuotta tätä myöhemmin, kun mallin tuotanto saatiin Argentiinan lisäksi käyntiin myös Saksan Hannoverissa. 

(kuva yllä: Volkswagen Amarokin uusi keulailme on onnistunut. Uudet Bi-Xenon-ajovalot ovat tehokkaat. Koeajoautossa oli 19-tuumaiset renkaat. Hyötyautokäytössä pärjää pari tuumaa pienemmilläkin. Samalla pintakuviovaihtoehtojen määrä kasvaa.) 

Ensimmäinen isompi mallipäivitys Amarokin kohdalla tuli ajankohtaiseksi viime vuoden puolella. Silloin malli valmisteltiin loppuvuodesta voimaan astuvan Euro 6 -päästömääräysten tasolle. Merkittävin uudistus oli voimanlähdevalikoiman rakentaminen Audi-mallistosta irrotetun, mutta Amarokia varten hienosäädetyn V6-moottorin varaan. Suosittua nelisylinteristä ei kustannussyistä päivitetty Euro 6 -tasolla vaan se tiputettiin kokonaan pois Euroopan mallistosta. 

ama2.jpg

(kuva: Kuljettajan valtakunta on laadukas ja viihtyisä. Uusi kojelauta on toimiva ja noudattaa valmistajan tuoretta malli-ilmettä.)

Ulkoisesti ja ohjaamon puolelta Amarokia on uudistettu maltillisesti. Kun mallisukupolvien edustajat asetetaan vierekkäin on pesäero entiseen selkeä. 

Varustelutasoja on entiseen tapaan kolme: Trendline, Comfortline ja Highline. 

ama3.jpg

(kuva: Ainoana moottorivaihtoehtona Amarokiin tarjottava 3,0 litran V6 TDi on yllättävän pieniruokainen. Tehovaihtoehdot ovat 163, 204 ja 224 hv.)

Vaikuttavat lukemat

Nyt koeajettavan viisipaikkaisen Amarok Highlinen konehuoneen täyttää malliston tehokkain eli huikeat 165 kW (224 hv) ja 550 Nm suoritusarvot tarjoava moottori. Pienempitehoisten tarjotessa 120 kW (163 hv) / 450 Nm ja 150 kW (204 hv) / 500 Nm suoritusarvoja.

Tehokoneen yhteyteen on viety erityinen lisätehoa antava Overboost-toiminto. Ajotilanteesta riippuen se voi nostaa TDI:n tehoa peräti 15 kW, jolloin kokonaisteho on jopa 180 kW. Vakiovarusteena on myös poltto- aineen kulutusta ja päästöjä alentava BlueMotion -teknologia start-stop-järjestelmällä.

ama6.jpg

(kuva: Jämäkän Volkswagen Amarokin sanotaan kulkevan maantiellä vakaasti, kuin kiskoilla. Ajokokeemme tukee vahvasti tätä väitettä.) 

Suomessa Amarokia tarjotaan vain nelivetoisena, kahdella eri voimansiirtoratkaisulla: manuaalivaihteisto kytkettävällä 4MOTION -nelivedolla ja alennusvaihteistolla tai 8-vaihteinen automaattivaihteisto jatkuvatoimisella Torsen-tekniikalla toteutetulla 4MOTION -nelivedolla. Tosin tehokkaimman koneen yhteydessä on aina automaattivaihteisto.

Kaikissa vetotapavaihtoehdoissa on omat hyvät puolensa ja valinta kannattaa tehdä harkiten; käyttötarpeen sekä oman mieltymyksen mukaan.

Moottorien lisäksi tekniikkapuolen uutuuksiin lukeutuvat nopeuden mukaan säätyvä, aiempaa tarkemman ohjaustuntuman tarjoava Servotronic -ohjaustehostin sekä taka-akselin levyjarrut, jotka lisättiin 224 hv tehoversioon. 

Amarokia saa Suomessa myös korotetulla kokonaispainolla. Silloin auton takajousitus on toteutettu joko osittain tai kokonaan ilmajousin. Kokonaismassat nousevat mallista riippuen 220-280 kg, jolloin suurimmat kokonaismassat ovat 3200 ja 3300 kg. Vetopainot ovat vaihteiston tyypistä ja auton kokonaismassasta riippuen 3000 - 3500 kg välillä. 

