Kuljetusalan ääni kuuluviin kunta- ja maakuntavaaleissa - useita SKALin jäsenyrittäjiä ehdolla eri puolilla Suomea27.03.2025 9.30
Huhtikuun kunta- ja maakuntavaaleissa on mukana runsaasti yrittäjiä. Myös Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenyritysten piiristä löytyy ehdokkaita ympäri Suomen eri puolueiden listoilta. Kuljetusalan ääntä tarvitaan – ja halutaan kuulla – kaikilla päätöksenteon tasoilla. SKALissa tehdään työtä kuljetusyritysten toimintaympäristön parantamiseksi, mutta yksin järjestö ei sitä tee. SKALin kolmiportaisessa organisaatiossa on mukana satoja aktiivisia jäsenyrittäjiä, jotka käyttävät aikaansa alan edunvalvontaan. Moni jäsenyrittäjä osallistuu myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen kunta- ja aluevaaleissa. - Yrittäjän aika on arvokasta. Olemme kiitollisia jokaisesta, joka on oman yritystoimintansa ohella valmis vaikuttamaan myös kunnan tai hyvinvointialueen päätöksenteossa. Tarvitsemme vahvoja päättäjiä, jotka ymmärtävät kuljetusalan merkityksen paikallisella ja alueellisella tasolla, sanoo SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala. Kunnat ja maakunnat ovat merkittäviä kuljetusten ostajia. Muun muassa tienhoito, rakentaminen ja palvelut tarvitsevat kuljetuksia. Lisäksi kunnissa ja maakunnissa huolehditaan infrastruktuurista, kaavoituksesta, ammatillisesta koulutuksesta ja yrittäjyyden tukipalveluista. - Kuljetusalan osaajia tarvitaan päättäjiksi, sillä he tuntevat alan arjen ja tietävät, mitä yritysten toimintaedellytykset vaativat. Hyvin toimivat kuljetukset ovat edellytys muulle yritystoiminnalle ja parantavat kunnan elinvoimaa, kuvaa Kujala. Katso kuljetusalan ehdokkaat! SKALin jäsenyrityksissä toimivat, SKALiin tietonsa ilmoittaneet ehdokkaat löytyvät täältä: SKALin kuntavaaliohjelma: Vahvistetaan paikallista elinvoimaa Kuljetusala on keskeinen osa alueiden elinvoimaa ja saavutettavuutta. SKALin kuntavaaliohjelma korostaa paikallista ja alueellista päätöksentekoa, joka vahvistaa yritysten toimintaympäristöä ja koko Suomen saavutettavuutta sekä kilpailukykyä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sujuvaa kaavoitusta, toimivaa infrastruktuuria ja osaavia julkisia hankintoja. SKALin keskeiset vaaliteemat kuntiin ja alueille:
Lue koko SKALin kuntavaaliohjelma täältä: Vahvistetaan paikallista elinvoimaa Reilu kuljetus -ohje kunnille ja julkisille hankkijoille Kunnat ovat merkittäviä kuljetuspalveluiden ostajia, mutta hankintaosaaminen kaipaa usein vahvistamista. Julkisissa kuljetuksissa on varmistettava, että palvelut ostetaan luvanvaraisilta ja vastuullisesti toimivilta yrityksiltä. SKAL on yhdessä Autoliikenteen Työnantajaliiton kanssa laatinut Reilu kuljetus -oppaan, joka tarjoaa käytännön ohjeita reilujen ja lainmukaisten kuljetuspalvelujen ostamiseen. Oppaan ajankohtaisuus korostuu nyt vaalien alla, kun kunnissa tehdään ratkaisuja palveluiden hankinnasta ja kilpailutuksista. Tutustu oppaaseen: Reilu kuljetus -opas Äänestetään kuljetusalan ääni kuuluviin!
|