Metsän monimuotoisuus palaa palamalla - Metsähallitus teki ennallistamispolton Parkanossa

24.06.2026 19.00

polttokuva-1-parkano-varpuneva-kuva_pekka-vesterinen-metsahallitus.jpg

Metsähallituksen Luontopalvelut ennallisti luontoa polttamalla tiistaina 23. kesäkuuta Parkanon Varpunevan luonnonsuojelualueella. Poltettava alue oli kooltaan noin kolme ja puoli hehtaaria. Ennallistamispoltot ovat tehokas keino edistää alueen luonnon monimuotoisuutta. Parkanossa ennallistamispolttoja pyritään tekemään noin 10 vuoden välein.

Varpunevan kohde on entistä talousmetsää, jonka puuston rakenne on yksipuolistunut pitkän metsätalouskäytön myötä. Ennallistamispoltolla pyritään palauttamaan metsän rakennetta luonnollisemmaksi ja lisäämään monimuotoisuutta.

”Polton seurauksena alueella alkaa luonnonmetsälle tunnusomainen kasvillisuuden ja eläinlajiston kehityskulku,” kertoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Pekka Vesterinen Metsähallituksen Luontopalveluista.

Ennallistamispoltto oli osa valtakunnallisen Priodiversity LIFE -hanketta, jonka tavoite on luontokadon pysäyttäminen Suomessa.

Poltettu Varpuneva on tärkeä osa alueellista palojatkumoa

Varpunevan kohde sijoittuu Hämeenkankaan–Pohjankankaan palojatkumoalueelle. Palojatkumoalueella ylläpidetään metsäpaloista riippuvaista lajistoa ja elinympäristöjä osana laajempaa suojelualueverkostoa, ja tavoitteena on toteuttaa palojatkumoalueella ennallistamispolttoja noin kymmenen vuoden välein

Palojatkumoalueeseen kuuluu laaja kokonaisuus, johon sisältyvät muun muassa harjualueet, Pohjankankaan ampuma-alue sekä osa Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuistoa. Puolustusvoimien alueella toistuvat maastopalot ovat osaltaan auttaneet säilyttämään alueella paloympäristöihin sopeutunutta lajistoa.

Parkanossa edellinen ennallistamispoltto on tehty vuonna 2013. Palojatkumoalueella on tehty viimeksi poltto vuonna 2024 Jämillä, jossa Metsähallituksen Metsätalous Oy:n teki kulotuksen.

Luonnonsuojelualueilla tehtävien ennallistamispolttojen lisäksi Metsähallituksen Metsätalous Oy tekee kulotuksia valtion monikäyttömetsissä. Kulotuksia toteutetaan ensisijaisesti luonnonhoidollisista syistä, mutta ne tukevat myös metsänhoidon tavoitteita.

Ennallistamispoltto jäljittelee luonnon omaa kehitystä

Ennallistamispoltoilla jäljitellään luontaisia metsäpaloja, jotka ovat aiemmin olleet olennainen osa boreaalisten metsien kehitystä. Nykyään metsäpalot ovat harvinaisia tehokkaan palontorjunnan vuoksi, minkä vuoksi niiden vaikutuksia on tarpeen korvata hallituilla poltoilla.

Poltossa syntyy kuollutta ja hiiltynyttä puuta, jota monet uhanalaiset lajit tarvitsevat elinympäristökseen. Samalla metsään kehittyy eri-ikäisiä ja -rakenteisia puuston osia: osa puustosta kuolee nopeasti, osa kelottuu vähitellen ja osa säilyy elossa.

Palanut maapohja tarjoaa myös hyvän kasvualustan uudelle puustolle, jolloin metsä uudistuu luonnonmukaisesti.

08.07.2026 16.00Neljä ruohonleikkuria hyvin hoidetuille nurmikoille
08.07.2026 10.00Ponssen Vieremän tehtaan laajennusosan rakennustyöt käynnistyvät
07.07.2026 8.33Hallitus esittää muutoksia yksityistielakiin
06.07.2026 14.00Puutavaran mittausmenetelmien osuudet 2025 -tilastot on julkaistu
06.07.2026 11.00Koivujen lehtikato on herättänyt huomiota - Luke kokoaa havaintoja myös muista alkukesän puustotuhoista
06.07.2026 8.10Kesäkuussa 2026 ensirekisteröitiin 7 564 uutta henkilöautoa - kasvua 2 % viime vuoteen
03.07.2026 21.00KATSO TÄSTÄ 3.7. LÄHETYS! Heinäkuu starttasi vauhdilla kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisissa
03.07.2026 9.10Kentekin verkkokauppa uudistui - varaosien, suodattimien ja huoltotarvikkeiden löytäminen helpottuu
02.07.2026 15.00KATSO VIDEO! Koppom Maskin on lajissaan maailman suurin - metsäkoneiden varaosia kaikkiin tarpeisiin
02.07.2026 13.00MTK: Ennallistamissuunnitelma jättää maanomistajat edelleen epätietoisuuteen - eduskunnan työ ei näy lopputuloksessa

Siirry arkistoon »