Jämäkkä talouskone

Ajo-ominaisuuksien ja tilankäytön osalta Amarok lukeutuu luokkansa kirkkaimpaan kärkeen. Jousitus on erinomainen ja lava-autoille tunnusomainen takajousituksen kovuus loistaa poissaolollaan. Amarok etenee junamaisen vakaasti kaikilla kokeilluilla tiepohjilla. Uudistettu ohjaustehostus täyttää maastoajossa lupaukset kohentuneesta tarkkudesta. Plussaa ansaitsevat myös alamäkihidastin sekä lisähintaiset ohjauspyörään viedyt vaihteenvalitsimet.

V6:sen voimavarat eivät tunnu loppuvan lainkaan. Valmistaja lupaa auton huippunopeudeksi peräti 193 km/h ja kiihtyvyydeksi nollasta sataan kilometriin tunnissa ainoastaan 7,9 sekuntia. Äärimmäisyyksiin tässä ajoneuvoluokassa vietyjen ajo-ominaisuuksien ja auton tarjoamien suoritusarvojen valossa suomalaisen lainsäätäjän paketti- ja kaksikäyttöautoille asettama 100 km/h kattonopeusrajoitus tuntuu entistäkin naurettavammalta vitsiltä. 

Valmistaja ilmoittaa 224 heppaisella myllyllä varustetun auton polttoaineen keskikulutukseksi uudella NEDC mittaustavalla 7,8 l/100 km. Koeajossa Amarok ylti maantieajossa hyvikin 8 litran tuntumaan. Raskaamman ajokengän omaava saa kulutuksen nousemaan helposti 10 litran tuntumaan. Moottorin suoritusarvot auton massiivinen koko huomioon ottaen sekin on kunnioitettavan matala lukema.

ama4.jpg

(kuva: Amarokin lava on saanut pintaansa hyvin kulutusta kestävän ja lavaa suojaavan sekä muovikaukaloon verrattuna tilaa säästävän kitkapinnoitteen. Lukittava takaluukku kestää avattuna 200 kg kuorman. Lavalle saa nostaa lähes tonnin edestä rahtia.)

Rahtiosasto kunnossa

Amarokin lava on saanut pintaansa hyvin kulutusta kestävän ja lavaa suojaavan sekä  muovikaukaloon verrattuna tilaa säästävän kitkapinnoitteen. Lukittava takaluukku kestää avattuna 200 kg kuorman. Lavalle saa nostaa lähes tonnin edestä rahtia. Pituutta lavalla on hieman alta 1,5 metriä ja leveyttä pyöräkoteloiden kohdalta mitattuna 1,22 metriä. Kuormansidontalenkit ovat järkevästi lavan pohjassa tai sen tuntumassa. Vakiovarusteisiin lukeutuva 12 V virtapistoke lavalla on käytännöllinen lisä auton kattavassa varustuksessa.

ama5.jpg(kuva: Takamatkustajille on asialliset oltavat. Matkustusmukavuus on ryhdikkäästä istuma-asennosta huolimatta hyvä. Istuin tarjoaa riittävän tuen ja on sopivalla korkeudella. Kantikkaista oviaukoista on helppo nousta autoon.)

Laaja hintaskaala

Volkswagen Amarok V6 malliston verolliset hinnat alkavat Trendlinen vajaasta 43 000 eurosta. Hinnaston toista ääripäätä edustaa nyt koeajettavan kaltainen Highline varustelutason auto 65 000 euron lähtöhinnallaan. Runsaiden lisävarusteiden johdosta koeajokkimme kokonaishinta nousee 76 000 euroon. Edullisimman mallin kohdalla ero kilpailijoihin on vielä siedettävä, etenkin kun ottaa huomioon nokkapellin alle sovitetun koneen mallin ja suorituskyvyn. 

ama72.jpg

(kuva: Volkswagen Amarok edustaa pick-up autojen aatelia ja se soveltuu mainiosti vaikkapa metsäurakoitsijoiden liikkumiseen.)

