Metsänhoitotöiden työkausi lähestyy - työvoiman tarve lisääntyy

06.03.2025 10.10

 raivaaja.-kuva-sami-karppinen.jpg

Kevään edetessä alkaa tulevan kenttäkauden metsänhoitotöiden suunnittelu, mutta samalla huoli työvoiman saatavuudesta lisääntyy metsäalan toimijoiden keskuudessa.

Ulkomaiset työntekijät ovat täydentäneet metsurien tarvetta useina vuosina. Tänäkin vuonna metsänviljelyä ja taimikonhoitoa tekevät suomalaisten metsurien lisäksi muista EU-maista ja myös EU:n ulkopuolelta Suomeen tulevat työntekijät. Jatkossa ulkomaalaista työvoimaa tarvitaan todennäköisesti myös puunkorjuussa ja -kuljetuksissa. Työvoiman tarvetta ja saatavuutta käsitellään 18.3.2025 järjestettävässä webinaarissa, jossa esitellään tuoreimmat selvitystulokset ja keskustellaan alan ratkaisuista.

Metsäalan suorittavissa töissä on ollut työvoimapulaa varsinkin kausiluontoisissa metsänhoitotöissä. Puutetta on ennakoitu tulevan myös metsäkoneenkuljettajista ja puutavara-auton kuljettajista, kun nykyistä, kokenutta työvoimaa eläköityy lähivuosina. Metsätyövoiman tarvetta ja saatavuutta on selvitetty Metsämiesten Säätiön rahoittamassa hankkeessa ”Selvitys ulkomaisen metsätyövoiman tarpeesta ja saatavuudesta sekä koulutuksen käytännöistä ja kehitystarpeista”, jota toteuttavat Tapio ja Metsäteho.

Hankkeen tavoitteena on löytää keinoja turvata metsäalan työntekijätarve ulkomaisella työvoimalla ja edistää osaltaan metsäalan koulutuksen kehittämistä työvoiman ammattitaidon varmistamiseksi. Hankkeessa selvitetään metsureiden ja metsäkoneenkuljettajien tarvetta ja päivitetään Savotta 2025 -laskelma ulottumaan vuoteen 2030. Hankkeessa on myös selvitetty ulkomaisen työvoiman saatavuutta nykytilanteessa ja arvioitu tilanteen kehittymistä lähitulevaisuudessa toimijakyselyillä. Lisäksi koottu ajankohtainen tilannekuva metsäalan koulutuksen mahdollisuuksista kouluttaa ulkomaisia työntekijöitä.

Hankkeen tuloksia esitellään tuloswebinaarissa ”Metsätyövoiman tarve 2030 sekä koti- ja ulkomaisen työvoiman saatavuus” 18.3.2025, klo 13.00 – 15.00. Tule kuulolle ja ilmoittaudu 16.3.2025 mennessä tapahtuman verkkosivulta.

21.03.2025 17.00KATSO TÄSTÄ 21.3. ENERGIAPÄIVÄ ERIKOISLÄHETYS! Laaja paketti metsä, koneurakointi ja kuljetusalan asiaa
21.03.2025 16.00Lisää haketustehoa lämmituskaudelle uudella autohakkurilla
21.03.2025 10.34Milwaukeelta uusi pyorösahavaihtoehto puuntyöstöön
21.03.2025 8.45Tavarankuljetus kotimaan tieliikenteessä on elpymässä vauhdilla
20.03.2025 15.08MTK:Yksityismaiden luonnontilaisten metsien ja vanhojen metsien suojeluun varattava riittävä rahoitus
20.03.2025 11.39Sähkökuorma-autot muuttavat logistiikkaa - Ovaskan Scania yöllä Citymarketteihin, päivisin runkolinjalla
19.03.2025 12.09Scania R460 on ATK:n Vuoden Kuorma-auto Suomessa
19.03.2025 9.14Dorolta helppokäyttöinen puhelin muistisairaille
18.03.2025 16.56Nimitykset: Jari Mennala Tana Oy:n toimitusjohtajaksi
18.03.2025 13.35Renault Trucksin tehtaalta valmistui miljoonas kuorma-auto

Siirry arkistoon »