Kesla mukaan puolustusteollisuusmarkkinoille uudella Kesla Defence -tuotelinjalla

28.01.2025 11.00

deffis.jpg

Metsäteknologiayhtiö Kesla Oyj ilmoittaa perustavansa Kesla Defence -tuotelinjan, tavoitteenaan vahvistaa asemaansa puolustusteollisuuden kansainvälisillä tuote- ja palvelumarkkinoilla.

Keslan julkaiseman tiedotteen mukaan päätös on strateginen ja se pohjautuu merkittävään tulevaisuuden potentiaaliin ja pitkän aikavälin markkinanäkymiin puolustusvälineteollisuudessa Nato-maiden lisätessä puolustusmenojaan. Tuotelinjan perustamisella ei kerrota olevan vaikutusta Keslan liikevaihtoon tai tulokseen vuonna 2025.

Yhtiö tulee hyödyntämään olemassa olevia monikäyttötuotteitaan puolustus- ja turvallisuusratkaisuissa. Kesla Defence linkittyy yhtiön traktorivarusteliiketoimintaan, sillä suunnitellut sovellusalueet pohjautuvat vahvasti aiemmin lanseerattuun traktorivetoiseen Kesla Kerberos -monitoimiperävaunuun. Alun perin Suomen Puolustusvoimien kanssa kehitetyn Kerberoksen pääsovellus on tehokas maamiinojen asennus pioneeritoiminnassa. Kerberos-monitoimiperävaunuja on toimitettu Puolustusvoimille 3,4 miljoonalla eurolla vuosina 2021–2023.

Kesla Oyj:n toimitusjohtaja Pasi Nieminen: ”Kesla Defence -tuotelinjan perustamisen myötä voimme keskittyä tehokkaammin puolustusteollisuuden suomalaiseen ja kansainväliseen asiakaskuntaan. Projektit puolustusteollisuudessa vaativat kuitenkin pitkäjänteisyyttä ja tuloksia voi tyypillisesti odottaa aikaisintaan 3–5 vuoden kuluttua ensikontaktista.”

Kesla Defence -tuotevalikoimaan kuuluu lisäksi HydraX-sammutusvaunu maastopalojen hallintaan sotilasammunta-alueille. Sama sammutuskalusto toimii myös maastossa liikkuvana raskaankaluston pesuratkaisuna sotilasharjoituksissa. Täysin omien Kesla Defence -tuotteiden lisäksi Kesla rakentaa kumppaniverkostoa, jossa integroidaan kumppanien puolustusteknologiaa Keslan laajaan valikoimaan maastossa ja maanteillä etenemiskykyisiin perävaunuratkaisuihin.

Droonien käyttö Ukrainan sodassa on nostanut esille korostetun sotilasjoukkojen tarpeen toimia maaston suojassa. Keslan perävaunualustan avulla voidaan kehittää pääomatehokkaita ja logistisesti monipuolisia kokonaisratkaisuja, jossa kumppaneiden sotilasteknologian suorituskyky pystytään viemään metsän suojaan operoitavaksi. Perävaunualustan myötä suorituskyky ei sido sotilasajoneuvon alustaratkaisua, mutta kansainvälisillä markkinoilla on selkeitä signaaleja eri maiden puolustusvoimien kiinnostuksesta siirtyä  Suomen Puolustusvoimien tavoin monikäyttöisiin traktoripohjaisiin alustaratkaisuihin.

Kesla Defence -tuotelinjan kehitystä ja myyntiä johtaa KTM Tapio Pirinen, jolla vahva kaupallinen kokemus teollisten tuotteiden markkinoinnista ja organisoinnista.

Kesla on 16.1.2025 hyväksytty Suomen Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n jäseneksi, joka on kotimainen puolustus-, ilmailu, avaruus- ja turvallisuusteollisuuden toimialajärjestö. PIA yhteisössä toimivat yritykset ovat kiinteä osa Euroopan ja erityisesti Suomen kokonaisturvallisuutta.

18.02.2025 8.00Ratkaisuja hirvivahinkojen ehkäisemiseen haetaan nyt droneilla
17.02.2025 16.00Valmet toimittaa aaltopahvikoneen laadunhallintajärjestelmän Penhalle Brasiliaan
17.02.2025 15.00MAN käynnistää eMobility-palvelujen seuraavan vaiheen
17.02.2025 13.33BIOS-tutkimusyksikkö ehdottaa kansallista metsämissiota
17.02.2025 8.00SKAL Kuljetusbarometri: kuljetusyritysten investointiaikeet kasvussa
16.02.2025 14.00Ammattilehti koeajaa: Skoda Kodiaq 2.0 TDI Style 4x4 - mukavasti dieselillä
16.02.2025 8.00Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat laskivat vuoden 2024 joulukuussa 2,8 % vuoden takaisesta
15.02.2025 16.00Puut pois ammattitaidolla
14.02.2025 19.00KATSO TÄSTÄ 14.2. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
14.02.2025 17.00Nisula Forestin ja Toyota Gazoo Racingin yhteistyö rallin huipulla jatkuu

Siirry arkistoon »