Ylijoki Metsäenergia osaksi Corewood-konsernia

26.08.2026 16.10

ylijoki_metsaenergia.jpg

Corewood jatkaa kasvuaan yritysjärjestelyillä. Ylijoki Metsäenergia Oy:n osakkaat ja Corewood Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka myötä pitkän linjan metsä- ja energialogistiikkayhtiö liittyy osaksi Corewood-konsernia. Järjestely vahvistaa konsernin asemaa etenkin metsäenergiassa, haketuksessa sekä energia- ja sivutuotelogistiikassa. Kaupan toteutuminen edellyttää vielä tarvittavia viranomaishyväksyntöjä.

Ylijoki Metsäenergia on kolmannen polven perheyritys, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1952. Yritys toimii erityisesti sahojen, sellutehtaiden ja energialaitosten kierrätys- ja biopolttoaineiden kuljetuksissa Etelä- ja Länsi-Suomessa. Kuljetusten lisäksi se tarjoaa teollisuudelle haketuspalveluja maastossa ja terminaaleissa. Yhtiö työllistää noin 80 henkilöä ja sen liikevaihto on noin 23 miljoonaa euroa.

Corewoodin mukaan yhtiöiden palvelut täydentävät toisiaan. Ylijoki Metsäenergian myötä konsernin tarjonta vahvistuu metsäenergiatoiminnoissa, murskausurakoinnissa sekä energia- ja sivutuotelogistiikassa. Kokonaisuutta tukevat myös konsernin huolto-, korjaamo- ja kalustonvalmistuspalvelut.

– Ylijoki Metsäenergia Oy:n osaaminen vahvistaa konsernimme valtakunnallista palvelukokonaisuutta merkittävästi. Yhdessä meillä on entistä paremmat edellytykset kehittää toimintaa, investoida tulevaisuuteen ja luoda uusia mahdollisuuksia myös henkilöstöllemme, Corewood-konsernin toimitusjohtaja Mika Liimatainen sanoo.

Ylijoki Metsäenergian toimitusjohtaja Arttu Hirvikorpi näkee järjestelyn luontevana seuraavana vaiheena yhtiön kehityksessä.

– Nyt yhtiölle avautuu mahdollisuus jatkaa kehitystään osana suurempaa kokonaisuutta, jolla on sekä osaamista että resursseja viedä toimintaa eteenpäin. Corewoodin ja Ylijoki Metsäenergian osaaminen täydentävät toisiaan hyvin, Hirvikorpi toteaa.

Corewood on kasvanut nopeasti yritysjärjestelyillä

Corewood-konsernin taustalla ovat kaksi pitkän linjan perheyrityskokonaisuutta. Konserni muodostettiin heinäkuussa 2025, kun Konnegroup-yhtiöt ja Tarkkala-yhtiöt yhdistettiin saman omistuksen alle. Corewood-nimi otettiin konsernibrändiksi maaliskuussa 2026. 

Konnegroup toi kokonaisuuteen viisi yhtiötä: Konnekuljetus Oy:n, Kosken Megawatti Oy:n, JM Metsänen Oy:n, Matec-Trailer Oy:n ja KonneService Oy:n. Niiden toiminta ulottuu metsäteollisuuden kuljetuksista ja metsäenergiasta raskaan kaluston huoltoon sekä perävaunujen ja päällirakenteiden valmistukseen. 

Tarkkala-konsernista kokonaisuuteen tulivat puolestaan Tarkkalan Kuljetus Oy, Tarkkala Terminaalit Oy, Tarkkala Logistiikka Oy ja Tarkkala Tehdaspalvelut Oy. Tarkkalan liiketoiminnan ytimessä ovat metsäteollisuuden ja energiasektorin kuljetukset, tehdaspalvelut sekä terminaali- ja varastointipalvelut. 

Kasvu jatkui maaliskuussa 2026, kun Forest Villman Oy liittyi konserniin vahvistamaan raakapuulogistiikkaa. Forest Villman kuljettaa raakapuuta erityisesti pohjoisen Keski-Suomen alueella.

Huhtikuussa Corewood laajeni jälleen, kun E. Kannonlahti Oy sekä sen tytäryhtiöt Kannonlahti Forest Oy ja ERT Rakenne Oy liittyivät konserniin. Jalasjärveltä lähtöisin oleva kokonaisuus toi Corewoodille lisää raakapuukuljetuksia sekä asfaltin ja maa-ainesten kuljetuksia, raskaan kaluston huoltoa ja päällirakenneosaamista. 

Näin Corewoodin nykyinen kokonaisuus kattaa jo laajasti metsäteollisuuden sivuvirta- ja raakapuulogistiikan, metsäenergian haketuksen ja murskauksen, terminaali- ja tehdaspalvelut, kiertotalouden, raskaan kaluston huollon sekä perävaunujen ja päällirakenteiden tuotannon. Ylijoki Metsäenergian liittyminen vahvistaisi erityisesti konsernin metsäenergia- ja polttoainelogistiikkaa.

Corewoodin liikevaihto on Ylijoki Metsäenergian tiedotteen mukaan noin 90 miljoonaa euroa ja konserni työllistää yli 400 henkilöä. Ylijoki Metsäenergian noin 23 miljoonan euron liikevaihto tekee nyt sovitusta järjestelystä myös mittaluokaltaan merkittävän lisän konserniin.

Corewood ja Ylijoki Metsäenergia jatkavat toimintaansa itsenäisinä yhtiöinä siihen saakka, kunnes järjestely on saatettu lopullisesti päätökseen. Toteutumisesta tiedotetaan erikseen.

14.09.2026 18.25IAA 2026: Uusi Renault Trafic E-Tech electric voitti International Van of the Year 2027 -palkinnon
14.09.2026 17.00Asentaja Jarmo Mäkinen - Vuosikymmenten ura metsäkoneiden tekniikan parissa
14.09.2026 16.00Sisu Auto ja Szczęśniak allekirjoittivat yhteistyöpöytäkirjan MSPO 2026 -messuilla Puolassa
14.09.2026 12.00IAA 2026 Täysin uusi Kia PV7 haastaa sähköpakettiautojen tonniluokan
14.09.2026 11.00Koeajossa uusi täysin uusi Renault Trafic E-Tech - 800 volttia, takaveto ja yli 470 km toimintamatkaa.
14.09.2026 10.30IAA 2026: Renault aloittaa uuden hyötyajoneuvosukupolven
14.09.2026 8.00Puutavaran tienvarsivarastojen suunnitteluun on kehitetty automaattinen menetelmä
14.09.2026 7.50Valtioneuvosto antoi asetusmuutoksen ajoneuvoasetukseen - takseihin vihreät rekisterikilvet
13.09.2026 15.00Kesäsavotalla Putikossa - syksyn aikana korjuutahti kiihtyy
12.09.2026 15.00Zaslaw -perävaunujen myyntiin panostetaan uusin voimin

Siirry arkistoon »