Hyötyajoneuvojen varaosat ja tarvikkeet nopeasti - järkihintaan

14.01.2025 17.00

skuba1.jpg

Skuba keskittyy toimittamaan hyötyajoneuvojen varaosia kaikkiin automerkkeihin ja perävaunupuolelle. Tarjolla on OEM-laatua vastaavat tarvikeosat sekä myös alkuperäisosat kilpailukykyiseen hintaan ja nopeilla toimitusajoilla. Lisäksi valikoimaan kuuluu laajasti erilaisia tarvikkeita ja voiteluaineet kaikkiin tarpeisiin.

(kuva yllä: - Skuba on toiminut Suomessa jo 20 vuoden ajan ja nyt toimintaa kehitetään entistä asiakaslähtöisemmäksi, kertoo Skuba Suomi Oy:n Jyrki Kaaretkoski Vantaan keskusvarastossa.)

Skuba on toiminut Suomessa jo kahdenkymmenen vuoden ajan; ensimmäinen toimipiste avattiin vuonna 2005 ja tänä päivänä palvellaan yhdeksässä myymälässä Vantaalla, Joensuussa, Kokkolassa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Oulussa, Rovaniemellä, Tampereella ja Turussa.

- Suomen keskusvarasto sijaitsee Vantaalla, mistä löytyy välittömästi yleisimmät osat nopeasti toimitettavaksi eri puolelle maata ja lisäksi jokaisessa myymälässä on kattava valikoima osia ja tarvikkeita paikallisen asiakaskunnan tarpeisiin. Tiskien takana palvelee varaosapuolen ammattilaiset, joilta saa tek- nistä osaamista oikeisiin osavalintoihin ja lisäksi kenttämyyjät kiertävät aktiivisesti asiakkaiden parissa. Suomessa meitä skubalaisia on jo yli neljäkymmentä ja lisää osaajia rekrytoidaan tasaiseen tahtiin, kertoo Skuba Suomi Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Kaaretkoski.

skuba2.jpg

(kuva: Skuballa on yhdeksän myymälää eri puolilla maata, joista löytyy varaosat ja tarvikkeet juuri paikallisiin asiakastarpeisiin - kuvassa Tampereen myymälä.)

Nopeat toimitukset - hinnat kohdillaan

Skuban juuret juontaa Liettuaan aina vuoteen 1974, jolloin toiminta alkoi kuljetusyrityksenä. Vuonna 1992 toiminta määriteltiin uudelleen ja perustettiin konserniyhtiö, jonka päätoimialaksi tuli kuorma- ja linja-autojen sekä perävaunujen tukku- ja vähittäiskauppa.

- Liettuankielinen sana ”Skuba” tarkoittaa hoppua tai kiiruhtamista, joka kuvaa hyvin pyrkimystämme löytämään ja toimittamaan tarvittu osa mahdollisimman pian. Vuosien saatossa Skuban toiminta on laajentunut jo seitsemääntoista Euroopan maahan ja myymälöitä löytyy yli sadasta kaupungista Kreetan saarelta Rovaniemelle asti. Henkilökuntaa on palveluksessa yhteensä yli 1400 ja määrä kasvaa tasaiseen tahtiin asiakaskunnan laajentuessa. Skuban suuresta yli 50 000 neliömetrin päävarastosta Vilnasta löytyy satojatuhansia varaosanimikkeitä suoraan hyllystä ja logistiikka pelaa tehokkaasti eri maihin yleensä seuraavaksi päiväksi. Kaikkia varastotoimintoja hallinnoidaan LEAN-periaatteella ja Skuba konsernin laatujärjestelmä on ISO-vaatimusten mukainen, sanoo Kaaretkoski. 

Skuban raskaan kaluston varaosavalikoima on todella kattava ja se muodostuu maailman johtavien valmistajien komponenteista. 

- Kun ostot tehdään yli 200:lta varaosavalmistajalta keskitetysti koko konsernille niin määrät ovat sellaisia, että olemme hintavertailussa varmasti kilpailukykyisiä, ilmoittaa Kaaretkoski.

Myös voiteluaineet kaikkiin tarpeisiin

Varaosien lisäksi Skuba tarjoaa laajasti erilaisia tarvikkeita, mitä kuljetuskaluston ylläpidossa tarvitaan.

- Meillä on esimerkiksi todella laaja valikoima tunnettujen brändien voiteluaineita kuorma- autoista työkonepuolen tarpeisiin ja hinnat ovat varmasti kohdillaan. Toimitukset ovat nopeita tilasit sitten kymmenen litran kanisterin hydrauliöljyä työkoneeseen tai tuhansia litroja moottoriöljyä korjaamokäyttöön, toteaa Kaaretkoski.

skuba3.jpg

(kuva: Skuba on jatkossa aktiivisesti mukana alan tapahtumissa; elokuussa 2024 oltiin osaston kanssa Power Truck Showssa (kuva) ja FinnMetkossa.)

17.02.2025 16.00Valmet toimittaa aaltopahvikoneen laadunhallintajärjestelmän Penhalle Brasiliaan
17.02.2025 15.00MAN käynnistää eMobility-palvelujen seuraavan vaiheen
17.02.2025 13.33BIOS-tutkimusyksikkö ehdottaa kansallista metsämissiota
17.02.2025 8.00SKAL Kuljetusbarometri: kuljetusyritysten investointiaikeet kasvussa
16.02.2025 14.00Ammattilehti koeajaa: Skoda Kodiaq 2.0 TDI Style 4x4 - mukavasti dieselillä
16.02.2025 8.00Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat laskivat vuoden 2024 joulukuussa 2,8 % vuoden takaisesta
15.02.2025 16.00Puut pois ammattitaidolla
14.02.2025 19.00KATSO TÄSTÄ 14.2. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
14.02.2025 17.00Nisula Forestin ja Toyota Gazoo Racingin yhteistyö rallin huipulla jatkuu
14.02.2025 9.00Slovenia ja Suomi aiesopimukseen panssaroitujen ajoneuvojen hankinnasta Patrialta

Siirry arkistoon »