MTK: Ennallistamissuunnitelma jättää maanomistajat edelleen epätietoisuuteen - eduskunnan työ ei näy lopputuloksessa

02.07.2026 13.00

0cd7707c-1a44-4078-9128-014a95f7fc46-w_576_h_2000.jpg

Suomen kansallinen ennallistamissuunnitelma on lähtenyt lausuntokierrokselle. MTK:n mielestä asiakirja ei vielä anna riittäviä vastauksia niihin kysymyksiin, joista maanomistajat, alkutuotanto, metsätalous ja maaseudun elinkeinot ovat koko valmistelun ajan kantaneet huolta.

MTK on kiitellyt aikaisemmin sitä, että eduskunta on käsittelyssään tunnistanut suunnitelmaan liittyviä riskejä ja korostanut muun muassa omaisuudensuojaa, vapaaehtoisuutta, harmaan suojelun estämistä sekä sitä, ettei ennallistamissuunnitelma saa muodostua uudeksi väyläksi rajoittaa maan käyttöä. Lausunnoille lähetetystä luonnoksesta näitä linjauksia on kuitenkin vaikea löytää. 

Erityisen huolestuttavaa lausuntoversiossa on, että monet suunnitelman kannalta ratkaisevat määritelmät ovat edelleen avoimia tai epäselviä. MTK:n mukaan merkittävimmät epäselvyydet koskevat erityisesti suoluontotyyppejä, puustoisia soita, luonnonmetsiä ja muita ennallistamisen kohdentumisen kannalta keskeisiä käsitteitä. 

– Lausuntoversiosta syntyy vaikutelma, että hallitus haluaa saada suunnitelman eteenpäin ilman, että sen keskeisimpiä vaikutuksia on aidosti ratkaistu. Käytännössä moni vaikea kysymys jää seuraavan hallituksen hoidettavaksi, MTK:n elinvoimajohtaja Leena Kristeri sanoo. 

Lausuntoluonnoksessa esitetään muun muassa metsä- ja luontotiedon nykyistä laajempaa avaamista, maanmuokkaukseen liittyvien sääntelytarpeiden arviointia, metsälain mahdollisia muutoksia sekä heikentämättömyysvelvoitteen jatkovalmistelua. MTK pitää kirjauksia ongelmallisina erityisesti maanomistajien näkökulmasta. 

Järjestön mukaan omaisuus- ja luontotietojen laajamittainen avaaminen voi lisätä harmaata suojelua, jos maan käyttöä ryhdytään ohjaamaan kartoitusten, tietokantojen tai hallinnollisten tulkintojen kautta ilman varsinaisia suojelupäätöksiä ja korvauksia. Samalla suunnitelmassa tarkastellaan useita mahdollisia lainsäädäntömuutoksia, joilla voisi olla merkittäviä vaikutuksia maan käyttöön ja metsätalouden harjoittamiseen. 

– Lakimuutokset voivat helposti vesittää asetuksen keskeisen reunaehdon maanomistajien vapaaehtoisuudesta ja johtaa kansalliseen ylisääntelyyn, Kristeri toteaa. 

MTK muistuttaa, että ennallistamissuunnitelma on yksi tämän vuosikymmenen merkittävimmistä maa- ja metsätalouteen, alueiden elinvoimaan, huoltovarmuuteen ja omaisuudensuojaan vaikuttavista politiikkakokonaisuuksista. 

– Näin merkittävää politiikkakokonaisuutta ei pitäisi jättää keskeneräisenä seuraajien ratkaistavaksi. Suunnitelma tarvitsee vielä perusteellista jatkovalmistelua ennen kuin sitä voidaan pitää uskottavana Suomen kansallisena toimeenpanosuunnitelmana. Tilanne on huono, jos meidän pitää luottaa Suomessa komission järkeen enemmän kuin omaan hallitukseen, MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin kommentoi suunnitelman kansallisen valmistelun epäselvää linjaa. 

08.07.2026 16.00Neljä ruohonleikkuria hyvin hoidetuille nurmikoille
08.07.2026 10.00Ponssen Vieremän tehtaan laajennusosan rakennustyöt käynnistyvät
07.07.2026 8.33Hallitus esittää muutoksia yksityistielakiin
06.07.2026 14.00Puutavaran mittausmenetelmien osuudet 2025 -tilastot on julkaistu
06.07.2026 11.00Koivujen lehtikato on herättänyt huomiota - Luke kokoaa havaintoja myös muista alkukesän puustotuhoista
06.07.2026 8.10Kesäkuussa 2026 ensirekisteröitiin 7 564 uutta henkilöautoa - kasvua 2 % viime vuoteen
03.07.2026 21.00KATSO TÄSTÄ 3.7. LÄHETYS! Heinäkuu starttasi vauhdilla kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisissa
03.07.2026 9.10Kentekin verkkokauppa uudistui - varaosien, suodattimien ja huoltotarvikkeiden löytäminen helpottuu
02.07.2026 15.00KATSO VIDEO! Koppom Maskin on lajissaan maailman suurin - metsäkoneiden varaosia kaikkiin tarpeisiin
02.07.2026 13.00MTK: Ennallistamissuunnitelma jättää maanomistajat edelleen epätietoisuuteen - eduskunnan työ ei näy lopputuloksessa

Siirry arkistoon »