Puukonvalmistuksen SM-kisojen palkitut työt esillä Metsästysmuseossa

27.05.2025 17.22

puuk1.jpg

Suomen Puukkoseura ry. on vuodesta 1995 järjestänyt vuosittain Puukkopäivät- tapahtumaa, jonka yhteydessä jaettiin nyt kolmattakymmenettä kertaa puukonvalmistuksen suomenmestaruusmitalit.

Nuutajärven lasikylässä pidetyssä tapahtumassa kilpailtiin kuudessa sarjassa ja kahdessa tasoluokassa. Palkinnoille pääsi kaikkiaan 29 puukkoa, jotka ovat esillä Suomen Metsästysmuseossa kesäkaudella 27.5. - 28.9.2025.

Tänä vuonna käyttöpuukkosarjoja oli kaksi: sarja A, jossa koko puukko on saman valmistajan tekemä, ja sarja B, jossa terä sai olla eri tekijän tuotos. Vuosittain vaihtuvia perinnepuukkosarjoja olivat tällä kertaa tuohikahvastaan tunnettu ylitorniolainen Pekanpääpuukko sekä leuku. Uusia tuulia puukkokulttuuriin haettiin juuresveitsisarjassa, ja nuorille tekijöille oli oma sarjansa. Koska suomalainen puukko on ennen kaikkea käyttöesine, kaikille käyttöpuukkosarjan kilpatöille tehtiin vuolukoe.

Aikaisemmin kilpailuissa menestyneiden tekijöiden voittajien luokassa kilpailtiin samoissa mallisarjoissa lukuunottamatta käyttöpuukko B-sarjaa. Kilpailun tuomaristo tarkasteli taiteellisen ja esteettisen osaamisen lisäksi teknistä taitoa erityisesti yksityiskohdissa, mutta myös sarjanmukainen käyttötarkoitus tuli huomioida. Lisäksi arvostettiin innovatiivisuutta, mikä voi näkyä muotokielessä ja materiaalivalinnoissa.

Puukkoseura ja SM-kilpailu ovat edistäneet merkittävästi puukkokulttuuria ja nostaneet sekä käsityön arvostusta että lisänneet alan harrastajien määrää. Kolmenkymmenen vuoden aikana on herätetty henkiin monta vanhaa perinnepuukkomallia. Puukonvalmistusta voi opetella mm. useissa kansalaisopistoissa ympäri maan, ja lisäksi ovat syntyneet puukkoseppäkisällin ja puukkoseppämestarin ammattitutkinnot koulutuksineen.

SM-puukot 2025 näyttely 27.5.28.9.2025

Suomen Metsästysmuseo, Tehtaankatu 23 A, Riihimäki

www.metsastysmuseo.fi

Museo on avoinna 2.5.–31.8. ti-su klo 10-17 ja 1.9.–31.12. ti-su klo 10-16

11.02.2026 16.00370 000 kilometriä kriittistä tieverkkoa - yksityisteiden rahoitus kaukana tarpeesta
11.02.2026 11.00Metsäkoneenkuljettajakoulutuksen työelämässä oppimisen suomalainen korvausmalli pilo-tointiin
11.02.2026 9.00Hiab vahvistaa strategista kasvuaan Yhdysvaltain länsi- ja koillisosissa: Custom Truck One Source uudeksi jälleenmyyjäksi
10.02.2026 16.31Gsodam kevensi puutavaraperävaunua 20 % käyttämällä Strenx®-terästä
10.02.2026 16.28Ponssen 22 000. metsäkone lähtee Irlantiin
10.02.2026 16.27Nokian Renkaat Oyj Tilinpäätöstiedote 2025: kannattavuus koheni loppuvuonna
10.02.2026 12.00RS4-etäasejärjestelmiä yli 300 Patria 6x6 -ajoneuvoon Ruotsiin ja Saksaan
10.02.2026 10.00Sahateollisuuden tuotanto kasvoi - kannattavuus pysyi paineessa
10.02.2026 10.00Harvenna fiksummin - MultiFEX vie kaivinkoneen metsään
09.02.2026 13.00Uusiutuvan energian päivä 2026: suurten odotusten jälkeen kohti realismia, joustoja ja järjestelmäajattelua

Siirry arkistoon »