Kuljetusalan kansainvälinen suurtapahtuma Power Truck Show edistää kuljetusalan näkyvyyttä

25.06.2017 15.55

po2017a.jpg

Kuljetusalan suurtapahtuma Power Truck Show järjestetään 11.-12. elokuuta 2017 Kauhavan Alahärmässä Powerparkissa jo kolmattatoista kertaa.

Power Truck Show on monipuolinen kuljetusalan kansainvälinen suurtapahtuma, jonka yksi tarkoitus on edistää kuljetusalan näkyvyyttä ja houkuttelevuutta. Power Truck Show’ssa kävijä pääsee tutustumaan niin kuljetusalan toimijoihin ja ammattilaisiin kuin myös harrastepuoleen eli kuljetusalan kaluston rakenteluun ja erikoismaalauksiin. Power Truck Show on huomioitu myös kansainvälisesti, joka näkyy ulkomaisten toimijoiden ja kävijöiden osuutena tapahtumasta. Viihteelliseen kuljetusalan suurtapahtumaan odotetaan 30 000 kävijää sekä kotimaasta että ulkomailta.

Kuljetusmessuosastoilla kova kysyntä

Järjestäjät Ari Nukala, Hannele Loukasmäki, Juha Ristimaa, Mikko Nukala ja Rami Tynjälä ovat tyytyväisiä kuljetusmessuja kohtaan osoitettuun kiinnostukseen. Kuljetusmessujen osastopaikat on myyty lähes loppuun, muutamia hajapaikkoja löytyy vielä. U4-alueelle on myyty uusia osastoja ja niitä rakennetaan kysynnän mukaan lisää, Rami Tynjälä vinkkaa. Kuljetusmessuilla ovat mukana merkittävät automaahantuojat, kuljetusalan muut toimijat sekä palvelujen ja koulutusten tarjoajat.

po2017b.jpg

Kuljetuskaluston juhlat

Ympäri Suomen on rakenteilla uutta rakennettua ja erikoismaalattua kuljetuskalustoa, jota saamme ihailla kesän Power Truck Show’ssa. Ilmoittautumisia autonäyttelyyn on tullut jo runsaasti ja muun muassa Mika Auviselta on odotettavissa uusi säiliövaunuyhdistelmä. Myös ulkomaisia autontuojia on ilmoittautunut tähän vuoden aikaan nähden ennätysmäärä. Autonäyttely huipentuu palkintojenjakoon sekä valoshow’hun, jossa on odotettavissa huumaava tööttäyskonsertti ja vilkkuvien valojen tähdittämä elokuinen ilta.

Ohjelmaa laidasta laitaan sekä täysin uusi Truck Pulling rata

Lupsakat lasten liikennepuistokonstaapelit Maltti ja Valtti viihdyttävät lapsia lauantaina. Lapset pääsevät pomppimaan myös pomppulinnaan.

U4-alueelle rakennetaan täysin uusi Truck Pulling rata yhteistyössä Härmä Pulling ry:n kanssa. Härmä Pulling järjestää radalla kisan, jossa on vetoja sekä perjantaina että lauantaina. Vauhtiin pääsevät myös Legends autot Mika Salo Circuitilla. Alueella on ripoteltuna monenlaista muutakin ohjelmaa ja toimintaa, kuten Sebastian Westbergin FMX Show, Cage Ridersin surmanpalloajoa, rc-autojen työnäytösajoja, pienoismallinäyttely sekä paljon paljon muuta.

Tänä vuonna juhlitaan myös Miss Power Truck kilpailun 10 juhlavuotta, joten luvassa on upea kaunotarten ja komistusten mittelö.

Rock Nightin huippuesiintyjät on selvillä. Popedan 40-juhlavuotis taipaleen Pohjanmaan viimeinen esiintyminen on Alahärmässä Rock Nightissa. Perjantaina Playa, Anna Puu ja Popeda pitävät huolen vauhdista PowerParkin eloriehassa. Lauantaina lavan valtaa komia pohjalaiskattaus, kun lavalle nousevat Juha Tapio, Paula Koivuniemi ja Lauri Tähkä.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »