Metsähake säilyy lähivuosina tärkeänä energianlähteenä suomalaisessa energiantuotannossa10.05.2025 12.00
Luonnonvarakeskus (Luke) selvitti energiantuottajien näkemyksiä metsähakkeen käytön tulevaisuudesta. Tutkimuksen mukaan vaihtoehtoisten energianlähteiden yleistyminen lisää metsähakkeen käyttömäärän vaihtelua. Metsähakkeen kulutuksen romahdusta ei kuitenkaan ole odotettavissa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Luken tutkimuksessa arvioitiin metsähakkeen käyttömäärän kehitystä suomalaisissa lämpö- ja voimalaitoksissa lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Tulosten mukaan metsähakkeen käyttö voi nousta 11,4 miljoonaan kiintokuutiometriin vuoteen 2026 mennessä, mutta vuoteen 2033 mennessä kulutuksen odotetaan laskevan 9,7 miljoonaan kuutiometriin. – Suomessa metsähakkeen kuten muunkin uusiutuvan energian käyttöä on lisätty poliittisella ohjauksella. Vaikka uusiutuvaa energiaa tuotetaan entistä enemmän, myös fossiilisten polttoaineiden kulutus on edelleen merkittävää. Metsähakkeen merkitys lämmön- ja sähköntuotannossa ei vähene nopeasti, kertoo tutkija Tuomas Niinistö Lukesta. Vertaisarvioidun tutkimuksen ennusteet perustuvat oletukseen, että sääolosuhteet pysyisivät vuoden 2023 kaltaisina. Tuolloin metsähaketta kului lämpö- ja voimalaitoksissa 11 miljoonaa kuutiometriä. Metsähakkeen käyttömäärävaihtelut lisääntyvät Sääriippuvaisen energiantuotannon lisääntyminen kasvattaa metsähakkeen merkitystä energiajärjestelmän tasapainottajana. Erityisesti nopeasti yleistyneet sähkökattilat korvaavat metsähaketta silloin, kun sähkö on edullista. Tämä kehitys näkyi jo vuonna 2024, jolloin metsähakkeen kulutus kääntyi laskuun. Sen sijaan kovilla pakkasilla sähkön hinta yleensä nousee ja lämmöntuotannon tarve kasvaa. Tämä saattaa lisätä metsähakkeen käyttöä aiempaa voimakkaammin, kun aiemmin säätövoimana käytetyistä turpeesta ja fossiilienergiasta pyritään luopumaan. Metsähakkeen käyttömäärän vaihtelut pidentävät energiapuun varastointiaikoja ja lisäävät välivarastointia terminaaleissa. – Jalostuskelpoisen puun polttamista voitaisiin kuitenkin ehkäistä kehittämällä hakkuutähteiden ja pienpuun logistiikkaa ja varastointia, Niinistö lisää. Vetytalous voi vähentää metsähakkeen käyttöä 2030-luvulla metsähakkeen käyttö voi vähentyä, kun energiantuotannon teknologiat kehittyvät ja hukkalämpöjen hyödyntäminen yleistyy. Jos suunnitellut vihreän vedyn investoinnit toteutuvat, tuotannosta syntyvä hukkalämpö voi paikallisesti kattaa merkittävän osan tarvittavasta kaukolämmöstä ja vähentää metsähakkeen kulutusta. Kyselyssä ei ilmennyt puun poltossa vapautuvan biogeenisen hiilen talteenoton ja varastoinnin investointisuunnitelmia. Lisätietoa tutkimuksesta Tutkimuksen tulokset perustuvat Luonnonvarakeskuksen kyselyyn, joka lähetettiin huhtikuussa 2024 puun energiakäytön tilastokyselyn vastaajille. Tutkimuksessa käytetty aineisto kattoi kaikkiaan 79 prosenttia lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeen käytöstä vuonna 2023. Metsähakkeen käyttömääräennusteet muodostettiin vastaajien ilmoittamien arvioiden perusteella. Kyselyaineiston ulkopuolelle jääneiden laitosten osalta ennusteet muodostettiin kyselyaineistoon pohjautuvalla tilastollisella mallilla. |