Hannes-myrsky kaatoi puita eniten Etelä-Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla

29.12.2025 11.00

ahan.jpg

Tuuli puhalsi lauantaina yli Suomen lähes hirmumyrskylukemissa. Hannes-myrskyssä voimakkain keskituulen nopeus maa-alueella oli 29 metriä sekunnissa ja merialueella 31 metriä sekunnissa, kun hirmumyrskyn kriteerinä pidetään vähintään 33 metriä sekunnissa. Puuta kaatui arviolta noin 300 000 kuutiometriä.

Tuuli puhalsi lauantaina yli Suomen lähes hirmumyrskylukemissa. Hannes-myrskyssä voimakkain keskituulen nopeus maa-alueella oli 29 metriä sekunnissa ja merialueella 31 metriä sekunnissa, kun hirmumyrskyn kriteerinä pidetään vähintään 33 metriä sekunnissa. Puuta kaatui arviolta noin 300 000 kuutiometriä.

Myrskytuuli kaatoi puita Hanneksen päivänä 27. joulukuuta eri puolilla Suomea, erityisesti Etelä-Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa sekä Pirkanmaalla. Epätavallinen tuulen suunta pohjoisesta ja vähäinen routa lisäsivät näillä alueilla vahinkojen määrää.

Suomen metsäkeskuksen keräämien tietojen mukaan laajimmat yhtenäiset tuulituhoalueet sijaitsevat Kristiinankaupungista Kokkolaan ulottuvalla alueella sekä Laitilan, Eurajoen ja Pyhärannan kunnissa. Alustavien tietojen mukaan Hannes-myrsky kaatoi yhteensä noin 300 000 kuutiometriä puuta. Suurmetsätuhoilta kuitenkin vältyttiin.

Metsätuhohakkuusta on tehtävä metsänkäyttöilmoitus

Metsälaki edellyttää, että metsätuhon vuoksi tehtävästä hakkuusta on tehtävä Metsäkeskukseen metsänkäyttöilmoitus. Metsäkeskuksen verkkosivuilla on karttapalvelu, jonka avulla metsänomistajat voivat viiveellä seurata, onko oman tilan lähellä tehty metsänkäyttöilmoituksia tuulituhohakkuista.

Laki velvoittaa poistamaan vahingoittuneet puut

Laki metsätuhojen torjunnasta velvoittaa metsänomistajia poistamaan metsästä myrskyn tai muun luonnontuhon vahingoittamat havupuut, joista voi levitä hyönteistuhoja. Velvollisuus syntyy, kun metsässä on vahingoittuneita kuusia enemmän kuin 10 tai vahingoittuneita mäntyjä enemmän kuin 20 kuutiometriä hehtaaria kohti. Yksittäiset kaatuneet puut voi jättää metsään, sillä niistä syntyy vähitellen monimuotoisuuden kannalta tärkeää lahopuuta.

Myrskytuhopuiden korjuu on syytä jättää ammattilaisille

Myrskytuhopuiden korjuu vaatii tekijältään kokemusta ja vankkaa ammattitaitoa. Työn vaarallisuuden vuoksi metsänomistajan omatoiminen puunkorjuu ei ole suositeltavaa. Myös tarpeetonta liikkumista myrskytuhoalueella on vältettävä. Metsänomistajan kannattaa pyytää ammattiapua metsänhoitoyhdistyksestä, metsäyhtiöistä tai metsäpalveluyrittäjiltä. Työ sujuu turvallisimmin hakkuukoneella.

Etenkin toistensa päälle kaatuneissa tuhopuissa esiintyy vaarallisia jännitteitä, jotka voivat aiheuttaa ennalta arvaamattomia kaatumissuunnan muutoksia puun kaadon yhteydessä. Pelastuslaitos ja sähköyhtiöt vastaavat teiden ja sähkölinjojen päälle kaatuneiden puiden korjuusta. Ensisijaisesti tuhopuut korjataan pääväyliltä ja -linjoilta. Raivaustyöt jatkuvat laajemmilla tuhoalueilla vielä useita päiviä.

12.01.2026 17.09Ammattilehti koejaa: Nissan Interstar L3H2 2.0 dCi N-Connecta - Valmiiksi varusteltu arjen koitoksiin
12.01.2026 15.16Viking Line teki rahtiennätyksen 2025
12.01.2026 12.37Ford laskee alkuperäisten varaosien hintoja - jopa neljänneksen alennus vanhempiin malleihin
11.01.2026 13.00Kuljetuskalusto optimoidaan ajotehtävän vaatimuksiin
09.01.2026 19.00KATSO TÄSTÄ 9.1. LÄHETYS! Tammikuu on saatu käyntiin ja uutisissa vauhti kiihtyy - kuljetus, maarakennus ja metsäalan mielenkiintoista asiaa
09.01.2026 9.00Metsä Groupin kesätyöhaku alkaa - etsitään oppimishaluisia kesälomatuuraajia konsernin monipuolisiin tehtäviin
08.01.2026 18.10Ammattilehti koeajaa: Skoda Elroq 85X Style - Neliveto, iso akku ja hillitty hinta
08.01.2026 14.44Ford 100 vuotta Suomessa
08.01.2026 9.30Jari Nurminen nimitetty RealMachineryn liiketoimintajohtajaksi
07.01.2026 10.45Keskon kuljetukset sähköistyvät Pohjanmaalla

Siirry arkistoon »