Retro Trucks Lahes kokoaa veteraanikaluston Lahteen toukokuun alussa

28.04.2026 10.50

batch_Retro_.jpg

Lahdessa nähdään jälleen kevään perinteinen retrokaluston kokoontuminen, kun Retro Trucks Lahes järjestetään lauantaina 2. toukokuuta Kujalassa. Tapahtuma pidetään Raskassarjan Lahden toimipisteen pihalla kello 9–16, ja kyseessä on jo kymmenes kerta, kun vanhan raskaan kaluston harrastajat kokoontuvat yhteen.

Tapahtumaan on ilmoittautunut yli sata veteraani- ja retrokuorma-autoa, jotka edustavat laajasti eri aikakausia. Näyttelyssä nähdään niin huolella entisöityjä ajoneuvoja kuin edelleen työkäytössä olevia konkareita. Mukana on myös niin sanottuja latolöytöjä, jotka on nostettu takaisin liikenteeseen vuosien seisomisen jälkeen.

Kaluston lisäksi tapahtumassa on perinteinen rompetori, jossa keskitytään yksinomaan raskaaseen kalustoon liittyviin tuotteisiin. Tarjolla on varaosia, kirjallisuutta ja pienoismalleja, ja rompetori toimii monelle harrastajalle tärkeänä kanavana täydentää omia projekteja.

Tapahtuma on yleisölle maksuton ja suunnattu koko perheelle. Alueella on kanttiinitarjoilu, ja järjestäjät varautuvat suureen kävijämäärään. Näyttelyalueen rajallisen koon vuoksi ajoneuvojen määrää voidaan tarvittaessa rajoittaa, ja tapahtuma-alue suljetaan ajoneuvoliikenteeltä tapahtuman ajaksi.

Pysäköinti on järjestetty Makasiinikadulle, josta on maksuton bussikuljetus tapahtuma-alueelle Paanakadulle.

13.05.2026 9.00John Deere Forestry Oy:n Pohjanmaan piiripäälliköksi Heikki Malinen
13.05.2026 8.00Stora Enso ja OP-Metsänomistajarahasto sopivat FSC®-yhteistyöstä
12.05.2026 10.22Energiapuunkorjuun työnäytös Vuokatissa huomenna keskiviikkona 13.5.
12.05.2026 8.30Volvo Trucksin uusi polttomoottoriperhe: erinomainen polttoainetehokkuus ja valmius laajaan vaihtoehtoisten polttoaineiden valikoimaan
12.05.2026 8.00Oxelösundin valokaariuunin käyttöönotto viivästyy lupaprosessin vuoksi
11.05.2026 15.00Kantorahatulot nousivat ennätykselliseen 3,7 miljardiin euroon vuonna 2025
11.05.2026 14.14Kesla luopuu traktoripuolen tuotteista siviilipuolella
11.05.2026 9.30Vistema päivä Vantaalla nyt keskiviikkona 13. toukokuuta
11.05.2026 9.00Komatsu Forest metsäkoneiden työnäytös 22.5. Laukaassa
08.05.2026 20.00KATSO TÄSTÄ! Tuplamessu-lähetyksessä raportit IFAT 2026 näyttelystä ja Oulun Oikeilta konepäiviltä

Siirry arkistoon »