 
19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa
14.04.2024 11.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
13.04.2024 10.00SKALin Kujala: Kehysriihestä kasvua panostuksilla väyliin
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.04.2024 10.00SSAB ja Manitou Group sopimukseen fossiilivapaan teräksen toimituksista
11.04.2024 8.00Metsä Groupin ja CollectiveCrunchin tekoälysovellus voitti kansainvälisen innovaatiokilpailun
10.04.2024 13.00SKAL selvitti: kuorma-autojen päästövähennyslaitteiden toimintavarmuus huonoa - neljällä viidestä ongelmia
10.04.2024 10.00John Deere Forestry Oy on tehnyt aiesopimuksen fossiilivapaan teräksen toimituksesta SSAB:n kanssa
10.04.2024 8.00Metsä Group aloittaa puukuidusta valmistettujen Muoto?-pakkauksien uuden kehitysvaiheen
09.04.2024 14.55HydSupply hakee osaajia palvelukseensa - katso tästä lisätietoja...
09.04.2024 13.12Man aloittaa vetypolttomoottorikuorma-autojen asiakastoimitukset
08.04.2024 10.55Puuenergian käyttö kasvussa Pirkanmaalla
08.04.2024 10.50Männyn kukinnasta odotettavissa runsasta
08.04.2024 7.50Neste ja Lotte Chemical aloittavat uusiutuviin kemikaaleihin ja muoveihin liittyvän yhteistyön
07.04.2024 12.00Laadukkaat traktorimönkijät vaativaan ammattikäyttöön
06.04.2024 14.00Vermeer tarjoaa monitoimikoneet energiapuulle
06.04.2024 9.00Maailmantalouden tilanne supisti metsäteollisuuden ulkomaankauppaa vuonna 2023
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.04.2024 14.00Mersun museoikään ehtinyt G-sarja uudistuu jälleen - Tarjolla myös sähköisellä voimalinjalla
05.04.2024 13.13Tilastokeskus: Uusien sähköautojen osuus pudonnut selvästi aiemmasta
05.04.2024 9.00Nimitykset: Vesa Karjalainen palvelutuotemyyjäksi Volvo Truck Center Tampereelle ja Lahteen
04.04.2024 11.19Aluehallintoviraston ympäristöasioiden lupapalvelussa uusia karttatoimintoja
04.04.2024 11.11Logistiikkaselvitys: Kanta-Häme merkittävä tavaraliikenteen välittäjämaakunta
04.04.2024 10.33Tervetuloa Renault Trucks Diamond Tour -koeajokiertueelle 9.4.-3.5.2024
04.04.2024 10.10Metsäalalla investoidaan - nyt kannattaa markkinoida!
04.04.2024 10.00Hedin aloittaa Corveten maahantuojana Suomessa
04.04.2024 7.33Valmet toimittaa höyryturbiiniautomaation jätteenkierrätyslaitokselle Itävaltaan
04.04.2024 7.00Vantaan Energia valinnut AFRYn suunnittelemaan maailman suurinta lämmön kausivarastoa ja johtamaan hankkeen rakentamista
03.04.2024 17.11Ponssen toimintamalli uudistuu
03.04.2024 16.40Metsä Fibre aloittaa neuvottelut lomautuksista Kemin biotuotetehtaalla
03.04.2024 15.00Jarno Hietasaari on nimitetty Volvo-kuorma-automyyjäksi Wetteri Powerille
03.04.2024 14.23Fogmaker Finland Oy vahvistaa myyntitiimiään
03.04.2024 12.09Kempower lanseeraa megawattilatausjärjestelmänsä
03.04.2024 12.02Nosturimestarikilpailu saa jatkoa - ensimmäinen osakilpailu Mansen Mörinöillä
03.04.2024 10.20Konecranes osti saksalaisen satamalaitevalmistaja Kocks Kranbaun
03.04.2024 10.08Traficon havaitsi rengasmarkkinoilla hyväksymättömiä nastarenkaita -
03.04.2024 8.00Lapin Kumin miljoonainvestointi Jyväskylään valmistui
03.04.2024 7.00Hiabille suuri WALTCO-takalaitanostintilaus Yhdysvalloista
02.04.2024 12.00Autojen ensirekisteröinneissä ei mitään uutta - käytettyjen autojen kauppa vilkastunut
02.04.2024 10.05Einari Vidgrén Säätiö palkitsee vastuullisia metsäosaajia
02.04.2024 10.01SSAB jatkaa vihreää siirtymäänsä investoinnilla fossiilivapaaseen minimill-tuotantolaitokseen Luulajaan
02.04.2024 8.15Tampereella kehitetään sujuvaa, kestävää ja käyttäjiä palvelevaa liikennettä vientimarkkinoille
02.04.2024 7.55Suomen metsäkeskuksen uudistunut organisaatio panostaa tietoon ja sähköisiin palveluihin
01.04.2024 12.00Energiapuunkorjuu tärkeä osa metsänhoitoa ja puukauppaa
01.04.2024 11.00Nykyaikaiset ritiläautot tehostaa metsäkoneurakointia
29.03.2024 23.00KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen

Näytä lisää »