Metsä Group jatkaa yhteistyötä Suomen 4H-liiton kanssa

11.01.2025 11.00

neljahoo.jpg

Metsä Group ja Suomen 4H-liitto ovat solmineet uuden yhteistyösopimuksen vuosille 2025–2026. Yhteistyön tavoitteena on parantaa nuorten metsäosaamista ja vahvistaa metsäsuhdetta.

Keskeinen osa yhteistyötä ovat yläkoululaisille suunnatut Metsä Group -metsäpäivät, joissa metsänkäytön teemoja ja sisältöjä tarkastellaan ekologisista, taloudellisista, sosiaalisista ja kulttuurisista näkökulmista. Metsäpäivät toteutetaan kouluyhteistyönä joko koulun lähimetsissä tai talousmetsäkohteilla eri puolilla Suomea.

"Yhteistyössä Metsä Groupin kanssa viemme tuhansia yläkoululaisia metsään oppimaan suomalaisista metsistä ja metsien käytöstä. Metsäpäivissä tutustutaan puun kasvuun, hiilen kiertoon, ilmastoasioihin ja puutuotteiden elinkaareen. Keväällä istutetaan puuntaimia ja syksyllä päästään metsäkoneen ohjaamoon”, 4H:n järjestöpäällikkö Sampo Juhajoki sanoo. ”Metsäpäivässä opitut asiat täydentävät koulussa opittua ja tukevat nuorten metsäsuhteen kehittymistä.

Valtakunnallisia Metsä Group -metsäpäiviä on järjestetty vuodesta 2021 ja tavoitteena on toteuttaa vuosittain 40 metsäpäivää 2500 nuorelle kattavasti eri puolilla Suomea.

"Metsä Groupille on tärkeää, että nuoret ymmärtävät metsien merkityksen ja näkevät, miten kestävä metsien käyttö edistää hyvinvointia, torjuu ilmastonmuutosta, turvaa luonnon monimuotoisuutta ja ehkäisee metsäkatoa. Samalla haluamme lisätä nuorten tietoisuutta metsäalan taloudellisesta merkityksestä sekä paikallisesti että globaalisti. Yhteistyö 4H-liiton kanssa tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden konkretisoida näitä tärkeitä teemoja", Metsä Groupin viestintäjohtaja Katariina Saelan sanoo. 

11.07.2025 16.40KATSO TÄSTÄ 11.7. LÄHETYS! Mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa golfkentältä tarjoiltuna
11.07.2025 9.00Lopettaneiden yritysten määrä kasvoi edelleen voimakkaasti tammi-maaliskuussa
11.07.2025 8.00Metsästäneiden määrä kääntyi nousuun
10.07.2025 12.00Uusi Volvo ES90: suuri sähköauto pienellä hiilijalanjäljellä
10.07.2025 9.00Teollisuuden investointituet viidelle suurelle puhtaan siirtymän investointihankkeelle
09.07.2025 8.00Valmet toimittaa keskeistä sellutehdasteknologiaa Shandong Sun Paperin Yandianin sellutehtaalle Kiinaan
08.07.2025 8.20Pekka Liiri Oy - puunkorjuuta vuodesta 1981
07.07.2025 11.00Tulosvaroitus: Metsä Groupin vertailukelpoinen liiketulos huhti-kesäkuulta 2025 on selvästi tappiollinen
07.07.2025 10.00Relais Groupin konserniyhtiö Raskone ostaa kaksi raskaan kaluston korjaamoa Wetteri Auto Oy:ltä
07.07.2025 9.00Puolustusvoimat ovat tilanneet Scania Suomelta 15 kappaletta paloautoja

Siirry arkistoon »