Koivujen lehtikato on herättänyt huomiota - Luke kokoaa havaintoja myös muista alkukesän puustotuhoista

06.07.2026 11.00

assssKoivu_lehtikato_Tiina_Ylioja.jpg

Alkukesän puustotuhot ovat herättäneet huomiota eri puolilla Suomea. Luke kokoaa havaintoja metsäpuiden oireista ja metsätuhoista karttapohjaisella lomakkeella. Kaikki ilmoitukset ovat tärkeitä, sillä ne auttavat havaitsemaan vähäisiä, mutta mahdollisesti runsastuvia tuhonaiheuttajia, kartoittamaan tuhoja eri puolella Suomea sekä selvittämään metsäpuiden oireiden taustalla olevia syitä.

(kuva yllä: Tyypillisiä lehtikadon oireita rauduskoivuissa. Kuva otettu 16. kesäkuuta 2026 Kaarinassa Kuva: Tiina Ylioja/Luke)

Koivujen lehtikatoon liittyviä yhteydenottoja ja havaintoja on tullut paljon. Havainnot koskevat erityisesti teiden varsilla, puukujanteilla, avoimilla paikoilla ja pienialaisissa koivikoissa kasvavia koivuja. Oireet korostuvat avoimilla kasvupaikoilla ja rakennetussa ympäristössä, joissa puut voivat altistua esimerkiksi kuivuudelle, lämpötilavaihteluille, tiesuolalle tai maaperän tiivistymiselle.

Havaintoja on kertynyt etenkin Varsinais-Suomesta, mutta lehtikatoa on nähty myös pääkaupunkiseudulla, Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla. Ilmiö näyttää paikoin silmiinpistävältä, mutta valtaosa maiseman koivuista on edelleen hyväkuntoisia.

“Lehtikadon täsmällistä syytä ei vielä tunneta. Laaja-alaisuus viittaa kuitenkin siihen, että taustalla voi olla puita kuormittanut olosuhdetekijä tai useiden stressitekijöiden yhteisvaikutus. Osassa puista silmut eivät ole puhjenneet normaalisti, lehdet ovat jääneet muodostumatta ja myös osa edellisvuoden versoista on kuollut”, kertoo Luken johtava tutkija Tiina Ylioja.

Luke selvittää lehtikadon syitä

Koivuista on otettu näytteitä muun muassa oksien sienilajien selvittämiseksi, ja tarkempia tuloksia saadaan syksyllä. Ilmiölle ei välttämättä löydy yhtä yksittäistä selittävää tekijää.

“Lehtikato ei automaattisesti tarkoita, että koivu olisi kuolemassa. Jos juuristo on hyväkuntoinen ja lehtimassaa riittävästi, puu voi toipua ja kasvattaa uusia versoja myöhemmin kasvukauden aikana”, kertoo Ylioja.

Ilmiöön ei ole tässä vaiheessa erityistä torjuntakeinoa. Tilannetta kannattaa seurata loppukesän ajan ja ilmoittaa voimakkaasti oireilevista tai nopeasti heikkenevistä puista metsätuhohavaintona.

Havaintoja koivuista ja muista metsäpuissa havaituista ongelmista voi ilmoittaa Luken verkkosivuilta löytyvällä karttapohjaisella lomakkeella: Metsätuhot | LuonnonvarakeskusIlmoitukseen kannattaa lisätä sijainti, puulaji, oireiden kuvaus ja mahdollisuuksien mukaan valokuva.

Muita alkukesästä havaittuja hyönteisten aiheuttamia puustotuhoja

  • Ruskomäntypistiäinen: Etelä-Pohjanmaalla ruskomäntypistiäisen kannat ovat jälleen kasvussa. Yksittäisiä havaintoja on tehty myös Etelä-Suomessa. Neulasia syövät toukat ovat jo siirtymässä pois männyistä maahan koteloitumaan. Loppukesästä aikuiset lentävät mäntyihin ja munivat männyn neulasiin talveksi. Lue lisää: Ruskomäntypistiäinen | Luonnonvarakeskus
  • Kelmukovertajakoi: Varsinais-Suomessa tammien lehdet ovat monin paikoin vaalenneet, kuivuneet ja käpertyneet. Oireen aiheuttaa pieni miinaajaperhonen, jonka toukka syö lehtivihreää lehtikalvon alta ja jättää lehden pinnan vaaleaksi ja läpikuultavaksi.
  • Saarnisahiainen (entiseltä nimeltään saarnipistiäinen): Saarnien lehtiä on paikoin syöty runsaasti. Kirkkaanvihreät toukat siirtyvät maahan koteloitumaan, minkä jälkeen syönti yleensä rauhoittuu. Saarnet voivat kasvattaa uusia lehtiä, ja ilmiö usein hiipuu itsestään, vaikka toistuva syönti voi heikentää puita.
  • Havuparikassieni: Varsinais-Suomen saaristossa on havaittu siellä täällä mäntyjen edellisvuoden kasvainten ruskettumista. Oireet voivat liittyä alueen männyissä piilevänä esiintyvään havuparikassieneen. Lue lisää: Havuparikas | Luonnonvarakeskus
  • Okakaarnakuoriainen: Aiempina vuosina okakaarnakuoriainen on aiheuttanut mäntyjen kuolemia etenkin lounaisrannikolla ja saaristossa. Kuoriaisen esiintymät ovat vähentyneet, minkä vuoksi Luke selvittää okakaarnakuoriaisen tuoreiden esiintymien runsautta. Jos ryhmä mäntyjä punertuu yllättäen kesän aikana, havainnosta toivotaan ilmoitusta. Lue lisää: Okakaarnakuoriainen | Luonnonvarakeskus

Hyönteisten aiheuttamat tuhot lisääntyvät todennäköisesti ilmaston lämmetessä. Useinkaan torjuntaan ei ole erityistä tarvetta, vaan ilmiöt loppuvat luontaisesti itsestään. Suomessa ei ole käytössä kasvinsuojeluaineita näiden lajien torjumiseksi.

08.07.2026 16.00Neljä ruohonleikkuria hyvin hoidetuille nurmikoille
08.07.2026 10.00Ponssen Vieremän tehtaan laajennusosan rakennustyöt käynnistyvät
07.07.2026 8.33Hallitus esittää muutoksia yksityistielakiin
06.07.2026 14.00Puutavaran mittausmenetelmien osuudet 2025 -tilastot on julkaistu
06.07.2026 11.00Koivujen lehtikato on herättänyt huomiota - Luke kokoaa havaintoja myös muista alkukesän puustotuhoista
06.07.2026 8.10Kesäkuussa 2026 ensirekisteröitiin 7 564 uutta henkilöautoa - kasvua 2 % viime vuoteen
03.07.2026 21.00KATSO TÄSTÄ 3.7. LÄHETYS! Heinäkuu starttasi vauhdilla kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisissa
03.07.2026 9.10Kentekin verkkokauppa uudistui - varaosien, suodattimien ja huoltotarvikkeiden löytäminen helpottuu
02.07.2026 15.00KATSO VIDEO! Koppom Maskin on lajissaan maailman suurin - metsäkoneiden varaosia kaikkiin tarpeisiin
02.07.2026 13.00MTK: Ennallistamissuunnitelma jättää maanomistajat edelleen epätietoisuuteen - eduskunnan työ ei näy lopputuloksessa

Siirry arkistoon »