Biotalousstrategian valmistelu alkaa - luonnonvaroista kestävää liiketoimintaa

04.10.2012 17:28

Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut Suomen biotalousstrategian laatimista varten johtoryhmän ja työryhmän. Johtoryhmän puheenjohtajana on elinkeinoministeri Jyri Häkämies. Työryhmää vetää apulaisosastopäällikkö Liisa Saarenmaa maa- ja metsätalousministeriöstä.

Hanke toteutetaan TEM:n, MMM:n ja ympäristöministeriön yhteistyönä. Biotalousstrategia on tarkoitus viedä valtioneuvostoon hyväksyttäväksi keväällä 2013. Sen lähtökohtia ovat pääministeri Kataisen hallitusohjelma ja vuonna 2010 valmistuneen luonnonvarastrategian päivitys.

hakamies-neutr-200x200.jpg- Strategian tavoitteena on saada aikaan uutta liiketoimintaa ja parantaa työllisyyttä kehittämällä uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvia tuotteita ja palveluita, totesi elinkeinoministeri Jyri Häkämies 4.10.2012 johtoryhmän ensimmäisen kokouksen jälkeen.

Strategiaa valmistelevan työryhmän tehtävänä on valmistella Suomen biotalousstrategia tukemaan hallitusohjelman kasvutavoitteita vihreän talouden pohjalta, tuottaa ehdotus valtioneuvoston periaatepäätökseksi ja laatia sen toteuttamiseen tarvittava toimenpideohjelma, sekä toteuttaa valmisteluprosessi sidosryhmiä ja kansalaisia osallistavalla toimintatavalla.

Biotalous on suuri vihreän talouden mahdollisuus. Suomessa se sisältää uusiutuvien luonnonvarojen kestävän hoidon ja käytön, niistä valmistettavien tuotteiden ja palveluiden (ml. elintarvikeketju) tuotannon, biologisten prosessien käytön tuotannossa (bioteknologia), luonnon voimavarojen hyödyntäminen laajasti hyvinvoinnin lähteenä (esim. luonnon virkistyskäyttö) sekä niihin liittyvän osaamisen.

Suomessa on jo runsaasti biotalouteen liittyvää toimintaa, jonka kehittämiseen tarvitaan kansallista biotalouspolitiikkaa. Strategiaprosessin tavoitteena on määritellä kansallinen tahtotila ja tehdä strategiset valinnat kokonaisuuden eteenpäin viemiseksi. Prosessi auttaa löytämään biotalouden painopisteet, suuntaamaan tutkimus- ja kehittämisrahoitusta, luomaan edellytyksiä uudelle liiketoiminnalle sekä varmistamaan osaaminen monialaista yhteistyötä ja alan koulutusohjelmia kehittämällä.

Hankkeen johtoryhmään kuuluu ministeri Häkämiehen lisäksi ryhmän varapuheenjohtajina maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen ja ympäristöministeri Ville Niinistö sekä jäseninä valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen (VNK), kansliapäällikkö Erkki Virtanen (TEM), kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio (MMM), kansliapäällikkö Hannele Pokka (YM), ylijohtaja Anita Lehikoinen (OKM), ylijohtaja Jukka Pekkarinen (VM), pääjohtaja Erkki Leppävuori (VTT) ja johtaja Eeva Hellström (Sitra). Ohjausryhmän sihteereinä toimivat teollisuusneuvos Petri Lehto (TEM) ja apulaisosastopäällikkö Liisa Saarenmaa (MMM).

Työryhmän puheenjohtajana toimii Liisa Saarenmaa ja varapuheenjohtaja Petri Lehto. Sen muut jäsenet ovat tutkimusjohtaja Leena Paavilainen (Metla), tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff (VTT), ympäristöliiketoimintajohtaja Mari Pantsar-Kallio (TEM), budjettineuvos Juha Majanen (VM), toimialajohtaja Mika Aalto (Tekes), tutkimusjohtaja Anu Harkki(MTT), ylitarkastaja Merja Saarnilehto (YM), strateginen johtaja Sixten Sunabacka (TEM) ja ylitarkastaja Teija Palko (TEM). Työryhmän sihteerit ovat Jussi Manninen (VTT) ja Eero Mikkola (Metla).

24.09.2023 11:45Uudet kuljettajat tyytyväisiä kuljettajakoulutukseen - ajokieltokoulutuksen sisältö saa kiitosta
23.09.2023 11:00Hakkuukone mittaustilasto vuodelle 2022 julkaistu
23.09.2023 10:00Ympäristötuilla tuettiin eniten energiatuotantoa vuonna 2021
22.09.2023 20:40KATSO TÄSTÄ 22.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.09.2023 11:00Tekninen kouluttaja Rami Vähävirta on nähnyt autoilun sähköistymisen
22.09.2023 8:10Firestonen uusi kuorma-autojen rengasvalikoima tarjoaa paremman kilometrituloksen ja polttoainetehokkuuden
21.09.2023 18:10Scania Suomen uusi pääkonttori ja pääkaupunkiseudun Scania-keskus nousevat Vantaalle
21.09.2023 16:10Luksia palkittiin Autoalan koulutuksen järjestäjä -palkinnolla
21.09.2023 13:00Volvo investoinut Raaseporiin - yleisötapahtuma ja koeajokiertue maanantaina 25.9.
21.09.2023 10:50Sampo-Rosenlew hakee metsäkoneiden varaosaliiketoiminnan kehittäjää

Siirry arkistoon »