Ruokaviraston päätös mahdollistaa puunhankinnan sikaruttoalueella

01.09.2026 15.00

aaavalden4.jpg

Ruokaviraston uusi päätös mahdollistaa puunhankinnan tartuntavyöhykkeeltä ja näin varmistaa yhden merkittävimmän teollisuudenalan toiminnan jatkumisen kaakkoisessa Suomessa. Metsäteollisuus ry katsoo, että afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimien tulee jatkossakin olla aktiivisia, mutta samalla niiden tulee huomioida kokonaisvaltaisesti eri teollisuudenalojen toimintaedellytykset.

Afrikkalaisen sikaruton (ASF) uusi tapaus Pyhtäällä on johtanut tartuntavyöhykkeen laajentamiseen kaakkoisessa Suomessa. Metsäteollisuus ry pitää tärkeänä, että päätöksenteossa on nyt huomioitu, etteivät torjuntatoimet aiheuta kohtuuttomia taloudellisia vahinkoja alueen metsänomistajille, puunkorjuuyrittäjille, kuljetusyrityksille ja metsäteollisuudelle. 

Laajentunut tartuntavyöhyke kattaa merkittävän osan alueesta, jolla sijaitsee metsäteollisuuden kannalta keskeisiä puunhankinta- ja tuotantoalueita. Puunkorjuun laajat rajoitukset olisivat heikentäneet puun saatavuutta ja vaikuttaneet nopeasti koko arvoketjuun metsänomistajista tehtaisiin 

– Metsäteollisuus tukee johdonmukaisesti toimia sikaruton leviämisen pysäyttämiseksi. Samalla on tärkeää, etteivät torjuntatoimet aiheuta kohtuuttomia taloudellisia vahinkoja alueen metsänomistajille, puunkorjuuyrittäjille, kuljetusyrityksille ja metsäteollisuudelle, sanoo Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Sami Oksa. 

Metsäteollisuus ry on käynyt aktiivista keskustelua maa- ja metsätalousministeriön sekä Ruokaviraston kanssa ja korostanut, että mahdollisten uusien rajoitusten vaikutukset puun saatavuuteen, kuljetuksiin ja teollisuuden toimintaan on arvioitava etukäteen. Samalla on etsitty käytännön ratkaisuja, kuten koneiden puhdistus- ja desinfiointikäytäntöjä, joilla taudin leviämisriskiä voidaan hallita ilman laajoja työ- ja korjuukieltoja.  

- Sikaruton torjunnassa tulee keskittyä nyt minimoimaan taudin vaikutukset yhteiskunnalle. Torjuntatoimien on oltava tehokkaita, mutta niiden vaikutukset on myös tunnistettava ja huomioitava päätöksenteossa, Oksa toteaa. 

Metsäteollisuus on yksi Suomen suurimmista vientiteollisuuden aloista. Vuonna 2025 metsäteollisuustuotteiden viennin arvo oli 12,5 miljardia euroa eli lähes 17 prosenttia Suomen koko tavaraviennistä. Metsäsektori työllistää suoraan ja välillisesti liki 100 000 suomalaista. 

14.09.2026 18.25IAA 2026: Uusi Renault Trafic E-Tech electric voitti International Van of the Year 2027 -palkinnon
14.09.2026 17.00Asentaja Jarmo Mäkinen - Vuosikymmenten ura metsäkoneiden tekniikan parissa
14.09.2026 16.00Sisu Auto ja Szczęśniak allekirjoittivat yhteistyöpöytäkirjan MSPO 2026 -messuilla Puolassa
14.09.2026 12.00IAA 2026 Täysin uusi Kia PV7 haastaa sähköpakettiautojen tonniluokan
14.09.2026 11.00Koeajossa uusi täysin uusi Renault Trafic E-Tech - 800 volttia, takaveto ja yli 470 km toimintamatkaa.
14.09.2026 10.30IAA 2026: Renault aloittaa uuden hyötyajoneuvosukupolven
14.09.2026 8.00Puutavaran tienvarsivarastojen suunnitteluun on kehitetty automaattinen menetelmä
14.09.2026 7.50Valtioneuvosto antoi asetusmuutoksen ajoneuvoasetukseen - takseihin vihreät rekisterikilvet
13.09.2026 15.00Kesäsavotalla Putikossa - syksyn aikana korjuutahti kiihtyy
12.09.2026 15.00Zaslaw -perävaunujen myyntiin panostetaan uusin voimin

Siirry arkistoon »