Kiinteistönhuolto sähköistyy - Wille e475 Delta lanseerattu Suomen markkinoille13.03.2026 12.00
Wille Machines esitteli uuden täyssähköisen Wille e475Δ -ympäristöhoitokoneen suomalaisille asiakkaille kaksipäiväisessä tapahtumassa Helsingissä ja Vantaalla.Ensimmäisen päivän ohjelma järjestettiin Helsingin Kulttuurikeskus Korjaamossa, jossa uutuuskoneen tekniikkaa avattiin esityksissä ja sähköistymisen vaikutuksia käsiteltiin paneelikeskustelussa. Toisena päivänä koneeseen tutustuttiin käytännössä Vantaan Koivuhaassa Wihurin toimipaikassa, jossa e475Δ:tä päästiin koeajamaan ensimmäistä kertaa harjalaitteen kanssa. Tapahtuma keräsi runsaasti alan ammattilaisia eri puolilta Suomea. Korjaamolla käydyssä paneelikeskustelussa nousivat esiin erityisesti työkoneiden sähköistyminen, akkuteknologian kehitys, latausinfra sekä datan kasvava merkitys koneiden käytössä ja hallinnassa. Wille Machinesin suunnittelupäällikkö Jesse Suontauksen mukaan e475Δ on suunniteltu tekemään samat työt kuin dieselkäyttöinen vastaava malli, mutta sähköisen voimalinjan tarjoamilla eduilla.
Wihuri Oy Teknisen Kaupan toimitusjohtaja Jussi Malmi muistutti, että työkonealan muutos etenee nyt kahdella suunnalla. Päästöjä pyritään vähentämään samalla kun digitalisaatio muuttaa koneiden käyttöä, seurantaa ja koko kaluston hallintaa. - sähköistyminen etenee luontevimmin juuri sellaisissa koneissa, joissa energiantarve on kohtuullinen ja lataus voidaan järjestää käytännöllisesti. Wille e475Δ:n akuston toimittaa suomalainen Ioncor ja sähköisen voimalinjan suunnittelussa keskeinen rooli on ollut Hybria Oy:llä. Kone perustuu 800 voltin sähköarkkitehtuuriin ja on saatavana joko yhdellä 46,5 kilowattitunnin akulla tai kahden akun 93 kilowattitunnin kokonaisuudella. Lataus onnistuu 22 kilowatin AC-latauksella sekä parhaimmillaan jopa 200 kilowatin DC-pikalatauksella.
Vantaan koeajoissa ensituntumat olivat myönteisiä. Ammattilaiset nostivat ensimmäisinä esiin koneen hiljaisuuden, vaivattoman käytettävyyden ja sähköisen voimalinjan välittömän vasteen kuljettajan komentoihin. Keskustelua herättivät samalla myös käytännön kysymykset latausmahdollisuuksista ja akkujen hallinnasta erityisesti silloin, kun kone seisoo pidempiä jaksoja vähäisemmällä käytöllä. Koneen sarjatuotantoa käynnistellään parhaillaan Loimaalla. Suunnittelupäälikkö Jesse Suontaus sanoo että lähes koko tämän vuoden tuotanto on jo myyty ennakkoon - Tokihan meillä on mahdollisuus kapasiteetin kasvattamiseen, kun kysyntä kasvaa. Wille e475Δ esiintyy kevään ja kesän aikana eri tapahtumissa ja kiertää asiakkailla testikäytössä. Lisää Wille e475Δ -työkoneesta perjantain 20.3.2026 Hyviä uutisia! -lähetyksessä. |



