Uusien tulosperusteisten metsätukien haku alkaa syyskuussa - jaossa 800 000 euroa

17.08.2026 10.46

Lehtometsaa_6.jpg

Suomen metsäkeskus avaa 7. syyskuuta ensimmäisen haun, jossa voi hakea tulosperusteista tukea lehtojen luonnonhoitoon ja soiden ennallistamiseen. Neljä viikkoa kestävän haun tukipotti on yhteensä 800 000 euroa.

Uusilla tukimuodoilla kannustetaan maanomistajia vahvistamaan luonnon monimuotoisuutta. Samalla kokeilu tarjoaa metsäalan ammattilaisille työmahdollisuuksia luonnonhoitohankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa sekä tukihakemusten laatimisessa.

Tulosperusteisuus muuttaa tukien myöntämisen perusteita. Aiemmin metsätalouden tukia on maksettu pääasiassa toteutettujen toimenpiteiden ja niistä aiheutuneiden kustannusten perusteella. Uudessa mallissa tukea maksetaan sekä työn tekemisestä että ennalta määritellyn tuloksen saavuttamisesta.

Uutta on myös tarjouskilpailumenettely. Hakemukset pisteytetään niissä annettujen tietojen perusteella, ja tukea myönnetään kohteille, joissa luonnolle saatavat hyödyt ovat parhaassa suhteessa haettuun tukisummaa.

Luonnolle koituvat hyödyt ratkaisevat

Lehtojen luonnonhoitoa koskevissa hakemuksissa arvioidaan esimerkiksi hoitotyön ekologista laatua ja kohteen hoidon tarvetta. Pisteytykseen vaikuttavat muun muassa lehtipuiden osuus ja puulajien monipuolisuus.

Soiden ennallistamishankkeissa tarkastellaan esimerkiksi sitä, kuinka laajalle ennallistamistoimien vaikutukset ulottuvat suolla ja sen valuma-alueella.

– Metsäammattilaisten ja maanomistajien kannattaa aloittaa hakuun valmistautuminen ajoissa, jotta hakemuksen ehtii jättää hakuaikana. Hakemusten vertailuun vaikuttavia tietoja ei voi enää täydentää hakuajan päätyttyä, Suomen metsäkeskuksen rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen muistuttaa.

Hakemuslomakkeet julkaistaan Metsäkeskuksen verkkosivuilla haun avautuessa.

Mahdollisia kohteita voi etsiä Metsään.fi-palvelusta

Maanomistajat ja metsäammattilaiset voivat etsiä lehtojen hoitoon ja soiden ennallistamiseen mahdollisesti soveltuvia alueita Metsään.fi-palvelun karttatasolta.

Karttatiedot perustuvat paikkatietoaineistoihin, eikä Metsäkeskus ole tarkastanut merkittyjä kohteita maastossa. Kohteen soveltuvuus on siksi syytä varmistaa maastokäynnillä ennen hakemuksen tekemistä.

Metsäkeskus järjestää metsäammattilaisille syyskuun alussa ennen haun avautumista infotilaisuuden tarjouskilpailumenettelystä ja tukien hakemisesta.

Lisätietoa tukikokeiluista ja hakemisesta on Metsäkeskuksen verkkosivuilla.

08.09.2026 9.00Valmet Automotive käynnistää linja-autojen valmistuksen Uudessakaupungissa
08.09.2026 8.30Ikosilla laitettiin Scania Super tosielämän kestävyyskokeeseen
08.09.2026 8.00Työpsykologi arvioi, metsäkeskusteluun osallistuminen ei tunnu turvalliselta
07.09.2026 18.00Nurminen Logistics nostaa kapasiteettia Ruotsi-Italia junareitillä: kaksi viikkovuoroa ja entistä laajemmat kuljetusmahdollisuudet
07.09.2026 9.00FinnMETKOssa käteltiin kauppoja kansainvälisemmin kuin koskaan - näyttelyssä 34 786 kävijää
07.09.2026 8.30Sähköautojen kysyntä on ennätysvahvaa
05.09.2026 22.00KATSO TÄSTÄ METKO-LÄHETYS OSA 3/3 - lauantain näyttelypäivän kattava kooste
04.09.2026 22.00KATSO TÄSTÄ METKO-LÄHETYS OSA 2/3 - perjantai näyttelypäivän vauhdikasta menoa
03.09.2026 19.00KATSO TÄSTÄ METKO-LÄHETYS OSA 1/3 - Näyttelyn avajaispäivän raportti
03.09.2026 15.38FinnnMETKO 2026: Moipulta uudet Extreme-syöttörullat ja kaksi jatkopuomia

Siirry arkistoon »