SSAB lykkää Luulajan uuden terästehtaan käyttöönottoa vuodella

24.06.2025 8.00

logossab.jpg

SSAB on aloittanut valmistelutyöt uuden, huippumodernin terästehtaan rakentamiseksi Ruotsin Luulajaan nykyisen masuunipohjaisen tuotannon korvaamiseksi. Vattenfall Eldistribution on kuitenkin ilmoittanut, ettei uuden terästehtaan sähkön siirtoverkon vahvistuksia kyetä toimittamaan suunnitellusti, joten alustavan analyysin mukaan uuden terästehtaan suunniteltua käynnistystä lykätään 12 kuukaudella vuoden 2028 lopusta vuoden 2029 loppuun.

Aikataulun muutos ei vaikuta aiemmin ilmoitettuun 4,5 miljardin euron investointikehykseen.

Svenska kraftnät investoi voimansiirtoverkon vahvistamiseen ja kapasiteetin kasvattamiseen. Luulajan Hällmyraniin rakennetaan mm. uusi asema, josta Vattenfall yhdistää SSAB:n uuden terästehtaan verkkoon. Hällmyranin sähkönsyötön mahdollistamiseksi Svartbyn nykyinen kantaverkkoasema on modernisoitava.

Vattenfall on ilmoittanut, että Svenska kraftnätillä on teknisiä haasteita, jotka liittyvät lähinnä olemassa olevan sähköverkon käyttökatkojen suunnitteluun ja edellyttävät Svartbyn aseman rakennusajan pidentämistä. Siksi Hällmyranin aseman käyttöönotto viivästyy. Jotta sähköverkon käyttövarmuus säilyisi, SSAB:n verkkoon liittämisen aikataulua on päätetty muuttaa, mikä vaikuttaa SSAB:n uuden terästehtaan käynnistykseen Luulajassa. Alustavan analyysin mukaan uuden terästehtaan suunniteltua käynnistystä on siirrettävä 12 kuukautta vuoden 2028 lopusta vuoden 2029 loppuun.

SSAB on aloittanut vuoropuhelun siirtoverkon laajennuksesta vastaavien Vattenfall Eldistributionin ja Svenska kraftnätin kanssa varmistaakseen kestävän hankesuunnitelman. Uudistettu aikataulu ei vaikuta aiemmin ilmoitettuun 4,5 miljardin euron investointikehykseen.

08.07.2025 8.20Pekka Liiri Oy - puunkorjuuta vuodesta 1981
07.07.2025 11.00Tulosvaroitus: Metsä Groupin vertailukelpoinen liiketulos huhti-kesäkuulta 2025 on selvästi tappiollinen
07.07.2025 10.00Relais Groupin konserniyhtiö Raskone ostaa kaksi raskaan kaluston korjaamoa Wetteri Auto Oy:ltä
07.07.2025 9.00Puolustusvoimat ovat tilanneet Scania Suomelta 15 kappaletta paloautoja
05.07.2025 11.00Kuljetus- ja logistiikkanäyttely palaa Helsingin Messukeskuksen ohjelmaan toukokuussa 2027
04.07.2025 18.00KATSO TÄSTÄ OKRA 2025 -ERIKOISLÄHETYS! Laaja raportti maatalousnäyttelystä - paljon asiaa koneista ja urakoinnista
03.07.2025 17.00Ford tuo markkinoille odotetun E-Transit Custom AWD -nelivetomallin
03.07.2025 16.00Stellantis laajentaa sähköistä hyötyajoneuvotarjontaansa ? Cargo Box BEV lähtee tuotantoon Atessan tehtaalla ja CustomFit-ohjelma kasvaa
03.07.2025 15.00MAXUS paljasti täyssähköisen eTERRON 9- ja dieselkäyttöisen T60 MAX -lava-autojen hinnat
03.07.2025 9.00Haketoimituksia Oulunseudulla tehokkaalla kalustolla

Siirry arkistoon »