Puu kulkee ranskalaisella

15.08.2026 19.00

kajavanet0.jpg

Team Kajava Oy:n uusi Renault Trucks C520 on ehtinyt kerätä muutamassa kuukaudessa jo 45 000 kilometriä puutavarakuljetuksissa. Kokemukset ovat olleet niin kuljettajan kuin yrittäjän näkökulmasta erittäin positiivisia - erityisesti polttoainetaloudellisuus, sähköinen ohjaustehostin ja kamerapeilit ovat saaneet kiitosta.

(kuva yllä: Team Kajavan uuden Renault Trucks C520:n tyylikkäät teippaukset ovat Raakateipin käsialaa. Kromiosat ja valoratkaisut on toimittanut RST-Steel.)

Oululaisen Team Kajavan arki pyörii vahvasti puun ympärillä. Yrityksen kalusto liikkuu laajalla alueella Pohjois-Pohjanmaalta Lappiin ja aina Pohjois-Ruotsiin saakka. Puutavarakuljetusten lisäksi yritys tekee laajasti metsäkoneurakointia, joten metsäalan kokonaisuus on Kajavan väelle tuttu jokaisesta näkökulmasta.

Kun uusi Renault Trucks C520 saapui taloon keväällä, odotukset olivat korkealla. Renaultit eivät kuitenkaan olleet yritykselle uusi tuttavuus, sillä ensimmäiset kokemukset merkistä olivat jo muutaman vuoden takaa.

- Renault on pelannut hyvin. Vähintään yhtä hyvin kuin muutkin merkit mitä meillä on ollut. Ei tästä oikeastaan mitään moitittavaa löydy, toteaa kuljettaja Lasse Kajava.

Autolle on kertynyt jo n. 45 000 kilometriä pääasiassa kuitupuun kuljetuksissa. Keskimääräinen ajomatka on noin sata kilometriä, mutta välillä kuormat suuntaavat myös Ruotsin puolelle.

kajava2.jpg

(kuva: - Auto on hyvä ajaa ja ohjaamossa viihtyy. Sähköinen ohjaustehostin on metsässä tarpeen ja kamerapeilit toimii todella hyvin, sanoo Lasse Kajava.)

Kulutus yllätti positiivisesti

Puutavarakuljetuksissa jokainen säästetty polttoainelitra näkyy suoraan yrityksen tuloksessa. Siksi kulutusta seurataan Team Kajavalla tarkasti. Juuri tällä osa-alueella Renault on onnistunut vakuuttamaan.

- Kulutus on ollut kyllä positiivinen yllätys. Meillä on nämä Renaultit ylivaihteella ja napaperillä, mutta siitä huolimatta kulutus on jopa hieman pienempi kuin akselivälitteisessä Volvossa ilman ylivaihdetta, Kajava kertoo.

Polttoaineen hinnan jatkuvat vaihtelut tekevät taloudellisuudesta entistä tärkeämmän ominaisuuden:

- Kyllä kulutusta tulee seurattua käytännössä jokaisessa vuorossa.

Kajavan mukaan Renault Trucks C520 muodostaa kokonaisuutena erittäin toimivan paketin puunajoon:

- Se on todella kompakti kokonaisuus.

Sähköinen ohjaustehostin tuo mukavuutta metsään

Uuden sukupolven Renaultiin on tullut useita kuljettajan työtä helpottavia ominaisuuksia. Näistä näkyvimmät ovat kamerapeilit sekä sähköinen ohjaustehostin. Metsäautoteillä niiden hyödyt korostuvat nopeasti.

- Sähköinen ohjaustehostin on täällä metsässä todella hyvä. Autoa on kevyt käsitellä ja keulaa saa hel- posti käännettyä oikeaan suuntaan ahtaissakin paikoissa.

Myös kamerapeileihin Kajava on ollut tyytyväinen. Lisäksi auton älykäs vakionopeudensäädin tunnistaa nopeusrajoitukset ja reagoi tieolosuhteisiin automaattisesti.

