Volvo aloitti vetypolttomoottorikuorma-autojen maantietestit

01.04.2026 15.40

vetyvolvo.png

Volvo on aloittanut vetyä polttomoottorissa hyödyntävien raskaiden kuorma-autojen maantietestit. Yhtiön mukaan ratkaisu on tarkoitettu täydentämään sähköisiä vaihtoehtoja erityisesti pitkän matkan ajoissa ja alueilla, joissa latausinfrastruktuuri on rajallinen tai lataukseen ei ole riittävästi aikaa. Volvon tavoitteena on tuoda teknologia kaupalliseen käyttöön ennen vuotta 2030.

Volvo kertoo vetymoottorinsa perustuvan HPDI tekniikkaan, jossa puristussytytys toteutetaan ruiskuttamalla ensin pieni määrä sytytyspolttoainetta korkealla paineella ja lisäämällä sen jälkeen vety. Yhtiö käyttää vastaavaa tekniikkaa jo kaasukäyttöisissä kuorma-autoissaan, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli 10 000 kappaletta. Tuotejohtaja Jan Hjelmgrenin mukaan maantietestaus on kehityksessä tärkeä vaihe, ja tavoitteena on dieselmäinen ajettavuus ja suorituskyky.

Volvon mukaan vetypolttomoottori on energiatehokkaampi ja pienikulutuksisempi kuin tavanomainen vetypolttomoottoriratkaisu ja sillä haetaan myös korkeaa tehoa ja vääntöä. Tekniikka pohjautuu valmistajan mukaan Volvon dieselvoimansiirtoon.

volvo_truck__vetytankkaus.jpg

Päästöjen osalta Volvo korostaa vihreän vedyn käyttöä. Yhtiön mukaan järjestelmällä on potentiaalia nettonolla CO2 tasoon well to wheel laskennassa, kun sytytyspolttoaineena käytetään uusiutuvaa HVO:ta. Tällöin ajoneuvot luokitellaan EU:n sovittujen CO2 standardien mukaisesti nollapäästöajoneuvoiksi.

Volvo sijoittaa vetypolttomoottorin osaksi kolmen polun strategiaansa. Nettonollaan pyritään akkusähköllä, polttokennosähköllä sekä polttomoottoreilla, jotka käyttävät uusiutuvia polttoaineita. Yhtiö kertoo tavoittelevansa myös polttokennosähkökuorma-autojen lanseerausta pieninä volyymeina ennen vuotta 2030.

14.04.2026 12.00Hanko - Helsinki-välille lisää suoria junayhteyksiä toukokuusta alkaen
14.04.2026 9.40Volvo Trucks tuo markkinoille uuden pitkän matkan FH Aero Electricin ja uudistaa samalla sähköiset FH, FM ja FMX -mallinsa.
14.04.2026 8.00Veho Pirkkalassa historian monipuolisin Mansen Mörinä ohjelma
13.04.2026 14.00Haastettelussa Ford Europen presidentti Jim Baumbick - Ford hakee Euroopassa omaa ääntään
13.04.2026 12.25Kia avasi 2030 strategiansa - kasvutavoite yli neljä miljoonaa autoa ja iso investointiohjelma
11.04.2026 13.00Koneellisen metsänistutuksen kustannuskilpailukykyä selvitettiin
10.04.2026 22.00KATSO TÄSTÄ 10.4. LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisissa kevään ajankohtaista asiaa
10.04.2026 10.00Oikea Konekauppa alkaa myydä ja huoltaa Solis ja Thaler tuotteita Suomessa
08.04.2026 11.00Raskaspari järjestää raskaan kaluston kiertueen jälleen toukokuun alussa
08.04.2026 9.30Automaattiajaminen parantaa liikenneturvallisuutta ja energiatehokkuutta

Siirry arkistoon »