- Uudistukset on tehty kuljettaja edellä ja esimerkiksi kamerapeilihin tottui yllättävän nopeasti. 

kajava1.jpg

(kuva: Team Kajava ajaa puuta Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa ja Ruotsissa.)

Metsäalan moniosaaja

Team Kajavan toiminta on kasvanut vuosien aikana vahvaksi metsäalan kokonaisuudeksi. Yrityksellä on kuusi omaa puutavara-autoa sekä kaksi alihankkijan autoa. Kuljetuskalustossa on tällä hetkellä neljä Volvoa ja kaksi Renault Trucksia.

Kuljetusten lisäksi yrityksellä on yhdeksän metsäkoneketjua, joten puuta korjataan, kuljetetaan ja käsitellään laajasti omalla organisaatiolla.

- Kyllä siinä useampi kalikka päivässä pyörähtää Kajavan kourassa, Lasse naurahtaa.

Yhteistyö toimii Wetteri Powerin kanssa

Sekä Renault Trucksit että Volvot on hankittu Wetteri Powerilta Oulusta. Kajavan mukaan yhteistyö on ollut alusta lähtien mutkatonta:

- Palvelu on ollut todella hyvää. Siellä autetaan aina tarvittaessa ja yhteyttä pidetään myös auton luovutuksen jälkeen. On kyselty, miten auto on toiminut ja olemmeko olleet tyytyväisiä.

Toimiva jälleenmyyjä- ja huoltoyhteistyö on tärkeää erityisesti silloin, kun kalusto tekee töitä pitkillä etäisyyksillä ja korkealla käyttöasteella.

Ensimmäisten kuukausien perusteella uusi Renault Trucks C520 on osoittanut olevansa juuri sitä, mitä Team Kajava uudelta puutavara-autolta haki: taloudellinen, moderni ja ennen kaikkea toimiva työväline vaativaan puunajoon.

Tubetusta ja somea

Puunajon lisäksi yritys tunnetaan aktiivisesta viestinnästään sosiaalisessa mediassa omilla kanavillaan Facebookissa ja Instagramissa. Kajava julkaisee työarjesta kertovia videoita LateKoo-nimisellä YouTube-kanavallaan, joka on kerännyt runsaasti kiinnostusta niin alan ammattilaisilta kuin suureltakin yleisöltä.

- Sitä on tullut tuota YouTubea nyt puolisen vuotta harjoiteltua. Kamera kulkee mukana työreissuissa ja palaute videoista on ollut positiivista. Jos niin sanottu suora lähetys metsästä kiinnostaa, niin kannattaa ottaa kanava seurantaan, vinkkaa Kajava lopuksi.      

 
08.09.2026 9.00Valmet Automotive käynnistää linja-autojen valmistuksen Uudessakaupungissa
08.09.2026 8.30Ikosilla laitettiin Scania Super tosielämän kestävyyskokeeseen
08.09.2026 8.00Työpsykologi arvioi, metsäkeskusteluun osallistuminen ei tunnu turvalliselta
07.09.2026 18.00Nurminen Logistics nostaa kapasiteettia Ruotsi-Italia junareitillä: kaksi viikkovuoroa ja entistä laajemmat kuljetusmahdollisuudet
07.09.2026 9.00FinnMETKOssa käteltiin kauppoja kansainvälisemmin kuin koskaan - näyttelyssä 34 786 kävijää
07.09.2026 8.30Sähköautojen kysyntä on ennätysvahvaa
05.09.2026 22.00KATSO TÄSTÄ METKO-LÄHETYS OSA 3/3 - lauantain näyttelypäivän kattava kooste
04.09.2026 22.00KATSO TÄSTÄ METKO-LÄHETYS OSA 2/3 - perjantai näyttelypäivän vauhdikasta menoa
03.09.2026 19.00KATSO TÄSTÄ METKO-LÄHETYS OSA 1/3 - Näyttelyn avajaispäivän raportti
03.09.2026 15.38FinnnMETKO 2026: Moipulta uudet Extreme-syöttörullat ja kaksi jatkopuomia

Siirry arkistoon »